Kuinka selvitä

sinulle!

mutta paljon aikaa se vie. Oma isäni kuoli yli 12 vuotta sitten, mutta edelleenkin häntä kaipaan ja näen välillä unia, joissa hän on elävä ja voimissaan.

Isäni menehtyi pitkäaikaisen sairauden murtamana ja hänen lähtöään osasimme odottaa. Silti ensimmäiset vuodet olivat vaikeita, äitimme on kai parhaiten päässyt asian yli.

Väistämättömälle kun ei mitään voi ja suru on surettava. Toivon sinulle voimia ja jaksamista yllättäen kohdanneen musertavan suru-uutisen vuoksi.

Rakas ystävä. Vain aika auttaa. Se rakentaa puskurin surusi ja sinun välille. Aika armahtaa ja pystyt pikku hiljaa ajattelemaan myös muuta kuin isääsi ja ikävääsi. Isäni kuoli reilu vuosi sitten. Vieläkään en ole "sinut" asian kanssa. Olen vain mennyt eteenpäin ja suru ei enää viillä niin pahasti kuin alussa.

Voimia sinulle!

Aika auttaa ja parantaa ja tuskakin helpottaa. Ei elämä aina ole reilua mutta älä missään nimessä ajattele luovuttamista.
Itku helpottaa ja puhuminen auttaa.
Tänne palstalle kirjoittaminenkin on jo eräs keino.
Osanottoni suruusi ja voimia!

olen menettänyt myös aivan yllättäin sydän kohtaukseen pikkuvelun,alle 30v aivan uskomatonta.terveenä lähti-työmaalla.saan ammatti apua,mutta ei se tunnu helpottavan tätä tuskaa.ja lääkkeitäkin on annettu nukahtamiseen ja masennukseen..mutta suru on vissiin niin kova ettei mikään helpota tuskAA.07 ystäväinpäivänä tämä kauhea tapahtuma tapahtui ja saa nähdä milloin normaali elämään pääse kiinni.ehkä ei koskaan muutako pinnallisesti.otan osaa isäsi pois menonjohdosta,ja toivon että näet vielä auringon paistavan sinulle.mutta raskasta se on...

Punainen Lootus

Hiljaisuudesta huokuu kipu palon,
jota ei
enää
löydä.

Nähdä,
toden lootus.

Ilman epäilystä,
se on mahdotonta.

Kaikkiaan,
kurottaa,
mudasta.

Hei. Menetin poikani kesäkuussa. Surun läpikäyminen on yksilöllistä ja vaihtelevaa. Kysymyksiin "miksi" ei ole vastausta. Jää vain tyhjyys ja oma elämäkin tuntuu päättyneen. Huomaan, että surun ja shokin vaikutukset alkavat lieventyä mutta ikävän tunne kasvaa. Olen ajatellut asiaa, että kuolema ei ole elämän vastakohta vaan syntymä nurinpäin jonka me jokainen joudumme kokemaan yksin. Poikani ja isäsi ovat menneet jonnekin. Koetan elää elämäni siten, että kun aikani tulee niin pääsen sinne missä hekin ovat. Pura suruasi lukemalla kirjallisuutta elämästä ja kuolemasta. Sen ehkä hyväksyy siten hieman paremmin. Martti Lindqvist kirjoittaa paljon tästä aihesta. Voimia suruusi.

Moikka

Ensin haluan toivottaa sinulle voimia!

Menetin isäni myös yllättäen vajaa vuosi sitten ja voisin sanoa, että ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeimpia. Annoin itselleni luvan surra ja jo se pelkästään auttoi. Tiesin jo silloin, että kyllä se suru helpottaa ja niin olen huomannut. Tosin mietin isääni hieman enemmän jälleen kun kuolemasta on melkein vuosi.

Olen aiemmin menettänyt myös sisaren ja läheisen sukulaisen liian varhain. Aika on auttanut surusta selviämiseen.

Voimia vielä kerran.

Menetin 18vuotiaan poikani liikkenneonnetomuudessa reilu kuukausi sitten ja tuntuu ettei tästä selviä.....mikään ei kiinnosta ja itken vain ja katselen poikani kuvaa.Mietin miten on niin väärin kun lähtee nuori ihminen jolla on elämä edessä.Onneksi minulla on hyviä muistoja joita ei voi kukaan viedä.....mutta ikävä on suunnaton.