"Kansan valitsemista kansanedustajistakin useat ajavat elinkeinoelämän etuja olkoonkin, että ainakin osaa lohduttaa edelleen usko, että elinkeinoelämän menestys heijastuu myös vähempiosaisten hyväksi.
Kun elinkeinoelämä näin vahvistaa otettaan yhteiskunnallisenkin osaamisen alueella, ei ole vaikea ennustaa, että taloudellinen valta vahvistaa entisestään asemaansa. Siirtymä ei ole nopea, mutta sitäkin vääjäämättömämpi.
Vaikka yhteistä maailmankuvaa yrittävät ylläpitää tai luoda maanpuolustuskurssien tapaiset instituutiot, kansainvälisten liikeyritysten eetos valtaa alaa myös meillä. Kyydistä saattavat pudota tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja demokratiakin.
Löytyisikö lehdistöstä TV ja radio mukaan luettuna vallansiirron vahtikoiraa, ilmiön seuraajaa ja selittäjää? Näkymä ei ole valoisa. Media on itsekin entistä enemmän bisnestä, eikä bisnekseen taida enää nykyään kuulua muu kuin bisnes".
http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/metallitekniikka/article141232.ece?s=r&wtm=-29092008
Nyt kuulkaa ollaan "heikoilla hangilla"

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuleeko tänään hyvää ohjelmaa televisiosta.En ole ostanut lehteä.