Nörttifanit on yhdistys, jonka perustamista olin suunnittelemassa kymmenisen vuotta sitten neljän ystävättäreni kanssa. Yhdistyksen jalo päämäärä olisi ollut auttaa naisia tapaamaan mielenkiintoisia nörttimiehiä -- kyllä, meille ongelma todella esiintyi näin päin.
Monet kerrat tuli ihmeteltyä, minkä kiven alla ne kaikki naisista pitävät nörttimiehet oikein piileksivät. Meillä oli luja luottamus siihen, että heitäkin täytyy olla, vaikka kokemuksia oli vain varsin tylyistä ja kylmäkiskoisista torjunnoista ujojen miesten puolelta.
Sitten joku mitä ilmeisimmin käänsi sen kiven, sillä hyvin nopealla tahdilla kolme meistä löysi oman nörttirakkaansa, ja kun kaikkein aktiivisin puuhanainen lähti ulkomaille töihin, niin yhdistyshanke kuivui kasaan. Sen verran yhdistimme vielä voimiamme, että etsimme yhteistuumin nörtin viimeisellekin sinkuttarelle.
Kun nyt aikaperspektiivistä katsoo silloista joukkoa, niin meitä yhdisti yksi hyvin selkeä tekijä: kukaan ei missään nimessä halunnut lapsia silloin eikä ole muuttanut mieltään vieläkään, vaikka kaikilla alkaa ikää olla yli 30 vuotta. Joten tästä juolahtikin mieleeni, voisiko olla niin, että moni perhettä haluava nainen etsii vain toissijaisesti kumppania itselleen ja ensisijaisesti isää lapsilleen? Että joko alitajuisesti tai sitten varsin tietoisesti etsitään "perheen päätä" ja "miehen mallia", perinteistä, mahdollisimman maskuliinista miestä, jonka kanssa voi lähteä tavoittelemaan ydinperheen unelmaa. Sen sijaan nainen, joka ei halua lapsia, voi tehdä valintoja täysin itsekkäästi ja etsiä esimerkiksi samoista kirjoista, leffoista ja tietokonepeleistä pitävää miestä, jonka kanssa on mukava viettää aikaa.
Jos ajatuksessa on hiukankaan perää, niin se on varsin harmillista niiden ujojen ja hiljaisten miesten kannalta, jotka haluavat perheen...
Absurdiksi ajatusketjun kääntää kuitenkin se seikka, kuinka monet avioliitot päätyvät eroon ja naiset yksinhuoltajiksi. Ja kuten monet katkerat AT-miehet palstalla ovat valittaneet, he kelpaavat kumppaneiksi toisella kierroksella, kun etsitään kilttiä miestä valmiin perheen pehmoisäksi. Eli näissä tapauksissa lasten edun kannalta olisi alun alkaenkin pitänyt lähteä rakentamaan perhettä nörttimiehen kanssa.
Niin tai näin -- silti varsin mielenkiintoista havaita, että nörteistä tykkääminen näyttäisi kulkevan samassa paketissa sen vakaumuksen kanssa, ettei halua lapsia. Mitä se sitten kertookaan meistä nörttifaneista?
Monet kerrat tuli ihmeteltyä, minkä kiven alla ne kaikki naisista pitävät nörttimiehet oikein piileksivät. Meillä oli luja luottamus siihen, että heitäkin täytyy olla, vaikka kokemuksia oli vain varsin tylyistä ja kylmäkiskoisista torjunnoista ujojen miesten puolelta.
Sitten joku mitä ilmeisimmin käänsi sen kiven, sillä hyvin nopealla tahdilla kolme meistä löysi oman nörttirakkaansa, ja kun kaikkein aktiivisin puuhanainen lähti ulkomaille töihin, niin yhdistyshanke kuivui kasaan. Sen verran yhdistimme vielä voimiamme, että etsimme yhteistuumin nörtin viimeisellekin sinkuttarelle.
Kun nyt aikaperspektiivistä katsoo silloista joukkoa, niin meitä yhdisti yksi hyvin selkeä tekijä: kukaan ei missään nimessä halunnut lapsia silloin eikä ole muuttanut mieltään vieläkään, vaikka kaikilla alkaa ikää olla yli 30 vuotta. Joten tästä juolahtikin mieleeni, voisiko olla niin, että moni perhettä haluava nainen etsii vain toissijaisesti kumppania itselleen ja ensisijaisesti isää lapsilleen? Että joko alitajuisesti tai sitten varsin tietoisesti etsitään "perheen päätä" ja "miehen mallia", perinteistä, mahdollisimman maskuliinista miestä, jonka kanssa voi lähteä tavoittelemaan ydinperheen unelmaa. Sen sijaan nainen, joka ei halua lapsia, voi tehdä valintoja täysin itsekkäästi ja etsiä esimerkiksi samoista kirjoista, leffoista ja tietokonepeleistä pitävää miestä, jonka kanssa on mukava viettää aikaa.
Jos ajatuksessa on hiukankaan perää, niin se on varsin harmillista niiden ujojen ja hiljaisten miesten kannalta, jotka haluavat perheen...
Absurdiksi ajatusketjun kääntää kuitenkin se seikka, kuinka monet avioliitot päätyvät eroon ja naiset yksinhuoltajiksi. Ja kuten monet katkerat AT-miehet palstalla ovat valittaneet, he kelpaavat kumppaneiksi toisella kierroksella, kun etsitään kilttiä miestä valmiin perheen pehmoisäksi. Eli näissä tapauksissa lasten edun kannalta olisi alun alkaenkin pitänyt lähteä rakentamaan perhettä nörttimiehen kanssa.
Niin tai näin -- silti varsin mielenkiintoista havaita, että nörteistä tykkääminen näyttäisi kulkevan samassa paketissa sen vakaumuksen kanssa, ettei halua lapsia. Mitä se sitten kertookaan meistä nörttifaneista?
Vastaukset 25
Vanhimmat
...mutta he eivät halua lapsia, joten iskin sen sijaan urheilullisen taloustieteilijän.
Onneksi hän aloitti myötävaikutuksestani pelaamaan WoWia. Nyt meillä on paljon yhteistä.
revitty ajatus.
Naiset perustavat perheen varmaankin sellaisen miehen kanssa joka saa heidän hormonit hyrräämään ja mieli tekee sänkyyn.
Sen jälkeen aletaan miettimään "pehmeämpiä arvoja" ja itkemään hellempien miesten perään kun paikat ovat hellinä miehen pieksännästä.
Melkein päinvastoin se taitaa olla että kiva ja kiltti mies sopisi perheen perustamiseen mutta sitä ennen etsitään ne kaikkein härskeimmät tyypit joiden kanssa päädytään pyöräyttämään ne pari lasta ja sitten itketään kun se päätyi pettämään tai on edelleen teinipoika joka viettää railakasta viikonloppuelämää.
Nuo alitajuiset humpuukijutut ja niistä tehdyt päätelmät eivät kanna kovin pitkälle. Naiset tilaavat itse ja saavat mitä tilaavat suotta siitä mitään alitajunnan juttuja syyttää.
... niin huomaat, että päädyin samaan päätelmään itsekin kappaleessa "absurdiksi ajatuksen kääntää..." Eli että valinta tehdään joka tapauksessa itsekkäin perustein.
*Huoh* Yritä nyt sitten keskustelua rakentaa näiden ihmisten kanssa...
selität asiaa "alitajuisilla" seikoilla jotka ovat täyttä humpuukia tai että nörttimies ei kelpaisi "perheen pääksi".
Se menee enemmänkin niin että naiset tulkitsevat lyhyitä ihastumisia ja himon tunteita joksikin merkittäväksi tekijäksi ja kuvittelevat että sen avulla voi rakentaa perheen. Toisaalta osa taas etsii kai jonkinlaista "edustusmiestä" jolloin varmaan suositaan jotain mallikapppaletta.
Yleensä kuten selitin on kuitenkin niin päin että juurihan enemmän kiltit ja kunnolliset (tosin ei välttämättä aivan nörtit) nähdään hyvinä perheenisinä mutta nuoret naiset eivät heitä suhteisiin valitse koska etsivät jotain "jätkämäisen kutkuttavaa" ja lopulta päätyvät sitten perustamaan perhettäkin.
Voin kyllä kertoa että sillä toisella kierroksella aika moni YH tulee jäämään yksin koska eivät ne ensimmäisellä kierroksella hylätyt halua tyytyä "jämäpaloihin".
Eli päätelmäsi oli oikea mutta perustelut vähän pettivät näkemykseni mukaan.
tarvitse leukaantua vaikka vähän jyrkästi juttuasi kommentoinkin.
Tämähän on vain internet. :D
Nyt meni kyllä niin väärinkäsitysten pariin kaiken kaikkiaan... siis olen samaa mieltä kanssasi, olin alun alkaenkin. En vain jaksanut kirjoittaa sitä auki (ehkä koska se oli niin itsestään selvää, että luulin viittauksen riittävän).
Nimenomaan nörttifanina tiedän, että sieltä löytyy niitä loistavia perheenisiä. Tiedän, koska liian moni lupaavasti alkanut suhteeni on kariutunut siihen, että mies haluaa lapsia ja on niin loistavaa isämateriaalia, etten voi riistää "isää hänen tulevilta lapsiltaan".
Mutta eihän tämä ole aihe, josta avauksen tein... Vaan se, että miksi ne naiset, jotka eivät etsi sitä "jätkämäisen kutkuttavaa" miestä joka vie heti jalat alla ja pistää vielä sukatkin pyörimään jaloissa, ovat kaikki myös vakaumuksellisesti lapsentekoa vastaan?
ettei tuo pidä paikkaansa.
Tunnen ainakin äkkiseltään muutaman neitosen jotka eivät todellakaan tahdo lapsia ja perhe-elämää mutta ovat juuri tällaisten lähes keskenkasvuista "jätkien" kanssa.
Ongelmaksi siis muodostuu ehkä sinun pieni otos ja siitä tehdyt päätelmät.
Mutta jos oletetaan että olet oikeassa niin se mikä tuohon tulokseen voisi vaikuttaa että he ehkä etsivät aluksi jotain kivaa kilttiä nörttiä jonka kanssa olla mutta kun sen jälkeen kun pitäisi tehdä "suuria päätöksiä" niin heille iskeekin kammo ettei tämä ole se oikea kun ei ole niitä suuria intohimoja. Toisin sanottuna ehkäpä osa naisista jotka päätyvät näihin jätkiin sotkevat juuri tuon äkillisen seksuaalisen intohimon lasten hankintaan ja "tämä on nyt sitä rakkautta jippii!!! tämä tulee kestämään aina!".
Toisin sanottuna kovassa hurmoksessa he haluavat tämän jätkän lapsen ajattelematta yhtään onko jätkästä oikeasti isäksi tai perheen pääksi.
Toisaalta olen aivan varma että osa naisista sotkee esimerkiksi miehen pituuden ja ison koon sekä jopa möreän äänen ei pelkästään "miesmäisyydeksi" mutta jopa "isämäisyydeksi" vaikka sehän on täysin hupsua. Uskoisin että he lopulta pettyvät valtavasti vaikka haluavat uskotella että kaikki kääntyy vielä.
Nämä jotka eivät vielä halua lapsia ovat ehkä vähemmän näiden tunteidensa heiteltävinä ja suhtautuvat perheenkin perustamiseen järkevämmin ja katsellen asiaa pitemmälle. Toisin sanottuna he näkevät suoraan että jätkistä on ehkä seksiin tai pikaiseen ihastukseen mutta ei ole kivaksi seuraksi sekä todella olemaan tasa-arvoinen siinä perheen isän roolissa.
Mutta kysymys on hankala vastata koska nykyään naisten halua perustaa perheitä on vaikea arvioida. Missä vaiheessa he sitten lopulta päättävät perustaa perheen vai onko se vain tietynlaista päätymistä tilanteeseen sen enempää miettimättä kuka se lasten isä on?
Vaikea kysymys siis.
kenenkään ei pidä loukkaantua näistä:
Jos hetkeksi laittaa kaiken muun syrjään ja ajattelee "järjellä" (mitä se ikinä onkin) voi tulla johtopäätökseen että
A) maapallolla on jo tarpeeksi populaa
B) kenties omat geenit ei omasta mielestään riittävän "hyvät"
Eihän väitteeni ollutkaan, että naiset, jotka eivät halua lapsia, ihastuvat nörtteihin, vaan että naiset, jotka ihastuvat nörtteihin, eivät halua lapsia... Huomaa ero!
No, jos sivuutan koko väärän johtopäätöksen ja keskityn vastaamaan muuhun:
"Nämä jotka eivät vielä halua lapsia ovat ehkä vähemmän näiden tunteidensa heiteltävinä ja suhtautuvat perheenkin perustamiseen järkevämmin ja katsellen asiaa pitemmälle. Toisin sanottuna he näkevät suoraan että jätkistä on ehkä seksiin tai pikaiseen ihastukseen mutta ei ole kivaksi seuraksi sekä todella olemaan tasa-arvoinen siinä perheen isän roolissa"
Tätä mietin itsekin eilen illalla: että mitä analyyttisempi ja pohdiskelevampi (=nörtimpi) ihminen on, sitä todennäköisemmin pitää samoista ominaisuuksista toisessa sukupuolessa ja sitä todennäköisemmin omaa myös vahvan kannan perheen perustamiseen -> pienestä otoksesta johtuen se sattui olemaan kaikilla kielteinen kanta.
Jep, tuohon tulokseen tulin jo n. 15 vuotta sitten. Maapallon kantokyky natisee liitoksissaan tällä väestömäärällä. Kun kahden miljardin saavuttamiseen tarvittiin 10000 sukupolvea, on kahdesta miljardista hypätty kuuteen miljardiin vain kahden sukupolven - yhden ihmisen eliniän - aikana.
Ja minä olen itse kärsinyt geeneistäni aivan riittävästi, turha sitä kärsimystä on enää jatkaa eteenpäin seuraaviin sukupolviin.
Kolmanneksi vielä mainittakoon, että maailmassa on miljoonia lapsia vailla kotia, joten miksi niitä pitää erikseen pykätä lisää, jos haluaa lapselle kodin antaa?
tässä nyt vähän kahden vaiheilla, tehdäkö hyvin eli pitäisikö noita perusteluja vähän yrittää ravistella ja mahdollistaa samalla äitiyden ilot vai ollako tyytyväinen että on olemassa naisia jotka eivät halua lapsia.
No nyt tänään on niin hieno ilma että en ala puhkumaan perusteluja nurin.
Vastahan pääsin perusteluissa alkuun :-D
Listastahan puuttuu vielä esim. itsekkyys, oman boheemin elämäntyylin säilyttämisen tärkeys, itsenäisyyden ja oman rauhan tarve jne
Siinä onkin kova työmaa, jos lähdet niitä puhkumaan nurin -- varmaan jo kuluu kaloreitakin yhden salikäynnin verran.
"itsenäisyyden ja oman rauhan tarve"
MUTTA eiköhän tähän vielä lääkkeet keksitä. >;-)
Tästä voisi kyllä keskustella, nyt joudun (aikuisten oikeasti, ei ole kysymys pelkästään kasvojen säilyttämisestä) lähtemään asioille
Jos oletetaan että Suomessa on 2,5 miljoonaa perhettä, kukaan ei tee omia lapsia ja jokainen adoptoi 10 kehitysmaan lasta, eli yhteensä 25 miljoonaa lasta kehitysmaista. Edelleenkään väestönkasvu ei vähene, kodittomia lapsia on melkein yhtä paljon ja kehitysmaiden ongelmat eivät vähene.
Aika huono ratkaisuehdotus siis noihin ongelmiin.
Ennemminkin lapsia kannattaisi tehdä vaikka tänne Suomeen jossa on paljon tilaa ja edellytykset hyvään elintasoon, ja vähemmän sinne kehitysmaihin.
Öhöm... Siis mielestäsi maailman liikaväestöongelmaan on huono ratkaisu, että ei tehdä lapsia? Ja ennemminkin kannattaisi tehdä lapsia? Okei...
Kehitysmaan ihmisiä en tunne, joten ketään heistä en voi valistaa asian suhteen. Voin tehdä päätöksen ainoastaan omalla kohdallani (ja tietysti antaa rahaa valistuskampanjoihin).
Mitä tulee noihin elintason edellytyksiin, niin niihin voisi esittää lukuisia vasta-argumentteja, jos jaksaisi nyt lähteä googlettamaan. Ilmastonmuutos, uhkaava vesikriisi, fossiilisten polttoaineiden loppuminen yms ovat globaaleja ongelmia.
Sittenhän on näitä ennusteita, että nykylapset ja -nuoret eivät tule koskaan saavuttamaan edes isovanhempiensa (saati vanhempiensa) elintasoa johtuen aikaisempien sukupolvien holtittomasta luonnonvarojen haaskauksesta (jotka ovat johtaneet mm mainittuihin globaaleihin ongelmiin).
Vaan enpä taida jaksaa lähteä vänkäämään... Leikitään toki, että on lottovoitto syntyä lintukoto-Suomeen, missä mitään pahaa ei koskaan tapahdu :-)
offtopiccina tuo boheemi onkin hyvä sana kuvaamaan naista joka voisi olla sopiva, täytyypä laittaa muistiin (toivottavasti ei-vasemmistolaisuus ja boheemius eivät sulje toisiaan pois)
Kokeillaanpa ensin viekkaudella takakautta, ajatusleikin avulla
Lapsen saanut ystävättäresi istuttaa syliisi ihaaanan pikkupalleron, kun sitä muutaman kerran tapahtuu, niin eikö siinä jotkin rattaat lähde pyörimään naisen päässä että tälläinen on itsellekin saatava. Pystyykö nainen vastustamaan tätä?
Kyllä olen osani saanut pugluista päälleni ja monet kymmenet kakkavaipat vaihtanut, ei sitä tarvitse epäillä. Teininä tuli ansaittua kesätyörahat pitkälti lapsenpiikana, olinpa au pairinakin ulkomailla, olen vetänyt lasten kerhoja jne, eli lapsia ikävälillä 0-12 on ollut vastuullani runsain määrin.
Lapset yleensä pitävät minusta ja heidät on helppo saada tottelemaan. Kaikesta altistuksesta huolimatta minun ei kuitenkaan koskaan ole tehnyt mieli omia muksuja. Päinvastoin, on aina ollut helppoa olla se hauska ja aurinkoinen leikkitäti ulospäin, kun voi mielessään hokea, että "Luojan kiitos nämä eivät ole omia. Näiden äiti tulee hakemaan nämä pois."
Ja tässä iässä useilla ystävillä on lapsia. Osaan olla asiaankuuluvan hössöttävä ja ilahtunut, kun niitä istutetaan syliin, ja kehua vauvaa oikeilla sanoilla (vaikka rehellinen reaktio olisikin dilbertmäisesti: "ruma toukka"). Lapset ikävälillä 0-4 eivät sytytä kertakaikkiaan minkäänlaisia tunteita.
Suunnilleen neljännen ikävuoden vaiheilla - silloin kun oppivat valehtelemaan - lapsista tulee kiinnostavia. Silloin yksilöllisyys pääsee paremmin esiin ja pikku marakatit alkavat vaikuttaa ihmismäisemmiltä. Yli 4-vuotiaiden suhteen onkin sitten sama kuin aikuisten suhteen: useimmista yksilöistä pidän, kaikista en, se on kiinni luonteesta. (Tietysti hoitotätinä on otollisessa asemassa, että voi salakavalasti ohjata mukuloita arvostamaan samoja asioita kuin itsekin säätelemällä sitä, mitä kirjoja luetaan, mitä pelejä pelataan jne.)
Eli vastauksena kysymykseen: Kyllä, vauvakuumetta on varsin helppo vastustaa.
Ja off-topiciin: ei boheemiudella tarvitse olla mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa. Itse yritän käyttää tuota sanaa siksi, etten pidä siitä, kun minua sanotaan taiteelliseksi. Itselle taiteellinen merkitsee enemmän sellaista kukkahattuhörhö-porukkaa, johon en välittäisi leimautua.
ainakin minut, ei epäilystä siitä.
Minulle stressiä tuotti aikoinaan vain exän sukulaisten pienet lapset jotka omin pikkukätösin olivat askarrelleet lahjoiksi pikkuhyötyesineitä, joita sitten minun oli vaikea tunnistaa. Ja olisi pitänyt heti osata tunnistaa mitä ne olivat, koska en olisi halunnut tuottaa lapsille pettymystä.
Entäpä sitten jos ei ole omia lapsia, voiko myöhemmin tulla tunne että elämästä jäi puuttumaan jotain. Toki ainahan voi adoptoida, voiko kuka vaan?
Sitten vähän "kevennystä" siihen liikakansoitusteemaan (on siinä muutakin, en osaa luokitella mitä!)
http://www.youtube.com/watch?v=RYsTv-ap3XQ
Saisinpa rahaa aina, kun joku toteaa, että muutan kyllä mieleni vielä tuon lastenhankinnan suhteen...
Totta kyllä, että jonain päivänä sitä voi vielä katuakin valintojaan. Mutta se on sitten sen ajan murhe.
Adoptiovanhemmiksi pääsyyn on aika kova syyni -- ei siinä mitään, biologiseen vanhemmuuteen saisi myös olla -- eli ei välttämättä kannata luottaa siihen, että aina voi adoptoida. Lisäksi jonot ovat pitkiä ja eri maissa on eri yläikärajat, kuinka vanhana vielä voi ottaa adoptiolapsen.
Onhan toki muitakin mahdollisuuksia, esimerkiksi sijaisvanhemmuus (käsittääkseni nimenomaan sijaisvanhemmista olisi Suomessa aivan huutava pula).
Jännä juttu muuten, että Suomessa lapseton nainen pääsee adoptiojonoon 25-vuotiaana, mutta saa hankkia sterilisaation vasta 30-vuotiaana. Eli 25-vuotias on riittävän kypsä päättämään, että haluaa äidiksi, mutta vasta 30-vuotias on riittävän kypsä päättämään, ettei haluakaan. Ikävää lapsien kannalta, jos joku 25-vuotiaana niitä hankkinut huomaa kolmikymppisenä, että eipä olisi sittenkään piitannut koko äitiydestä...
Kiinassa on oikea meininki. Kymmenet miljoonat miehet tosin joutuu elämään elämänsä ilman pimpsaa mutta elämä on rankkaa.
Kiva (tai no kiva ja kiva) kuulla, että joku muukin nuori? nainen ajattelee näin:
"Ja minä olen itse kärsinyt geeneistäni aivan riittävästi, turha sitä kärsimystä on enää jatkaa eteenpäin seuraaviin sukupolviin".
Tässä on suurin syy omaan haluuni elää ilman jälkikasvua. Tai voihan olla, että mieli muuttuu, mutta enpä taida olla ihan teini enää. Toisekseen uskon, että mulle sopisi paremmin sellainen kahden aikuisen ihmisen muodostama perhe eli nyt täytyisi löytää oma siippa.
Olipa piristävä kirjoitus, usko tai älä! Meitä ei oo paljoa.
No pitäähän sitä nyt vähän testailla kuinka varmalla pohjalla nainen on. Loppuviimeksihän ei sitä kukaan muu tiedä kuin ihminen itse, ajatukset voivat muuttua tai sitten eivät. Ihmisillä on semmonen peruslähtökohta että kaikkien pitää saada lapsia.
Itse en halua lapsia. Siihen on järkiperusteluita, niiden lisäksi en vaan kertakaikkiaan tunne itseäni isätyypiksi. Jotenkin liian itsellinen. Parisuhdetta haluaisin joskus kokeilla uudestaan, luulisin että nyt tiedän paremmin mikä sopii minulle ja minkälainen nainen voisi kestää elämää kanssani.
Ulkonäöstä muuten sen verran että piruuttani observoin (vaivihkaa) metron portaissa ja kaupungilla pyöriessäni sitä minkänäköinen nainen sitten kiinnostaa. Mutta ei sitä oikeastaan osaa sanoilla kuvata mikä niissä on yhteistä, tavallisia kivan näköisiä naisia, hiusten väri vaihteli laidasta laitaan, kasvot ja silmät on tärkeat.
pöö
madonreikään? :D
Mut ei se mitn, minä tykkään hiukan nörteistä miehistä.
Kunhan kohtelevat nätisti (olen kohdannut myös näitä aloittajan -vuosia sitten- kuvaamia tylyjä ja kylmänkiskoisia).
Maailman suurin nörttiyhdistys
http://eu.battle.net/wow/en/
Jk. Vaikka onkin koko loppu viikko iltavuoroja, niin tätä pidempään en uskalla valvoa. Huomenna 11.00 pitää viimeistään olla seuraavaa sukupolvea kasvattamassa.