onko enää olemassa 28v miehelle,n 23-26v naista jolla ei ole lapsia?rupee pelottamaan kun on ollut niin kauan sinkkuna,että ei taida ikinä löytyä sitä oikeaa,joka olisi vapaa entisen perheen velvoitteista!eli naiset ja mixei myös miehet laittakaa faktoja!=)
apu
va.
12961
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
26 vuotta elämää on takana, mutta ei ole muksuja "rasitteena!" Kaikki sinkut eivät siis ole yh-äitejä...
Mutta mikä mättää? Olet 28-vuotias mies; luulisi sinun jo kypsyneen mahdollisen "isäpuolen" rooliin?! Oletko siis jotenkin jälkeenjäänyt?
Miksi olet ollut "niin kauan sinkkuna"? Ehkä juuri kypsymättömyytesi takia? Ethän ole se, joka kirjoitti Laki&Rikos-palstalle vittuilleensa poliiseille? Jos, niin ymmärrän sinkkuutesi vallan mainiosti...
Mutta jos et ollut se henkilö, niin kukas sitten?
"Mies", jonka poikuus meni luokkabileissä yläasteella, mutta joka vaatii naiseltaan neitseyttä?
"Mies", joka panee kaikkea mikä liikkuu, mutta vaatii naiseltaan ikuista uskollisuutta?
"Mies", jolla on elatusmaksuja ulosotossa, mutta vaatii naiseltaan lapsettomuutta?
Kuten jo sanoin, niin ymmärrän sinkkuutesi vallan mainiosti... =/
näinkin sekaisin voi olla, ja kyetä vielä kirjoittamaan.
Ei kai tässä mikään "mättää"kai...Eipä taida olla mun juttu olla toisen lapsen isä,koska haluan myös itse saada lapsia!
Siis kauan ja kauan ollu sinkkuna,on toki ollut suhteita,mutta ei vaan,niin ei!(tainnut mennä usko rakastumiseen)=(.Poliisi on ystävä!
En ole mies,joka menetti poikuutensa luokkabileis!
Enkä vaadi neitseyttä!
En pane kaikkea mikä liikkuu,tosin en ole mikään pulmunenkaan.Jos seurustellaan,niin silloin MOLEMMAT ovat uskollisia!!!
Eikä ole maksuja ulosotossa,edelliseen viitaten TODELLAKIN HALUAN LAPSIA,kyse ei ole siitä!
Mutta minä en ymmärrä että olen sinkku!
Ikää 28
nainen
ei lapsia
nätti
koulutettu
urheilullinen
ENKÄ TODELLAKAAN TAHDO OLLA ÄITI TOISTEN LAPSILLE
Mutta en siinä mielessä kuin sinä luultavasti tarkoitit! Eli tupakkaa kummempia päihteitä ei käytössä sillä hetkellä ollut, eikä ole nytkään.
ELÄMÄ humalluttaa ihmeellisyydellään tällaisen pienen kulkijan... =)
Ehkä kimpaannuin turhankin paljon... =/ Anteeksi...
Mutta kun en vain ymmärrä ihmisten kammoa edellisten liittojen lapsiin. Itselleni ne eivät ole mikään este/rasite. Jos "sopiva" mies löytyy, on aivan sama onko hänellä jälkikasvua!
Pikemminkin valintakriteereissäni pääpaino on sillä, että MITEN sen jälkikasvun kanssa toimitaan. Eli haluan nähdä miehen huolehtivan lapsistaan vastuullisen aikuisen tavoin, ja haluan itse auttaa häntä siinä tasavertaisen kumppanin tavoin. En halua miestä, joka sysää lapsensa syrjään ex-vaimon/-tyttöystävän huolehdittavaksi ja "parhaassa" tapauksessa jättää elatusmaksutkin muille... =/ Se ei mielestäni ole kovinkaan kummoisen miehen merkki.
Voisin todellakin ottaa miehekseni viikonloppuisän, tai vaikka yh:n. Lapset eivät miestä/naista pahenna; pikemminkin päinvastoin! Usein juuri se "lapsellinen" versio on parempi valinta kuin lapseton. Lasten kanssa/kautta elämää ja vastuullisuutta on opittu pakon edessä. Ei voi enää elää kuin pellossa, kun on pieniä ihmisiä huollettavana! =)
Saatan olla yksin mielipiteineni, mutta mielestäni tuollainen asenne kuuluu jollain lailla pinnallisuuden kastiin. Jos mielenkiintoinen ja mukava ihminen hylätään siksi, että hänellä on lapsia, se tuntuu kovin turhalta. Ihan kuin ne hänestä siinneet mini-ihmiset jotenkin heikentäisivät hänen sädekehäänsä..?!
Olen ollut "äitipuolena" avomieheni ja hänen ex-vaimonsa lapselle. En kokenut siinä mitään ongelmaa. Tyttönen oli puoliksi miestäni, jota rakastin yli kaiken. TIETYSTI halusin myös hänet elämääni tuon miehen mukana!
Mutta ehkä tässä oli tarpeeksi jauhantaa tämän asian tiimoilta... Mielipide-eroistamme huolimatta toivotan sinulle onnea etsintään! =)
-Eikös tuossa alempana joku naispuolinen ollut kanssasi samoilla linjoilla...?! *wirn*
Hieno ja kypsä asenne sinulla! Erosimme mieheni kanssa vähän aikaa sitten ja meidän kolmevuotias asuu luonani mutta tapaa isäänsä melko usein, koska asumme aika lähekkäin. Jos saisin päättää ex-mieheni uudesta naisystävästä, jos/kun hän aikanaan astuu kuvioihin, niin toivoisin että hän ajattelisi juuri samoin kuin sinä. Äitinä kuitenkin sitä pitää tärkeänä, että oma kullannuppu on hyvissä käsissä. Ja tietenkin uuden naisen suhtautuminen vaikuttaa myös isän ja lapsen väliseen suhteeseen.
Ennen ajattelin, että uusi "äitipuoli" saisi mielellään olla äiti jo ennestään, mutta näköjään lapsettomatkin osaavat suhtautua noin hienosti. Eikä toki äitiys tai isyyskään aina takaa sitä, että uuden kumppanin lapsiin voisi suhtautua mutkattomasti. Osoittaa tosiaan tietynlaista kypsyyttä ihmisessä, että hyväksyy toisen lapset.
Toivottavasti ex-mieheni törmäisi juuri sinuun ;)
Olipas mukava saada vähän kehujakin vaihteeksi! =) Yleensä saamani vastaukset ovat "hieman" toista maata, mutta niiden suhteen vika saattaa olla itsessänikin... *Joskus tulee vähän provosoitua* ;)
Mutta tuo kirjoitus tuli kyllä ihan sydämestä; totta joka sana.
Toivottavasti sekä sinä että ex-miehesi löydätte onnen, ja toivottavasti ne onnet rakastavat pyyteettömästi myös yhteistä lastanne!
Kaunista syksyä sinulle! =)
Vielä kysymys sulle: miten olet saanut siinä avoliitossa vaikuttaa lapsen asioihin, esim. tapaamisaikoihin? Itselläni on sellainen tilanne että miehellä on lapsi entisestä liitosta, hyväksyn lapsen ja pidän hänestä, muistuttaahan hän myös isäänsä :) Ja tulemme hyvin toimeen keskenämme.
MUTTA: lapsi viettää puolet ajasta äidillään, puolet isällään, vieläpä niin että vaihto on suunnilleen joka toinen päivä (paitsi viikonloput), lähinnä vanhempien menojen mukaan. Vanhemmat selittää sitä sillä että lapselle on hyväksi nähdä molempia vanhempia mahdollisimman usein, mutta itse näen tilanteen melko rauhattomana. Lapsi on ikäänkuin kylässä koko ajan, ja kassit valmiina taas lähtöön. Niin paljon kuin miestä rakastankin, tuntui tämä ylivoimaiselta esteeltä ajatellessamme yhteisasumista, en haluaisi niin levotonta elämää, ja se myös vaikeuttaa elämän eteenpäin suunnittelua. Olen nostanut kissan pöydälle ja ehdottanut mm. 3-4 päivää yhdessä paikassa oloa, mutta tämä ei kuulemma käy. Meininki jatkuu näin halusin tai en, ja minun vain pitäisi sopeutua. Mitä ajattelet tästä??? Oliko sulla vaikutusmahdollisuuksia, teittekö kompromisseja?
Liian vähän sain mielestäni vaikuttaa; vähän samoja ongelmia meilläkin. Tytär oli aina vain "kylässä", vaikka isällään olikin... =/
Joskus väläyteltiin sitäkin vaihtoehtoa, että tyttö muuttaisi vallan meille. (Äiti suunnitteli työskentelyä toisessa maassa.) Itse olin hyvinkin myötäileväinen idean suhteen; olisihan se tuonut pysyvyyttä elämäämme. Tai no, "pysyvyyttä ja pysyvyyttä"; osat olisivat lopultakin vain vaihtuneet...
Suunnitelmat kuitenkin jäivät suunnitelmien tasolle, ja lapsi jäi asumaan äitinsä kanssa. Sittemmin tiemme tuon miehen kanssa erosivat, joten en nykytilanteesta sen paremmin tiedä.
Teidän tilanteenne on (minun mielestäni!) liian vaihtuvainen/rikkonainen. Lapsi on koko ajan "menossa", eikä se voi tehdä hyvää kenellekään. Kaksi kotia ei tänä päivänä ole mitenkään ihmeellistä, mutta jos niiden välillä joutuu juoksemaan kuin viitapiru... =/
En tietenkään ole mikään lapsipsykologi/kasvatuksen ammattilainen, mutta ihan jo maalaisjärjellä ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voisin väittää, että miehesi toimii exänsä kanssa väärin lastaan kohtaan. Ehkä säännölliset asumisjärjestelyt helpottavat heitä, mutta entäs lapsi? Eikös hänen hyvinvointinsa olisi kuitenkin etusijalla näitä asioita mietittäessä? Ei alituinen "muuttaminen" todellakaan ole hyväksi lapsen perusturvallisuudelle! Nykynuorisossa on liikaakin esimerkkejä siitä mitä tapahtuu, kun lapsi tuntee olevansa vain vanhempiensa heittopussi...
Kehottaisin ottamaan tapaamiset uudelleen puheeksi miehesi kanssa. Yritä toimia jotenkin ovelasti; koita antaa hänen itsensä saada "Kuningasajatus"! *wirn*
Nousemalla vastarintaan vain vaikeutat omaa asemaasi, sillä "kyllähän ME tiedämme, mikä on parhaaksi MEIDÄN lapsellemme!" Eli pahimmillaan olet aina se ulkopuolinen, jolla ei ole sananvaltaa näissä asioissa. -Eikä sinällään ihme; haluaisitko itse jonkun "ulkopuolisen" neuvomaan sinua lapsesi kasvatuksessa..?! =)
Jos haluat vaikuttaa, niin vaikutat miehesi kautta. Välillisesti. Asiallisesti, riitelemättä ja syyttelemättä.
Puhut asioista, kerrot mielipiteesi. Perustelet ne niin hyvin, että miehesi ne uskoo. Vaikka hän muuten sinuun luottaisikin, niin oman lapsensa suhteen hän ei ehkä ihan purematta niele kaikkea sanomaasi! Kuka meistä niin tekisi?! =)
Eli "puhukaa, puhukaa ja vielä vähän puhukaa!" Kerro, miltä sinusta tuntuu. Kerro, että rakastat lasta ja haluat viettää hänen kanssaan aikaasi.
-Jopa ehkä enemmän kuin nykyään on mahdollista! Yritä kertoa miehellesi, että vanhempien paras mahdollinen ratkaisu ei ehkä ole sitä lapselle...
Jos viestisi ei mene perille, niin mielestäni sinun ei kannata tapella loputtomiin. Jos lapsen vanhemmat pysyvät kannassaan, niin jossain vaiheessa sinun on otettava takapakkia. He kuitenkin ovat vanhemmat, ja "päättävät" lapsestaan. -Huolimatta siitä, että he eivät välttämättä näe metsää puilta... =/
Koitahan jaksaa, ja koita saada selvyyttä tilanteeseen! Mielestäni olet tässä se oikeassa oleva osapuoli... =)
...Ja jos joskus haluat kirota jollekin/jonnekin, niin osoite on [email protected]... =)
Helpotti todella paljon kuulla mielipiteesi vastaavassa tilanteessa olleena! Tällä hetkellä suhde on katkolla, ja mies haluaa huomenna keskustella. Yhtään en tiedä mitä odottaa, ja siksi olenkin kuin kissa pistoksissa. Haluan tämän miehen, tiedän että hän on minulle se oikea Rakkaus, mutta mitä hän ajattelee, tuntee...ja oliko tämä kyseinen ongelma sitten se, johon muuten niin upea suhde päättyy...Epätietoisuus on nyt pahinta ja odottaminen. Huomenna olen ehkä viisaampi, mutta voi myös olla til(l)itettävää, joten saatat saadakin meiliä :)
Toivottavasti luet tämän, en nyt muutakaan kautta saa yhteyttä...
Istuin viime yönä koneella vuodattamassa sulle tekstiä. Lähetysvaiheessa vempain alko temppuilemaan, ja lähes koko teksti meni. Koska kello oli jo melkein aamu, niin päätin jatkaa jokusen tunnin nukuttuani.
Tänään en sitten ole edes päässyt postiini.
En tiedä mikä nyt taas mättää, mutta eiköhän se siitä?! Yritän uudelleen tässä päivän mittaan, ja luultavasti jo ainakin illalla onnistuu. Koitahan malttaa vartoilla... =)