Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta.. Olen huomannut itsessäni uuden piirteen, nimittäin romantiikan kaipuun! Minulla on ihana mies, joka pitää minua kuin kukkaa kämmenellä, kuuntelee huolet ja murheet, tekee ruoka, on miehekäs ja ihana, kätevä käsistään, ihana rakastaja..
Olen tainnut rakastua häneen. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, pikkuhiljaa kun häneen tutustuin, aloin luottaa, sitten ihastuin.. Ja tässä sitä ollaan. Alun perin ajattelin tämän olevan enemmänkin järkiliitto; kaksi keskenään toimeentulevaa ja toisistaan pitävää, perheenperustamisesta haaveilevaa ihmistä päätyy yhteen.
Olen valtavan omistushaluinen ja mustasukkainen. Haluaisin että mies olisi korviaan myöten, intohimoisen rakastunut minuun. Mutta kun ei ole. Rakastaa kyllä kuulemma. Mutta kun minä haluaisin että hän palvoisi minua! Tiedän, tämä on älytöntä. Olin valtavan tyytyväinen aiemmin, nyt haluaan lisää, haluan kaiken. Mies on kosinut minua ja suostuin. MUTTA. Mies on ollut aiemminkin kihloissa, minä en. Tiedän että aiempi kihlaustapahtuma oli paljon romanttisempi. Jotenkin on alkanut tympiä ajatus naimisiin menosta: mies on jo kerran halunnut naimisiin toisen kanssa, luvannut itsensä toiselle kokonaan. Minä olen siinä suhteessa ”säästänyt” itseäni, olen kyllä ollut pitkässä parisuhteessa mutta kihloihin emme menneet.
Puhuimme mieheni kanssa mahdollisesta kihloihin menosta jo ennen kuin hän kosi minua, sanoin silloin etten halua sormusta sellaiselta mieheltä, joka sellaisen on jollekin toiselle naiselle jo kertaalleen antanut. Eikä sormusta tullut. Minä niin sydämeni pohjasta toivon ettei mies olisi ollut aiemmin kihloissa! Minä niin haluaisin sen sormuksen, niin että se olisi aivan ainutlaatuinen kokemus minulle ja miehelle! Mutta sydäntä korpeaa ajatus että hän on toisenkin eteen joskus polvistunut.. Tuntuu pahalta. Minua ei enää kiinnosta koko naimisiinmeno. Hän on luvannut toiselle ihmiselle menevänsä naimisiin hänen kanssaan. Sanasta ”kihlat” minulle tulee mieleen mieheni entinen morsian, ei se, että minä ja olemme lupautuneet toisillemme. Kaikki tämä tuntuu turhalta. Haluan jakaa elämäni mieheni kanssa, mutta minusta tuntuu että naimisiin emme voi mennä.
Tiedän että tämä on tyhmää ja turhaa. Uskon, että tilanne olisi toinen, jos minäkin olisin joskus ollut kihloissa. Nyt tuntuu siltä että kihlaukseen ja naimisiinmenoon liittyvä romantiikka on riistetty minulta. Naurettavaa siinäkin mielessä, etten koskaan ole kovin romanttinen ihminen ollut.
Olen tainnut rakastua häneen. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, pikkuhiljaa kun häneen tutustuin, aloin luottaa, sitten ihastuin.. Ja tässä sitä ollaan. Alun perin ajattelin tämän olevan enemmänkin järkiliitto; kaksi keskenään toimeentulevaa ja toisistaan pitävää, perheenperustamisesta haaveilevaa ihmistä päätyy yhteen.
Olen valtavan omistushaluinen ja mustasukkainen. Haluaisin että mies olisi korviaan myöten, intohimoisen rakastunut minuun. Mutta kun ei ole. Rakastaa kyllä kuulemma. Mutta kun minä haluaisin että hän palvoisi minua! Tiedän, tämä on älytöntä. Olin valtavan tyytyväinen aiemmin, nyt haluaan lisää, haluan kaiken. Mies on kosinut minua ja suostuin. MUTTA. Mies on ollut aiemminkin kihloissa, minä en. Tiedän että aiempi kihlaustapahtuma oli paljon romanttisempi. Jotenkin on alkanut tympiä ajatus naimisiin menosta: mies on jo kerran halunnut naimisiin toisen kanssa, luvannut itsensä toiselle kokonaan. Minä olen siinä suhteessa ”säästänyt” itseäni, olen kyllä ollut pitkässä parisuhteessa mutta kihloihin emme menneet.
Puhuimme mieheni kanssa mahdollisesta kihloihin menosta jo ennen kuin hän kosi minua, sanoin silloin etten halua sormusta sellaiselta mieheltä, joka sellaisen on jollekin toiselle naiselle jo kertaalleen antanut. Eikä sormusta tullut. Minä niin sydämeni pohjasta toivon ettei mies olisi ollut aiemmin kihloissa! Minä niin haluaisin sen sormuksen, niin että se olisi aivan ainutlaatuinen kokemus minulle ja miehelle! Mutta sydäntä korpeaa ajatus että hän on toisenkin eteen joskus polvistunut.. Tuntuu pahalta. Minua ei enää kiinnosta koko naimisiinmeno. Hän on luvannut toiselle ihmiselle menevänsä naimisiin hänen kanssaan. Sanasta ”kihlat” minulle tulee mieleen mieheni entinen morsian, ei se, että minä ja olemme lupautuneet toisillemme. Kaikki tämä tuntuu turhalta. Haluan jakaa elämäni mieheni kanssa, mutta minusta tuntuu että naimisiin emme voi mennä.
Tiedän että tämä on tyhmää ja turhaa. Uskon, että tilanne olisi toinen, jos minäkin olisin joskus ollut kihloissa. Nyt tuntuu siltä että kihlaukseen ja naimisiinmenoon liittyvä romantiikka on riistetty minulta. Naurettavaa siinäkin mielessä, etten koskaan ole kovin romanttinen ihminen ollut.
Vastaukset 18
Vanhimmat
naisen logiikkaa.. ei oikeasti voi olla totta. Jos tollanen asia pilaa teidän suhteen niin miehelle ihan oikein että pääsee etsimään itselleen uuden ja täysjärkisen naisen...
nykyään. Kuka sitä tosissaan ottaa... On vaan hienoa kun kädessä kimaltelee sormus ja kaikki on "niin hyvin ja ihkuu." Monet mnevät kihloihin muutaman kuukauden seurutelun jälkeen.
Minä otan kihlat vakavasti. Se on sitten tosissaan loppuelämää varten ja silloin ei muiden perään enää haikailla. Onneksi mieheni on myös järkevä tässä asiassa.
Tuo tuollainen ahdistus kannattaisi hoidattaa pois.
Miten sinä voit syyttää miestä siitä, että hänellä oli joku toinen ennen kun hän edes tiesi sinun olemassaolostasi?
Mieti nyt oikein kunnolla järjellä tuota ja mene hoitoon.
mutta terapiaa on kuulemma tosi vaikea saada. Lääkkeitä en mielelläni ottaisi. Toivon että tämä menee ohi itsestään tai saan jutun jotenkin käsiteltyä niin ettei se enää häiritse. Ts. hyväksyn miehen menneisyyden.
Eihän pelkällä kihlasormuksella mitään merkitystä ole. Esim. avioliiton esteitä voi ilmaantua kihlautumisen jälkeenkin.
Vihkisormus on mieheltä vielä antamatta.
Niin, kumpikaan meistä ei ole kokenut vielä omia häitä, eikä kumpikaan ole kantanut vihkisormusta. Se olis meille molemmille uutta. Näin yritän ajatella mutta sitten tulee mieleen että mies olisi halunnut jo aiemmin mennä naimisiin, jonkun toisen kanssa. Voi kun sen voisi unohtaa!
Olet onnistunut hankkimaan upean ja fiksun miehen. Oma vaikasi, kun menetät hänet, sillä tuolla käytöksellä se on pian edessä.
Ehkä se seuraava sitten on hakkaaja ja pettäjä. Saat oikeasti aihetta valitaa ja olla mustasukkainen.
Minulla on maailman ihanin mies.
No onpa paha, jos on ollut jo kerran kihloissa. Onneksi vain kihloissa, ei sentääs naimisissa. Miksi olet hänen kanssaan, jos haluat naimisiin mutta et sellaisen kanssa, joka on ollut jo kihloissa? Olisi pitänyt jo ajat sitten laittaa peli poikki, jos kyse on tämmöisestä. Entäpä jos toisella kihlattu kuolee, sairastuu tai muuttuu jotenkin niin paljon, ettei rakkaus enää jatku? Mit äpahaa silloin on erota, eikö se ole nimeonmaan järkevää? Monesti toinen voi rakastua toiseen tai tunteet viilentyä, ihan niinkuin sinulla kun sinua pitäisi jatkuvasti kohdella kuin prinsessaa..onko itsetuntosi heikko? Kohteletko omaa miestäsi kuin prinssiä palvoen ja lahjoja ostellen ym? ET varmaankaan. Keskityt siihen, miksei hän tee sitä ja tätä..sinunkin pitää olla vastavuoroinen.
Miksi suostuit kihloihin, jos et kerta voi mennä kihloihin ihmisen kanssa, joka on ollut jo kihloissa? Lapsellista jotenkin. Ymmärrän toki, jos pelkäät, että hän sitoutuu liian helposti kaikkiin, mutta tuo menee jotenkin jo överiksi. Jos hän vaikuttaa siltä, että menee helposti liian vakavaksi kaikkiean kanssa, niin olisit jo ajat sitten jättänyt hänet. Oletko narsisti kenties? Lueppa tekstisi niin kuin joku toinen olisi sen kirjoittanut, saatat järkyttyä.
Ja seuraavalle suhteellesi tee heti alusta selväksi, että on parempi olla neitsyt tai lähes, että kelpaa sinulle prinsessalle.
Vitut. Käy sääliksi hyvää miestä, että sai tuollaisen inhottavaluonteisen akan. Erohan teille tulisi kuitenkin - sun luonteella - joten älä tee edes lapsia siihen kärsimään. Eihän tuolla sinun asenteellasi voi syntyä hyvää parisuhdetta. SÄ PILAAT SEN ja lähinnä tahallasi!
Ettet edes häpeä! Ja toinen rakasti sua! Ihan aidosti. Ja sä tuhosit sen - olit todella julma kieltäytyessäsi kosinnasta sen takia, että miehellä on oikein ollut joku nainen ennen sua!
Olisit kättelyssä kysynyt, että onko se neitsyt vielä!
..miestäni kuin prinssiä, kehun ja pussailen, teen pieniä palveluksia jne.. Mutta välillä olen hemmetin hankala. En haluaisi olla.
Ihan oikeasti, en keskity siihen miksei hän tee sitä ja tätä, vaan olen aivan valtavan kiitollinen hänelle siitä miten ihana hän minulle on, ja kerron sen hänelle. Oikeastaan tämä kihlausongelma on tullut esiin vasta nyt, kun kihloista ja avioliitosta on alettu puhua. Seurustelun aikana minua ei niinkään häirinnyt tuo vanha kihlaus.
Olen varmasti narsisitinen, itsekäs ja lapsellinen kuten kirjoitit. Arvaa vaan haluaisinko olla? Haluaisin olla itsevarma ja mieheni arvoinen, enkä stressata täysin turhista jutuista.
olen lukenut tekstini ja olen järkyttynyt. Haluan parantua tästä. Tietäis vaan miten. Tai sitten ehdotan miehelle että perutaan kihlaus ja jatketaan avoparina kuten tähänkin asti. Ellei hän sitten halua erota.
Joo, noin olen itsekin ajatellut; taidan olla hieman miesmäinen siinä suhteessa että haluan olla miehelleni jollain tapaa "ensimmäinen". Kai minä jotenkin alitajunnassani haluaisin neitsytmiehen, vaikka järjellä ajatellen en missään tapauksessa. Olen kuitenkin iältäni jo lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä ja haluan miehen olevan suunnilleen samaa ikäluokkaa. Tässä iässä pitää jo olla kokemusta parisuhteesta (ja seksistä), en haluaisi ihan alusta alkaa asioita opettamaan.
En muuten kieltäytynyt kosinnasta vaan olemme kihloissa. Ilman sormuksia. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä että olemme tehneet avioliittolupauksen. :)
Haluan elää mieheni kanssa loppuelämäni, mutta en enää tiedä haluanko naimisiin hänen kanssaan. :( Voi että kun parisuhteen voisi sinetöidä jotenkin muutoin kuin menemällä naimisiin. Jotenkin kuitenkin haluaisin antaa itseni miehelleni kokonaan, samoin kuin hän antaisi itsensä minulle. Pitäis varmaan kehittää joku kahdenkeskinen vala, jota ei kuitenkaan voisi juridisesti rinnastaa avioliittoon, heh.
"Olen valtavan omistushaluinen ja mustasukkainen. Haluaisin että mies olisi korviaan myöten, intohimoisen rakastunut minuun. Mutta kun ei ole. Rakastaa kyllä kuulemma. Mutta kun minä haluaisin että hän palvoisi minua!"
Mitä intohimo on sinulle ja mitä se on miehellesi? Tunteeko miehesi sinua kohtaan intohimoa ja rakkautta? Näköjään rakastaa. Mutta entä se intohimo...ehkä vain kuvittelet sen olevan erilaista, jotain palvontaa tms.
Kyllä se vähän niin on, että saduissa prinsessoja palvotaan. Prinssi valkoisella ratsulla karauttaa neidon luokse jokaisesta pikku toiveesta ja nuolee vaikka maan puhtaaksi neidon kävellä pikkujaloillaan. Mitä ihmettä tarkoitat palvonnalla? Eikö pienet teot riitä? Ihana mies sinulla, kuuntelee murheet ja pitää huolta.
Suhdaudut tuohon kihloihin menoon kovin jyrkästi. Kaikkihan tekee virheitä. Voihan sitä erehtyä kihloihin menemään, mutta todetakin myöhemmin ettei se ollutkaan sopiva. Olethan sinäkin ollut pitkässä parisuhteessa. Eikö parisuhteen tarkoitus ole sitoutuminen (loppuelämäksi). Toiset sitoutuu naimisiin menemällä ja toisille naimisiin meno ei ole tärkeää vaan itse sitoutuminen. Mutta ihmiset tekee virheitä. Aina ei olla yhdessä hamaan loppuun asti. Sehän on elettyä elämää, että miehesi on ennen ollut kihloissa. Ei se sinulta romanttisuutta riistä millään lailla.
Tämän luettuaan sitä on tyytyväinen, että on sinkku. Kirjoitusta voisi ensi alkuun luulla provoksi, mutta toisaalta tollaisiahan monet naiset ovat, valitettavasti.
Itselläni vähän samantyyppinen ongelma. Itselläni ongelmana ei ole vain entiset kihlat (kun mieheni ei ole ollut kihloissa) mutta hänellä on lapsi edellisen avopuolisonsa kanssa. Itse halusin perheen ja lapsia, mutta enää en tiedä, haluan, mutta en ehkä nykyisen mieheni kanssa (eli kaiketi hengailen hänen kanssa muuten vaan). Hän on saanut jotain ainutlaatuista jonkun toisen kanssa, niin miksi minun kanssa lapsen saaminen olisi mitenkään erityistä? Hän on kuitenkin kokenut jo isyyden, varpajaiset yms. samoin kun hänen vanhempansa isovanhempina olemisen. Tiedän, että on naurettavaa olla mustasukkainen jostain tälläisestä, mutta en saa asiaa mielestäni.. Olen koittanut puhua ja puhua, joskus on helpompia hetkiä, etten ajattele niin kuin ajattelen, mutta ei se ikuisuuksia kestä...
Minulla on lapsi entisen puolisoni kanssa ja anteeksi nyt vain, joka ikinen lapsi on ihme! On ihme kun lapsi syntyy, on ihme ne kymmenen varvasta ja sormea! Aivan saman onko se ensimmäinen vai seitsemäs, jokainen on oma ihmeensä!!!
No onhan se varmaan ihme, paha sanoa kun ei osaa edes miettiä sellaista tunnetta..
Mut pointti kuitenkin se, että toinen on kokenut enemmän kun toinen - toiselle uusi tilanne ja toiselle ei. Molemmat kokee asian tavallaan yhtä voimakkaasti, mutta kuitenkin aivan eritavalla (toiselle tavallaan uusi tilanne ja toiselle ei), ei pysty jakamaan ja tuntemaan samalla tavalla.