Piispa Heikka: Kirkkoon tullee kaava homoparien vihkimiselle...
Hän on saanut osaltaan sen aikaan että lesbot ja miehekkäät naiset ovat saarnatuolissa ja alttareilla.
Nyt heikka näkee valintansa hedelmät.
Koskahan kirkkokansa näkee millaisessa joukossa millaisen kansan kanssa odottavatkaan viimeistä tuomiota?
Sodomistien, kääntymättömien piispojensa ja pappien joukossa ei puhuta uskoontulosta ei parannuksesta ei synneistä siis minkä raamattu sanoo synniksi.
Homo-lesbojoukkio ja sen hengessä elävät sodomalaiset että gomorran kansa jakavat luopiokirkon niin että suhde on 50-50% ja kysyn sinulta kumpaan joukkoon sinä kuulut?
Minä en kuulu homokirkkoon ja iloinen sen johdosta että nyt saan valita ja päättää.
Minun valintani ja päätökseni on Jumalan työn tulos ja minä seuraan Jeesusta Kristusta.

Vastaukset 8
Vanhimmat
No, syvällä suossa luterilainen kirkko kuitenkin on. Parannuksen paikalle on kiire.
Vaikka onhan siellä taas toisaalta ryhmittymiä, joiden perhekäsitys on raamatullisempi kuin esim. vapaiden suuntien. Siis esim. lestadiolaiset. Ainakin jossakin vaiheessa, kun omilla murkuillamme oli vaikeaa ja ääni tahtoi kohota, Jumala antoi vain ohjeeksi: Menkää Veräjämäkeen! Ja jo kerran käymisellä (mies minä) juniorimme asettuivat ruotuun, eli Jumala oli lestadiolaisilla rukoiluttanut ongelmamme voittoon! Mekin vapaissa suunnissa olemme välillä niin vapaita, että Jumala ei pääse meitä kasvattamaan niin kuin haluaisi.
Mutta tuosta homoilusta vielä. Ystävä Helsingin seudulta soitti ja antoi rukousaiheeksi tyttärensä perheen seurakunnan. Eli tilanne on se, että sekä johtava pappi ja kakkospappi ovat homovihkimyksiä vastaan ja nyt heidän kanssaan käydään ns. kehityskekusteluja, niin että
jompikumpi kehittyisi = taipuisi homokasteisiin sitten kun niiden aika on.
Eli kylä nyt on koko Suomen kansalla
rukouksen ja parannuksen paikka!
olisi uskovaisilla lopettaa valehtelu ja itsepetos.
http://www.markushirsila.com/content/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf
Vain niitä häiritsee toisten sexuaalinen erilaisuus, joilla iltsellään on sama piilevenä.
Jumala on paras ja luotettavin parannus saarnaaja.
Hän käskee jättämään sellaisen "kirkon" missä sodomistit ja murhan himoiset piispat joukkioineen ovat ottaneet sen omakseen.
tältä palstalta löydä. Et tosin mistään muualtakaan, mutta tuo saarnasi tulee väärään paikkaan.
Te homofoobikot olette vastenmielisiä.
te heterofoobikot olette ihania!
Jeesus löytyy tältä ja muilta palstoilta tulevana tuomarina jumalattomille kuten homoille, lesboille ja piispoille ja tietenkin leipäpapeille.
Uskoville Herra saapuu Vapahtajana ..ja sitten siinä yhteydessä maailma tuhotaan.
MIKÄ SE JOKU VANAHA NAISPAPPI OLI JOKA MENI SIUNAAMAAN NE SAIRAAT HOMOSTELIJAT. NYT TUOMIOKAPITULI JA PIISPANRETALE PÄÄSTI TÄMÄN SYNNIN SIUNAAJAN KUIN KOIRAN VERÄJÄSTÄ.
NYT LÄHTEE SITTEN VIIMEINENKIN VÄKI KÄVELEMÄÄN SUOMEN KIRKOSTA JOKA ON MENETTÄNYT PAITSI RAAMATUN SANAN NIIN MYÖS JÄRKENSÄ. TÄYSIN MAAILMALLISTUNUT KIRKKO JA PIISPA KUN HOMOJA JA LESBO RAUKKOJA SIUNAA.
SIINÄPÄHÄN KATSELETTE KUN VÄKI KAIKKOAA JA TUOMIO SE ODOTTAA NÄITÄ KAIKEN SALLIVIA PIISPAPARKOJAKIN, SIUNAAVISTA PAPPIPAROISTA PUHUMATTAKAAN.
markkkinoilla. Jos et kestä luterilaisen kirkon suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, eroa ihmeessä ja rupea vaikka ortodoksiksi tai katoliseksi. Nehän eivät meinaa naispappeudestakaan edes keskustella. Muista kuitenkin, että on myös meitä jotka erosimme kirkosta kun se vetkutteli naispappeuden kanssa emmekä palanneet sen helmoihin kun se viimein hyväksyi sen; muun muassa homokysymyksen vuoksi se oli liian vähän liian myöhään.