Hei kaikille!
Haluaisin kuulla ulkopuolisten ihmisten näkökulman omasta suhteestani. Olen seurustellut puoli vuotta ulkomaalaisen miehen kanssa, asumme yhdessä ja olemme myös yhdessä töissä (mies on yrittäjä).
Riitelemme nykyään todella paljon, ja itselläni on niin huono itsetunto että alan helposti syyllistää itseäni kaikesta. Ensinnäkin, mieheni on erittäin suomi-vastainen, hänen mielestään suomessa on kaikki syvältä ja ihmiset ovat masentuneita juoppoja jotka eivät osaa edes autoa ajaa. Hän sanoo minua juopoksi jos juon ruuan kanssa viiniä enemmän kuin yhden lasin! Olen tyypillinen suomalainen juoppo myös jos haluan lähteä ystäväni kanssa baariin kerran kuussa. Totuus on että puolessa vuodessa jo ennen vähäinen alkoholinkulutukseni on nyt lähes nollaantunut, ja baarissa kävin viimeksi viisi kuukautta sitten.
Toiseksi poikaystäväni on aika määräilevä luonne. Olen jo pitkään tuntenut huonommuudentunnetta suhteessamme. Hänellä on tapana jyrätä omat mielipiteeni niin että lopulta teen kaiken hänen tavallaan, sillä muuten koen tekeväni väärin. Hän sanoo että saan tehdä aivan mitä haluan, mutta osoittaa selvästi suuttuvansa jos teen niin tai näin. Sitten hän väittää että minä aiheutan hänelle paineita!
Poikaystäväni ei myöskään siedä minun pahaa oloani. Usein heikolla hetkelläni, kun minua masentaa ja itkettää hän raivostuu ja käskee pakata tavarat ja lähteä. Olin jopa niin masentunut että sanoin hyppääväni parvekkeelta alas. Hän käski häipyä silloinkin. Minulla on ollut vaikea lapsuus ja sisälläni velloo paljon selvittämättömiä asioita, ja nyt terapian aloittaessani tarvitsisin hänen tukeaan. Hän ei kuulemma halua elää minun vaikeaa elämääni, eikä ole minun lääkärini. Hänen viestinsä on: hoida itsesi kuntoon ja tule sitten vasta takaisin.
Sillä välin minä tuen häntä hänen vaikeuksissaan ja ymmärrän hänen pahaa oloaan.
Huomautan vielä, että mielenterveysongelmat ovat hänen mielestään myöskin typerä suomalainen juttu. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että samalla kun hän mollaa suomea hän mollaa myös minua. Kun aloin puhua psykologille menosta, hän sanoi sen olevan turhaa. Häpeääkö hän minua? Kun joku hänen kotimaassaan kertoo seurustelevansa suomalaisen kanssa, reaktio on kuulemma lähinnä "otan osaa." Miksi hän edes seurustelee minun, suomalaisen naisen kanssa? Koska hän alussa kuvitteli että juon ruuan kanssa vain yhden lasin viiniä?
Eräs ystäväni oli aivan järkyttynyt kun kerroin suhteestamme. Hän sanoi myös, etten ole lainkaan sama ihminen kuin ennen, vaan alistettu ja aivopesty. Oma äitini sanoi, ettei minulla ole enää omaa elämää ollenkaan. Lähdin omasta työpaikastani, menin poikaystävälleni töihin, jätin opiskelupaikan vastaanottamatta ja jätin harrastukseni. Luulin kuitenkin toimineeni omasta tahdostani. Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa asioista, saada hänet ymmärtämään että minäkin voin olla oikeassa joskus, ja että minä olen hänelle yhtälailla ulkomaalainen kuin hän minulle. Silti tuntuu että minä olen aina se jolta ymmärrystä pitäisi herua kilokaupalla.
En todellakaan tiedä mitä tekisin. Rakastan miestäni ja hänen erilaisuuttaan; hän on huomaavaisempi, tunteikkaampi ja kohteliaampi kuin monet suomalaiset. Myöskin vastuuntuntoinen ja perhekeskeinen ja kohtelee minua kuin prinsessaa sille päälle sattuessaan. Onko hän liian dominoiva vai minä liian kiltti ja alistuva? Luulenpa etten jaksa tässä suhteessa enää kovin kauaa jolleivat asiat muutu, ja miten ne voivat muuttua jos toinen ei myönnä tekemiään virheitä? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minunkin mieheni on erittäin määräilevä. Hänen sanansa on laki, ja jollen tottele, hän suuttuu. Mököttää kuin pikkulapsi, tai käyttäytyy uhkaavasti. Hän jakaa minulle myös käskyjä, mitä minun tulee tehdä. Hän haluaisi valita ystäväni, kuin myös työpaikkani ja jopa vaatteeni. Ravintoloissa en saisi käydä. Hän on myös vainoharhaisen mustasukkainen, epäilee pettämisestä ja toisista miehistä.
Mieheni on kylläkin ihan suomalainen.
Itsetuntoani hän ei saa tuhottua, ja olen myös ottanut tahtoni takaisin. Kauhea kriisi nyt, mietin eroa. Minuahan ei alisteta, ja olen sen nyt tehnyt selväksi miehelleni. Minun pitää kylläkin olla varovainen, ettei minuun satu fyysisesti. Ilman koston pelkoa olisikin helppo lähteä taakseen katsomatta.
Onneni on, että tiedän ansaitsevani hyvän miehen ja hyvän onnellisen elämän. Paha vaan, että mitä elämäniloisempi, itsetuntoisempi ja alistumattomampi olen, niin sitä kovemmin mieheni pitää minusta kiinni.
Syyllisyyttä turhista asioista ja syyttä en ota, enkä paskaa elämää.
Ota sinäkin se itsetuntosi ja tahtosi takaisin. Paradoksaalista on, ettei tuollainen mies arvosta naista, jonka saa alistetuksi. Mieti mitä elämältäsi haluat, millaisen suhteen, millaisen kotielämän, ja kulje vastustuksista ja esteistä huolimatta kohti päämäärääsi. Se voi ehkä tarkoittaa eroa teille, ehkä ei. Mutta niin tai näin, niin ystäväiseni, me emme itke "paskan" perään.
Pohdit paljon ja näet jo itsekin, ettei elämässäsi ole asiat kohdallaan. Olette olleet yhdessä vasta puoli vuotta ja saat jo nyt päällesi käsittämättömän määrän kuraa rakstetultasi. Puolen vuoden jälkeen kumppanissa ei rakastumisen huumassa juurikaan tavallisesti vielä nähdä mitään huonoa.Totuus on, ettei tilanne tule paranemaan vaan pahenee päivä päivältä. Suhteenne täyttää kaikki merkit henkisestä alistamisesta, jolla on pitkittyessään taipumus muuttua myös fyysiseks. Kun fyysisen alistaminen saa jatkua riittävän pitkään, on suhteesta jo äärimmäisen vaarallista lähteä.
Ns. "prinsessana kohtelu sille päälle sattuessaan"on myös vain keino manipuloida ja alistaa. Keino saada sinut haluamaan hänen seuraansa, vaikka se lopulta vain vahingoittaa sinua. Terveessä ihmisuhteessa kumpikaan ei luovu elämästään, harrastuksistaan jne. vaan JAKAA ne rakastavan ihmisen kanssa. Kummallakin saa ja pitää olla myös omaa elämää, josta ammentaa lisää väriä myös yhteiseen elämään.
Jos kumppani olettaa, että toisen on luovuttava omasta elämästään, pitäisi hälytyskellojen soida välittömästi.
En ota kantaa asetelmaan suomalainen- ulkomaalainen. Lähtökohta ihmissuhteessa tule joka tapauksessa olla keskinäinen kunnioitus, toisen yksilöllisyyden arvostaminen ja tukeminen sekä ala,- että ylämäissä. Teidän suhteessanne näin ei selvästi ole, vaan sen tilalla on sairas hallinta ja alistamainen.
Kuuntele itseäsi rehellisesti. Oletko onnelllinen? Haluatko oikeasti tehdä elämäsi sellaiseksi, kuin miehesi sen sanelee? Haluatko kuunnella herjauksia syntyperästäsi, suomalaisten tavoista(aivan kuin sinä olisit muiden teoista vastuussa.),heikosta itsetunnostasi jne. loppu elämäsi?
Vai haluatko voida hyvin ja joskus vielä löytää miehen , joka kuuntelee, arvostaa ja rakastaa juuri sinua omana itsenäsi? Suosittelen jälkimmäistä, vaikka ero tekeekin aina kipeää. Itsekin eroja kokeneena tiedän kuitenki, että helpotus on ajan kuluttua suuri, kun huomaa seisovansa omilla jaloillaan ja uskaltaa vaatia tulevalta kumppaniltaan arvoistaan kohtelua!
Tsemppiä matkaan ja luota siihen, että juuri SINÄ olet arvokas ja ansainnut hyvää ja oikeasti rakastavaa kohtelua!
Kiitos paljon vastauksista!
Pakko sanoa että pari viime päivää ovat avanneet silmäni täysin, on ihanaa kuulla muiden ihmisten olevan samaa mieltä kanssani. Minulla on tapana pelätä että vaadin suhteelta ja kumppanilta täydellisyyttä, mutta nyt voin lopettaa itsesyytökset ja olla varma että ero on paras vaihtoehto.
Olen tullut jo ajatelleeksi sitä, että asiat tuskin muuttuvat paremmaksi jos jatkamme. Mielessäni on jo käynyt pelko että mies lyö, sillä välillä suuttuessaan hän paiskaa minua tyynyllä yms. tai tulee aivan lähelleni nyrkki pystyssä niin kuin aikoisi lyödä. Lähimmäiseni alkavat jo huolestua.
Vielä tänään olisi tarkoitus keskustella mieheni kanssa tilanteesta, mutta toistaiseksi en tiedä edes milloin hän on tulossa kotiin. Jos on niin lapsellinen ettei tule vaikka sovittiin, niin jo on kusipää.
Kerätään sille rahaa kotimatkaa varten sillä se selvästikkään halua sopeutua.
>>Rakastan miestäni ja hänen erilaisuuttaan; hän on huomaavaisempi, tunteikkaampi ja kohteliaampi kuin monet suomalaiset.>>
Huh huh. Olet läheisriippuvainen. Sinulla on addiktio.
Kunsinusta tulee vahvempi ja omanarvontuntoinen ja opit rakastamaan ITSEÄSI, saa nähdä, haluatko edes enää olla yhdessä tuon narsistisen määräilijän kanssa. Saattaa tietysti olla, ettei hän siedä uutta = terveempää minuuttasi senkään vertaa kuin nykyistä.
Se ei määrää yhtään enempää kuin sinä sallit sen määrätä. Sinä päätät sen miten annat itseäsi kohdeltavan. Pistä stoppi sen määräilylle. Se on sinun hommasi, puolustaa itseäsi väärinkohtelulta. Äläkä jää ruikuttamaan, sillä se ei korjaudu.
Äkkiä pois huonotsa suhteesta, mikä lie narsisti hän on! Hän ei arvosta sinua, ei sukujuuriasi, ei maata jossa hän asuu (mitä vittua hän sitten täällä tekee?!!! turvapaikka ym ei ole minkäänlainen selitys, painukoot sitten muualle) ja sinä et saa elää omaa elämääsi. Älä rupea hänelle olemaan puoli-ilmainen työntekijä, ehkäpä hän pitää sinut hyödyksensä vain..saa säännöllistä seksiä ja orjan kaupan päälle. Älä häne ntakiaan pilaa elämääsi. Ihmeellistä, ettei hän kannustanut sinua opiskelemaan?! Hanki opiskelupaikka, ehkäpä sivutyö jos tarvit ja uusi poikaystävä. Hänestä ei ole sinulle mitään hyvää, jos hän on puolessa vuodessa onnistunut vahingoittamaan sinua noin paljon. Hän ei välitä sinusta.
Pelasta itsesi, on niitä parempiakin miehiä. Ja ota vaikkapa suomalainen, jos kerta nuo ulkomaalaiset on niin vaikeita. Suomalainen ainakin ymmärtää suomalaista, ja ei se yksi viinilasi ole pahitteeksi.
P.S. Tuossa tilanteessa on varmaan mukavampi, kun itse hankkiudut hänestä ehkäpä vähän salaakin eroon ja lähdet mitään sanomatta. Siinäpä miettikööt, varsinkin narsistille se on kova paikka kun pitää etsiä uusi räsynukke etkä sinä enää ole missään tekemisissä hänen kanssaan;)
Vastaavia kokemuksia, vaikkakin suomalaisesta miehestä. Sai minut juuri samaan tilaan, uskomaan että hän tosiasiassa kohtelee minua hyvin, vaikka mursi tahtoni täysin ja teki elämästäni jotain mitä ei kannattanut enää elää. Mutta arvaa mitä? Sain sellaisen potkun ahterille jonka voimalla osasin lähteä siitä suhteesta. Niin sinunkin pitäisi tehdä. Yuon lukeman perusteella, ennemmin nyt heti kuin huomenna. EI se loppujen lopuksi ole kovin monimutkaista; soitat äidillesi aj sanot ettät arvitset apua tavaroidesi siirtämisessä ja jonkun vierellesi joka auttaa sinua henkisessä irtautumisessa. Sinut on jo melkein murrettu. Älä anna sen mennä loppuun asti.
***
Käytkönä ihan täysillä...veivaa se saatanan ulkomaan pelle mäkeen kerta tolleen ajattelee...ja ota kunnon mies itelles
..turkkilainen ennenku soppa syvenee!