Sisarusten välinen väkivalta

Karmeeta luettavaa, todella väärin ettei kukaan kuunnellut sinua tai huomioinnut sinun mustelmia tai kertakaikkiaan nähnyt mitä sinulle kävi veljesi käsissä. Jonkun olisi pitänyt suojella sinua. Ja se joku on sinun vanhempasi, se on heidän vikansa ei että veljesi käyttäytyi sairaasti sua vastaan mutta että eivät suojelleet sinua, olivat liian heikkoja. Veljelläsi on todellakin ongelmia ja mieleeni tulee että mitä tai kenelle hän tekee pahaa nyt? Huomaako sitä kukaan? Jos joku on noin sairas nuorena ei se muutu kun pahemmaks aikuisena. Uskomatonta että teillä on pinnalliset hyvät suhteet veljesi kanssa, enpä usko että minä haluaisin olla missään tekemisissä hänen kanssaan, veli tai ei. Ei ihme että sulle tuli paniikkikohtauksia ja muita traamoja, vähemmästäkin.
Minä olin tulos äitini toisesta avioliitosta ja sisarpuoleni ja sisarveljeni eivät sen takia minusta tykänneet. Äitini jätti heidät kun meni naimisiin isäni kanssa. Näimme toisiamme jouluina ja lomilla ja niin mutta olin aina se jota ei huomioitu ja jolla ei ollu väliä, Jos sanoin tai pyysin jotain niin minulle sanottiin et oo hiljaa tai et saa. Minulle aina puhuttiin pahasti ihan kuin olisin ollut joku mitätön ällöttävä olio. Lapsena luulin että se oli normaalia. Minusta on tullut aika paljon ihminen joka luulee että en ole hyvä mihinkään enkä osaa mitään. Sisko puoliin ja veljiin en oikeastaan pidä yhteyttä enää ollenkaan enkä haluakkaan. Mutta mitä tapahtuu lapsena, sitä kantaa aikuisena.

Mutta tuohan on aivan SAIRASTA!!!

Ja miten vanhempasi (sori nyt vaan) ovat olleet niin PÖLKKYJÄ, etteivät tajua, mitä heidän KATTONSA ALLA tapahtuu!!!

Olen todella vihainen puolestasi!

Ihme, että et ole tuon pahemmin traumatisoitunut!

Voisit olla ikuinen miesvihaaja tms...

Minä en varmaankaan pystyisi olemaan MINKÄÄNLAISISSA väleissä veliini, jos hän olisi käyttäytynyt aikanaan noin.

siskon kanssa välit ollu viileämmät jo kauemman aikaa ja koitan vältellä parhaani mukaan, pakosta puhun mutta en muuten, on myös sanonu vanhemmillemme ettei ymmärrä minkä takia oon tämmönen mikä oon ja miksen halua olla "väleissä" vaikka ite ollu kaikessa syypää. kummasti tuo saa aina kiehahtamaan uudestaan ja uudestaan.

veljen kanssa oli sellasta että sain juosta käsivarret mustelmilla ulos autotalliin piiloon ku hän jahtas harjanvarrella perässä. aseenki uhkas muistaakseni sitä ennen hakea mutta isä ehti onneksi kotia jotenka veli tyyty vaan mulkoilemaan. sitte on uhannu hakata sairaalakuntoon, heitelly "kenttään" ja sanonu toivovansa mun kuolevan yms. kerran lähdimme käymään etelässä kahestaan hänen kaverillaan ja tän eukolla ja se reissu pääty siihen että sain itku kurkussa hortoilla tuntemattomassa kaupungissa ja tulla samaa tietä takasin. vanhemmille menin sanomaan joistaki näistä mutta eivät kyllä sen kummemmin suhtautuneet, äiti vaan taisi sanoa että MINÄ nyt satun joskus olemaan jyräävä tapaus ja heikommat ja hiljasemmat saa niellä kiukut siitä joka purkautuu sitte myöhemmin, oli sitte alkoholin vaikutuksen alasena tai ei, mutta että MINÄ olisin syypää??..ja isän kanssa muuten ollu myös tappelua ja saanu kuulla vaikka mitä sellasta joka olis jo heikomman murtanu ja itsetunnon pohjalukemiin enkä siitä enää oo välittänykkään aikoihin miehenä tai isänä, halveksunu vaan. ei oo kyllä ihme että miehiä kohtaan ylipäätään tullu tietty "asenne" ja joku kylmyys ja varauksellisuus vaikkei saiskaan mennä yleistämään, harmi vaan että perusturvallisuudentunnekki sai järkkyä jo niin nuorena.

ennen kuin mitään väkivaltaa ehti edes tapahtua niin sitä ennen veljeni olis halunnut 3 kertaa seksiä kanssani, tai siis no tyyliin housut pois, muutama tökkäsy ja ohi. samoihin aikoihin pikkuserkkuni olis halunnu mun koskettelevan häntä munistaan ja vaikka vielä niin nuori olinki niin onneksi en mihinkään suostunu vaikken välttämättä tajunnukkaan mistä oli kyse. yllättävästi kaikki paska tulee silti vanhempanaki mieleen enkä kyllä todellakaan enää halua jäädä veljenkään kanssa kahestaan saman katon alle, puhumattakaan samaan huoneeseen. nykyään hän asuu ja on kihloissa muualla ja puhevälit kyllä säilyny mutta varmasti kummatki muistaa, minkäpä sille voi.

Luin tarinasi ja se oli kuin minun, tosin mitään seksuaalista ei liittynyt minun ja veljeni väleihin, ainakaan muistaakseni. Kaikkea en muista.

Komeroon sulkeminen ja erilaisilla tavaroilla hakkaaminen kuului arkipäiviin. Veli odotti minua aina koulusta kotiin. Vanhempani eivät tienneet tilanteesta, luulivat kyseessä olevan "tavallisen sisarusten välisen nahistelun." Tuntuu että tämä asia kuitataan usein näin, vaikka tilanne olisi kuinka sairas tahansa.

Ollaan veljeni kanssa muodollisesti hyvissä väleissä nykyisin, mutta kuten kuvasit, minulla on vaivautunut olo hänen seurassaan. En koskaan aio ottaa tätä asiaa puheeksi, koska en jaksa käsitellä sitä. Myös meidän isämme oli juoppo ja paljon pois. Luulen, että veljelläni oli siksi niin paha olla.

Itse olen 15v tyttö ja omistan pari vuotta minua vanhemman siskon. hän on jo muutaman vuoden ajan kohdistanut väkivaltaa minuun(jos en tee niinkuin hän sanoo, esim. mene hnen huoneeseensa kun hän käskee tms) Ei tämä periaatteessa tälllä hetkellä ole paha, mutta silloin kun olin 13 tilanne oli sietämäntön ja hakkaaminen päivittäistä. Siskollani ei ole ingelmia(vanhempien välillä, kavereiden välillä tms. ei mitään) Muuten välimme ovat ihan hyvät, joten en haluaisin vetää tästä mitään numeroa(kertoa vanhemmille tms). Sisko usein sanoo, jos en usko, että 'hän ei haluaisi lyödä, mutta hänen on pakko, kun olen niin kusipää' tms.
haluasini lähteä tämän vuoden jälkeen n. 100km päähän opiskelemaan kampaajaksi(osaksi syynä siskoni, mutta vein 'pienen' syistä) mutta en ehkä voi. Mitä tehdä?

Senverran voin kertoa omastakin kohtalosta, juuri vanhempi veljeni yritti käyttää seksuaalisesti hyväkseen.

Hän oli perheen vanhin, joten häntä uskottiin kaikessa ja minä olin aina se piri. Oli hyvin vaikeaa olla lapsena, kun ei koskaan uskottu, ei kannustettu, moitiitiin ja lisäksi tämä veljen toimiminen väärin.

Se on jättänyt minuun lähtemättömän merkin, olen ollut hyvin arka, pitkään mietin mitä minulle on tapahtunut, sillä lapsena ei kaikkea ymmrärrä. Tuo asia särki oman seksuaalisuuteni.
Onneni oli löytää mies, joka on ymmärtänyt ja pysynyt kunnollisen, mutta hänkään ei tiedä lapsuuteni traumoja, eli vanhempien ei pidä olla näille asioille sokeita.
Kun nuoten miehen seksuaalisuus herrää, heillä on ole mitään järkeä, mihin kohdistavat sen, silloin on vanhempien oltava mukan ohjaamassa nuorta miestä, että ei tuhoa itseään ja ketään muuta.

Iso veljet ovat julmia...

Minä olin n. 12-13-vuotias, kun minua kaksi vuotta nuorempi pikkuveljeni alkoi hakata minua. Se taisi innostua siitä että alkoi kasvaa minusta ohitse, ja että se oli niin paljon minua vahvempi. Se rääkkäsi minua joka päivä, ja yritti vähän väliä keksiä jotain uutta. Joskus se väänsi minun käsiäni väärään suuntaan niin kauan että huusin, tai sitten se löi ja potki joka paikkaan mihin ehti, ja nauroi kun yritin laittaa käsiäni kolmeen neljään paikkaan yhtä aikaa. Selkein muisto on kuitenkin se kun veli löi minua Unbreakable - Särkymättömän VHS-kotelolla koska se halusi nähdä onko kotelokin särkymätön. Eipä ollut. Yleensäkin se hakkasi minua erilaisilla esineillä, ihan vaan nähdäkseen miten ne erosivat niissä tilanteissa toisistaan. Joskus se vaan tyytyi jahtaamaan minua harjanvarsi tai sähkökärpäslätkä käsissään, mikä ei ollut niin kamalaa koska huoneidemme ovissa oli lukot ja pääsin veljeäni karkuun.
En osannut kertoa oikein kenellekään siitä, sillä perheessäni opetettiin aina olemaan hiljaa ja peittelemään perhettä koskevat ongelmat. Vanhempieni mielestä minun olisi pitänyt terästäytyä ja lyödä takaisin, sillä sellaista elämä on, ja että veljeni pitää sillä tavalla hauskaa. Yritin ''ystävilleni'' uskoutua, mutta he vain nauroivat ja sanoivat ettei minun elämässäni VOI olla mitään vikaa, sillä vanhemmillani on rahaa ja lisäksi olin jo silloin hyvin viileä ja vähemmän tunteellinen luonne. Viranomaisille en kertonut, sillä en uskonut että hekään välittäisivät.
Pahinta tilanteessa oli etten voinut puolustautua millään keinolla. Takaisin en voinut lyödä koska veljeni oli minua isompi ja vahvempi, ja siitä ei olisi tullut kuin lisää kipua. Jos en päässyt tilanteesta juoksemalla karkuun, potkaisin veljeäni munille ja livistin saman tien, mutta sekään ei kauaa helpottanut, sillä vanhempani saivat niin hirvittävän raivokohtauksen joka kerta kun veljeni siitä heille kertoi. Sitä kesti sen parisen vuotta, ja sitten isosiskoni alkoi läpsiä minua koska häntä ärsytti milloin mikäkin minussa. Tunteeton ääni, en reagoinut kaikkeen hänen toivomallaan tavalla tai muuten vaan minulla oli täysin väärä asenne. Sisko kyllä yleensäkin sai raivokohtauksia ja pisti paikkoja matalaksi pienimmästäkin syystä.

Joutuessani psykiatriseen hoitoon molemmat lopettivat väkivaltansa kokonaan. Sisko sen takia että hän kuitenkin oli huolissaan minusta ja veljeäni pelotti ja pelottaa vieläkin että tartun veitseen ja tapan sen. Nykyään olen jo ihan kunnossa, mutta tartun veitseen joka kerta kun veljeni yrittää jotain minulle tehdä. Vanhempieni kanssa en voi vieläkään asiasta puhua, ja jos yritän jotain siitä sanoa, he loukkaantuvat ja sanovat ettei se niin kamalaa ollut.

Omassa perheessäni oli sekä henkistä että ruumiillista väkivaltaa isäni, sisarteni puolelta ja siihen osallistui myös äitini. he ovat kuolleet jo ja yritän pitää yhteyttä kahteen sisareeni, mutta saan aina varautua siihen, että henkistä väkivaltaa on. Toisaalta yritän ajatella, että he ovat sairaita ja kumminkin mulle rakkaita ihmisiä, vaikka itsekkin ajattelen usein, että parempi olisi, jos en heistä kuulisi tai näkisi mitään, koska se tietää aina "jotakin" sen jälkeen. Asioista ei puhuta suoraan vaan kiertoteitse kysellään ja syyllistetään ja kun otan asian puheeksi, minulle sanotaan vaan , että älä vaivaa sillä päätäsi, kaikki on ok! jään aina yksin miettimään miksi hyvätkin tarkoitukset aina käännetään ja vääristellään pahoiksi ja niitä ei kumminkaan selvitetä, jos haluan keskustella asioista suoraan. Mutta tätä se on ollut lapsesta asti ja nuorimmaisena olen jäänyt sivuun ja kiusatuksi. Enää en alistu siihen ja onneksi minulla on ystäviä, joiden kanssa voin iloita ja jutella eikä kukaan heistä ole sanonut minusta mitään pahaa tai aiheettomasti parjannut, kuten oma perheeni on tehnyt. Toivon sinulle parempaa tulevaisuutta ja uskoa siihén, että sinä olet rakastettu ja hyvä ja sinulla on oikeus onnelliseen elämään ja rakkauteen. Maailmassa on paljon pahaa ja käsittämätöntä !

sisar 51

aloittajan kirjoitus on kuin omasta lapsuudestani. Jouduin jo varhaisesta lapsuudesta isoveljeni pahoinpitelemäksi joka oli sekä fyysistä (lyöntejä, potkuja) että henkistä (lehmä, sika, ruma, läski). Vanhemmille yritin monasti kertoa mutta ei ne korvaansa lotkauttaneet. Jos veli potkas tai löi ja huusin kivusta, vanhemmat käski mun olla hiljaa ja kun sanoin että veli löi nyrkillä käskettiin mun olla valittamatta. Kaikki kesti ehkä semmosen 10 vuotta ja johti siihen etten enää halunnut olla missään kaksin veljeni kanssa. Yritin myös puhua isoäidilleni joka vaan käski mun puhua veljeni kanssa ja kieltää häntä..siis oikeesti?... Mitäpä muutakaan mä olin yrittänyt tehdä kaikki vuodet...

En ikinä unohda erästä veljen luokkakaveria kun veljen kiusatessa mua koulussa, sanoi tämä kaveri veljelleni ettei se saisi kiusata mua omaa siskoaan. Ainoa kerta kun joku puolusti mua jollain tavalla.

Nykyään olemme asiallisissa väleissä, mutta emme ikinä tule olemaan läheisiä.

Jälkensä tuo jätti, on vaikea luottaa miehiin. Yhtään iskua en heiltä enää halua ja pelkään että menneisyyteni takia tahtomattakin löydän väkivaltaisen miehen. Yhden semmoisen jo elämästäni lemppasin, mutta onneksi tein sen ajoissa.

Siskot voi olla väkivaltasia myös, itse sain turoaani n.50v vähän vanhemmalta siskolta, ja tietystä hän oli kännissä, empä halua enää usein nähdä ja jos näen, vain niin, että hän on selvinpäin.

Aika vanhaan viestiin kommentoin, mutta musta on kamalaa, että lapsia ei oteta tosissaan. MInun PIKKUsiskoni hakkasi minua, repi tukoittan hiuksia, hakkasi kengällä, raapi jäljet käteeni joista arpi on vieläkin olemassa. Siskoni kanssa oli aivan mahdoton elää. Esimerkiksi pari tapausta on jäänyt mieleeni; Olin kaatamassa mehua lasiini, ja siskoni alkoi huutaa että en saa juoda sitä koska se on aamujuoma. En ollut kuulevinani, ja hän alkoi hakata minua selkään, en saanut henkeä koska lyönnit olivat niin kovia- Seuraavaksi hän raapi käsiäni ja kun irrotin otteeni lasista, hän otti sen ja heitti kaiken mehun naamalleni. Pahinta oli juuri tuo että hän suuttui niin pienistä asioista. Hän on heittänyt minua puupalikalla niin että minulta on lähteny taju. Minulla on ollut lukemattomia mustelmia hänen takiaan. Eikä kukaan myöskään uskonut minua, kaikki sanoivat vain että se on sellaista lasten nahistelua. Ei tuo minusta mitään nahistelua enää ollut vaan pahoinpitelyä. Aika pitkä stoori mutta ei se mitään.

Mua on hakattu kotona samalla tavalla. Oli aikoja, etten tahtonut jäädä kotiin veljeni kanssa kahdestaan. Hän hymyili ja aloitti hakkaamisen. Äitini hakkasi minua lisää jos veljeni oli tehnyt jotain konnuuksia.


Äitini ei väittänyt ja piti minua valehtilijana kun yritin kertoa asiasta.
Veljeni kuoli pari vuotta sitten (pitkään sairastettuaan) , enkä vieläkään tunne mitä syvintä surua. Lähdin kotoa heti kun sain työpaikan ja asunnon. En ole väleissä äitini kanssa ja veljeni...meidän välit olivat aina jotenkin etäisen kohteliaat ja katkaisin välit kokonaan jo kauan sitten. He eivät koskaan pyydä anteeksi ja vain minä voin hakea apua itselleni. Joten valitsin oman parantumisen tien.

Teki pahaa lukea aloitus, mutta asiasta puhutaan julkisesti aivan liian vähän.
Voimia kaikille kotonaan hakatuille. Pyytäkää apua. Minä karkailin, mutta en osannut kertoa mikä kotona on vialla koska hakkaaminen oli ns normikäytäntö ja tila. Muunlaista elämään en nähnyt ennenkuin karkasin ystäväni kotiin ja näin miten muut elävät.

Sun veljesi olisi pitänyt saada rangaistuksen näistä väkivalloista sua kohtaan, sen olisi pitänyt saada tietää että tämmöistä ei tehdä ilman jälkiseurauksia. Sun vanhemmat ei todellakaan tehnyt työtään vanhempina. Tiedän miltä tuntuu kun kukaan ei auta lapsena kun on hätä jä suku vaan menee omia teitään ja katsoo sormien läpi mitä tapahtuu lapsen kotona. Välinpitämätöntä....sun veljes aivan varmasti tekee samaa jollekkin muulle elämänsä aikana, jos tommoseen pystyy niin siitä ei muutu miksikään. Sinuna en pitäs mitään kontaktia enkä ikinä näkis häntä missään tapauksessa, pysy kaukana siitä. Anna vanhempies myös kuulla ja kovaa mitä sait kokea.

Onko täällä ihmisiä, joiden pahoinpitelijä olisi ollut veli tai sisko? Miten olette selvinneet kokemuksista? Missä väleissä olette nykyään?

Onko täällä ihmisiä, joiden pahoinpitelijä olisi ollut veli tai sisko? Miten olette selvinneet kokemuksista? Missä väleissä olette nykyään?

En tiedä, olenko selvinnyt väkivaltaisesta isoveljestä vielä aikuisenakaan. Veljeni näkee kuitenkin yllättäen itsensä uhrina, silti uhkailee yhä.

Kauheeta.
mä pelkään mun veljeä vieläkin.
Kuritti, repi ja hakkasi lapsena,
köpeloi, valehteli ja julmuudet jalku vaan.
Elämä on rikki.

Minulla ja siskollani oli känää, sillä isä ja äiti on juoppoja eivätkä valittaneet 15-vuotiaalle siskolleni siitä että hän joi alkoholia. Hän hakkasi minua kunnes täytin 10 ja murros ikä alkoi tulemaan. Silloin osasin jo puolustautua siskoltani. Minua pelottaa vieläkin että hän kostaa minulle jos kuolee sillä hän joutui 1 viikko sitten sairaalaan jäätyään auton alle kännipäissään. Kuitenkin isäni suuttui siskolleni humalassa ja hakkasi tätä jolloin siskoni haki minulta apua, mutta kieltäydyin sillä hän oli väkivaltainen vaikka olikin jo aikuistumassa. Tämä kuitenkin loppui 29.2.13 helsingin keskustassa. Syy on jo paljastettu miksi tämä loppui.


Vihaan Siskoani.

ISotveljet ovat usein väkivaltisia siskojaan kohtaan. Silti aiheesta vaietaan.

Kurikan panttilassa siskopuolensa tappanut töissä tänäpäivänä iss pesijänä atrialla.. eli kai siis jotenkuten "normaalien" kirjoissa...

Kun itse olin pieni, reilun vuoden vanhempi siskoni otti kyllä usein ilon irti siitä että oli fyysisesti vahvempi. Milloin uhkaili, milloin löi repi tms. Noh, sitten meni muutama vuosi ja hups olinkin siskoa isompi tai ainakin vahvempi.

Sitten isä kielsi tappelemisen ja siihen loppui. Myöhemmin tilanteet olivat sellaisia että jos sisko jotain yrittikin niin hyvin nopeasti tajusi miten orastavassa tappelussa kävisi, ja luovutti.

Myöhemmin teki kyllä joskus mieli kostaa korkojen kera se henkinen ja fyysinen yliote joko siskolla oli kun olin vielä pienempi, mutta enpä koskaan siihen sortunut.

Veljeni yritti mennä "psykodraamaa", koska hän oli meistä kaikkein älykkäin, hän alkoi kuvitella olevansa jotenkin yläpuolella.
Sanoin asiasta hän selitti olen antanut aihetta.
Tuli isän kanssa ongelmia, hän muutti pois kotoa ja meni samaa edelleen, että todellakin kaikki oli ollut minun syytäni. Sitten tuli sielläkin ongelmia.
Edelleen 20 vuodenkin päästä hän luulee minun pitäisi olla vaivassa hänestä. En taipunut.
Omassa perheessäni vanhempi oli myös väkivaltainen nuoremmalle, eikä se loppunut ennen kuin mies muutti työaikojaan. Yhdestä puolesta tunnista oli kiinni, tytär pääsi kotiin puoli kolmelta, olin itse noin kello 15 kotona. Nuorempi pääsi klo 14 koulusta ja joutui sietämään joka päivä puoli tuntia kiusaamista, kunnes tosiaan vanhempi ei enää uskaltanut kun toinen meistä valvoi koko ajan.

Apua oli vaikea saada sosiaaliviranomaisilta.

Työtoveri otti jopa töihin mukaan pienimmän estääkseen perheväkivallan.

Niin ja tosiaan ei tarvitse olla kenenkään kaatopaikka sellaisessa tapauksessa kun toinen ei vaan lakkaa.
On ihan laillista puolustaa itseään näin että pitää ovensa kiinni.

Tuntuvatpa tutuilta nuo kertomukset ja ovat hyvin todentuntuisia. Itse olen joutunut siskojeni henkisen väkivallan kohteeksi ja eivät he vieläkään ole lopettaneet, vaikka ovat kuusikymppisiä.

Te lapset ja nuoret jotka olette kokeneet väkivaltaa,, luottakaa itseenne ja hakekaa apua. Niin fyysinen kuin psyykkinenkin väkivalta on kiellettyä ja vahingollista. Ns. nollatoleranssi on normaalia. Eli fyysinen väkivalta samoin kuin henkinenkin väkivalta ovat kiellttyjä. Fyysisen väkivallan tunnistaa jokainen, myös pelon ja uhkan aiheuttaminen toiselle on kiellettyä ja väkivaltaista käytöstä. Henkistä väkivaltaa on mm. nimittely, toisen nolaaminen, mutstamaalaaminen, huomiotta jättäminen, karjuminen, perusteeton syyttely jne.

Lapset ja nuoret, hakekaa apua kodin ulkopuoleta, jos vanhemmat eivät usko tai suojele teitä. Pyytäkää apua koulun aikuisilta: opettajalta, luokanvalvojalta, terveydehoitajalta, opolta, koulukuraattorilta tai vaikkapa koulun kanslistilta. Mene rohkeasti ja sano , että tarvitset apua, koska sinua pahoinpidellään/kaltoin kohdellaan jne. Yhdessä tämän aikusien kanssa voitte keskustlella ja selvitellä asiaa ja hän hakee sitten apua sinulle. Sano avuntarpeesi selkästi niin ,että aikuinen todella tajuaa, että tarvitset apua. Ja aikuiset, suhtautukaa vakavasti lapsen tai nuoren puheeseen väkivallasta.

siihen pitää laittaa heti raja, sillä vielä eläkeläisenä ja vanhana sisar tai veli voi lyödä, se on tavallaan luonnevika jos käy käsiksi..

Se on ollut narsisti mikset ole käyyt terapiassa???

http://www.vauva.fi/keskustelu/4220899/ketju/onko_veljenne_ollut_vakivaltainen/sivu/3#comment27362778

Kuulostaa tutulta, veli hakkasi koulun jälkeen, jos en tehnyt niin kuin käski. Pyysi myös näyttämään sukupuolielimiä pari kertaa kun olin n. 10 v. Varasteli myös tavaroita minulta. Ja aikuisena on jättänyt velkansa maksamatta ja saanut raivareita pikkuasioista. Olen silti aina välittänyt hänestä ja en jostain syystä ole tajunnut, että hän saattaa olla jotenkin sairas. Mikähän sairaus voisi aiheuttaa moista käytöstä?

Kamala ketju ja niin totta. Olen myös isonveljen pahoinpitelemä. Olin paljon nuorempi ja heikompi ja tappelin vastaan - veljeni nautti siitä kun sai minut suuttumaan enkä kuitenkaan fyysisesti pärjännyt hänelle. Jälkensä se on jättänyt ja mietin minäkin, ettei veljeni ole henkisesti normaali, vaikka normaalien kirjoissa kulkeekin. Jos voisin elää lapsuuteni/nuoruuteni uudelleen, ottaisin yhteyttä koulukuraattoriin, lastensuojeluun, terkkariin, mihin tahansa. Jonkun ulkopuolisen olisi pitänyt tulla väliin ja "säikäyttää" veljeni. Isä ja äiti olisivat kuolleet häpeästä, mutta itsepä sallivat tilanteen jatkumisen. Itselläni on onneksi hyvä mies ja vain yksi lapsi. Ei tarvitse hänen tapella sisarusten kanssa.

Olipa kamala ketju ja mietin miten itse olen hengissä.
Emme olleet enää aikuisena väleissä, ja nyt hän on kuollut.

Kerroin äidille pahoinpitelyistä ja että pelkään häntä , mutta hän ei uskonut eikä välittänyt. Ei silloin eikä myöhemminkään.
- taivas siihen puuttui

Kuin myös, jos eläisin nuoruuteni uudestaan, etsisin aikuisia jotka uskovat
ja tekevät asialle jotain. Lapsena opittu väkivalta seuraa aikuisena kaikkia osapuolia.

Ei se ollut oikein, eikä hän olisi saanut tehdä niin.
taitaa olla aika vaiettu ongelma

Kiitos kirjoituksestasi, et ole ainoa. Tsemppiä sinne

Veljeni haukkuu minua koko ajan. Hän kirjaimellisesti aloittaa keskustelut sanomalla "Hei läski" tai "Miten menee surkea luuseri" ja myös lyö minua tosi usein. En tiedä mitä tehdä. Hän on ollut laitoksessa ja omasta mielestäni ihan vitun sekaisin. Vanhempani yrittävät puuttua asiaan mutta muutosta ei näytä tulevan

Hei! Olen 11v tyttö kohta 12v. Veljeni on 15v jolla on tourette jonka takia myös masennus.. Ei hätää, hän saa päivittäin lääkkeitä ja kerran tai kaksi kertaa viikossa terapiaa. Hän on ollut myös pari kertaa eri laitoksessa. Toisessa yli kuukauden ja toisessa ehkä noin 3vko. Nykyään hän on ihan hillitön.. Pelaa joka päivä varmaan 7h koneella uhkapelejä ja kaikkea nyt mitä sieltä koneelta löytyy. Olen kärsinyt tästä noin 6-7v.. Eli siis veljeni pahoinpitelee erittäin rajusti äitiäni ja siitä on seurannut minullekin ahdistusta jne. Toivon ettei kukaan kokisi perheväkivaltaa missään yhteydessä😖 tämä on kaikille rankkaa😭

ite hakkasin pikkuveljeä varmaan vähän liian kovaa koska se on niin vitun vajaa

Rankkoja kokemuksia täällä ja toivon jokaiselle väkivaltaa kohdanneelle voimaa hakea apua. Rankatkin asiat voi jättää taakseen ja niistä voi päästää irti, vaikka ne on aina osa oman elämän historiaa.

Mun tarina:
Mä olin kotiväkivallan uhri aina syntymästä 8-vuotiaaksi asti. Tekijänä oli sisko, joka mm. löi, töni, nipisteli ja tukisti sekä tietysti käytti henkistä väkivaltaa. Muistan juosseeni monta kertaa pakoon ja piiloutuneeni saunaan, vaatekaappiin ja joskus jopa ulos pakkasesta huolimatta. Lyömäaseeksi kävi mikä tahansa puukalikasta risuihin ja nyrkkeihin. Kukaan ei koskaan puuttunut tilanteeseen. Olin 6-vuotias kun ensimmäisen kerran halusin kuolla.
Kun aloitin koulun, niin alkoi rankka koulukiusaaminen. Välitunneilla koulun kiusaajajengillä oli tapana kiskoa nurkan taakse ja tehdä mitä halusivat. Mun päältä on revitty vaatteet, yritetty raiskata, mun päällä on istuttu monta kertaa ja kasvot sotkettu mutaan, on pakotettu konttaamaan paljon painavampi ihminen selässä ja hakattu, koulukirjat levitettiin pitkin poikin jne. Yksi pahimmista oli uhkaus, että jos menen vessaan, niin he tulevat perässä, työntävät pään vessanpönttöön ja hukuttavat mut. Kärvistelin sitten koulupäivät käymättä vessassa ja sen takia vahinkoja sattui monta kertaa viikossa. Kukaan ei tähänkään puuttunut ja ala-asteella jo mietin tapoja tehdä itsemurha.
Yläasteella olin vakavasti masentunut ja tein ensimmäiset itsemurhayritykset. Sain jotenkin kummassa ensimmäiset kaverit, jotka tsemppasi niin, että pääsin lukioon ja lopulta mm. opettajien ja koulukavereiden ansiosta hoidon piiriin. Lukion aikana mut ehdittiin silti vielä raiskata. Yritin itsemurhaa vielä joitain kertoja, mutta lopulta hoito alkoi tehota ja pystyin puhumaan asioista.
Lienee selvää, että taustalla on väkivallan lisäksi myös muuta lapsuuden perhetilanteeseen liittynyttä ongelmaa, koska kukaan ei pitänyt huolta musta ennen kuin ne opettajat ja muutama kaveri puuttui tilanteeseen.
Takana on nyt 20 vuotta erikoissairaanhoidossa, johon mukaan mahtuu pitkiäkin taukoja ja sit yks 5 vuoden Kela-terapia. Terapian avulla pystyin jättämään lapsuuden tragedian taakse ja katsomaan eteenpäin. Olen kaikesta huolimatta pärjännyt elämässä hyvin, joten kukaan ei koskaan onnistunut nujertamaan mua. Siitä olen onnellinen ja siitä, että elämässä on ollut paljon hyvääkin. Olen aktiivisesti keskittänyt ajatukset niihin muutamiin onnellisiin hetkiin, joita lapsuudessa oli ja ajan myötä ne pahat asiat on haalistuneet. Aina ne silti tulee olemaan osa mun historiaa ja jäljellä on yhä posttraumaattinen stressi, joka laukeaa tietyissä tilanteissa, mutta siihen pureudutaan sitten seuraavassa terapiassa. Pääosin se on kuitenkin mennyttä elämää ja kummasti se nykyinen elämä tuntuu hyvältä, kun on nähnyt sen toisen puolen.

Kaverit on osa elämää, siskon kanssa pistin aikuisena välit poikki. Nykyään en enää ota lähelleni ihmisiä, jotka ovat henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia. Mulla on täysin nollatoleranssi minkäänlaista väkivaltaa kohtaan.

Mun oma veli vieläkin hakkaa mua, heittelee koripallolla tosi kovaa, potkii, haukkuu, repii, puristaa ja lyö. Tää alko siitä lähtien, kun osasin kävellä eli n. 3-vuotiaana. Nyt tosiaan oon 15-vuotias. Koripallolla heittely alko sillon, kun alotin koripallon eli 9-vuotiaana. Koripallo joukkueen nimeä en nyt kerro, koska yksityisyys asiat ja juu. Veli on siis tällä hetkellä 25-vuotias.
Haukkuma sanat mitä useimmiten käytettiin oli läski ja ruma.
Yritin kertoo mun vanhemmille mut se ei auttanu ne vaa sano et se on sitä teinien elämää kun veli sillon 13v oli. Aiheutti sanalla läski mulle anoreksian ja edelleen oon toipumassa siitä. Veljen kanssa nykyään ihan hyvät välit mut ei kyl hirveen paljoo jutella.
Repiminen tuli intiimialueen karvoituksia kohtaan. Puristaminen taas tuli reisiin ja samalla sanoi aina että söisit vähemmän. Potkiminen ja lyöminen tapahtuu samalla. Olin aina ahdistunut, kun hyökkäs kimppuun ja teki sen ihan helposti mun ja sen kaverien nähdessä ja yhdessä vaiheessa hänen kaverinsa otti mut turvaan niitten luokse ja sitä en unohda koskaan! Kiitos heille jotka auttoi mua koko ajanjakson ajan! En vois olla kiitollisempi!