Pelkään menettäväni poikaystäväni, enkä tiedä olisiko meidän lopulta parempi erota. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden.
Suurin ongelma suhteessamme tulee menneisyydestäni. Minua on pahoinpidelty ja käytetty seksuaalisestihyväksi suurin osa varhaislapsuudestani. Tekijöinä on ollut sekä miehiä, että naisia. Nykyisin en juurikaan pidä ihmisistä ja minun on vaikea tutustua heihin tai päästää ketään lähelleni. Minulta puuttuu kokemus ehjästä minuudesta. Häpeän itseäni ja tunnen usein alemmuutta muihin nähden.
En uskaltanut kertoa tästä poikaystävälleni suhteen alussa koska pelkäsin sen rikkovan välimme. Hän on kuitenkin sen verran fiksu, että oletan hänen arvanneen osan. Poikaystäväni on minua muutaman vuoden vanhempi ja työelämässä. itse olen parikymppinen opiskelija.
Alussa olimme molemmat hyvin rakastuneita, mutta sittemmin mies on pari kertaa ehdottanut eroa. Olemme kuitenkin jatkaneet yhdessä. Mies on fyysisesti hyvin hellä ja auttaa minua aina jos tarvitsen käytännön apua. Myös sängyssä meillä on mennyt hyvin. Suhde on minulle ensimmäinen ja sosioekonominen taustani on paljon kehnompi kuin poikaystävälläni. Poikaystävälläni on muutamia ystäviä, itselläni ei ainuttakaan ja luulen hänen häpeävän minua.
Olen ihan nätti ja minulla olisi ollut tilaisuuksia seurustella/harrastaa seksiä jo paria vuotta ennen kuin tapasin poikaystäväni, mutten tulloin ollut valmis siihen. Olen myös ikäisekseni ehkä hiukan epäkypsä ja kokematon.
Rakastan vielä kumppaniani, mutta hän on kertonut olevansa minuun kiintynyt. Hän ei myöskään aina pidä minulle antamiaan lupauksia. Emme koskaan varsinaisesti riitele, mutta hän saattaa toisinaan arvostella esim. epävarmuuttani, jolle en oikein voi mitään.
Mies on välillä hiljainen ja synkkä, mikä hermostuttaa minua. Pelkään hänen käyvän kimppuuni, vaikka tiedän, ettei se ole rationaalista. Yritän tämän vuoksi myös usein kuulostella hänen mielialojaan, mikä ärsyttää häntä. Mies myös saattaa alkaa kehua muita, mielestään viehättäviä naisia, joita näkee kadulla/TV:ssä kun olen paikalla. Mies on hyvätuloinen ja jos olemme ulkona yhdessä, hän usein maksaa molempien puolesta. Hän kuitenkin tyypillisesti perii minulta osuuteni takaisin myöhemmin. Silti epäilen, että osa hänen ystävistään luulee minun siipeilevän hänen kustannuksellaan. Usein minusta tuntuu, ettei hän halua tuhlata minuun lainkaan rahaa.
Koko aikana kun olemme olleet yhdessä, poikaystäväni ei ole esittänyt kysymyksiä menneisyydestäni, lapsuudestani ym. Enkä ole varma, onko kyse huomaavaisuudesta vai välinpitämättömyydestä. Itsestään hän on kertonut kun olen kysynyt. Joskus mies on vitsaillut minun maksavan hänelle luonnossa, kun olen kiittäny saamastani avusta ja se on tuntunut pahalta. Mies on ollut vähemmän tekemisissä kavereidensa kanssa, sinä aikana kun olemme olleet yhdessä ja luulen hänen syyttävän minua siitä. Minulla on tämän miehen lisäksi vain yksi rakas ihminen.
Pelkään ettei poikaystäväni arvosta minua riittävästi, vaan kohtelee minua huonosti heikon itsetuntoni ja yksinäisyyteni vuoksi. Kuitenkin itse rakastan häntä ja elämäni olisi paljon tyhjempää ilman häntä. Tähän hänkin on vihjannut, kun olen puhunut hänelle näistä tunteistani.
Olenko todellisuudessa hänelle pelkkä halpa lelu ja pitäisikö minun lähteä? Vain asiallisia kommentteja kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kysele, jos et itse kerro taustasi ei tule varmaan koskaan hänen tietoonsa.
Sinuna kertoisin hänelle, vaikka jos mies on ymmärtämätön hän ei ehkä kestä totuutta.
Tuosta ravintolasta ja maksamisesta, eikö sinun olisi paras vain sanoa siellä ravintolassa: että mäpäs maksan tän oman osuuteni nyt, ettei tarvitse sitten myöhemmin sulle maksaa.
lelu ole. Ei hän olisi muuten jaksanut olla kanssasi kaikista vaikeuksista huolimatta. :)
Sinä helposti tunnet varmaan että sinua hyväksikäytetään, kun sinulla on sellainen ikävä menneisyys. Mutta ei se aina totta ole.
Sinun pitäisi jotain kautta päästä siihen asemaan mikä sinulle kuuluu ihmisenä, eli olet arvokas, hieno, ihana ihminen, aivan yhtä hyvä ja riittävä kuin kuka tahansa muukin. Sinun ei tarvitsisi hävetä asioita, jotka ovat muiden syytä.
Sinulla on varmaan syviä haavoja, joiden käsittelyssä voisi auttaa ammatti-ihminen. Minä neuvoisin sinua ottamaan uuden askeleen kohti eheytymistä, eli ottaisit vaikeat menneisyyden asiat pöydälle, mikä olisi turvallisinta ja tehokkainta psykologin kanssa. Ne asiat pitäisi oikeasti käsitellä, kun eivät ne sisältäsi mihinkään häviä vaikka piilottaisit ne. Niillä on suuri negaytiivinen vaikutus koko elämääsi.
Poikaystävälläsi voi olla vaikeuksia ymmärtää noita asioita, varsinkin kun et niistä ole juurikaan avautunut. Se voi olla vaikeaa vaikka avautuisitkin. Hän ei ehkä pysty ymmärtämään käytöksesi syitä, eikä osaa suhtautua asiaan. Se on vaikeaa hänellekin. Ehkä hän ymmärtämättömyyttään arvostelee epävarmuuttasi, kun ei voi käsittää miten hänelle niin helppo asia voi olla toiselle niin vaikea. Hän ehkä potkii sinua persuksille koska haluaisi että pääsisit eteenpäin ja irti peloistasi. Hän voi tarkoittaa hyvää eikä osaa muuten yrittää auttaa. Eikä käsitä miten vakava ja herkkä asiasi on.
Tilanteeseesi olisi ehkä helpottavaa jos olisi poikaystävä joka ymmärtää ja kohtelisi sinua tarpeeksi herkästi. Ja kannustaisi lämpimästi eteenpäin askel kerralla, auttaen ja tukien. Sinänsä se kyllä on kelle tahansa poikaystävälle hieman tukala tilanne, ja sitäpaitsi ei se ole poikaystävän tehtävä ruveta paapojaksi ja hoitajaksi. Hänen tehtävänsä on olla rakastaja ja ystävä, kumppani. On kyllä vaikeaa jos molemmat eivät pysty olemaan avoimia toisilleen. Sinä kun koet helposti epävarmuutta. Ja muutenkin.
Jospa keskittyisit itseesi ja itsesi kuntoon saamiseen parisuhteen sijaan. Parisuhde voi olla niinkuin ennenkin, mutta nyt olisi tärkeintä huolehtia omasta hyvinvoinnistasi ja eteenpäin pääsemisestäsi menneisyyden haamujen käsittelyssä. Muuten tilanne ei ehkä koskaan muutu vaikka mies vaihtuisi.
Sinun ei tarvitse puhua kaikesta poikaystävällesi, varsinkin jos hänen on vaikea ymmärtää, ja saat negatiivista ja masentavaa palautetta tuen ja rohkaisun sijaan. Puhu ammattiauttajalle. Olet opiskelija, joten se on sinulle ilmaista. Kehotan todellakin tekemään niin.
Kun vahvistut itsessäsi ja minuudessasi, alat tuoda enemmän itseäsi ja persoonaasi esille. Se helpottaa poikaystävääsikin, kun hän saa sinusta, oikeasta, kokonaisesta sinusta, enemmän irti, etkä ole enää niin "haamun" kaltainen. Kun minuutesi vahvistuu, alat itsekin rohkeammin vaatia itsellesi elämältä, ja alat oppia mitä itse haluat. Myös parisuhteelta. Kysymyksiisi vastaaminen on sinulle itsellesi sitten paljon helpompaa.
Suosittelen myös lukemaan kirjallisuutta aiheesta hyväksikäyttö ja sen tuomien haavojen eheyttämiskeinoista. Opit näkemään selkeämmin. Ehkä sen avulla olisi helpompi selittää asioita poikaystävällesi, ja hänkin näkisi, että kyse on vakavasta asiasta jolla on suuri vaikutus koko elämään.
Toivottavasti poikaystäväsi haluaa ymmärtää sinua ja tukea. Jos koet hänen puoleltaan negatiivisuutta, vähättelyä ja välinpitämättömyyttä alinomaa, mikä vahvistaa ja avaa haavojasi uudestaan ja uudestaan, kannattaisi oikeasti miettiä kannattaako sinun haavoittaa itseäsi lisää ja jatkaa sellaisessa suhteessa. Toisenlaisiakin miehiä on.
Valitettavasti monet ihmiset nykyään roikkuvat suhteissa vaikka eivät rakasta, koska eivät ole löytäneet vielä parempaa, eivätkä halua olla yksinkään. En tiedä mikä on sinun tilanteesi, mutta toivotaan parasta. Kyllä uskon että hän sinusta välittää, paljonkin, kun on näin pitkään ollut kanssasi vaikka moni asia ärsyttääkin ja vaikka hän ei ymmärrä välillä sinua alkuunkaan.
Aseta itsesi ykkössijalle asioiden tärkeysjärjestyksessä. On kyse sinun terveydestäsi.
Parisuhteessa pitäisi olla hyvä olo. Hyvässä parisuhteessa tunnet olosi turvalliseksi ja rakastetuksi. Toki menneisyytesi vaikuttaa paljon tuntemuksiisi.
Sinulla on menneisyytesi takia varmasti paljon käsittelemättömiä asioita. Niistä olisi hyvä puhua jonkun ammattilaisen kanssa. Niin suurista asioista on kyse.
Yhdellä ystävistäni on samankaltaisia kokemuksia, ei tosin yhtä vakavia. Hän on käynyt asian takia terapiassa ja voi nykyään hyvin. Terapiakaan ei tietenkään muuta menneisyyttä, mutta se voi muuttaa tulevaisuuttasi.
Rakasta itseäsi ja opettele tuntemaan oma olosi hyväksi. Ajattele itseäsi ennen parisuhdetta. Se, että elämä olisi tyhjempää ilman toista, ei ole riittävä peruste parisuhteelle, jos sinulla ei muuten ole hyvä olla miehesi kanssa.
Tsemppiä sinulle! Olet kokenut kovia ja toivon että elämässäsi on valoisampi aika edessä. Mutta älä jää sellaiseen parisuhteeseen, jossa sinulla on huono olla. Etsi itsellesi ystävä ja aloita uusi innostava harrastus. Hanki elämääsi lisää mukavia asioita.
PS: Tuo ravintolassa maksaminen ja myöhemmin rahojen takaisin periminen kuulostaa erittäin oudolta käytökseltä. Maksa ensi kerralla itse.
kommentti.
'Parisuhteessa pitäisi pitäisi olla hyvä olo.'
Totta osittain, mutta jos ihmisen minuus on riistetty jo ennen kuin se on ehtinyt kehittyäkään, niin miten missään voisi olla hyvä olla? On vierellä kuinka ihana ihminen tahansa, niin siinä voi huonosti, sillä raastava kipu ja tuska ei lähde toisen ihmisen hyvällä käytöksellä tai hellyydellä yhtään mihinkään. Tietenkin se voi auttaa eheytymään, jos tuntee olevansa turvassa - mutta kyllä se selviytyminen ja hyvä olo lähtee itsestä; siitä että päättää katsoa niitä kipeimpiä asioita silmästä silmään ammattitaitoisen ihmisen kanssa. Vaikeaa se on, mutta se on tehtävä...
Ymmärrän ettei lapsuuden aikaisen hyväksikäytön vaikutuksia voi ymmärtää, jos ei itse ole kokenut sellaista. Tämä kommentti kuvastaa minusta ymmärtämättömyyttä enemmän kuin todellista ymmärrystä; ainakin minut, lähes eheytyneen hyväksikäytetyn, se saa kiukustumaan.
Aloittajan en suosittele eroavan, vaan antavan asioiden toistaiseksi olla niinkuin ne ovat. Yritä kertoa miehellesi taustastasi; kirjoita vaikka kirje, jos ääneen sanominen on liian vaikeaa. Hae apua; ammattitaitoista terapeuttia ja vertaistukea - et ole yksin! Netistä löytyy ainakin kaksi vertaistukipalstaa hyväksikäytetyille, niitä suosittelen lämpimästi.
Etsi myös tietoa siitä, miten lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa sinuun nyt, kun olet aikuinen; se auttaa ymmärtämään omia käyttäytymismallejasi ja on samalla töytäisy niistä vapautumiseen.
Hyvä kirja tähän tarkoitukseen on Seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen hoito; Sanderson Christiane. Siinä on tiukkaa faktaa hyväksikäytön vaikutuksista. Toisella hyväksikäytettyjen vertaistukipalstalla on myös jonkinlainen lista näistä vaikutuksista.
Kovasti jaksamisia syksyisiin päiviisi!