Teloin isovarpaani, niin että sain kynnen alle kauhean mustelman, ja kipu oli sietämätön. Jonkin ajan päästä veri pääsi kuitenkin vuotamaan pois kynnen alta, ja paine varpaassa hellitti.
Muutama päivä sitten huomasin, että kynsi on lähtemäisillään irti, ja mietin, pitäisikö se nyppäistä kokonaan pois. Tähän asti olen vain teipannut kynnen paikoilleen, kun olen ajatellut sen suojaavan varvasta. Nyt se on kuitenkin enää vain höllästi kiinni toiselta sivulta.
Haju on aivan kamala - kynnen alla on kai märkivä haava - mutta kipua ei tunnu.
Irrottaako kynsi vai ei? Ja miten hoitaa varvasta, jos siinä ei ole kynttä?
Puoliksi irronnut varpaankynsi
1
4995
Vastaukset
- saman kokenut
Kynsi lähtee itsestäänkin pois, voi sen toki poiskin nypätä jos on jo lähes irti eikä irrottaminen satu. Irronneen kynnen alla kasvaa jo uusi kynsi hyvää vauhtia. Haju tulee irtoavan kynnen alle kerääntyneistä irronneista ihohiukkasista ym. kun kynsi on irti häviää hajukin pesun myötä.
Itselleni kävi samoin irtoavan kynnen kanssa. Yhtenä päivänä kynsi oli irronneena sukassani ja uusi, vielä lyhyt kynsi oli jo hyvässä kasvuvauhdissa.
Yllätyin kun varvasta ei yhtään aristanut vaikka uusi kynsi oli kasvanut vasta vajaan kolmanneksen, varpaan kynnetön osa ei ollut edes yhtään arka. Uusi kynsi oli alussa hieman "ryppyinen", mutta suoristui kasvaessaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san271630Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501130
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182960Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114878- 89877