miten onnistuu,,,

ainakaan onnistunut. Yritin kyllä tehdä kaikkeni, että liitto olisi jatkunut, mutta ei sitä pysty unohtamaan. Eli erottu ollaan. Joku varmaan pystyy nollaamaan, niin että voi jatkaa liittoa, mutta minulla ei onnistunut. Nyt voin hyvin pitkästä aikaa :))

asian kanssa,yhdessä ollaan vielä mutta asiat pyörivät kokoajan päässä,unohtaa en voi ikinä.Ero on melko varmaan edessä ennemmin tai myöhemmin,ei tälläisen tunteen kanssa pysty elämään parisuhteessa

vaikka mitään selvää faktaa ei pettämisestä ilmi taida tullakkaan.
Ei kohta enään jaksa, kun luotto on mennyt on se mennyt.
Tähän asti jaksanut kun on koittanu selvittää asioita, mutta toinen tullu niin varovaiseksi ilmeisesti ettei mitään enään tehtävissä.

Ei sitä pystykään koskaan unohtamaan!! Se jättää pysyvät muistijäljet, jotka katoavat vasta kun noutaja saapuu ja armahtaa.

Anteeksiantamisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Jos aikoo jatkaa liittoaan (syystä tai toisesta) kaikesta loukkaamisesta huolimatta, on pakko jollain tasolla ainakin antaa periaatteessa anteeksi. Tai ainakin niellä se paskakakku jotenkin, jotta elämää voisi viedä eteenpäin.

Ilman muuta helpomaa olisi rysäyttää koko liitto kappaleiksi saman tien. Mutta sen toteuttamiseen vaaditaan hemmetisti "munaa" siihenkin, jos pelissä on mukana aikuisten lisäksi lapsia ja muuta elämän rekvisiittaa. Moni jättää eroamatta juuri noitten seikkojen takia, vaikka oikeasti oliskin halunnut erota. Sitä uhrautuu perheen koossapitämiseksi ainakin toistaiseksi ja uskottelee itselleen että aikaa myöten asiat korjaantuvat ja koettu ahdistus helpottaa.

Tosiasiassa, ainakin omasta kokemuksestani, ahdistus ei häviä minnekään, se ehkä vain menee taka-alalle mutta aika-ajoin se putkahtaa sieltä esiin ja iskee masennus. Melko varmasti moni pettäjä ei iki maailmassa pysty kuvittelemaan mitä tunteita pettämisensä puolisossaan aiheuttaa. Ne on synkkiä, mustia ja vittumaisia fiiliksiä. Kokee ittensä aivan arvottomaksi ja mitättömäksi ja haluaisi hävitä olemasta. Tätäkö se yhteiseen hiileen puhaltaminen ja vuosien yhteisen ponnistelun tulos sitten onkin? Toinen menee ja huoraa selän takana, voi vittu.

Mutta elämässä ja etenkin pitkässä liitossa voi tapahtua ja tapahtuu kaikenlaista, välillä täysin tilaamatontakin asiaa. Minkäs sille sitten teet? Vaikka kuinka yrittäisi saada liiton palamaan oikeille raiteilleen, ei se ikinä niille raiteille enää palaa. Se aika on ikuisesti mennyttä. Joku sanoi kuvaavasti, että siihen virtaan voi hypätä vain kerran.

Omalla kohdallani kävi niin, että vaimo "palkitsi" yli 15-v kestäneen avioliiton sivusuhteella ja satunnaisilla panoilla (nämä ovat ns. ensikäden tietoa), tämä siis palkka liitosta josta ei mitään tiettävästi puuttunut (oli säännöllistä ja tyydyttävää toimintaa vällyjen välissä, toisen huomiointia, yhteistä säännöllistä lomaa 2-3 krt/v, yhteisesti haluttu ja saatu lapsi, taloudellisesti kaikki ok ja ainakin minun puolesta syviä tunteita ja kunnioitusta vaimoon). Että yritä siinä sitten jatkaa AVIOliittoa tuon jälkeen... ei kovin olisi kiinnostanut enää, mutta päätin että kasvatan ainoan lapseni aikuiseksi asuen saman katon alla hänen kanssaan. Erota ehtii vielä sittenkin, jos siltä tuntuu.

Rakkautta enää jäljellä? Ei ole, jotain kiintymyksen kaltaista ehkä? Arki kuitenkin sujuu siedettävästi ja se saa riittää. Vielä en hae lohtua muualta, mutta suunnitelmissa kyllä on. Kaipaan läheisyyttä ja aitoja tunteita joihin myös vastataan. I've spoken.

Edelleen taistelen asian kanssa, vaikka siitä on kohta jo melkein vuosi kun sain tietää. Suhde kuitenkin jatkui heillä siitä huolimatta, että minä olin asiasta tietoinen. Pyysin monesti miestä tekemään päätöksen kumman kanssa aikoo jatkaa elämäänsä, lupasi minulle kaikkea, mutta jatkoi vain salailuansa ja tapailua.
Tuli sitten hetki kun koko totuus räjähti käsiin ja homma loppui heidän osaltaan. Ero olisi ollut toinen vaihtoehto.
Asiaa vain ei pysty unohtamaan, se tekee niin syvän arven ihmisen sieluun, ettei sitä usko ennenkuin sen kokee. Miehelläkin on tapana vähätellä tekoaan, hän ei tunnu tajuavan miten paljon se sattui ja sattuu yhä.
Elämää ollaan yritetty jatkaa, kovin vuoristorataista se on ollut. Luottamus on poissa, rakkauskaan ei tunnu olevan läsnä. Ehkä lapset on syynä miksi yhdessä ollaan.
Päivittäin asia pyörii mielessä vaikka sitä yrittää ajatella ja tehdä muuta. Anteeksi olen yrittänyt antaa, mutta kun tuntuu ettei mieskään kovasti tekojaan kadu ei löydy sillekään oikein pohjaa.
En tiedä miten tässä lopulta käy, välillä tuntuu ettei muuta ole edessä kuin ero, ehkä ainakin sitten kun lapset on isoja viimeistään.

tuohon edelliseen vastatakseni, ihmiset muuttuu, väkisinkin, ja uskon että myös omasta halustaan on paljon kiinni. Itse olen sen huomannut monissa, sekä myöskin itsessäni, että ei kaikki ole niin etukäteen ennustettua ja määrättyä. Ja tuo pettäminenkin voi johtua niin monista eri syistä, että ei voi yleistää että ne tulee aina pettämään. jotkut vaan ei rakasta-toisille riittää että siinä rinnalla on joku. ja kaikki ihmiset tekee virheitä.. en tiiä...

mutta, minua on petetty. tästä on nyt pari vuotta kun asia tuli tietooni- erottiin- ja palattiin yhteen. asiaa en ole unohtanut, mua se vaan vaivaa joka päivä. Ja voin sanoa, että se luottamus ei kyllä ihan helposti palaa, sitä koko ajan epäilee jotakin. nyt meillä menee hyvin, siihen nähden ettei luottamusta-, joka on koko suhteen perusta- ole. tuskin tulee koskaan olemaankaan. mut suoraan sanoen, mä en tiedä mitä tekisin, jos erottaisiin, rakkaushan se on mikä yhdessä pitää, eihän kukaan muute mitää pettäjä miestä jäis kattelee. nää on niin vaikeita ja tapaus kohtasia juttuja, että ei niihin hirveesti toisilta kannata apua pyydellä, kukaan kun ei voi todellisuudessa tietää teidän tilannetta, eikä tunteita.