Minulla on ikävä tilanne erään hyvän ystäväni kanssa.
Tähän samaan sotkuun liittyy myös ero tyttöystäväni kanssa. Siitä kirjoitin suhteen lopetus palstalle, mutta pysytään tässä ystävässä.
Olen tuntenut hänet jo 9 vuotta. Hän edustaa kauniimpaa sukupuolta. Hän tuntee myös entisen tyttöystäväni, he ovat tunteneet n. 2 vuotta. Hän on siis vaikeassa asemassa kahden ystävänsä välissä. Ystäväni ei vastaa oikein puheluihini eikä viesteihini, jos hän vastaa, niin aina saan vain jonkin syyn, miksi hän ei pysty tapaamaan minua. Olemme olleet todella hyviä ystäviä ja hän on usein sanonut, että olen hänen parhaita ystäviään. Olen itsekin tuntenut samoin.
Ihmetyttää vain kun minulla on paljon pidempi historia ystäväni kanssa kuin exälläni ja ystäväni on minut hylännyt täysin. Olen kyllä kuullut häneltä, että hän tapaa exääni monta kertaa viikossa. Ikään kuin hän olisi "valinnut puolensa".
Haluaisin vain kuulla, onko muilla vastaavia tapauksia ja ihmettelen jos ei ole. Kertokaa kokemuksianne.

Vastaukset 5
Vanhimmat
vain.On sullakin ongelmat!Eti uusia ystäviä ja uus tyttöystävä.Unohda menneet,elämä on kovaa.
Vai niin.. Tottakai se olisi helppoa jos siihen pystyisi. Olen tuntenut ystäväni 9 vuotta! Olemme olleet toisillemme todella läheisiä. Nyt hän karttaa minua kuin ruttoa.
Ihan kivaa kuulla ongelmien vähättelyä.
Vai yksinkertaisesti kysyä: "Miksi kartat minua?" ja voihan olla että exäsi on puhunut sinusta kaikkea paskaa että tämä on saanut ystäväsi välttelemään sinua
Olen myös ajatellut, että exä olisi puhunut täyttä paskaa, mutta silti tuntuu oudolta, että ystäväni välttelee minua. Tai sitten exä on kertonut jotain aivan totaalista paskaa. Tämä on tietysti yksi vaihtoehto.
Olen kyllä ajatellut kysyä ystävältä suoraan juuri niin kuin sanoit, mutta hän oli minulle suorastaan vihainen, kun viimeksi puhuin hänelle, joten en ole oikein uskaltanut. Pitää kai vaan terästäytyä ja kysyä.
No niin..luin kirjoituksesi sieltä toiselta palstalta...minkähän ikäinen kaveri mahdat olla... :) Miehet on aika naiiveja joskus naisten juonitteluissa...anteeksi-ei millään pahalla.Jos en siis väärin ymmärtänyt niin exäsi tunsi tämän parhaan ystäväsi?Ja ei sitten ole tullut mieleen,että tuo ns.ystäväsi olisi puhunut exällesi paskaa sinusta,eikä niin kuin kuvittelet:exä paskaa ystävällesi..
Haiskahtaa koko juttu:tyttöystäväsi on nyt exäsi ja tuo ns.ystäväsikään ei ole enää ystäväsi-melko selvä peli.
Onkos tämä naispuolinen ystävä ollut koskaan kiinnostunut sinusta tai oletteko joskus aiemmin seurustelleet tai ollut sen kanssa jotain...?
Eikö oo käynyt mielessä tällainen?Jos ei niin täytyypä sanoa,että voi kun te miehet ootte sini-silmäisiä-veikkaisin että oot aika kiltti poika..
Ei se haittaa,mutta luihut naikkoset käyttää sinun kaltaisiasi hyväksi.
Tällaistapa olen itse omin silmin nähnyt mieheni "edellisen elämän"johdosta.
Annahan tyttöjen keskenään hääriä-kattele aikas-älä ota kumpaankaan yhteyttä-jos jotain heidän tahoiltaan kuuluu,niin kerropa mitä se on-sittenpähän nähdään...
Tsemppiä sulle!