tein tänään sen päätöksen että nyt se on loppu. kaikki se haukkuminen, mollaaminen, uhkailu ja pelkääminen. jätän poikaystäväni. en vielä tiedä miten sen kertoisin mutta kai ne sanat tulee. en ole ollut onnellinen enää pitkään aikaan.mun on pakko yrittää eheyttää itsetuntoni ja löytää ihminen joka minua kunnioittaa ja rakastaa.yritän työntää päätöksestäni johtuvia tunteita syrjään...se on tapani toimia,yrittää paeta.mua pelottaa ihan hirveästi kuinka selviän ikävästä ja yksinäisyydestä mutta tämä päätös on pakko pitää itseni kannalta.onko joillakin täällä lääkehoito eron takia? kannattaisko mun kokeilla?
päätös: arvostan itseäni!
juudia
81364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
paras lääke! Voimia sinulle :)
käsitellä omassa päässään, jonka jälkeen ihminen on valmis mahdolliseen uuteen suhteeseen. Joitakin asioita tässä elämässä on vaivauduttava tekemään itse, ja joihin ei (onneksi) ole helppoa ratkaisua, kuten lääkkeet. Aikuinen ihminen tajuaa tämän ja hyväksyy sen osaksi elämää. Elämään kuuluu myös kipu; jos sitä ei ole koko elämänsä aikana kokenut, niin silloin ei ole edes elänyt! Jos kuitenkin haluat jostain syystä "lääkitä" itsesi (eli sulkea silmät tosiasioilta), siihen ei tarvitse reseptilääkettä, asia hoituu kyllä perinteiseti viinalla.
Eli ei kannata kokeilla mitään lääkettä ihmissuhteen katkeamisesta johtuviin pelkoihin ynnä muihin tunteisiin, koska ne ovat luonnollinen osa elämää. Jos jonkin lääkityksen saisit, se olisi masennuslääkitys, eikä se auta sinua jos et ole masentunut. Paras tuki tällaisessa tilanteessa on toinen ihminen - ystävät, perhe jne.
teitkö sä sen Juudia?
haluan vaan tietää oletko ok? mä tein saman ratkaisun viime viikon tiistain. helppoa se ei ole mutta kaikki sanoo että selviän siitä. välillä tulee jopa hyvä fiilis, nyt en oo enää oravanpyörässä, olen repäissyt itseni irti. olen tavallaan ylpeä itsestäni että pystyin siihen mutta samalla itsetunto on romukopassa. kuka olen? pelottaa ja hirvittää mutta en halua palata enää samaan vanhaan tilanteeseen.
pahinta on ehkä se että oon itse aiheuttanut itselleni näin karmean olon...
hyvä että on kirjotit.tuntuu paremmalta jotenkin..en ole vielä kertonut miehelle muuta kuin että haluan ajatella rauhassa.ei olla nähty nyt viikkoon. tuntuu että olen kauhean epäoikeudenmukainen kun en ole vielä suoraan sanonut että se on nyt ohi mutta se johtuu vain siitä että pelkään sen miehen kohtaamista ja reaktioo kun kerron.syyttelen itseäni siitä että miksi luovutan..eihän se ole ollut mulla tapana mutta nyt on menny viis vuotta eikä asiat ole muuttunu kuin pahempaan suuntaan. mun on aika pelastaa itseni "nyrkin ja hellan välistä" pelottaa myös se pystynkö tähän? kasvaako läheisyyden kaipuu ja riippuvuus liian suureks? ois kiva jos kertoilisit välillä kuulumisia kuinka pärjäät olosi kanssa. toivottavasti sulla on ihmisiä joihin tukeutua, mulla niitä ei kauheesti ole siksi kai mä tänne kirjottelenkin.voimia uuteen elämään!
voi ei tuntuu kamalalta sun puolesta, mun suhteessa ei ollut fyysistä väkivaltaa. tiedän että sua pelottaa ihan hirveästi ja kaikkein kamalimpia olikin ne päivät päättämisen ja eroamisen välillä..
asutteko yhessä? mun tilannetta helpottaa hirveästi se että asun muualla opiskelun takia, ei tarvi hoidella käytännön juttuja.
välillä on ok olo ja välillä en ajattele koko asiaa. mut nää illat on kamalia, sitä en voi kieltää. läheisyyttä tietenkin kaipaa hirveästi ja kaikkea mutta riippuvuutta ei enää ole, ei niin kauan kun pakotan itseni olemaan vahva enkä sorru ottamaan yhteyttä... se olis niin helppoa voi luoja se olisi helppoa soittaa: minä täällä, en kestä, tarvitsen sinua, tule halaamaan! ja tiedän että tulisi. mutta mitä se auttaisi? ehkä palattaisi yhteen Suurten keskustelujen jälkeen ja puolen vuoden päästä miettisin taas ahdistuneena että tästä ei kertakaikkiaan tule mitään.
On pakokauhuinen yksinäinen olo. on mulla ystäviä mutta en halua nähdä ketään. haluan itkeä rauhassa.
mun on silti pakko sanoa sulle että et voi jäädäkään. ihmiset on selvinnyt eroista ja pystyneet jatkamaan elämää, kuulemma. kaikki järjestyy, sinun ja minun elämillä on meille jotakin järkevää tiedossa, lupaan sulle!!!!
niin sitä mun piti vielä sanoa että onhan mulla ihmisiä mut tää on kyllä nyt sellanen elämäntilanne et tää on vaan jotenki kestettävä et vaikka kuka sanois mitä rohkaisevia sanoja niin tää täytyy vaan elää itse.
nyt äsken viimeks itkin mun äidille puhelimessa että sano mulle selviänkö mä tästä ja se lupasi että selviän. on niin pakokauhunen olo siitä että mitä mä nyt teen mun elämälle kun kaikki pohja on kadonnu. et kylhän mä jatkan opiskelua ja teen toivottavasti jotain muutakin vielä joskus mutta kaikki elämänilo on viety, ei voi soittaa ja kertoa päivästään tai odottaa viikonloppua että pääsis kainaloon!!!! se on pelottavaa.
kerro nyt kiltti Juudia et missä tilanteessa olet? käyn täällä joka päivä monta kertaa katsomassa eikä sua kuulu. olen huolissani susta!!!!
Edes mennyt poikaystäväni onnistui loppu peleissä sanomaan minun angstaavan ja valittavan 2/3 elämästä, että kuulemma luultavasti teen niin.
Kuule juudia, voi olla, että on joku joka rakastaa sua aidosti ja välittää.
Sitähän se tuokin mulle väitti että välitti, mutta en jaksa enää uskoa että ketään kunnollista on minulle. Ne kaikki tulee vain satuttamaan lopulta.
Mieluummin ikisinkku, kuin että joutuisin taas kärsimään.
teet avan oikein , kukaan ei kestä mahdottomia .
itselläni on kokemuksia samasta . on kuluttavaa ottaa aina toinen huomioon , saamatta itse yhtään vastakaikua... lääkkeitä en suosittele;pärjää!