Mikä on parempi ,kuin Luterilaisuus

Uskomme,että Herramme Jeesus Kristusn ,on meidät syntisäkit omalla kuolemallaan pelasanut Taivaan iloon.Jeesuksen Veressä me pelastumme,siis,Herran Pyhä ehtoollinen pyyhkii pois meidän pahat teot.HerrA lupaa Ssanassan,että hän upotttaa merten syvyyksiin,synnnit ,jotka Hän on anteeksi antanut.
5295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

koska kaikki henkilöt eivät kuitenkaan tule pelastumaan niin valtiokirkkokyhäelmä oli tarpeeton, ja samoin lapsikaste. Jos oltaisiin uskonpuhdistuksessa luovuttu valtionkirkkoasemasta niin silloin oltaisiin vältetty tämä vastareaktio joka nyt paisuu mahdottomaksi yhdyskunnassamme. Ja kysymykseesi mikä on parempi kuin luterilaisuus, vastaan vaikka että helluntailaisuus tai karismaattisuus yleensä. Helluntailaiset(ainakaan Suomessa) eivät ole niin karismaattisia kuin olen tavannut yleensä, ainakaan minun mielestäni, poikkeuksia varmasti lie.

Äänestä
  • Suomessa ei ole valtiokirkkoa, vaan kansankirkko.
    Minusta ulkopuolisen ei tarvitse lainkaan puuttua kirkon asioihin. Se on meidän luterilaisten kristittyjen asia.

    Aika kornia, kun kristityksi itseään tituleeraavat pilkkaavat Jumalan seurakuntaa ja sitä Pyhän Hengen työtä, jota kirkossa arjen keskellä takuulla on. Kannattaa muistaa, että pilkkaa PH:ä vastaan ei saa koskaan anteeksi.
    Jos ihminen itse on pelastettu ja sydämensä ympärileikattu Herran kädellä, ei hän kirjoita pilkaten ja Jumalan työtä väheksyen. Hän tekee päinvastoin, rukoilee kirkon, sen paimenten ja kristittyjen puolesta.

    "Autuas on se mies, joka ei istu siellä, missä pilkkaajat istuvat, eikä vaella jumalattomien teillä:"

    "Oi vuodata, Herra, sun henkesi, ja herätä nuoriso Suomen! Se johdata armosi tuntohon, suo
    kansalle kaivattu huomen!"

    Äänestä

  • luterilaisesta kirkosta "valtionkirkkokyhäelmänä" tai yleensäkään valtionkirkkona, koska se ei sellainen ole. Suomessa on kaksi kansankirkkoa: luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Miksi yhä vain pitää kirjoittaa tuosta asiasta väärin?

    Jos sinun mielestäsi helluntailaisuus tai karismaattisuus yleensä on parempi vaihtoehto, niin voithan olla tuota mieltä, mutta noin ei luterilaisuudessa ajatella.

    Äänestä

Eihä Raamatussa kehoiteta luterilaistumaan vaan Krist opillistumaan. Jeesus toi meille Hänessä pelastuksen mahdollisuuden, meille jäi sen mahdollisuuden käyttäminen, eli Käskyjensä täyttäminen, opetustensa mukaan ojentautuminen, käytännössä keskiäinen rakkaus ja huolenpito kaikkien omiensa kanssa toimivasti. Ei olla päästy siinä vielä alkuunkaan!!

Puolustaja.

Äänestä
  • Kristillisyydestä.
    Pitää kuitenkin mielestäni tutustua Lutherin puhdistus operaatioon, sillä siinä on todella paljon asiaa.
    Siinä tajuaa lukiessaan paljon asioita.

    Oikeassa olet kuitenkin siinä, että mitään lukemaansa ei kannata laittaa Raamatun edelle.
    Totuus on Raamatussa ja vain sitä vasten peilaten asioita voimme pysyä totuudellisessa elämässä.

    Valheellisessa elämässä ei ole mitään sisältöä, ei päätä eikä häntää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


laurilahannu kirjoitti:

Uskomme,että Herramme Jeesus Kristusn ,on meidät syntisäkit omalla kuolemallaan pelasanut Taivaan iloon.Jeesuksen Veressä me pelastumme,siis,Herran Pyhä ehtoollinen pyyhkii pois meidän pahat teot.HerrA lupaa Ssanassan,että hän upotttaa merten syvyyksiin,synnnit ,jotka Hän on anteeksi antanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu