Luin eräästä lehdestä mielipiteen joka laittoi miettimään. Siinä joku filosofoi, että työnantaja ei ole työnantaja, vaan työnostaja. Työnhakija taas ei ole henkilö, joka hakee töitä, vaan hän on henkilö, joka myy omaa työpanostaan palkkaa vastaan.
Olisiko asennemuutos paikallaan tosiaan tässä asiassa? Ihan liian usein näin työnhakijana - siis työnmyyjänä - tulee sellainen fiilis, että työnantaja - siis työnostaja - odottaa että työnhakijan - siis työnmyyjän pitäisi olla nöyrä, itsensä, sielunsa ja elämänsä hänen yritykselleen uhraava hyödyke, jota ei tarvitse kunnioittaa, ja jonka arvo mitataan tuloksessa, ja se palkkakin maksetaan pitkin hampain, eikä unohdeta muistuttaa, kuinka kalliiksi työpanostaan myyvät ihmiset yritykselle tulevat (omakohtainen kokemus eräästä työpaikasta).
Mitä mieltä ootta?
Olisiko asennemuutos paikallaan tosiaan tässä asiassa? Ihan liian usein näin työnhakijana - siis työnmyyjänä - tulee sellainen fiilis, että työnantaja - siis työnostaja - odottaa että työnhakijan - siis työnmyyjän pitäisi olla nöyrä, itsensä, sielunsa ja elämänsä hänen yritykselleen uhraava hyödyke, jota ei tarvitse kunnioittaa, ja jonka arvo mitataan tuloksessa, ja se palkkakin maksetaan pitkin hampain, eikä unohdeta muistuttaa, kuinka kalliiksi työpanostaan myyvät ihmiset yritykselle tulevat (omakohtainen kokemus eräästä työpaikasta).
Mitä mieltä ootta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei se työ siitä muutu miksi palkan maksajaa kutsuu