nyt sitten tuli ero sielun kumppanin kanssa,oli täyttä rakkautta ensi silmäyksellä molemmin puolin mutta omat asiani ja sukuni tuli pilaamaan sen oikean rakkaus tarinan.nyt en tiedä miten jaksaisin enää elää,käydä töissä yms.olen aivan rikki,kuollut.nyt kysyisinkin neuvoa miten jaksaa tästä eteenpäin yksin ilman sydäntä ja sielua.rakastan häntä vieläkin liikaa kun sattuu kokoajan syvälle sisääni.en ole pystynyt nukkumaan enkä syömään pitkään aikaan ja päässäni alkaa jo pyörimään itse tuhoisia ajatuksia siinä määrin että minua itseänikin pelottaa jo moiset ajatukset mitkä eivät lähde pois.
heipä hei
sielun kumppanini mun
7877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Terve
Itselläni on sama tilanne. Viikko sitten tuli melkoisen yksipuolinen päätös 7 vuoden avoliiton päättymisestä. Vaikka ilmassa oli ollut negatiivisuutta jonkin aikaa, niin kyllä se löi kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Käsitykseeni ei mahdu se, että vaikka ongelmia oli (niin kuin jokaisessa suhteessa), niin asioista voida eikä haluta puhua. Sitten, kun on ilmeisesti mitta täynnä, niin painutaan työkaverin kanssa touhuamaan selän takana. Se siis kruunasi koko hoidon.
Ne ongelmat eivät todellakaan olleet sellaisia, etteikö niistä olisi voitu keskustella, ja edes yrittää tehdä asialle jotakin. Nyt on liian myöhäistä.
Myös suhteen aloittamiseen ja lopettamiseenkin yleensä tarvitaan kaksi osapuolta.
Itse olen uskonut aina puhumisen voimaan. Mutta jos ei saa vastakaikua, eikä toinen osaa kertoa omista tuntemuksistaan ilman että pitää erikseen tentata. Mikä sitten eteen?
Tämän yksipuolisen puhumattomuuden tuloksena suhteellamme voi kuivata wc:n lattiaa.
Olen saanut hinattua itseäni tästä suosta ainoastaan uskomalla itseeni ja siihen, että en ole se joka teki väärin. Väärin tein siinä, etten osannut lukea merkkejä ajoissa. Väärin tein myös siinä, että tuudittauduin ehkä liiaksi tunteeseen, että asiat tulevat vielä selviämään.
Työpaikallani liitin monitoriin lapun, jossa on kaksi nuolta ylöspäin, ja niiden keskellä sana: "Tiedät, että olet kaiken tämän paskan yläpuolella". Sen vilkaiseminen helpottaa joka kerta, kun ajatus meinaa kadota työstä tapahtuneeseen.
Uskon, että kannattaa tutkia hieman itseään sisältä ja pohtia niitä asioita, jotka jutussanne toimivat, ja yrittää unohtaa eroon liittyvät negatiiviset asiat. Myös kaikenlainen itsesäälissä kieriskely ja itsensä syytteleminen tuo vain lisää tuskaa - kokeilin. Pitää pystyä myöntämään tekemänsä virheet.
Vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin olen vetänyt joka ilta pitkän kävelylenkin, jonka aikana saa tuuletettua kropan ja pään. Suosittelen kokeilemaan
Voimia sinne päin, täälläkin niitä todella vielä tarvitaan.
Ainoa suunta on ylös ja eteen!
Seuraavan puun takana saattaa olla elämäsi ihminen.
vielä muillekin, kiitos vaan ja lohduttavaa että näitä eteenpäinpuskijoita on muitakin täällä yksi sellainen jaksellaan!!!!!!!!!!!!!
se sun sukusi voi pilata oikean rakkaustarinan.oletko ollut ehkä liian kiinni suvussasi?miten jaksat tästä eteenpäin,päivä kerrallaan.sielunkumppanisi on kuitenkin vielä elossa ja voit vaikka saada hänet vielä takaisin,jos hän todella on sielunkumppani.anna surulle ja tunteillesi aikaa.hyvää syksyä.
oikeinpa mukava suku mulla tosiaan,ainoastaan pelkkää pahaa saaneet aikaan.nyt mennyt jo useampi vrk ilman unta enkä pysty syömään mitään.
kysyin rakkaaltani onko vielä mahdollisuutta saada takaisin mutta ei enää kuulemma,oli oma aikani saada hänet ja kaikkeni tein mutten onnistunut saamaan sukuani pois kimpusta.nyt ainoastaan mielessä päättää oma kärsimykseni mahdollisimman nopeasti jotten joudu riutumaan ihmis rauniona täällä muiden kiusana.kiitokset kaikille ystävällisille jotka ovat lukeneet ja ystävällisesti vastanneet eivätkä koiranleukoina vääntäneet pilaa.tähän päättyy erään ihmisen elämä.
Älä nyt heitä hukkaan elämääsi yhden ihmisen takia!!! Et voi tietää vaikka elämässä tulee kaiken surun ja muheen jälkeen joku uusi aivan arvaamaton mutta ihana käänne. Olen itsekin elämässä kokenut mm. vanhempien hylkäämisen, eronnut aika monesta suhteesta ja viimeisin on ottanut kaikkein kovimmalle. Kokemasi kipu ja tuska kertoo enemmän siitä, että sinulla on asioita läpikäytävänä itsesi kanssa kuin että juuri kyseinen ihminen olisi sinulle välttämätön hengissä säilymiseksi. Itsemurha-ajatukset on ihan tunnettuja eroprosessin shokkivaiheessa, koita nyt elää ne päivä kerrallaan läpi. Tiedän, että ruokakaan ei eroprosessissa maistu, eikä uni tule, mutta sen sijaan, että lakkaat rakastamasta itseäsi, sinun pitää muistaa, että maailmassa on varmasti ihmisiä, jotka haluavat vielä sinuun tutustua ja olla sinulle hyviä. Eron alkuvaiheessa haavojen paraneminen tuntuu tapahtuvan kovin hitaasti, ja tiedän näin 5 kk:n jälkeen, että vieläkin on asioita läpikäytävänä. Mutta elämä ei täytä aina odotuksia, ja siksi se juuri onkin niin jännittävää ja mielenkiintoista.
Suosittelen, että käyt joka päivä ulkoilemassa, ja teet syömisestä rituaalimaisen tapahtuman, vaikka pyytämällä näin ensi hätään jotakin läheistä seuraksi ruokailuun, minulla ruoka meni kurkusta alas paremmin juuri muiden seurassa. Ja ota rohkeasti yhteyttä ystäviin, sukulaisiin ja selitä heille, että kaipaat nyt huolenpitoa. Ja jos heistä ei siihen ole, niin mene vaikka terveyskeskukseen yleislääkärille juttelemaan tilanteestasi, minä sain jonoista huolimatta Helsingissä kriisiapua, koska totesivat että tarvitsen apua nyt eikä huomenna.
Sitten vielä, koita vaikka väen väkisin keksiä erilaisia "huveja", vaikka ne eivät kuulosta ulkopuolisista ehkä kuin hullun puuhalta. Minä esimerkiksi luin HIRVEÄn paljon horoskooppeja ja tarot-tulkintoja, sekä hurahdin ennen niin ei-uskovaisena hieman myös uskonasioihin, aloin rukoilla, kun hätäni oli liian raskas yksin kestettäväksi. Enkä edelleenkään ole hullu, päin vastoin, olen eron myötä tullut entistä avoimemmaksi ja löytänyt uusia ystäviä, joille olen paljastanut heti alussa oman "höyrähtäneisyyteni" yliluonnollisiin asioihin. Tuntuu vapauttavalta kun ei esitä enää niin paljon ja suorita elämäänsä ja mieti koko ajan mitä pitäisi olla ja mitä pitäisi sanoa.
Kirja, jota olen lukenut heti eron jälkeen (kävin ostamassa kirjakaupasta, mutta kaiketi kirjastostakin löytyy), sekä uudestaan kun vähän enemmän aikaa on kulunut erosta, on Bruce Fisherin Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy. Siitä on ollut apua ainakin siinä mielessä, että on voinut todeta että meitä on tosiaan monta, jotka ovat käyneet läpi saman tuskan.
Vaikka nyt ei siltä todellakaan tunnukaan, niin voit ajatella eroa myös kasvattavana kokemuksena, jonka jälkeen olet henkisesti jotenkin viisaampi kuin ennen eroa.
Toivon sinulle oikein paljon parantavaa energiaa ja jaksamista. Kyllä sinä selviät!
itse olen myös eronnut kaksi kuukautta aikaa en pystynyt syömään nukkumaan tekemään mitään myös itsetuhoisia ajatuksia oli ja miltei itseni hengiltä päästin
se suru ja tuska on kamala mutta pakko on jaksaa vieläkin ajattelen häntä päivittäin hän oli elämäni nainen kumpa saisin hänet takaisin
mutta sitä tuskin käy
ja siitä suvusta hänen sukunsa on nytten kääntynyt kaikki minua vastaan olemme ystäviä exän kanssa mutta suku ei tunnu siitä välittävän vaan koittavat minut sivuuttaa täysin
tiedän että hän haluaisi ehkä vielä yrittää kanssani mutta ei suvun takia uskalla koska ei tiedä että miten he reagoivat siihen
vaikka se ei heille yhtään kuulukkaan
mutta toivotan kaikille jaksamisia
kyllä kai se joskus vielä iloksi muuttuu ainakin itse niin toivon
Liki 20 vuotta on valumassa kankkulan kaivoon.
Minä olin liian naivi ja kokematon silloin, en tajunnut, että lähtökohdat oli huonot. Vuodet opettivat, kuluivat. Edellinen kriisi 5 vuotta sitten. Nyt siis uusi. Uskottomuutta. Mies on sanonut "rakastavansa" kerran. Nyt tuntuu, että kaiken muun elämäntuskan mukana on tullut vahvuutta nähdä tosiasiat. En voi jatkaa elämää hänen kanssaan vaikka olenkin "se kuka fixaa aina kaiken". Ehkä minullakin on kuitenkin tarve tulla rakastetuksi yli kaiken. Tarve, että joku huolehtii juuri minusta. Jos jättäisin tällä kertaa huomoimatta sen, kun hän sanoo: "kukaan ei voi antaa minulle enemmän kuin sinä". Jos alankin ajattelemaan (= elämään) periaattella: "Kuka tahansa voi antaa enemmän kuin hän." Terapiaankin ollaan menossa. Onko se nyt sitten pelastus, jos 3 ihminen sanoo, että ei teistä yhteiseloon ole. Ehkä. Valoton ja toivoton tulevaisuus. Ei lapsia, hyvä taloudellinen tilanne, seksi on hyvää, kaikki on "liian hyvin" ollakseen totta. Jos jotain positiivista, nyt puhutaan ensimmäistä kertaa asioista niiden oikeilla nimillä. Joko tässä ollan 40-50 välillä aikuistumassa lapsuuden traumoista??