tälläisestä nimittäin olen tapaillut yhtä mukavaa miestä,ihastuttiin ja tuntui aivan ihanalta,tunne oli molemminpuolinen,mutta hänellä on edelleenkin ilmoitus netissä,itse poistin omani,koska ei kiinnosta pyörittää useita yhtäaikaa ja haluaisin katsoa ensin,että tuleeko tän miehen kans mitään vakavempaa,olen yrittänyt olla rehellinen ja tuntuu,et nyt kusetetaan taas.
Mitäpä mieltä
olette...
91023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
suhteenne tilaa suoraan häneltä ja kertoa, että sinua moinen käytös loukkaa ja että olet oman profiilisi jo poistanut.
Onko muistanut?
Itse unohdin poistaa rakkauden huumassa, oli monta viikkoa siellä kun ei enää ollut tarvetta olla netissä.
tilanne. Jonkin aikaa tilannetta seurasin ja sitten otin puheeksi että mikä meidän suhde oikein on. Mies sanoi ettei ole minuun niin ihastunut, mutta olisi silti halunnut jatkaa tapailua. Lopetin suhteen siihen. Eihän siinä mitään mieltä ole jäädä roikkumaan jos toinen samalla etsii uutta. Ja siis minun tapauksessa profiili ei ollut unohtunut vaan mies kävi profiilissaan usein meidän tapailun aikana. Kannattaa siis ottaa asia puheeksi ja toimia sitten sen mukaan. Mitä pitempään asiaa jahkaat sitä vaikeammaksi se menee, jos itse on tosissaan ja toinen ei.
kuin edellisellä ja aloittajalla. Eli oli miehellä profiili ja kävi useita kertoja päivässä tsekkailemassa ilmeisesti viestejään. Ettei vaan ole sama nimimerkki.. lol
En halua miestä, joka etsii jotain parempaa. Tokkopa tuo edes saisi mitään parempaa. Mokoma niljake. ;P
Kysy asiasta häneltä? Sano vaikka et nyt haluat keskittyä ainoastaan häneen?! Itsellä ollut sama tilanne ja noin sanoin ja siihen myös vastattiin samalla tapaa=) Siitä se kunnon tutustuminen vasta alkaakin!!
Jos ei itse tajua ottaa omaa profiiliaan pois, niin omapahan on päänsärkynsä, jos kiinnostus toiselta osapuolelta lakkaa. Ylpeyteni ei anna myöten kyselyjä, enkä aloitekyvyttömistä ja ajattelemattomista jahkaajista juuri piittaakaan ;-)
Itsekin tutustuin mieheen, joka vakuutti olevansa kiinnostunut, mutta roikkui jatkuvasti profiilissaan. Minä kyllästyin ja pistin koko jutun poikki ja poistin profiilini kokonaan. Kaiken huippu oli, ettei miehellä olisi ikinä toisielämässä ollut rahkeita tasoiseni naiseen (nyt ei ollut itsekehua pelkästään, vaan olen samaa kuullut joka puolelta ja minulla on aina miehiä ympärilläni) Halusin tutustua mieheen netissä, sillä baareissa miehiin tutustuminen on kovin pintapuolista ja osalla on vain seksi mielessä ja minua ei mitkään kertakoidot kiinnosta. Netissä voi jutella syvällisempiäkin ja kaunista naista ei heti pidetä tyhmänä (kuten monesti tosielämässä akateemisista meriiteistä huolimatta!) Kuvattoman profiilin takaa voi löytyä vaikka mitä, niin hyvässä kuin pahassa :)
Jahkaajille tiedoksi:
Nettideittailussa voi käydä niin kuin Buridanin aasin tapauksessa, että jos jahkaa liian pitkään kahden (tai useamman) herkkupalan kanssa, niin kuolee nälkään eikä lopulta saa kumpaakaan /mitään. Ei ihmisiä voi varata kuin jotakin kirjoja. Kertoo aika paljon ihmisestä, jos ei ITSE älyä / halua poistaa profiiliaan. Minä en ala nin toistaitoaisia jahkaajia opettamaan, eiköhän elämä opeta ja "routa porsaan kotiin aja". Jos eivät opi, niin kuolkoot tyhminä ;-)
eräs toinenkin asia,nimittäin mies väittää olevansa sinkku,(tai sitten valehtelee)mutta jostain syystä pääsee tulemaan luokseni vasta aina illalla,kertoi olevansa päivittäin tekemisissä yhden sukulaisensa kanssa,jolle joutuis sitten selittelemään jos ei tulekaan käymään ja se taitaa pitää tätä miestä jotenkin vallassaan ja jos päivällä hänelle tekstaa,ei vastaa,kuin vasta illalla,mun mielestä toi on aika huono selitys sille,miks ei muka voi tulla jo päivällä luokseni vaikka ihan hyvin joutaisi,jos kerran olen hänelle niin rakas,tärkeä,ihana jne..kieltämättä alkoi hälytyskellot soida! että nyt olisi hyvät asialliset neuvot tarpeen...
Minusta on miehen merkki, että katselee ja kuuntelee rauhassa, eikä hötkyile tärkeissä asioissa. Jos mies lupaa sitoutua loppuelämäkseen parien treffien jälkeen ja poistaa suurella tohinalla myös profiilinsa, niin olisin vähän varuillani.
Minä tutustuin treffipalstalla reilu vuosi sitten mieheen, joka katsasteli ihan rauhassa, eikä luvannut heti kuuta taivaalta. Ei myöskään postanut profiiliaan saman tien. Huomasin sitten, että käynnit harvenivat ja sitten hän oli valmis profiilin poistoon. Olin sitä kysellyt aiemmin, mutta huomasin, ettei hän ollut mies, jota nainen ohjaa. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Tiedän, että mies ei ole tuulella käyvä ja se tuo parisuhteeseen hienon turvallisuuden tunteen.
Näköjään tästä viestistäsi on jo aikaa, mutta minua kiinnostaisi tietää, että miten kauan tällä miehelläsi sitten kesti ennen kuin oli profiilinsa poistoon valmis?
Itse olen tapaillut n. 2 viikkoa erittäin mukavalta vaikuttavaa miestä ja vaikuttaa kiinnostuneelta mutta jostain syystä häiritsee huomata hänen käyneen iltaisin muutaman tunnin aikana useita kertoja profiilissaan. Ja koska mielestäni kuitenkin tuo kaksi viikkoa on lyhyt aika, en viitsi alkaa asiaa vielä ottamaan puheeksi. Ei vaivaisi asia yhtään jos kävisi edes sen muutaman kerran päivän aikana siellä mut illalla muutaman tunnin aikana. Ehkä olen vain vainoharhainen ja mustasukkainen ihminen.