Olen alottanut seurustelemaan poikaystäväni kanssa ollessamme 17, ja nyt oltu reilut 2 vuotta onnellisesti yhessä. Meillä kummallakin on ollut aikaisempia seurustelukumppaneita, mutta hän oli minulle "eka". Hyvin meillä menee, mutta. Törmäsin erääseen tuttavaani jokunen aika sitten, ja kerroin että olemme edelleen yhdessä. Tähän tämä tuttuni sitten tokaisi, että "voi voi,teiltä jää paljon kokematta"! Olin siinä hieman hämmentynyt... Ollaan kultani kanssa juteltu aiheesta, mutta ei kumpikaan koe menettäneensä yhtään mitään - päin vastoin! Mulla ainakin on vierelläni semmonen ihminen josta oon aina haaveillu:)
Ois kiva tietää miten muilla? Ja varsinkin jos joku ois alottanu seurustelee nuorena, ja on yhä saman ihmisen kanssa...
Ois kiva tietää miten muilla? Ja varsinkin jos joku ois alottanu seurustelee nuorena, ja on yhä saman ihmisen kanssa...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onnittelen. Taitaa sanoja olla kateellinen. Aloin seurusteleen 18 vuotiaana ja mulla on edelleenki sama kumppani. On oltu yhdessä yli 30 vuotta. Mä en o ainakaan luullakseni menettänyt mitään. Lykkyä tykö.
Aloin seurustella 19 -vuotiaana, ja edelleen olen saman kumppanin kanssa, nyt jo 26 vuotta takanapäin.
miltä teistä tuntuu. aloitin seurustelun 18v ja vaimoni ollessa 15v. kummallakin on ollut omat menonsa ja ystävänsä myös yhteisiä. ulkomaan matkat yhdessä ja erikseen. luottamus on tärkeää ei saa antaa aihetta mustasukkaisuuteen. puhukaa toisillenne. olkaa onnellisia ei monet suhteet tee teitä onnellisemmaksi se vain tekee suhteen pinnallisen. onnea yritykselle
Me tavattiin lukiossa, minä pienenä ykkösenä, se abina. Jo alkuaikoina oli hankalaa, jätkä pelleili kahden kimman välillä.Muutettiin omaan kämppään heti sen intin jälkeen, se alkoi jo tuntua oikeelta. Opiskeluaikanakin asuttiin samassa kämpässä, vaikka on-off suhde olikin välillä.
Koitettiin kyllä erota montakin kertaa, mä hommasin uuden kämpän ja lähin, se tuli kohta oven taakse polvillaan kosimaan. Ei päästy eroon toisistamme. Mulla oli pari vakavaa ihastusta, siis rakastumista, siinä välillä. Piti valita ja onneksi tää jälkimmäinen ihastus ei mua huolinut, olisin tehnyt elämäni virheen jos olisin tän mun kullan jättänyt.
Sitten mentiin naimisiin. Vähän sen jälkeen toinen kertoo pettäneensä mua, määkin kerron ihastumisista. Oli vaikeaa aika pitkään, mutta vasta sitten alkoi yhteys todella pelata meidän välillä, siis että voitiin puhua. Sitä puhuttiinkin sitten,ja saatiin vauva, toinenkin.
Ei ole siis helppoa sitoutua nuorena, nuorena elämä on kaaosta, menemistä, kavereita. Parempi ettei tee lupauksia joita ei pysty pitämään. Nyt ollaan tunnettu 13 vuotta, 5 naimisissa. Monesti ollaan mietitty, miksei koskaan saatu erottua. Aina, kun eroa ruettiin ajattelemaan tuli pala kurkkuun, sellainen, joka ei nielemällä mene alas. Kulta tokaisi kerran suutuspäissään, että "riippuvaisuutta se vaan on".Jos onkin, mitä pahaa siinä on? On mukava, että olen jollekin maailman tärkein ja hän on minulle.
Elämää ei voi etukäteen elää, päivä kerrallaan. Me voimme erota, te voitte erota, mutta koitetaan nyt pitää kiinni.Iloista talvea!
Olin 15 ja mieheni 17 kun aloimme seurustelee. Vieläkin ollaan yhes minä nyt 22 et nuoresta ollaan oltu. Mä menin meiän suhteen alkuaikoina ja se menee nyt. Luottamus tärkeetä. Aina on silti ihanaa käpertyä sen kainaloon illalla. Ei mitään menettäny.
Olin 14 vuotta kun alettiin kulkea kimpassa ja 19 vuotta taivallettu menemään niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Toista en halua eikä näköjään miehenikään ole kyllästynyt kun sain taas aamupusuja ja ihania sanoja korvaan.Ei ole mennyt nuoruus hukkaan kun yhdessä ollaan keksitty kaikkea hullua ja hubaa arjen vastapainoksi.
Alettiin seurustelemaan 18-vuotiaina. Tuli opiskelut eri paikkakunnilla, mutta silti sitkeesti olimme yhdessä. Yhteistä taivalta kertyi melkein kuusi vuotta.
Kuitenkin eteen tuli se, että ihmiset muuttuvat ja kasvavat henkisesti vuosien myötä. Meidän yhdessäolosta tuli rutiinia, joka olisi voinut jatkua loputtomiin. Ei riitoja, erimielisyyksiä tms. Kaikin puolin asiat hyvin, mutta jotain oli kadoksissa. Onneksi puhuimme asiasta ja päätimme pitää tauon. Taukoa kesti kuukausi, kun päätin, että meidän suhteestamme on todellakin aika ajanut ohi. Mies oli samaa mieltä.
Erottiin ystävinä ja edelleen soitellaan ja jutellaan.
Nuorena saattaa löytää elämänkumppanin, mutta kannattaa silti pitää silmät auki eikä missään nimessä tottumuksen takia toisessa roiku. Puhumattakaan omien unelmien romuttamisesta toisen takia jne. Nyt saattaa tuntua siltä, että ei kaipaa ketään muuta, mutta valitettavasti jossain vaiheessa se saattaa kääntyä itseään vastaan. Mä olen sitä mieltä, että nyt ne kokeilut kehiin, koska kolmekymppisenä asuntolainan ja lapsien kourissa se on hieman vaikeampaa ja on enemmän menetettävää.
Valitettavasti täytyy myös sanoa, että parikymppisenä sitä ei oikein tiedä elämästä vielä mitään. Kyllä mäkin tuon ikäisenä olin varma, että tämä on se mies, mutta kun 24 tuli lasiin ja alkoi enemään miettimään elämää ja asioita, niin muuttui mieli.
No, jokainen taplaa tyylillään. Onnea jatkoa ajatellen.
"Nuorena saattaa löytää elämänkumppanin, mutta kannattaa silti pitää silmät auki" Tämän parempaa ilmaisua on vaikea keksiä.
Monet nuoret seurustelevat vähän liiankin "tosissaan". Ollaan todella kiinni toisissa ja siinä sitten tuppaa koko muu maailma unohtumaan. Rakastetaan enemmän rakastamista kuin sitä toista ihmistä.
Itse seurustelin 14-vuotiaana 19-vuotiaan pojan kanssa. Olimme yhdessä lähes seitsemän vuotta. Kummallista kyllä: Niin paljon kuin häntä rakastinkin tunsin jossain sydämeni sopukoissa, etten ikinä perusta perhettä hänen kanssaan. Ja lapsia kuitenkin halusin! Erosimme sitten, ystävinä myös. Edelleen soittelemme ja tapailemmekin silloin tällöin näin 20 vuoden päästäkin! Olen ollut yhdessä mieheni kanssa melkein nuo 20 vuottta ja lapsiakin on. Välillä tuntuu, että olen ollut hävyttömän onnekas kaikissa elämäni ihmissuhteissa.
Me löysimme toisemme neljä vuotta sitten. Olin kuustoista ja hän neljätoista. Nyt olemme asuneet yhdessä reilut kax vuotta, kihloihin mentiin viime kesänä. Olen onnellinen. Me rakastamme toisiamme kovasti, luotamme toisiimme ja ennen kaikkea olemme rehellisiä toisillemme. Hyvässä suhteessa molemmat voivat toteuttaa itseään yhdessä. Tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä, mutta tiedän meidän suhteen olevan hyvällä ja lujalla pohjalla. Jos toista rakastaa niin sitä tuskin voi sanoa riippuvuudeksi tai tavaksi. Yhdessä ollaan koska se tuntuu hyvältä.
Meillä oli kans sama juttu.. alettiin kun minä olin 16 ja hän 14 eli kaks vuotta nuorempi. En olis ikinä uskonu olevan nuoremman kans mutta rakastamme toisiamme ja olemme olleet pian vuoden yhdessä. Loppua ei näy eikä tule näkymään..
Riippuu ihan siitä mitä kukin itse arvostaa. Tuttavalles on tärkeämpää päästä riakkumaan kylillä ja semmosta. Sulle ei.
Usein näistä "vapautta kaipaavista" tulee myöhemmin katkeria "sinkkuja" (ei saa nykyään sanoa vanha piika).
yleensä näistä tennareina suhteen alottaneista tulee katkeria kolmenkympin kriisin kourissa kärsiviä ihmispoloja, jotka silloin vasta huomaavat mitä tuli nuoruudessa menetettyä.
ei sellaista voi tietää eikä sitä kannata edes murehtia. On vain elettävä.
Itse aloin seurustelemaan 16 vuotiaana samanikäisen pojan kanssa, naimisissa oltiin ja yhdessä 24 vuotta...
Eipä tullut naimisiin mennessä mieleen, että tästä joskus erotaan, mut niin vain kävi.
Elämä on vain elettävä.
Onnea teille!
ei menetä mitään jos nuorena seurustelee, mutta mikäli ei elä omaa elämäänsä ollenkaan vaan toinen on aina kyljessä kiinni, niin SIINÄ menettää.
Kun seurustelee, nuorena tai vanhempana on hyvä muistaa, että elämä koostuu muistakin asioista kuin seurustelusta.
...Mitähän sitä nyt sitten niin menettää..?
Yhden yön jutut ehkä, mutta niitä tuskin muutenkaa harrastelisin.
Niin minäkin olin 17 ja poikaystäväni 18 kun aloitimme seurustelun. Olimme vuoden ja muutimme yhteen. Asuimme onnellisina, olimme toisillemma ne oikeat. Reilun kolmen vuoden yhdessä asumisen jälkeen erosimme. Sen jälkeen (erosimme heinäkuussa) meillä on ollut on-off suhde... sitä on jatkunut aina tähän päivään arti... on vaikeaa päästäää irti. Molemmat rakastamme toisiamme ja haluamme olla toistemme kanssa. Olemme edelleen, ja aina olemme olleet hyviä ystäviä. Se ei ole sitä kaipuuta vaan rakkautta. Mutta mieheni tunsi, että aloitimme liian nuorena. Siitä voi tulla ongelma joillekin... nyt sitten molemmat etsimme juuri samanlaista kumppania kuin olemme toisillemme olleet. Soittelemme päivittäin ja näemme joka toinen päivä vieläkin...yötä olemme välillä yhdessä... Sellaista. Miti yhteen muuttamista..siinä mun neuvo...kannattaa aluksi asua yksin...
-Maarit
Nuorena tunteet ovat aitoja. Ja silloin ihastuminen ja rakastuminen on mitä parhainta nautintoa. Älkää kuunnelko pateettisten, tunteidensa aitouden menettäneitä ihmisiä. He laskelmoivat ja katselevat suhdettanne omasta näkökulmastaan. Empaattisuus puuttuu täysin.
Nauttikaan suhteestanne älkääkö välittäkö sivullisten asiattomista tokaisuista.
Ja jos sattuu että suhde kariutuu, kuten minulla, aikansa sitä murehdittuaan voi todeta että sepä oli se nuoruuden harjoitussuhde jonka ei pitänytkään kestämän.
"voi voi, teiltä jää paljon kokematta"!
Mitähän kokemuksia ystäväsi tarkoitti? Jos oikein mietitään niin mitä muka jää kokematta. Yhdenillanjuttuja? Sydänsuruja?
Olen ollut parisuhteessa siitä lähtien kun täytin 18 ja siitä on kulunut 11 vuotta. Minulta on jäänyt kokematta mm. jätetyksituleminen, yksinäisyys ja pettäminen. Olen tavallaan ulkona nykyajan raadollisuudesta: epärehellisyydestä, tunteettomuudesta, katkeruudesta jne.
Me molemmat ollaan eletty kunnollisessa parisuhteessa koko aikuisikämme. On rikkaus tuntea toinen ihminen niin hyvin kuin me tunnetaan toisemme.
Pidä kiinni vaan miehestäs...
Onko se täyttä elämää ja oikeanlaista nuoruutta että seurustelee monen kanssa ja harrastaa irtosuhteita?
Mä olen seurustellut nyt reilun 4 vuotta, oon 19-vuotias. Olin vasta naurettavat 14 kun tapasin poikaystäväni, joka oli silloin 16. Molemmat oltiin lisäksi toistemme ensimmäiset joka asian suhteen. Nyt ollaan asuttu yhdessä muutama kuukausi, tosin sitä ennenkin käytännössä asuimme yhdessä, mutta hänen vanhempiensa kotona. Ollaan välillä puhuttu siitä, missataanko me tosiaan paljonkin elämästä, mutta molemmista tuntuu nyt mahtavalta ja on tutnunut koko neljä vuotta. Aikaisemmin, kun oltiin ehkä kaksi vuotta seurusteltu, ihmiset sanoivat, ettei meidän kannata sitoutua liikaa. Minkäs teet? Rakastan avomiestäni ja hän minua :) Emme ole kihloissa (sitä ovat monet ihmetelleet), koska emme todellakaan tiedä, menemmekö naimisiin tai onko tämä ikuista. Kihloihin menen sitten, kun tiedän varmasti meneväni hänen kanssaan naimisiin. Tällä hetkellä menee todella hyvin, ja olemme onnellisia. En ajattele sen pidemmälle vielä.
minä olin melkein 19 kun tapasin mieheni, ja hän 24. hän elänyt värikkään elämän, villin nuoruuden jonka rötöksiä maksaa edelleen. takana vakavia suhteita. minulle hän oli ensimmäinen. siis seurustellut olin aiemmin, mutta vasta hän näytti mitä se oikeasti on, rakkaus. hän oli ensimmäinen seksikokemukseni, ja on edelleen. tietenkin välillä on käynyt mielessä, että hänellä on enemmän kokemuksia, vertailukohteita... että pitäisikö minunkin? sitten tulen järkiini. seksi on ihanaa, eikä minulla ole mitään valittamista sen suhteen. tapaamisestamme on kulunut 1,5v. ja yhdessä olemme asuneet kohta vuoden. hänen asiansa alkavat selvitä, tosin monta vuotta vielä pitää maksaa lainaa... rauhoittunut hän ainakin on, ja kiittää minua aina siitä. 1,5v. on kuitenkin todella vähän aikaa, ja pitäisi muistaa pitää jalat maan päällä... arki ei ole vielä pahasti iskenyt, auttaa kun yllättää toisen välillä. kihloistakin on ollut puhetta, mutta ei sillä kiire ole. tiedän että tämä mies on minulle se oikea, mutta ikinä ei voi sanoa että ollaan yhdessä ikuisesti. ihailen vanhempiani, jotka ovat olleet yhdessä 35v. toivon vain, että tämä sama mies olisi rinnallani vielä silloin... ja että olisimme vieläkin yhtä rakastuneita.
kateellisten puhetta. ei siinä mitään menetä, yhdenillanjuttuja ja sydänsuruja ei kukaan kaipaa! rakkaus antaa kyllä kaiken tarvittavan ja on upeaa oppia tuntemaan toinen ihminen todella hyvin, mistä toinen pitää ja mitä hänen päässään liikkuu... samaa ei kai voi sanoa yhdenillan jutuista? seksikin on paljon nautinnollisempaa.