Minäkin kuuluun siihen kastiin jolla on kamala anoppi.
Hänellä on omasta mielestään oikeus arvostella minun ulkonäköä,kotia,tapaani tehdä ylipäänsä mitään asioita.
Olen vaan mennyt naimisiin hänen napanuora jatkeen kanssa.
Avioliittomme alkuaika oli yhtä helvettiä,mieheni ei koskaan puolustellut tai sanonut äidilleen mitään "eihän sitä hyvänen aika voi äitä loukata"Nyt kun aikaa on kulunut enkä suostu olemaan kynnysmatto tai kuuntelemaan vittuilua oma olo on paljon parempi.Olen myös opetellut antamaan takaisin mutta sellaiseen toisen ulkonäköön tms.arvosteluun en alennu mutta olenkin sivistynyt mitä anoppini ei ole.
Luojan kiitos meillä on piiiiitkä välimatka ettei ihan joka viikko nähdä.
Hänellä on omasta mielestään oikeus arvostella minun ulkonäköä,kotia,tapaani tehdä ylipäänsä mitään asioita.
Olen vaan mennyt naimisiin hänen napanuora jatkeen kanssa.
Avioliittomme alkuaika oli yhtä helvettiä,mieheni ei koskaan puolustellut tai sanonut äidilleen mitään "eihän sitä hyvänen aika voi äitä loukata"Nyt kun aikaa on kulunut enkä suostu olemaan kynnysmatto tai kuuntelemaan vittuilua oma olo on paljon parempi.Olen myös opetellut antamaan takaisin mutta sellaiseen toisen ulkonäköön tms.arvosteluun en alennu mutta olenkin sivistynyt mitä anoppini ei ole.
Luojan kiitos meillä on piiiiitkä välimatka ettei ihan joka viikko nähdä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun luin viestisi 3xäiti, kuullosti tarina kovin tutulta. Itselläni hieman samanlainen anoppi.
Tai siis hän on anoppikokelas, koska emme ole naimisissa vaan avoliitossa.
Tämä anoppi on aina ollut hirmu kiinni pojassaan ja poika äidissään. Anoppi on aina puuttunut todella paljon poikansa elämään.
Nyt meillä on pieni vauva kotona ja anoppi kuvittelee, että voi puuttua kaikkeen elämiseemme ja arvostelee minua äitinä säännöllisin väliajoin.
Meillä on iso välimatka, mutta anoppi vierailee meillä usein ja viipyy aina kauuuuuuan!!!!!!
Ei kysele sopiiko tulla ja kuinka kauan olisi mukava, että viipyy, vaan tulee kun haluuaa ja on niin kauan kun haluaa, kyselemättä meiltä mielipidettä.
Meillä ollessaan puuttuu riitoihimme, lapsenhoitooni ja pitää tietystin alleviivatusti poikansa puolta.
Minunkaan mieheni ei pidä puoltani eikä uskalla sanoa äidilleen, etteivät hänen piiiitkät ja useat vierailunsa ole kovin toivottuja.
Meillä alkaa jo parisuhteemme kärsiä anopin olemassa olosta!!!!!
Helpottavaa on huomata että samassa tilanteesa olevia on muitakin :)
Nyt on vakavan keskustelun paikka, sinun ja avomiehesi välillä. Sovitte yhteiset pelisäännöt, mitä kumpikin noudattaa.
Ensimmäiseksi ilmoitatte anopille, että vierailuista teillä sovitaan etukäteen, yllätysvierailut, mitkä kestävät päiviä, eivät sovi.
Avomiehesi olisi parasta irrottautua äidistää, muuten ei hyvä seuraa - suhteessanne.
Jos anoppi ei itse ymmärrä, että hän loukkaa teitä teoillaan ja puheillaan, teidän on se hänelle kerrottava.
Meillä aikanaan toimi parhaiten, että mieheni puhui äidilleen näistä ongelmista.
Tsemppiä!
Fiksu mies ei hauku äitiään. Ei sinunkaan mahdollinen poikasi sitten sinua. Fiksu mies kehuu vaimoaan, eikä tietystikään hauku tätäkään yhtään missään.
On täysi moukka haukkua omaa äitiään! Et sinäkään toivo, että lapsesi parjaavat sinua sitten joskus. Itsellä ei omaa lehmää ojassa : en ole anoppi eikä minulla ole anoppia
ei hauku anoppiaan, vaan ohjailee huushollinsa asioita älyä käyttäen. Ei ole viisasta saada miestään nousemaan äitiään vastaan. Vain naurettavan lapsellinen miniä sellaiseen alentuu.
Kun asiaan paneutuu, voi anoppinsa kanssa pärjätä hienosti. Ja syytä on opetella pärjäämään, koska avioliitossa myös kaksi sukua yhtyy, teidän molempien vanhemmat ovat lapsille tärkeät mummit ja paapat. Näin se elämä menee.
Fiksuakin fiksumpi mies ei laita äitiä ja vaimoa vastakkain vaan puolustaa omaa perhettään (siis vaimoa ja lapsia) kaikelta ulkopuolelta tulevalta "uhalta". Eli jos anoppi arvostelee esim. miniäänsä on tämän pojan ymmärrettävä että samalla hänen arvostelukykynsä laitetaan kyseenalaiseksi, tässä tapauksessa siis hänen oman äitinsä toimesta. Miten lie siis hänen äitinsä kunnioitus omaa poikaansa kohtaan? Olisiko kasvatuksessa siis ollut petraamista jos oman pojan valinnat eivät tyydytä?
Olen itse "saanut" kokea elämässäni näitä asioita, eli tiedän miniänä mistä kirjoitan.
Fiksu äiti ymmärtää aikuisen poikansa olevan OMAN PERHEENSÄ jäsen ja siksi kunnioittaa poikansa vaimoa ja aikuinen mies pitää OMAN NAISENSA puolta, eikä hyväksy oman äitinsä haukkuvan naistaan. Vässykät roikkuu äideissään kiinni ja antaa heidän käyttäytyä k-päisesti omaa naistaan/lastensa äitiä kohtaan. Aikuiseksi kasvaminen kannattaa aina. Ei siinä mitään äidin haukkumista tarvita, että pistää asiat tärkeysjärjestykseen.
sen kuin mennä porskuttaa ja polkee toisten oikeuksia ihan miten lystää. Että sellainen järkevä neuvo sinulta.
tässä peräänkuulutin! En hyväksy kenenkään oikeuksien polkemista, mutten suosi riitelyä, enkä ymmärrä ruikutusta.
Täysipäinen ihminen esim. miniä, ei enää ole hiekkalaatikkoikäinen napero. Naisilla on ollut aina keinot selviytyä.
Kuusi vuotta yritin aktiivisesti tulla toimeen ja ymmärtää anopin huonoa kohtelua. Lopputulos on ollut se, että ainoa asia, jonka voisin anopin mieliksi tehdä on ottaa ero pojastaan. Tosiasia on se, että meitä on monenlaisia kipeitä ihmisiä niin anopeissa, kuin miniöissäkin. Ja joskus ainoa keino on pysytellä erossa ihmisestä, joka uhkaa parisuhdetta ja ennenkaikkea omaa mielenrauhaa. Sen päätöksen tein kaksi vuotta sitten ja kerroin anopille, että voi lopettaa jankutuksensa erosta, koska aion olla naimisissa poikansa kanssa ja ettei hän voi olla vaimo pojalleen vaikka naisellisia sulojaan tälle mielellään esitteleekin. Miestäni en voi muuttaa, enkä suhdettaan äitiinsä. Kuitenkin koen oikeaksi sen, että kerron hänelle, mitä odotan häneltä puolisona ja miltä äitinsä huono käytös minua kohtaan tuntuu.Rankalta tuntuu se, että anoppiin ei asiallinen puhe ja käytös tehoa ja törkeitä keinoja- anopin keinoja- en halua käyttää eli alentua samalle sivistymättömälle tasolle hänen kanssaan.
ex anoppini oli vähän sellainen, ettei muut oikein osanneet mitään. kommenttia tuli pyykinpesusta, kahvinkeittimen puhtaudesta yms. kerran, kun meillä vieraita, anoppi toi mulle lahjaksi domestosta... no, en häntä kuitenkaan vihaa. no hard feelings. mutta empä usko, että sellaista miniää on syntynytkään, joka hänenkin siisteystasolleen yltää. siinä haastetta.
Meillä saatiin "hyvää hajua" taloon kun anoppi pesi wc-ankalla lattiat, karvasteli silmiä ja avasi myös tukkoisen nenän.