Hiusmalliksi

Saako itse vaikuttaa väriin tai siihen paljonko ,leikataan, tahdon säilyttää hiukset pitkinä. Onko minkälaisia kokemuksia muilla?
3366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ns vapaaseen käyttöön. Ammattilaiset toteuttavat omia suunnitelmiaan sinun tukkaasi.
Jos haluat jotain tiettyja omia visioita mene ihan normaalisti kampaajalle.

Äänestä

Hei! Olin itse wellan hiusmallina kaksi vuotta sitten. Kampaajakouluttaja, joka leikkasi ja värjäsi hiukseni kysyi myös mielipiteitäni asioista ja pystyin jonkin verran vaikuttamaan, mutta kaikkien asioiden piti mennä sen talven trendien mukaisesti. Ystäväni oli myös wellan mallina myöhemmin eikä saanut itse vaikuttaa ollenkaan mihinkään. Kannattaa siis hieman katsella sesonkin trendejä. Onko mahdollisesti geometrisia, suoria, millainen värimaailma... Jos malliksi aiot mennä, varaudu että hiuksistasi luultavasti lähtee sentti jos toinenkin. Mutta ainakin wellan valintatilaisuudessa ihmisiä karsittiin paljon sen perusteella pois, että mitä hiuksille sai tehdä. Jos olet valmis kaikkeen ja hiuksesi hyväkuntoiset niin pääset varmasti helposti mukaan.

Äänestä

Moi! Mä olin pari viikkoa sitten leikkaus- ja värimallina kampaajien koulutuksessa. Valintatilanteessa piti täyttää paperi missä kysyttiin mm. se annetaanko ns. "vapaat kädet" vai onko jotain rajoituksia. Tuntuu, että ne kaikki valittiin jotka antoivat "vapaat kädet". Koulutustilanteessa kampaaja vielä kysyi saako vapaat kädet ja vaikka sanoin joo, niin silti kysyi vielä että onko ok, että vaalennetaan ja leikataan lyhyt malli (mulla oli eiminkäänvärinen polkkamalli). Hiukset leikattiin ensin takaa lyhkäseksi ja vaalennettiin kokonaan. Vaalennuksen jälkeen leikattiin vielä sivut ihan lyhyeksi ja päälle ja eteen jätettiin pidempää.

Kampaaja näytti kivoja malleja miten nämä voi laittaa ja lisäksi sain shampoota, hoitoaineita ja muotoilutuotteita. Olen tosi tyytyväinen muutokseen, en olis ehkä uskaltanut mennä leikkauttamaan näin lyhyeksi muuten, mutta nyt olen tyytyväinen että menin hiusmalliksi. Mitä ympärilläni seurasin, niin aika monella leikattiin joko ihan lyhyeksi tai polkkamalliseksi. Yhdelle tehtiin aika graafinen leikkaus. Muutamista tehtiin ihan blondeja ja sitten oli erilaista ruskeeta ja lilan sävyjä.

Suosittelen, jos on rohkeutta ja haluaa muutosta. Itse voisin mennä toisenkin kerran. Jännitti kyllä aika lailla, mutta kampaaja oli tosi mukava, kouluttaja kertoi aika tarkkaan mitä tekevätja kävi monta kertaa katsomassa vieressä ja näytti miten leikataan. Ensin meinasivat värjätä mun hiukset jollain lilasävyllä, mutta sitten se kouluttaja oli sitä mieltä että minulle sopii paremmin ihan vaalea, joten vaalensivat sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskaltaako? kirjoitti:

Saako itse vaikuttaa väriin tai siihen paljonko ,leikataan, tahdon säilyttää hiukset pitkinä. Onko minkälaisia kokemuksia muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu