halusin lisää lapsia,

Kannan kaunaa miehelleni, koska hän ei halunnut antaa minulle yhtä lasta lisää. Ei ole varmasti helppoa hänelläkään, kun näkee minut yhä edelleen katkerana asian takia.

Miten tästä tunteesta pääsee yli?

Kartan perheitä, joissa on enemmän lapsia kuin meillä ja samaistun perheisiin, joissa on sama lapsiluku. Huomaan aina laskevani lapsien määrän perheitä nähdessäni.

Mikä on, että pitää jaksaa tällaista älytöntä rumbaa.

Tiedän ,että teitä kanssasisaria on ja siksi haluaisinkin kuulla teidän KANNUSTAVIA mielipiteitänne. Miten itse saitte pettymyksen lokeroitua sinne aivojen lohkoon: "asiat, joita ei tarvitse ihan joka päivä vatvoa ja jotka voisi pikkuhiljaa jättää sinne unholaan."

Haluaisin vain saada itselleni mielenrauhan ja elää oman elämäni suht tyytyväisenä.
293446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ihan mielenkiinnosta, että paljonko teillä on niitä lapsia? Ei toki ehkä tähän kuulu, ja en osaa kyllä auttaa..

Äänestä

Itellä on yksi 2 v lapsi ja haluaisin lisää, elämäni tärkein asia on aina ollut lapset..jo teininä halusin paljon lapsia..mies on sanonut aina että 1, maks kaksi...ja ajattelin aina etä "kyllä mä sen yli puhun"..nyt kun toisen aika olisi, on vastaus jyrkkä ei..ja mahdollisesti ei ikinä, toinen mahdollisuus 10 v päästä.. minä haluan lapselleni edes yhden sisaruksen ja olen sanonutkin hänelle, että ainakin yksi on saatav, sitten voidaan harkita..mutta kyllä se vaan niin on, että jos toista ei mies halua, laitan miehen vaihtoon..rakastan miestä iha valtavasti, mutta olen kyllä valmis lähtemään jos hän ei toista halua..ikävä sanoa mutta näin on...ja huomaan että ystäväpariskunnat ketkä tekevät toista ja odottavat toista, ovat mun ikävällä listalla..olen heille sanonutkin että olen niin kateellinen että en haluaisi kuulla heidän vauva-asioistaan ja olen kauhean negatiivinen..haluamattani..totta kai kyselen kuulumisia ja ihailen vauvamasua mutta kyllä he tietää että olen silti suuresti kateellinen...olen itsekäs tässä asiassa ja that's it..aion ollakin..lapsen saa ilman miestäkin...

Äänestä
  • Mies vaihtoon vaan... Väliäkö sillä, jos äiti itsekkäästä halustaan saada toinen lapsi rikkoo sen ensimmäisen lapsen kodin.

    Ja kun ne kunnon miehet ei välttämättä niihin yksinhuoltajaäiteihin ihan helpolla haksahdakaan ja heti ruveta lasta alulle laittamaan.

    Varaa aika perheasiainneuvotteluun tms. Miksi miehesi ei halua toista lasta? Ja jos toinen ei halua, niin ei sitä pakottaa voi!

    Miksi sinulle se toinen lapsi on noin kauhea pakkomielle?

    Äänestä

  • niinhän se menee kirjoitti:

    Mies vaihtoon vaan... Väliäkö sillä, jos äiti itsekkäästä halustaan saada toinen lapsi rikkoo sen ensimmäisen lapsen kodin.

    En ole sama kirjoittaja kuin tuo edellinen, mutta peesaan häntä täysillä.

    Ei ihmiseltä voi kieltää lapsen saantiakaan, eikä tuomita lapsettomaksi/yksilapsiseksi loppuiäksi.

    Entisaikana tuollaiset tuhkamuna/mahot puolisot hylättiin alta aika yksikön, koskapa jälkikasvu on ihmisen tavoite ja oikeus.

    Äänestä

  • niinhän se menee kirjoitti:

    Mies vaihtoon vaan... Väliäkö sillä, jos äiti itsekkäästä halustaan saada toinen lapsi rikkoo sen ensimmäisen lapsen kodin.

    Ja kun ne kunnon miehet ei välttämättä niihin yksinhuoltajaäiteihin ihan helpolla haksahdakaan ja heti ruveta lasta alulle laittamaan.

    Varaa aika perheasiainneuvotteluun tms. Miksi miehesi ei halua toista lasta? Ja jos toinen ei halua, niin ei sitä pakottaa voi!

    Miksi sinulle se toinen lapsi on noin kauhea pakkomielle?

    olen itsekäs, johan sen sanoin, mutta niin on mieskin, vai mitä mieltä olet? Miksi katkeroitua toiselle niinkuin ap?

    Äänestä

  • tätäkin kirjoitti:

    olen itsekäs, johan sen sanoin, mutta niin on mieskin, vai mitä mieltä olet? Miksi katkeroitua toiselle niinkuin ap?

    taas omituista. Miehesihän on kuitenkin alun alkaenkin sanonut sinulle, että haluaa todennäköisesti vain yhden lapsen. Itse olet ajatellut, että puhut kyllä hänet ympäri. Nyt kun puhuminen ei onnistunutkaan, niin miten miehesi on muka itsekäs? Jos pakotat miehesi tekemään enemmän lapsia kuin hän haluaa, niin älä sitten parin vuoden päästä valita tällä palstalla, että miehesi ei osallistu lastenhoitoon tai kustannuksiin.
    Sinä olet itsekäs!!!!

    Äänestä

  • tuo on kirjoitti:

    Kaikilla on oikeus haluta niin monta lasta kuin ikinä kykenevät pyöräyttämään. Revi siitä.

    Äänestä

  • vaan kun perhe oli kasassa ja talous ja muut asiat hyvin, sairastui vaimo ja lähti pois (eikä niin sopuisti).

    Yritin 8 kk sopia ja puhua, hakea ulkoista apua meille, vastaus aina ei. Luovutin ja sen jälkeen on ollut lasten isänä olo vaikeaa lähes koko ajan, erityisesti viimeinen 6kk.

    Yhteishuolto teoriassa, vaan ei näy koskevan miehiä tuo sopimus.

    Itsekkin halusin suurperheen jo nuorena, vaan ei se näy riittävän...
    Voimia teille ja ero ei ole hyvä, mutta ei myöskään loppuelämän tuska.

    Äänestä

töihin päiväkotiin tai mukaan johonkin vapaaehtoishommaan.

Äänestä
  • Päiväkodissa työskentelevänä voin kertoa ettei siellä työskentely tippakaan ole vähentänyt toivetta toisesta lapsesta.

    Äänestä

Meillä ainakin isäntää painaa elatusvastuu, ja siksi hän ei halua enää yhtään lasta. Tosin meillä on jo kolme muutoinkin, joten asia ei niin hirveän kipeä ole minullekaan. Lisäksi mieheni ajattelee, että jokin menee pieleen, ja lapsi ei olekaan vaikkapa terve, meillä kun on jo aikaisemmin tullut tämäkin asia kohdattua.

Toista ei voi pakottaa, enkä kehota kyllä jättämään ehkäisyäkään pois ilman yhteistä päätöstä. Ajan mittaan voi jomman kumman mieli muuttua, ja voi tapahtua mitä vain.

Jos meille joskus tulee ero, ja löydän ehkä uuden miehen, niin saattaisin hyvinkin haluta vielä lapsen. Siksi en ottanut sterilisaatiota. Mutta tällaisen takia en kyllä lähde aktiivisesti eroamaan ;)

Sinällään hassua, että mieskään ei ole mennyt sterilisaatioon, vaikka on mielestään varma, ettei halua yhtään enempää lapsia. Mutta ei kuitenkaan varmuuden vuoksi ole halukas niin radikaaliin toimenpiteeseen, eli onkohan hänelläkin samoja aatteita kuin minulla... Että ehkä sittenkin vielä joskus voisi harkita...

Äänestä
  • Minulta siis lastenteko on takanapäin ikäni takia.

    Äänestä

  • ehkäisyn pois, mikäli se on naisen vastuulla!
    Ei voi velvoittaa sellaista pitämään ehkäisystä huolta, joka ei sitä edes halua, se on miehen tehtävä tässä tilanteessa.

    Eli kertoa miehelle, ettei toinen enää aio ehkäisystä huolehtia, niin silloin se on mies joka saa touhuta sen ehkäisyn kanssa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Minulta siis lastenteko on takanapäin ikäni takia.

    Voihan olla että ette olisi saaneetkaan enempää lapsia, vaikka olisitte yrittäneetkin. Ei se niin varmaa aina ole, vaikka ne jo olemassa olevat olisi helposti saatu alulle ja valmiiksikin

    Meillä toivotaan yhdessä vielä yhtä lasta. Yksi keskenmeno on jo takana, ja siitäkin on jo kohta vuosi aikaa. Ikää on sen verran, että raskautuminen ei enää ole niin helppoa kuin nuorempana, ja keskenmenoriskikin on kasvanut.

    Äänestä

en saa toista lasta vaikka kuinka vinkuan ja vonkuan. Yrittänyt oon kertoa kaikki hyvät puolet kuinka se toinen olisi nyt hyvä tehdä kun vielä jaksaa yms.
Aina vastaus on vaan EI!
Todellakin olen valmis äijän heivaamaan. Itse haaveilee puuauton ostoa ja firman perustamista ei todellakaan mun aikana jos lasta ei tipu!

eikä sitä oikein päästä pois saa, mulla ainakin mielessä koko ajan vauvat yms.
On todella ärsyttävää tiedän, mutta minkä sille mahtaa. Myönnän olen katkera akka!

Äänestä
  • Huh huh, mitä tekstiä täällä! Oletteko ihan oikeasti ihan oikeassa parisuhteessa, jossa rakastetaan ja kunnioitetaan toisen mielipiteitä ja ollaan onnellisia siitä, mitä on?
    Aivan kaameeta uhkailua ja epäluottamusta. Mutta kuten moni on itsekin sanonut, itsekkäitä olette.

    Äänestä

  • kuin MINÄ? kirjoitti:

    Huh huh, mitä tekstiä täällä! Oletteko ihan oikeasti ihan oikeassa parisuhteessa, jossa rakastetaan ja kunnioitetaan toisen mielipiteitä ja ollaan onnellisia siitä, mitä on?
    Aivan kaameeta uhkailua ja epäluottamusta. Mutta kuten moni on itsekin sanonut, itsekkäitä olette.

    se mieskö sitten ei ole itsekäs? Eikö siis ole itsekästä kieltäytyä hankkimasta lasta ja siten siis pakottaa toinen luopumaan haaveestaan? Miksi se ei ole itsekästä?

    Äänestä

  • no mutta... kirjoitti:

    Entäs jos miehesi olisikin se, joka haluaisi lapsen ja sinä et missään nimessä? Ja pakottaisi sinut tekemään lapsia, vaikket haluaisi, uhaten muuten jättää?

    Äänestä

  • no mutta... kirjoitti:

    se mieskö sitten ei ole itsekäs? Eikö siis ole itsekästä kieltäytyä hankkimasta lasta ja siten siis pakottaa toinen luopumaan haaveestaan? Miksi se ei ole itsekästä?

    Jos näin 'suuressa' asiassa ei löydy yhteistä mielipidettä, vaan rassaa ja katkeroittaa toisen osapuolen, niin ei silloin ole löytänyt sitä oikeaa sielunkumppania itselleen (ainoastaan lapsentekokoneen..)
    Pitää osata joistain asioista luopua toisen tähden, jos siihen kumpikaan ei ole valmis, niin etsikää uusi, jos löydätte.
    Ps. mielestäni haave ja konkreettinen iso asia (kuten lapsi) painii vähän eri sarjassa. Minullakin on paljon haaveita.., eikä ne kaikki varmaan toteudu. Elämä jatkuu.

    Äänestä

  • Kaikki heti mulle nyt kirjoitti:

    meillä vaimo pakotti tekemään toisen lapsen , sanoin sille etten jaksa enää toista hoitaa mut ei kuulemma haitannu , nyt se vinkuu vaan koko ajan et en osallistu ja tekisit enemmän ja sitä rataa.

    Äänestä

  • isukki teemu kirjoitti:

    ja sitä ennen kantaa ja synnyttää. Miehen biologinen osuus on lapsen siittäminen. Hoitakoon vaimo yksin kuopuksenne.

    Ehkä tämä on se asia, minkä tähden nykyajan miehet tahtovat niin vähän lapsia. Ennen äidit hoitivat lapset yksinään. Itsekin olen hoitanut kaikki viisi lastani ihan yksin. Edes lasteni mummit eivät ole auttaneet. Mieheni ei koskaan herännyt yöllä vauvan itskuun.

    Äänestä

  • isukki teemu kirjoitti:

    meillä vaimo pakotti tekemään toisen lapsen , sanoin sille etten jaksa enää toista hoitaa mut ei kuulemma haitannu , nyt se vinkuu vaan koko ajan et en osallistu ja tekisit enemmän ja sitä rataa.

    Eikä tarvi vinkumista kuunnella, sehän on niin yksinkertaista!

    Ja siten ehkä lapsennekin saa tasapuolista kohtelua! (äidiltä)

    Eikä toi ny muutenkaan miltään parisuhteelta vaikuta, et tuskin on mitään menetettävääkään!?

    -ollaanko enkeleitä toisillemme-

    Ette ihan taida olla, tai ehkä h****tin enkeleitä!

    Et kesto taitaa olla muutenkin sitä luokkaa...

    Äänestä

  • isukki teemu kirjoitti:

    meillä vaimo pakotti tekemään toisen lapsen , sanoin sille etten jaksa enää toista hoitaa mut ei kuulemma haitannu , nyt se vinkuu vaan koko ajan et en osallistu ja tekisit enemmän ja sitä rataa.

    En ole vielä suostunut.
    meil äiti ei herännyt lasta hoitamaan öisin, ei kertaakaan 1,5 vuoden aikana. Jos itki, huusi vaan sängystä, et mitä itket, nyt on yö, jos heräs. Isä nosteli alkuaikana öisin 2-4 kertaa nukkuvan äidin rinnalle, röyhtäytti, vaihtoi vaipat ja peitteli uudestaan nukkumaan. Myös hoiti puklatun pedin, yms yöaskareen kuntoon.
    1,5 V:hen asti yöheräämistä oli 2-3 krt. Äiti inhos imettämistä, tehden siitä ongelman aina 1,7 vuoteen asti. Korvikkeen antamisesta tuli kimppuun anoppi ja äiti kumpikin. Isukki men kuudeks töihin ja jos yritti nukkumaan ennen yhtätoista, valitusta, ettei äidin kanssaan vietetä aikaa, kun poika meni nukkumaan vasta klo 22-. Ja jos nukahti nukutuksen yhteydessä, valot löytiin päälle ja herätettiin.

    Päivisin imetysvalituksia soiteltiin töihin, hoidon vaativuutta ja miks se itkee. Ja isovanhemmat ravasi meil jatkuvaan. Mul meni hermo siihen, et eka halutaan lapsi ja sit sanotaan sen olevan tehty omaa äitiään varten ja odotetaan, et ne käy päivisin hoitamassa. Ja nehän kävi, kuopuksen etuoikeus täytyy täyttää.
    Vaippoja ei tietenkään päivisin oltu vaihdettu, jos joutui hoitamaan yksin, töiden jälkeen sitten isukki alkoi hommiin, kun kuulemma "hoitovastuu" siirtyi isälle, et äiti pääsee lepäämään. Ruoka, kaupaskäynnit, kotityöt oli isän vastuulla pitkään, siivoustakin ois täytynyt tehdä joka päivä, mut siihen jo sanoin ei, et voimat ei vain riitä ja joku raja voi olla vaatimisellakin. Ja kun siihen lisätään, et mitään isä ei tehnyt kunnolla, valitusta vaan kaikesta mitä teki, kuntosalilla käynti katsottiin heitteillejätöks, niin otin yhteyttä perheneuvolaan.
    Asia ei ole ratkennut vieläkään, äiti ei halua apua vastaan, anopin mielestä ei mitään ongelmaa ja neuvola on voimaton. Isä on neuvoton, ehkäpä hivenen katkera, että maailman ihanin juur täyttänyt 3 v lapsi, mut... jätän jatkamatta.

    Menetin lähes työni, onneks "vain" firmalta ison asiakkaan, kun homma alkoi olla paketissa.

    Jos on teillä jotain vastaavaa, voi miettiä, et mitä on tehnyt väärin, ettei mies halua toista lasta.

    Et oman taakan keventäminen etten halua toista.
    Anteeksi, etten halua toista lasta. Anteeksi itsekkyyteni. En tiedä, kauanko jaksan syyllistystä ainoasta lapsesta, jolla ei ole sisarusta leikkikaverina, kun laps jo itsekin sanoo niille vähille kavereilleen, et äiti on sanonut, ettei hänellä ole leikkikavereita. Ja sitten sanoo muille ihmisille, et ei halua nähdä tätä ikinä, koska ei toinen ole hänen kaveri.

    - Hivenen ahdistunut I

    Äänestä

  • Isukki_J kirjoitti:

    Se että äiti ei hoida lainkaan vauvaansa ei ole normaalia. Terve äiti huolehtii omasta hyvin voinnista ja kantaa vastuun lapsestaan.
    Kaikki ei ole ihan kohdallaan, voisiko taustalla olla esim. synnytyksen jälkeinen masennus tai jokin toinen mielenterveys sairaus.

    Ette ole yksin, avun hakeminen on vastuun kantamista, rohkeutta. Jos oma puoliso ei näe omaa sairauttaan/huonovointisuuttaan. Puolison kuuluu auttaa hakemaan apua ongelmiin, se on rakkautta/välittämistä.

    Lapset pitää "tehdä" yhdessä, molempien toiveesta. Joskun tulee yllätyksiä ja niistäkin pitää yhdessä kantaa vastuu.

    Äänestä

  • Isukki_J kirjoitti:

    En ole vielä suostunut.
    meil äiti ei herännyt lasta hoitamaan öisin, ei kertaakaan 1,5 vuoden aikana. Jos itki, huusi vaan sängystä, et mitä itket, nyt on yö, jos heräs. Isä nosteli alkuaikana öisin 2-4 kertaa nukkuvan äidin rinnalle, röyhtäytti, vaihtoi vaipat ja peitteli uudestaan nukkumaan. Myös hoiti puklatun pedin, yms yöaskareen kuntoon.
    1,5 V:hen asti yöheräämistä oli 2-3 krt. Äiti inhos imettämistä, tehden siitä ongelman aina 1,7 vuoteen asti. Korvikkeen antamisesta tuli kimppuun anoppi ja äiti kumpikin. Isukki men kuudeks töihin ja jos yritti nukkumaan ennen yhtätoista, valitusta, ettei äidin kanssaan vietetä aikaa, kun poika meni nukkumaan vasta klo 22-. Ja jos nukahti nukutuksen yhteydessä, valot löytiin päälle ja herätettiin.

    Päivisin imetysvalituksia soiteltiin töihin, hoidon vaativuutta ja miks se itkee. Ja isovanhemmat ravasi meil jatkuvaan. Mul meni hermo siihen, et eka halutaan lapsi ja sit sanotaan sen olevan tehty omaa äitiään varten ja odotetaan, et ne käy päivisin hoitamassa. Ja nehän kävi, kuopuksen etuoikeus täytyy täyttää.
    Vaippoja ei tietenkään päivisin oltu vaihdettu, jos joutui hoitamaan yksin, töiden jälkeen sitten isukki alkoi hommiin, kun kuulemma "hoitovastuu" siirtyi isälle, et äiti pääsee lepäämään. Ruoka, kaupaskäynnit, kotityöt oli isän vastuulla pitkään, siivoustakin ois täytynyt tehdä joka päivä, mut siihen jo sanoin ei, et voimat ei vain riitä ja joku raja voi olla vaatimisellakin. Ja kun siihen lisätään, et mitään isä ei tehnyt kunnolla, valitusta vaan kaikesta mitä teki, kuntosalilla käynti katsottiin heitteillejätöks, niin otin yhteyttä perheneuvolaan.
    Asia ei ole ratkennut vieläkään, äiti ei halua apua vastaan, anopin mielestä ei mitään ongelmaa ja neuvola on voimaton. Isä on neuvoton, ehkäpä hivenen katkera, että maailman ihanin juur täyttänyt 3 v lapsi, mut... jätän jatkamatta.

    Menetin lähes työni, onneks "vain" firmalta ison asiakkaan, kun homma alkoi olla paketissa.

    Jos on teillä jotain vastaavaa, voi miettiä, et mitä on tehnyt väärin, ettei mies halua toista lasta.

    Et oman taakan keventäminen etten halua toista.
    Anteeksi, etten halua toista lasta. Anteeksi itsekkyyteni. En tiedä, kauanko jaksan syyllistystä ainoasta lapsesta, jolla ei ole sisarusta leikkikaverina, kun laps jo itsekin sanoo niille vähille kavereilleen, et äiti on sanonut, ettei hänellä ole leikkikavereita. Ja sitten sanoo muille ihmisille, et ei halua nähdä tätä ikinä, koska ei toinen ole hänen kaveri.

    - Hivenen ahdistunut I

    Hoitoon tollanen akka ja vähä sassiin, ellei oo jo tajunnu ite mennä. Ekat puoli vuotta vauvan tärkein asia on äiti ja jos "tehtävä" ei kiinnosta, niin EI TEHDÄ LAPSIA!!

    Äänestä

Miksi ei näitä asioita keskustella ennen sitä ensimmäistä lasta? On kamalaa ajatella että toinen painostaa toista, suuntaan tai toiseen. Jos toinen ei halua lapsia enempää tai ollenkaan niin kyllä on edessä vaikeuksia jos niitä "väkisin" tehdään. Miten voi olettaa että toinen sitoutuu lapseen mitä ei edes ole halunnut? Toisaalta miten voi olettaa että toinen elää se katkeruuden kanssa että toisen tahdosta ei saa niin montaa lasta kuin olisi halunnut. Eli miksi tehdä yhtään lasta, miehen kanssa joka on jo ilmoittanut että yhteen jää, jos on kuitenkin jo päättänyt että menkööt mies vaihtoon jos ei tahtoon taivu?

Äänestä
  • jos mielipide miehellä vaihtuu lapsen teon jälkeen. Me nimittäin mieheni kanssa keskustelimme asiasta ennen kuin aloimme tekemään esimmäistä lastamme. Sovimme kompromissin, että kaksi lasta on meille hyvä luku. Miehelläni olisi tuolloin kolme lasta, koska edellisestä liitosta on yksi tytär. No vuoden tekemisen ja 9kk odottamisen jälkeen meille syntyi 2,5vuotta sitten ihana poika. Nyt olisi tilaus toiselle. Minulla kamala vauvakuume, ajatukset pyörii vauvojen ympärillä päivittäin. Miehen mieli vaan sitten vaihtui. Hän keksii joka päivä uuden hyvän syyn olla tekemättä toista lasta.

    Ymmärrän miestäni, että lapsi ei hänelle välttämättä ole enää niin tärkeä. Hänellähän on jo tytär ja poika. Mutta jotenkin koen oloni petetyksi koska selvästi sovimme, että kaksi tehdään jos saadaan.

    Että repikää siitä...

    Äänestä

  • ei aina auta.... kirjoitti:

    jos mielipide miehellä vaihtuu lapsen teon jälkeen. Me nimittäin mieheni kanssa keskustelimme asiasta ennen kuin aloimme tekemään esimmäistä lastamme. Sovimme kompromissin, että kaksi lasta on meille hyvä luku. Miehelläni olisi tuolloin kolme lasta, koska edellisestä liitosta on yksi tytär. No vuoden tekemisen ja 9kk odottamisen jälkeen meille syntyi 2,5vuotta sitten ihana poika. Nyt olisi tilaus toiselle. Minulla kamala vauvakuume, ajatukset pyörii vauvojen ympärillä päivittäin. Miehen mieli vaan sitten vaihtui. Hän keksii joka päivä uuden hyvän syyn olla tekemättä toista lasta.

    Ymmärrän miestäni, että lapsi ei hänelle välttämättä ole enää niin tärkeä. Hänellähän on jo tytär ja poika. Mutta jotenkin koen oloni petetyksi koska selvästi sovimme, että kaksi tehdään jos saadaan.

    Että repikää siitä...

    Tuossa keskustelu viestissä viittasin siihen että monet eivät todellakaan keskustele näistä asioista etukäteen, vaikka se olisi todella tärkeää. On aika ikävä tilanne kun oikeasti rakastetaan paljon mutta toiveet eivät näin isossa asiassa kohtaa ollenkaan. Mielihän voi tietysti muuttua jälkikäteen vaikka olisikin kerkusteltu ja oltu yhtä mieltä asioista. Kaikkea kun ei elämässä voi kuitenkaan ennakoida.

    Sitten on tässä ketjussakin olleita tapauksia missä ihmisellä on jo tiedossa toisen selkeä toive ja ajatellaan että kyllä minä hänet vielä tahtooni painostan. Sitten kun toinen ei taivukkaan niin ollaan loukkaantuneita ja uhkaillaan erolla. Jos minä esittäisin miehelleni asiassa kuin asiassa, että ero tulee jos ei tapahdu kuten haluan niin minun ei tarvitsisi enää ikinä hänelle mitään sano, hän kyllä eroaisi minusta.

    Jos tämä ketju olisi toisin päin asetettu, eli mies kirjoittaisi että naiseni ei enää halua lisää lapsia vaikka kuinka painostan, niin johan olisi naisilla niskakarvat pystyssä.

    Äänestä

Saatiin lapsi (jota kovasti molemmat toivottiin), puhuttiin siitä että haluttaisiin kaksi tai kolme lasta. Mentiin naimisiin ja ajattelin että olisi hyvä aika alkaa yrittämään toista lasta, mutta miespä ei halunnutkaan. Kyselin että millos sitten? johon mies sanoi että ½ vuoden kuluttua. Suostuin siihen mutta kun se ½ vuotta oli mennyt mies sanoikin ettei halua enää yhtään lasta. Olo oli huijattu enkä tiennyt mitä tekisin. Toivoin niin paljon että saisin vielä lisää lapsia, ikääkään kun ei vielä hirveästi ole (mies on vanhempi). Tuntui aika kovalta "tuomiolta" se etten saisi enää lisää lapsia kun samanikäisillä kavereilla on perheen perustaminen vasta edessäpäin. Vuosi häiden jälkeen päädyttiin asumuseroon.

Nyt ollaan palattu yhteen, koska minä päätin luovuttaa tässä tahtojen taistelussa ja ajattelin että haluan antaa ainoalle lapselleni edes ehjän perheen jos sisaruksia en voikkaan antaa. Vauvahaavet olen päättänyt unohtaa vaikka pahalta tuntuukin. En jaksa niillä enää itseäni kiusata. Pelkään että minäkin lopulta katkeroidun enkä voi unohtaa tätä asiaa. Olisi kiva kuulla miten muut parit ovat tällaiset ristiriidat ratkaisseet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies ei ! kirjoitti:

Kannan kaunaa miehelleni, koska hän ei halunnut antaa minulle yhtä lasta lisää. Ei ole varmasti helppoa hänelläkään, kun näkee minut yhä edelleen katkerana asian takia.

Miten tästä tunteesta pääsee yli?

Kartan perheitä, joissa on enemmän lapsia kuin meillä ja samaistun perheisiin, joissa on sama lapsiluku. Huomaan aina laskevani lapsien määrän perheitä nähdessäni.

Mikä on, että pitää jaksaa tällaista älytöntä rumbaa.

Tiedän ,että teitä kanssasisaria on ja siksi haluaisinkin kuulla teidän KANNUSTAVIA mielipiteitänne. Miten itse saitte pettymyksen lokeroitua sinne aivojen lohkoon: "asiat, joita ei tarvitse ihan joka päivä vatvoa ja jotka voisi pikkuhiljaa jättää sinne unholaan."

Haluaisin vain saada itselleni mielenrauhan ja elää oman elämäni suht tyytyväisenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu