Mitä on rakkaus?

Yleisin ja turvallisin on varmasti se, että ensin ihastuu johonkuhun ja ryhtyy seurustelemaan -> avoliitto -> avioliitto, ja vaikka tunteet laimenee vuosien myötä, silti rakastaa toista, koska on kiintynyt toiseen ja tuntee toisen läpikotaisin.
Sitten on jalat alta vievää rakkautta eli rakkautta ensisilmäyksellä, joka sokaisee aivot. Kaikille tätä ei ehkä edes koskaan tapahdu elämän aikana tai jos, niin on jo ehtinyt avioliittoon toisen kanssa. Siinäpä onkin sitten selvittämistä että mitä tekee.
Ja tietysti on rakkautta ilman mitään seksuaalisia haluja eli lähimmäisenrakkaus perheeseen, ystäviin,lapsiin ja eläimiin ja empatia ventovieraisiin.

Itse en tiedä mitä rakkaus on.
Tiedän kyllä mitä rakkaus ei ole. Se ei ole läheisriippuvuutta. Eikä sitä, että tulee vain olla joku, koska kaikilla muillakin on joku. Et voi omistaa ketään, jos joku yrittää omistaa sinua, se ei ole rakkautta. Jos joku sanoo rakastavansa ja pitää pahoin esim.lyö tai kohtelee henkisesti kaltoin se ei ole rakkautta. Jos joku painostaa sinua tekemään jotain mitä et halua(rakkauden nimeen pitäisi "uhrautua"esim.seksissä toisen mieliksi) se ei ole rakkautta.

Mielestäni ihminen voi elää elämänsä ilman rakkautta. Suurin osa ihmisistä tekee niin. Moni on suhteessa vain siksi, jottei jäisi yksin tai ettei leimautuisi oudoksi sinkuksi. Meitä määrää vieläkin kuva onnellisesta perheestä lapsineen, autoineen, omakotitaloineen ja koirineen. Aivan typerää mielestäni, sillä harvat ovat siinä oravanpyörässä oikeasti onnellisia. Ei pitäisi sekoittaa kiintymystä ja rutiinia rakkauteen. Harva uskaltautuu rakastamaan oikeasti. On helpompi elää säästöliekillä kuin täysillä.

Joku on sanonut; ei ole olemassa sitä oikeaa on vain vähiten väärä. Näiden vähiten väärien kanssa nyt moni tallaa kohti hautaa ja maksaa sitä asuntolainaa ja kuvittelee olevansa vapaa saadessaan viikonloppuvapaansa.

Oikea rakkaus pysäyttää. Oikea rakkaus ei pysty valitsemaan kohdettaan, se vain kolahtaa. Näin minä luulen, sillä vastauksia minulla ei ole. Kukaan ei ole pysäyttänyt minua sillä tavoin, että voisin käsi sydämellä sanoa rakastaneeni.

Mielestäni ennen kaikkea asenne meissä itsessämme - eli rakkaus on jokaisessa olemassa oleva voima, otamme sen käyttöön vain hyvin eri tavoin.

Ihastuminen ja rakastuminen ovat lähekkäin toisiaan. Ihastua voi useasti, ja eri piirteisiin eri ihmisissä. Rakastuminen on jo astetta intiimimpi, tiettyyn persoonaan liittyvää. Jos rakastuneena saa vastakaikua toiselta, se voimistuu. Kestää aikansa (n. 6 kk 1,5 vuoteen) ja laimenee. Näihin vaikuttavat monet alitajuiset tekijät sekä ihan hormonitkin.

Ihminen voi paeta omaa pahaa oloaan tai sisäistä tyhjyyttä rakastumisen tunteeseen. Tärkeää ei ole kohde, vaan se tunne mikä siitä tulee ja yleensä yksipuolista. Rakastuminen toimii siis huumeena, mutta se ei ratkaise mitään olemisen ongelmaa – pikemminkin tekee niitä lisää. Joillakin naisilla se ainoa luvallinen olotila harrastaa seksiä.

Rakastaminen parisuhteessa alkaa näiden vaiheiden jälkeen. Silloin on laitettava tuo itsessään oleva voima liikkeelle, sitä voi kutsua asenteeksi, tai tahtomiseksi... eli on ilmaistava ja tehtävä tekoja joilla rakkaus pysyy hengissä, parhaimmillaan se jopa kasvaa. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat!

Ihminen ei elä ilman rakkautta. Sitä tarvitaan jo syntymän hetkellä. Ilman rakastumista voi. Rakastan lapsiani ja vanhempiani, eikä siihen pelkkä biologia riitä. Rakastan ystäviäni. Olen ollut rakastunut, ja rakastanut miehiä – kahden kanssa naimissa. Yhteen mieheen rakastuin ja rakastan häntä todella syvästi – nyt vasta vanhempana.

Minussa on virheitä ja vikoja, kuten muissakin, joten on opittava rakastamaan niistä huolimatta. He tekevät välillä pahaa, niin minulle kuin muillekin, ja on rakastettava siitä huolimatta. Välillä itsekkyys ottaa vallan ja on taisteltava sitä vastaan. Muistan eräästä runosta: "Rakasta minua silloin kun sitä vähiten ansaitsen." Rakkautta ei siis ansaita, vaan saadaan ja annetaan lahjaksi.

Parisuhteen voi solmia vaikka rakastaakin vähän tai jonkun verran. Jos on valmis opettelemaan rakkauden tekoja, näistä voi kasvaa todella syvä kiintymys ja rakkauskin. Kaikki eivät kohtaa elämässään sitä jota rakastaa todella paljon. Arvelen että 60 % saa kokea tämän, ja yleensä vain yhden kerran. Harvalle se sattuu kahta tai kolmea kertaa.

Itse kuvaisin tätä sellaiseksi vahvaksi ja lujaksi tietoisuudeksi siitä, että tämä ihminen on ja tulee olemaan minulle jotain erityistä. Häntä ei voi korvata millään eikä kenelläkään. On olo että hän on aina lähelläsi vaikka et näkisikään häntä. Tämä tunne on vuodesta toiseen, se ei häviä huuman jälkeen, eikä erossa ollessa tai erotessa.

Rakkaus on pelottavaa, sillä joudut paljastamaan itsesi ja laittamaan itsesi alttiiksi. Sinua voidaan haavoittaa vakavasti tai saat samaa vastarakkautta, mutta ilman itsesi alttiiksi panemista et voi rakkautta löytää.

Usein parisuhteessa aina toinen rakastaa syvemmin kuin toinen. Jos pelaat varman päälle, se riittää tukehduttamaan rakkauden ajan myötä. Vaatimukset, määräykset, uhkaukset, vallan käyttö tai laskelmoivuus ovat rakkauden vihollisia. Toki on paljon parisuhteita jotka jatkuvat näistä huolimatta, kuten voit täälläkin lukea monesta tarinasta. Tai kuten itse kelin avioliitoissani.

Vaikka suhde kestäisi vain hetken tai joitakin vuosia, ei mikään mene koskaan hukkaan. Se on elettyä elämää ja antaa paljon, jos vain uskaltaa ottaa vastaan. Ei elämä ole mikään valmis kaava, jonka mukaan mitataan sen arvoa. Päin vastoin, se joka ei uskalla tehdä virheitä, tekee "aina oikein", jättää elämänsä elämättä sen näköisenä kuin itse on (kopioi toisilta) - sellaisesta minä sanoisin että elämä on hukaan heitettyä!

Lue lisää ja ajatuksen kanssa!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rakkaus

http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/seurustelu_ja_parisuhde.htm

Mitä rakkaus on, sitäpä tässä olen miettinyt useamman vuoden.

Rakkaus, tulee ihastumisen ja rakastumisen tunteen, sen alkuhuuman jälkeen, silloin ollaan jo tutustuttu toisiin, tiedetään jo huonot puolet ja tavat, ja kuitenkin toinen on se tärkeä ihminen.

Rakastaessa, kunnioittaa toista ihmisenä, ottaa huomioon hänen toiveet ja pyrkii siihen että toisella olisi hyvä olla, hyväksyy toisen virheineen päivineen.

Jos rakkaus on yksipuolista, eli jompikumpi on kokoajan se antava osapuoli, ei tällainen rakkaus pitkään kestä. Rakkaudessa molemmat ovat antavia osapuolia, siis pyyteetön rakkaus haluaa antaa, ei ottaa ja tavoitella omaa etua. Menipä Raamattu-pohjaiseksi.

Rakastaessa sulla on vain hyvä olla toisen lähellä ja kun olet poissa läheltä ikävöit lähelle.

Kai mullekin vielä rakkaus kolahtaa, ehkä mä sitten osaa kertoa paremmin, nyt vain luulen noin :)

Samoja asioita olen pähkäillyt useamman vuoden.

Olen eronnut,minulla on kaksi lasta.

Rakastuin mieheeni ja olimme yhdessä yli kymmene vuotta.
Kaikki epäluottamus raha-asioissa yms.johti eroon.
En siis voinut jatkaa yhteiseloa tämän miehen kanssa mutta silti tunteet on vielä olemassa.

Lapsiani rakastan ihan niin,että välillä sattuu.
Mutta rakastanko silti liian vähän koska minähän ne ongelmat lapsill eaiheutin;avioeron myötä.

Rakkaus on vaikeaa.Mielestäni rakkauteen kuuluu myös viha.Et voi rakastaa jos et myös vihaa.
Se kuuluu normaaliin elämään.
Mutta rakkaus tietenkin voittaa sen vihan.Riitelyn jälkeen pyydetään anteeksi ja halitaan.Hyvä taito opetella.

Olen kuullut sellaisenkin jutun,että rakkaus on ikuista mutta kohde välillä vaihtuu.

En mielelläni sano rakastavani toista.
Minä olen kyllä kuullut miesystäväni suusta,että hän rakastaa minua.
Mutta jos rakkaus on käskemistä ja puuttumista esim.pukeutumiseen niin silloin se ei ole oikeaa rakkautta.

Rakkaus toista ihmistä kohtaan on sallivaa ei alistavaa.
Olen sitäkin miettinyt,että en taida osata rakastaa.Tai en uskalla antautua rakkaudelle.
Kun se menee siihen pisteeseen,että aletaan suunnittelemaan yhteistä tulevaisuuutta niin minulla nousee karvat pystyyn.

Ihastuminen on ihana tunne.
Mutta pystyykö kukaan oikeasti rakastamaan toista ihmistä ikuisesti,varsinkaan jos asutaan yhdessä.

Läheisriippuvuus on asia,joka pitää useimmat ihmiset yhdessä ei rakkaus.