Vuosi sitten pitkä parisuhteeni päättyi todella dramaattisesti. Seurauksena masennuslääkitys, terapiaa ja paljon pahaa oloa.
Olen tapaillut joitakin miehiä, mutten itsekään kovin tosissani. Nyt kesän ajan oli pitkä tauko. Silmät on kyllä olleet auki koko ajan, mutten ole patistanut itseäni. Samaan aikaan mielessä välkkyy kuitenkin yksinjäämisen pelko.
Kuukausi sitten tapasin taas pitkästä aikaa jonkun. Mielenkiintoisen, hyvännäköisen, mukavanoloisen. Mutta tapaamiset, puhelut ovat tosi harvassa. Kun kysyin häneltä asiaa, hän totesi, että haluaa edetä ja tutustua ihan rauhassa.
Toisaaltahan minun pitäisi olla tyytyväinen. Minua ei painosteta, enkä ehkä kestäisi vielä sitäkään. Samaan aikaan epäilen itseäni koko ajan. Että hän ei ole oikeasti kiinnostunut. En ole tarpeeksi hyvä tai kaunis. Että kohta hän lakkaa soittelemasta kokonaan.
Edellinen suhde päättyi siis ihan räävittömään uskottomuuteen. Järjellä ajatellen tiedän olevani kaunis, hoikka, fiksu nainen, mutta sydämessäni en pysty uskomaan että kukaan pitäisi minusta oikeasti.
Pelkään tehdä liikettä suuntaan tai toiseen. En uskalla lähestyä häntä, koska pelkään että sitten viimeistään tulee "ei kiitosta", toisaalta en pysty lopettamaankaan tätä, koska pidän hänestä. Ja tässä limbossa eläminenkin on yhtä tuskaa, koska koen jatkuvasti olevani niin vähäpätöinen, ettei homma etene.
Siis tosi sekavaa tilitystä. Tiän. En edes tiedä millaista apua tarvitsen.
Olen tapaillut joitakin miehiä, mutten itsekään kovin tosissani. Nyt kesän ajan oli pitkä tauko. Silmät on kyllä olleet auki koko ajan, mutten ole patistanut itseäni. Samaan aikaan mielessä välkkyy kuitenkin yksinjäämisen pelko.
Kuukausi sitten tapasin taas pitkästä aikaa jonkun. Mielenkiintoisen, hyvännäköisen, mukavanoloisen. Mutta tapaamiset, puhelut ovat tosi harvassa. Kun kysyin häneltä asiaa, hän totesi, että haluaa edetä ja tutustua ihan rauhassa.
Toisaaltahan minun pitäisi olla tyytyväinen. Minua ei painosteta, enkä ehkä kestäisi vielä sitäkään. Samaan aikaan epäilen itseäni koko ajan. Että hän ei ole oikeasti kiinnostunut. En ole tarpeeksi hyvä tai kaunis. Että kohta hän lakkaa soittelemasta kokonaan.
Edellinen suhde päättyi siis ihan räävittömään uskottomuuteen. Järjellä ajatellen tiedän olevani kaunis, hoikka, fiksu nainen, mutta sydämessäni en pysty uskomaan että kukaan pitäisi minusta oikeasti.
Pelkään tehdä liikettä suuntaan tai toiseen. En uskalla lähestyä häntä, koska pelkään että sitten viimeistään tulee "ei kiitosta", toisaalta en pysty lopettamaankaan tätä, koska pidän hänestä. Ja tässä limbossa eläminenkin on yhtä tuskaa, koska koen jatkuvasti olevani niin vähäpätöinen, ettei homma etene.
Siis tosi sekavaa tilitystä. Tiän. En edes tiedä millaista apua tarvitsen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
aloittaminen on aina ns. uhkapeliä. Koskaan toisesta ei voi tietää. Pikkuhiljaa tutustumalla löytää uusia puolia.
Aina ei ole apua tarjolla. Kaverit antavat neuvoja ja lohtua, mutta yksin on kuitenkin tehtävä suuret päätökset.
Ihmisen on joskus uskottava itseensä ja otettava riskejä. Perusitseluottamuksesi on varmaan kohdallaan. Menneen suhteen traaginen loppu aiheutti säröjä, joita yrität paikkailla.
Miehistä ei koskaan tiedä. Ne ovat hassuja otuksia, mutta ihan hauskoja. Ilman miehiä elämä olisi tylsempää, mutta kyllä niistä päänvaivaakin on. Hieman kärjistin...:)
Mielummin varovainen kuin liian rohkea. Itse olen aina ollut liian rohkea ja saanut siitä kärsiä. Parempi katsoa kuin katua.
..mutta ei kannata kuitenkaan heittäytyä ajan vietäväksi, vaan olla aktiivinen. On hyvä muistaa kertoa, jos toisesta tykkää ja näyttää se myös. Toinen voi laillasi olla epävarma.
, että hän olisi epävarma. Puhutaan TO-della hyvännäköisestä miehestä. Varmaan ottajia riittäisi. Sekin saa minut varomaan. En voi olla ajattelematta, että löytäisi kyllä minua viehättävämmänkin. Positiivista on, etten pidä häntä kuitenkaan potentiaalisena pettäjänä. Vaikka oman historian pohjalta voisin.
Minun viestini jälkeen postatussa jutussa pohdittiin sitä, että oli vasta viidennet treffit tulossa ja nyt jo toivottiin kondomien ostamista. Itse odotin jotain tapahtuvaksi jo kolmansilla treffeillä. Eli toisin sanoen, en ollut itse asiasta mitään mieltä, mutta oletin että niin pitää käydä tai tapaamiset ei jatku. Jonkin aikaa tunsin itseni taas hirveän hylätyksi/torjutuksi, kun niin ei käynytkään. Eikä ole käynyt vieläkään.
Olen hirveän hämmentynyt. En pysty käsittämään, että hän tapailee minua edellyttämättä seksisuhdetta ja pidän sitä merkkinä siitä, ettei oikeasti välitä. Ja samaan aikaan se tuntuu hirveän hyvällekin.
Ja pelottavalle. Entä jos tämä ihminen pääseekin liian lähelle. Ja sitten hänkin lähtee. Kohtelisi huonosti, säästyisin syvimmiltä haavoilta.
outoja.
Odotit että hän haluaisi seksiä ja et voi käsittää miksei hän niin tee ja tulkitset ettei hän välitä.
Samalla se tuntuu sinusta hyvältä mutta pelottavalta että jos hän pääsee liian lähelle.
Eli jos hän haluaisi seksiä nyt niin hän ei pääsisi silloin liian lähelle?
Odotatko että hän vain hyväksikäyttää sinua jo valmiiksi seksiesineenä ja ajatus ettei hän niin teekään vaan yrittää valloittaa sydämesi muilla tavoin ahdistaa sinua?
"Kohtelisi huonosti, säästyisin syvimmiltä haavoilta."
Näin kai monet naiset ajattelevat ja sen takia suosivatkin renttuja. Ei ole vaaraa haavoista kun toinen jo valmiiksi kohtelee huonosti. Tällöin huomaavaiset ja ehkä rakastumiseen pyrkivät herrasmiehet joka saattaa olla tässä kysymyksessä jäävät rannalle.
Tulkitset ihan oikein.
Eikö olekin äärimmäisen outoa? Minä olen oikeasti ihan järkevä nainen, en typerehdi, en kilju, räyhää tai saa kohtauksia.
Mutta en pääse tässä asiassa pelkojeni ylitse. Minä kai yritän välttää henkistä pettymystä vääntämällä tätä fyysiseksi jutuksi... Ja on siinä myös se, että edellisessä suhteessa välittäminen yhdistettiin vahvasti seksiin. Ensimmäistä ei ollut ilman toista. Kieroutunutta, sitten vielä sen lisäksi se pirulainen petti koko ajan. Ei varmaan ihmekään, että minulla vähän vinttaa päästä.
En halua jättää tätä miestä rannalle. En missään nimessä. Pidän hänestä niin hirveän paljon ja se on niin pirun pelottavaa. Haluaisin saada varmuuden, että hänkin pitää minusta, yhtä paljon.
Nyt olen vain epävarma, enkä osaa tulkita saamiani signaaleja, koska kukaan ei ole koskaan kohdellut minua näin. Siis hyvin, varmaankin. Tai sitten ihan vaan langalla pidellen, että siellähän se möllöttää ja sitä voi tavata silloin kun huvittaa. Jompaa kumpaa.
Argh. Mä tiedän itsekin, että tämä on tosi sekavaa - haloo, nämä jutut ovat mun päässäni ja kylläpä näitä on jännittävää pyöritellä 24/7.. Minä olen ihan kuin joku hiton peura ajovaloissa ja pähkäilen, että hypätäkö ojaan vai seisoskella ja toivoa että kuski ehkä painaa jarrua. Tai sitten kaasua.
Pystyn samaistumaan tietyllä tapaan ajatusmaailmaasi. Itse ajattelen usein myös, etten ole "tarpeeksi hyvä", mielenkiintoinen jne..
Mutta tuon miehen jota tapailet, käytös kuulostaa varsin fiksulta, ja minulta kerää mies kyllä täydet kymmenen pointsia kotiin sillä, että ei yritä päästä pöksyihin ekoilla eikä välttämättä vielä kahdeksansillakaan treffeillä. Sehän osoittaa että hän on oikeasti kiinnostunut SINUSTA eikä tavarastasi, ja näyttää sille että hän on valmis odottamaan kunnes sinä olet valmis.
Ja huom, ilman seksiä voi olla koskettelua ja muuta hyvänäpitämistä.
Tapaisinpa itsekin joskus tuollaisen miehen....
..jotain epävarmuudellesi.
Yhdessä vietetty aika tuo varmaan vastauksia. Jokin mukava juttuhetki tai ehkä useampi (kohdallasi) antaa jo osviittaa. Eivätkä sänkyhommelit ja henkisyys poissulje toisiaan. Ihmiset ovat yksilöllisiä. Surullista, jos olet joutunut kokemaan karmeuksia, etkä osaa nollata niitä mielestäni uuden ihmisen kohdalla.
Yleensä aika parantaa haavat.
Tutustuin mieheen johon ihastuin tosi paljon. Meillä "suhde" eteni samoin kuin teillä paitsi minä (nainen) pidin häneen yhteyttä silloin tällöin, en usein koska huomasin että hänkin halusi edetä hitaasti.
Hän pelkäsi myös tehdä liikettä suntaan tai toiseen. Ei uskaltanut lähestyä minua eikä päästänyt minusta irti. Odotti vain rohkeutta, jota ei ehkä koskaan tulisi. Mutta minä pidin hänestä, hänen kiltistä luonteestaan ja hellästä äänestään. Hän välillä ihmettelikin mitä hänessä näin.
Minä olin siis tosissani hänen kanssaan, vaikken päälle käynytkään. Joten usko sinäkin että joku voi pitää sinusta sinun itsesi takia.
Mutta osaatko sinä vastata minulle, miksi hän valitsi naisen, jota oli joskus tapaillut, vaikka oli minuun niin ihastunut.
Ja kysymys sinulle, olisiko se tosiaan helpompaa jos mies ei olisi niin kiltti, komea ja mielenkiintoinen, pelkäätkö että sellaiselta ihmiseltä saisit pahemmin siipeesi kuin joltakin ei niin täydelliseltä.
Ulkonäöllä ei ole luonteen kanssa mitään tekemistä. Se olisikin helppoa, jos ihmiset näyttäisivät siltä kun he luonteeltaan ovat.
koska pelkäsi joutuvansa liian haavoittuvaiseen tilaan sinun kanssasi, sanoisin minä. Se toinen oli turvallisempi valinta. Helppo valinta. Ei vaaran paikkaa polttaa näppejään todella pahasti. Noista syistä minä luultavasti tekisin tuollaisen valinnan. Mutta yritän perhanan paljon olla tekemättä niin.
Ja olet oikeassa. Ulkonäön ei pitäisi olla suorassa suhteessa ihmisen luonteeseen tai luotettavuuteen. Entinen mieheni oli myös erittäin hyvännäköinen ja puoleensa vetävä. Kun erosimme, ajattelin etten enää valitse miestä, jota joka ikinen lumppu yrittää baareissa. Kun tarjolla on aina mahdollisuuksia, niin jossain vaiheessa mies lankeaa, sellaiseksi minun asenteeni on muokkautunut.
Mutta kuten sanoin, samaan aikaan takaraivossa tikuttaa tunne, ettei tämä mies - ulkonäöstään huolimatta - ole sellainen. Luulen tosin, että hän saattaa tapailla muitakin tällä hetkellä, ihan yhtä kevyesti kuin minuakin. Tai pelkään, en luule. En tiedä, enkä uskalla kysyä.
Kysy häneltä suoraan, mitä hän haluaa. Minä puhuin suoraan ja siitä mies piti. Mutta silti luotti vanhaan juttuun enemmän :(.
Mielestäni jos ihminen on hyvännäköinen, hän tietää että hän saisi kenet vaan, ei tarvitse todistella. Kun taas ihminen jolla ei ole niin hyvä käsitys itsestään taas tarvii pientä todistelua kelpaamisestaan.
Usko omaan tunteeseesti tästä ihmisestä. Ja tartu hetkeen. Soita hänelle, jos hän odottaa hiukan sinunkin innostumistasi.
..aiheuttamasta sydänsurusta.
Tunsimme miehen kanssa jo entuudestaan kun aloimme tapailla toisiamme romanttisessa mielessä. Olin ollut häneen ihastunut jo pitkän aikaa ja vatsassani lenteli todellakin perhosia.
Tapailimme puolisen vuotta ennenkuin jaomme yhteisen pedin sanan varsinaisessa merkityksessä. Intohimoa välillämme oli kylläkin sitäkin ennen paljon, nukuimmekin joskus yhdessä.
Joten en todellakaan ole sitä mieltä, että seksiä pitäisi harrastaa suhteen alkuvaiheessa!
No, kaunis suhteemme ei kuitenkaan päättynyt onnellisesti.. Koska olin niin rakastunut ja epävarma hänen tunteistaan, en uskaltanut suoraan kertoa hänelle toiveistani niin.. hänpä jätti minut. Tuossa vaiheessa hän ei enää antanut minulle mahdollisuutta korjata asiaa, vaikka sitten kerroinkin tunteistani.
Hän sanoi kärsivänsä etäisyydestämme ja kaipaavansa sitä oikeaa tunnetta. Nykyisin hän suhtautuu kylmäkiskoisesti minuun.
Neuvoni Sinulle on: kerro miehelle, että etsit oikeaa parisuhdetta ja olet tosissasi hänen suhteen, mutta että toivot teidän etenevän rauhallisesti tutustuen. Yritäkää sopia uudesta tapaamisestanne aina erotessanne, niin yhteys välillänne säilyy.
Kyllä sen sitten huomaa, alkaako homma sujumaan.