Miehen haluttomuuttako?

Olemme päälle kolmekymppinen lapseton pariskunta, yhdessä pian 2 vuotta ja asuneet yhdessä yli vuoden. Puoleen vuoteen ei ole ollut minkäänlaista seksielämää. Kaikki muukin fyysinen läheisyys alkaa olla vähissä. Kun muutimme yhteen, kaikki oli vielä kunnossa, olimme rakastuneita ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta, lapsia. Mieheni oli aloittanut uuden työn, jonka takia hän kovin stressaantui ja vetäytyi omiin oloihinsa. Keskustelimme asiasta ja olo helpottui molemmilla, hetkeksi.

Sitten alkoivat ongelmat makuuhuoneen puolella, häntä halutti, mutta hän ei aina onnistunut loppuun asti. Seksikerrat vähenivät ja minä ahdistuin, kun emme enää osanneet edes puhua mistään asioista. Hän sanoi syyksi tilanteeseemme suorituspaineet ja stressin. Pari kuukautta sitten otin asian puheeksi, olen ollut ymmärtäväinen, antanut aikaa hänelle, en ole painostanut mihinkään (no eipä sitä enää viitsi tehdä aloitteitakaan kun aina tulee torjutuksi), ilmaissut rakkauttani, odottanut... Hän itse ei omien sanojensa mukaan kärsi haluttomuudesta minua kohtaan eikä fyysisistä ongelmista. Hän vain sanoo että aika auttaa asiaan, vaikka itse sanoin että aika vain etäännyttää meidät lisää toisistamme. Että hän ei pysty suorituspaineiden takia edes muutoin hellimään minua sängyssä.

Olen kertonut hänelle että minulle läheisyys on tärkeää, että ilman sitä ei ole parisuhdetta. Hän tietää että pidän myös seksistä, varsinkin hänen kanssaan. Hän sanoo että puhuminen ei auta mitään, ne muutamat keraat kun olen ottanut seksielämämme puheeksi, hän ahdistuu enemmän. Kuitenkin hän on tyytyväinen kaikkeen, suunnittelee tulevaisuuttamme, puhuu vauvoista, minä en niinkään enää tiedä onko meillä mitään yhteistä millään tasolla.

Miksi hän haaveilee lapsista, kun emme edes harrasta seksiä? En enää ymmärrä mitä minun tulisi tehdä? En uskalla itsekään lähestyä häntä enää, kaikki tuntuu niin turhauttavalta. Jos en rakastaisi häntä, olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten. Mutta en halua katkeroitua tässä suhteessa, nyt on alkanut tuntumaan että en enää edes välitä, en halua hänen läheisyyttään. Ei kiinnosta, olisin mieluummin yksin. Surullista...

En tiedä onko oikein jättää toinen tällaisten ongelmien takia? Mutta en jaksaisi enää tällaista kaverisuhdetta. Kosketuksen ja koskettamisen kaipuuni on suuri. Kun puhuminenkaan ei auta. Miksi hän tekee minulle näin, onko hän kanssani vain sen takia ettei halua elää yksin? Miksei hän itse tee asialle jotain, miksei hän yritä edes? Kauanko minun pitää vain odottaa, ahdistaa kun en pysty tekemään mitään.
5732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

koet että teillä ei ole enää mitään yhteistä millään tasolla ja sitten esität syyksi miehen haluttomuuden?

Joko olet tehnyt miehen pienestä ongelmasta elämää suuremman tai jos teillä ei sinun mielestä todellakaan ole yhteistä teillä on paljon enemmän ongelmia kuin miehen haluttomuus.

Ehkäpä miehen haluttomuus johtuu siitä että hänkin on huomannut ettei teillä ole niin paljon yhteistä?

"Jos en rakastaisi häntä, olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten. Mutta en halua katkeroitua tässä suhteessa, nyt on alkanut tuntumaan että en enää edes välitä, en halua hänen läheisyyttään. Ei kiinnosta, olisin mieluummin yksin. Surullista..."

Sälytät asian hänen harteilleen ja kerrot että muka rakastat häntä.

Kuulostaa kyllä ettet oikeasti välitä hänestä ja anna hänelle aikaa. Entä jos sinä kärsit haluttomuudesta?

Läheisyyttä toki miehesi voisi osoittaa muutenkin kuin seksillä ja sitä sinun tulisikin vaatia häneltä.

"En tiedä onko oikein jättää toinen tällaisten ongelmien takia?"

Sitä voi aina keksiä jonkin syyn jättää toinen, ei ne sen enempää vääriä tai oikeita syitä ole.

Se miksi hän tuollaista kokee tulisi tietysti selvittää, mutta on kovin ihmeellistä että olette ajautuneet moiseen tilanteeseen jo nyt muutettuanne yhteen.

Jos hän kärsii erektio-ongelmista ja on epävarma itsestään sängyssä (kuten puhuit "suorituspaineista") niin se on omiaan tekemään tilanteesta hankalan.

Sinun tulisi nyt rohkaista häntä ja ottaa aloite omiin käsiin. Ei sitä heti tarvitse seksiin asti viedä ja todellakin kaikenlainen kiukuttelu ja negatiivisuuden viljely ei tuota tulosta. Joten jätä ne asiat ja suhtaudu asiaan kuten suhtautuisit omaan haluttomuuteesi.

Äänestä
  • Tämä tilanne on saanut alkunsa jo pian sen jälkeen kun muutimme yhteen. Eli n. vuosi sitten. Mies muuttui etäiseksi ja jäin ihmettelemään tilannetta ennekuin osasin ottaa asian puheeksi. Erinäiset tilanteet johtivat siihen että tunsin itseni mitättömäksi, liian vaativaksi (olinhan vastarakastunut ja odotin tiettyjä asioita suhteelta) ja lopulta en enää uskaltanut ilmaista itseäni, toiveitani ja halujani tässä parisuhteessa. Tästä kaikesta olemme myöhemmin puhuneet. Myöskin siitä, mitä yhteistä meillä on ja mitä ei ole, ja mitä haluaisimme meillä olevan. Hän haluaa aikaa, minä haluan että asioille tehdään jotain. Yhdessä.

    Edellisessä suhteessani vuosia sitten olin itse se haluttomampi osapuoli. Silloin osasimme tehdä kompromisseja asioiden suhteen. Nyt minusta tuntuu kuin en saisi edes haluta mitään (en puhu pelkästään seksuaalisista tarpeista), kaikki tapahtuu miehen ehdoilla. Ja itsekin mietin, että jos jo tässä vaiheessa yhteiselämä on "tällaista", mitä se on sitten vuosien päästä. En saa tästä suhteesta irti mitään enää. Ja kuten sanoin, puhuminenkaan ei auta. Ja silloinkin kun itse menee lähelle ja haluaisi vain olla siinä, toinen lähtee pois kuin olisi jotain säikähtänyt.

    Yksin kasaan tämän kaiken sisälleni. Ja kauanko pitäisi vielä odottaa?? Kun ei uskalla toista edes koskettaa, ettei vaan saisi "väärää käsitystä". Näin kai se rakkaus kuolee, jos sitä sitten koskaan olikaan.

    Äänestä

  • elämänilo kadonnut kirjoitti:

    Tämä tilanne on saanut alkunsa jo pian sen jälkeen kun muutimme yhteen. Eli n. vuosi sitten. Mies muuttui etäiseksi ja jäin ihmettelemään tilannetta ennekuin osasin ottaa asian puheeksi. Erinäiset tilanteet johtivat siihen että tunsin itseni mitättömäksi, liian vaativaksi (olinhan vastarakastunut ja odotin tiettyjä asioita suhteelta) ja lopulta en enää uskaltanut ilmaista itseäni, toiveitani ja halujani tässä parisuhteessa. Tästä kaikesta olemme myöhemmin puhuneet. Myöskin siitä, mitä yhteistä meillä on ja mitä ei ole, ja mitä haluaisimme meillä olevan. Hän haluaa aikaa, minä haluan että asioille tehdään jotain. Yhdessä.

    Edellisessä suhteessani vuosia sitten olin itse se haluttomampi osapuoli. Silloin osasimme tehdä kompromisseja asioiden suhteen. Nyt minusta tuntuu kuin en saisi edes haluta mitään (en puhu pelkästään seksuaalisista tarpeista), kaikki tapahtuu miehen ehdoilla. Ja itsekin mietin, että jos jo tässä vaiheessa yhteiselämä on "tällaista", mitä se on sitten vuosien päästä. En saa tästä suhteesta irti mitään enää. Ja kuten sanoin, puhuminenkaan ei auta. Ja silloinkin kun itse menee lähelle ja haluaisi vain olla siinä, toinen lähtee pois kuin olisi jotain säikähtänyt.

    Yksin kasaan tämän kaiken sisälleni. Ja kauanko pitäisi vielä odottaa?? Kun ei uskalla toista edes koskettaa, ettei vaan saisi "väärää käsitystä". Näin kai se rakkaus kuolee, jos sitä sitten koskaan olikaan.

    sanoa on että teillä on nähtävästi muitakin asioita siellä alla kuin miehen haluttomuus ja toisaalta ne voivat johtaa miehen haluttomuuteen.

    Tarkoitukseni ei ollut syyttää sinua tilanteesta vaan kertoa miten asiat voivat olla.

    Usein esimerkiksi seksuaalinen ongelma voi olla pelkkä seksuaalinen ongelma johon löytyy apua esimerkiksi lääkkeiden avulla sekä muilla tavoin mutta se voi myös kieliä muista ongelmista suhteessa. Näin on myös miesten kohdalla ei pelkästään silloin kun nainen ei halua seksiä kuten usein ajattellaan. Eli että jos mies ei halua seksiä niin miehessä on jokin "tekninen vika" mutta jos nainen ei halua niin suhde ei ole tarpeeksi hyvä. Asia voi olla miten vain.

    Jos ajattelet suhdetta kokonaisuutena niin muuttuisiko tilanne miksikään jos mies olisi halukas? Tätä juuri en ymmärrä kun kuvailet suhdettanne koska se vaikuttaa kovin etäiseltä jossa mies määrää mitä tehdään. Sinun alkuinnostus ja ihastus on sammunut kun mies ei ole seurannut mukana tunteineen tai ei osaa osoittaa niitä.

    Rakkaus ei ole tiedän kahden ulkopuolella vaan molemmissa erillisenä tuntemuksena.

    Jos teillä sitten olisi sitä seksiä niin parantaisiko se teidän suhdettanne. Te olette juuri muuttaneet yhteen ja ainakin itselläni miehenä olisi tuolloin hirvittävä tarve todennäköisesti halailla toista ja osoittaa kuinka hyvä toisen lähellä on. Vaikka nainen tuolloin ei olisi halukas niin se ei olisi sinällään suuri vaiva heti koska se ehkä korjaantuu jossakin vaiheessa ja samalla voisi nauttia suhteesta koska muut asiat ovat kohdallaan suhteessa.

    Olen sitä mieltä että projisoit nämä suhteen muut ongelmat nyt tähän miehen haluttomuuteen ja yrität siitä löytää sen parisuhteenne ongelman vaikka ne ehkä ovat paljon syvemmällä.

    Sinun tulisi nyt topakasti sanoa että olet miettinyt asioita ja niiden on muututtava, koska muuten tilanne vain pahenee ja sitten et enää välitä miten suhteelle käy. Tällä hetkellä vaikutat että vielä välität joten on parempi vähän "kovistella" miestä (hellästi kuitenkin) ja herättää hänet kun sitten kun on liian myöhäistä.

    Valitettavasti osa suhteista taas on sellaisia että tilanne on sama kuin teillä muuten mutta seksi ehkä sujuu ja molemmilla on haluja. Samalla kuitenkin kalvaa sisällä tunne että asiat eivät ole kuten pitäisi mutta ei osaa lähteä toisen läheltä pois kun on tottunut siihen fyysiseen läheisyyteen. Siinä suhteessa tilanteesi on jopa parempi tutkia niitä suhteen muita puolia selväpäisemmin kuin monilla muilla jotka saattavat seksin sujuessa ajattella että "kaikki ovat kunnossa" kunnes itse heräävät ja huomaavat että asiat eivät ole.

    Äänestä

Niin se on, että jos koskettelu parisuhteessa loppuu loppuu seksikin.
Koita sinä kosketella ja halailla miestäsi pitkin päivää. Ja vaikka illalla mennä kainaloon televisiota katsomaan.

Tuohon toiseen puoleen minulla tulee mieleen, että tuolla työpaikan vaihdollakin saattoi olla osuutta haluuttomuuteen. Stressi ja odotukset työnantajan puolelta. Ja parin epäonnistumisen jälkeen paineet siitäkin kasvavat. Mene tuonne Mieskunto palstalle selaamaan. Sieltä löytyy ihan asiallisiakin ketjuja tuosta aiheesta. Tuohon on muitakin lääkkeitä kuin viagra. On myös joku cialis tms. miehet varmaan tietää siitä enemmän. Sitä saa esim. terveyskeskuslääkäriltä. Juttujen perusteella sitä voi käyttää muutaman kerran ja lopettaa kun tilanne helpottaa. Siellä on enemmän aiheesta tai voita laittaa sinne oman aloituksen.
Luulen, että saat sieltä ihan asiallista tietoa.
Voit vaikka yhdessä miehen kanssa katsoa netistä noista lääkkeistä tietoa.

Äänestä

Miksi et avaudu hänelle samalla tavalla tästä asiasta? Tyrkkää vaikka kirje nenän eteen jos et itse uskalla sanoa suoria sanoja. Antaa herran vaan "ahdistua". Sanot sille, että jos ei mitään muutosta ala tapahtumaan, niin teidän suhde on tuhoon tuomittu ja sä lähdet menemään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämänilo kadonnut kirjoitti:

Olemme päälle kolmekymppinen lapseton pariskunta, yhdessä pian 2 vuotta ja asuneet yhdessä yli vuoden. Puoleen vuoteen ei ole ollut minkäänlaista seksielämää. Kaikki muukin fyysinen läheisyys alkaa olla vähissä. Kun muutimme yhteen, kaikki oli vielä kunnossa, olimme rakastuneita ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta, lapsia. Mieheni oli aloittanut uuden työn, jonka takia hän kovin stressaantui ja vetäytyi omiin oloihinsa. Keskustelimme asiasta ja olo helpottui molemmilla, hetkeksi.

Sitten alkoivat ongelmat makuuhuoneen puolella, häntä halutti, mutta hän ei aina onnistunut loppuun asti. Seksikerrat vähenivät ja minä ahdistuin, kun emme enää osanneet edes puhua mistään asioista. Hän sanoi syyksi tilanteeseemme suorituspaineet ja stressin. Pari kuukautta sitten otin asian puheeksi, olen ollut ymmärtäväinen, antanut aikaa hänelle, en ole painostanut mihinkään (no eipä sitä enää viitsi tehdä aloitteitakaan kun aina tulee torjutuksi), ilmaissut rakkauttani, odottanut... Hän itse ei omien sanojensa mukaan kärsi haluttomuudesta minua kohtaan eikä fyysisistä ongelmista. Hän vain sanoo että aika auttaa asiaan, vaikka itse sanoin että aika vain etäännyttää meidät lisää toisistamme. Että hän ei pysty suorituspaineiden takia edes muutoin hellimään minua sängyssä.

Olen kertonut hänelle että minulle läheisyys on tärkeää, että ilman sitä ei ole parisuhdetta. Hän tietää että pidän myös seksistä, varsinkin hänen kanssaan. Hän sanoo että puhuminen ei auta mitään, ne muutamat keraat kun olen ottanut seksielämämme puheeksi, hän ahdistuu enemmän. Kuitenkin hän on tyytyväinen kaikkeen, suunnittelee tulevaisuuttamme, puhuu vauvoista, minä en niinkään enää tiedä onko meillä mitään yhteistä millään tasolla.

Miksi hän haaveilee lapsista, kun emme edes harrasta seksiä? En enää ymmärrä mitä minun tulisi tehdä? En uskalla itsekään lähestyä häntä enää, kaikki tuntuu niin turhauttavalta. Jos en rakastaisi häntä, olisin lähtenyt jo aikapäiviä sitten. Mutta en halua katkeroitua tässä suhteessa, nyt on alkanut tuntumaan että en enää edes välitä, en halua hänen läheisyyttään. Ei kiinnosta, olisin mieluummin yksin. Surullista...

En tiedä onko oikein jättää toinen tällaisten ongelmien takia? Mutta en jaksaisi enää tällaista kaverisuhdetta. Kosketuksen ja koskettamisen kaipuuni on suuri. Kun puhuminenkaan ei auta. Miksi hän tekee minulle näin, onko hän kanssani vain sen takia ettei halua elää yksin? Miksei hän itse tee asialle jotain, miksei hän yritä edes? Kauanko minun pitää vain odottaa, ahdistaa kun en pysty tekemään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu