Ajattelin kertoa vähän omasta tarinastani. Joka liittyy mieheni pelaamiseen..
Olen seurustellut kumppanini kanssa vain vajaan vuoden. Alkuvuodesta hän osti tuon Wow pelinsä.. aluksi naurettiin molemmat niille, jotka ovat riippuvaisia pelille. Hän halusi vain kokeilla. Mutta nyt jo suhde on mennyt siihen suuntaan ettei millään ole enää mitään väliä. Hän on menettänyt ajatuksensa, elämänsä ja ihan kaiken tuolle typerälle pelille. Tuntuu, että en jaksa, vaikka häntä rakastankin. Olen uhkaillut, mutta ei se auta, tulee vain molemmille paha mieli siitä. Hän vain istuisi koneella. Unohtaa ruokkia lemmikit.. ei muista syödä itsekään.. ei kuule kun yritän puhua. Hän kun tekee vuorotyötä ja minä olen päivät koulussa niin yhteinen aika jää lyhyeksi. Aamuisinkin hän nousee aikaisin, että ehtii pelata.Ja silloin kun peli ei ole päällä, hän huudattaa telkkaa. Pelkään, että tästä tulee ongelma tulevaisuudessa. Itse haaveilen perheen perustamisesta, asunnon ostosta, naimisiin menemisestä ym. Mutta eihän mikään koskaan ole mahdollista, jos toinen ajattelee vain ja ainoastaa yhtä asiaa, eli peliä. Läheisyys on jäänyt myös.. kivat keskustelut yms.
Teenkö väärin, kun sanon että lähden, jos pelaaminen ei vähenny?
Onko se ratkaisu, että hän hävittää pelin, eikö joku terapia olisi parempi? Hänen mielestään kaikki loppuu tietokoneen myymisellä. ( hän siis myöntää asian, mutta suuttuu puhuttaessa..)
Taloudessamme on eri pelikonsoleita joilla minäkin tykkään pelata ja niissä on pelejä joita pelaame joskus yhdessäkin. Hänen takiaan myös 15v pikku veljeni on koukussa ko. peliin. Hän itse siis on 21v.
Mitä ihmettä voisin tehdä, en haluaisi luovuttaa..
Miten joku peli voi tehdä näin.. :( ONKO VASTAAVIA KOKEMUKSIA?
Olen seurustellut kumppanini kanssa vain vajaan vuoden. Alkuvuodesta hän osti tuon Wow pelinsä.. aluksi naurettiin molemmat niille, jotka ovat riippuvaisia pelille. Hän halusi vain kokeilla. Mutta nyt jo suhde on mennyt siihen suuntaan ettei millään ole enää mitään väliä. Hän on menettänyt ajatuksensa, elämänsä ja ihan kaiken tuolle typerälle pelille. Tuntuu, että en jaksa, vaikka häntä rakastankin. Olen uhkaillut, mutta ei se auta, tulee vain molemmille paha mieli siitä. Hän vain istuisi koneella. Unohtaa ruokkia lemmikit.. ei muista syödä itsekään.. ei kuule kun yritän puhua. Hän kun tekee vuorotyötä ja minä olen päivät koulussa niin yhteinen aika jää lyhyeksi. Aamuisinkin hän nousee aikaisin, että ehtii pelata.Ja silloin kun peli ei ole päällä, hän huudattaa telkkaa. Pelkään, että tästä tulee ongelma tulevaisuudessa. Itse haaveilen perheen perustamisesta, asunnon ostosta, naimisiin menemisestä ym. Mutta eihän mikään koskaan ole mahdollista, jos toinen ajattelee vain ja ainoastaa yhtä asiaa, eli peliä. Läheisyys on jäänyt myös.. kivat keskustelut yms.
Teenkö väärin, kun sanon että lähden, jos pelaaminen ei vähenny?
Onko se ratkaisu, että hän hävittää pelin, eikö joku terapia olisi parempi? Hänen mielestään kaikki loppuu tietokoneen myymisellä. ( hän siis myöntää asian, mutta suuttuu puhuttaessa..)
Taloudessamme on eri pelikonsoleita joilla minäkin tykkään pelata ja niissä on pelejä joita pelaame joskus yhdessäkin. Hänen takiaan myös 15v pikku veljeni on koukussa ko. peliin. Hän itse siis on 21v.
Mitä ihmettä voisin tehdä, en haluaisi luovuttaa..
Miten joku peli voi tehdä näin.. :( ONKO VASTAAVIA KOKEMUKSIA?
Vastaukset 63
Vanhimmat
n. 3v vierähti kyseisen pelin ääressä :)
En oikein neuvoa osaa antaa, mutta jos
ei touhu keskustelemalla muutu, niin voit
varautua katselemaan sitä pelailua juurikin tuon aikaa.
Tai ostakaa toinen kone ja ala itsekin pelaamaan,
siitähän sitten "harrastusta" ja keskustelun aihetta riittää koko perheelle :)
Jos sillä on mitään väliä niin olen siis mies...
samaa kuin edellinenkin, miksette voisi pelata yhdessä :-D
Onko hän siis ihan 24/7 pelaamassa? Ehkä hän on vähentänyt oma-aloitteista lähesiyyttä, mutta etkö sinä voi siis tehdä niitä aloitteita läheisyyden suhteen? Uhkailu tms on kyllä huono juttu varsinkin jos tyyppi on muuten hyvä etkä haluaisi pistää välejä poikki. Oikeastaan sun pitäisi olla kiitollinen että olet löytänyt tälläisen wow-nörtin sen sijaan että tyyppi viettäisi kaiken aikansa kapakoissa.
Sanoit että kun hän ei pelaa, katselee televisiota. Eikö siinä tv:tä katsellessa voi olla sitä läheisyyttä ja yhteistä aikaa?
Ehkä sun kannattaisi ottaa humoristisempi ja kevyempi asenne tähän juttuun. Oikeastihan koko tilanne on aika hassu ja mies vaikuttaa sympaattiselta. Sanot vaan silleen hyvään sävyyn että pelaaminen on ok, mutta voisit huomioida vähän minuakin :)
Vältä ainakin kaikenlaisia ehdottomia rajoja ja kieltoja, koska silloin voi käydä niin että pelaamisesta tulee negatiivisempi jännite ja mies tekee sitä 'salaa' ja tuntee siitä häpeää. Vähän kuin niillä jotka addiktoituneita alkoholiin. Paras vaan pitää hyvä asenne asiaan, jos noin muuten tiedät että mies edelleen tykkää sinusta ja haluaa olla kanssasi.
olen itse tehnyt aloitteita ym mutta mies vaan torjuu eikä halua läheisyyttä, tai jos läheisyyttä saan on se sitten sitä että mies haikailee koko aika koneelle eikä ole yhtään mukana. itseäni ei ko. peli kiinnosta, on kokeiltu mutta en saa innostuksen kipinääkään koko peliin :D niin, hän siis pelaa sen ajan kun on kotona, tilanne ei vielä ole paha mutta pelkään sen pahentuvan. no totta on kuitenkin se, että onneksi ei roiku kapakoissa ym :)
Mä suosittelisin eroamista, ite tein sen ja ai että tuntuu hyvälle :)
Miehesi on selvästikin peliriippuvainen. Koeta saada hänet jollain keinolla ymmärtämään, että kyseessä on eräs tunnettu riippuvuuden muoto.
Näitä riippuvuuden muotoja on monenlaisia. Peliriippuvuuden lisäksi tulevat erilaiset ns. korviketoiminnot: Yksi haluaa rääkätä ruumistaan pururadalla satoi tai paistoi, toinen syö enemmän kuin elimistö vaatii. Joku vetää kaksin käsin viinaa kaaliin. Työnarkomaniakin tunnetaan sekä "pyyteetön uhrautuminen".
Näiden kaikkien hoidossa on onneksi kehitytty viime vuosien kuluessa: On alettu vähitellen ymmärtää, että kyseinen toiminto on ainoastaan oire suurempaa kokonaisuutta. Aiemmin hoidettiin enemminkin oiretta, kuin sen aiheuttajaa. Nykyisin yritetään ymmärtää syy/seuraus suhteita ihmisen alkaessa uhrata aina enemmän ja enemmän itseään harrasteelle, joka kohtuudella voi olla hyve, mutta liiallisena johtaa ongelmiin.
Mielestäni nyt olisi korkea aika varata aika terapeutilta. Suurimmissa kaupungeissa toimii erilaisia riippuvaisten vertaistuki-ryhmiä, niistä saattaa olla apua.
Missään tapauksessa ei saa jäädä tuleen makaamaan. Mikäli onnistut uhkailulla, kiristyksellä tai lahjonnalla lopettamaan miehesi pelaamisen, on erittäin todennäköistä että riippuvuus ilmenee jollakin toisella elämän alueella.
Siis toimeksi.
Terv. seppo
En mäkään ymmärrä WoW pelaajia. EVE-ONLINE on paljon parempi peli, siin saa oikeasti miettiä tekemisiään..
että kokemus ei ole kertomassa millaiseen suhteeseen kannattaa jäädä ja millaisesta lähteä. Muistelet miten kiva mies silloin joskus oli etkä haluaisi uskoa että ne ajat tuskin palaavat.
Ihmettelen suuresti miksi kiusaat itseäsi pysymällä ihmisen kanssa jolle et ole lainkaan tärkeä? Missään nimessä et tule tässä suhteessa saamaan haluamiasi asioita.
Miehen peliriippuvuus on hänen ongelmansa ja hänen itsensä tajuttava ja hoidettava. Sinun on aivan turha hakata päätäsi seinään ottamalla se omaksi ongelmaksesi. Mieti mitä parisuhteelta oikeasti haluat, ja mieti sitten saatko sitä nyt. Tällä hetkellä sinua pitää suhteessa syyllisyyden tunne ( tunnet että sinulla on joku velvollisuus pysyä suhteess, eihän mies ryyppää tai hakkaa sinua) ja hoivavietti. Kannat yksin vastuun suhteesta, jossa vastuuta kuuluisi kantaa kahdestaan. Sinulla on oikeus haluta elämääsi vaikkapa lapsia ja avioliittoa, ja sinulla on oikeus todeta että nykyisen miehen kanssa tuskin niitä tulet ikinä saamaan. Sinun ei tarvitse uhrata omaa elämääsi jonkun parikymppisen peliriippuvuudelle. Sinulla on täysi oikeus erota yhtä kokemusta rikkaampana ja toivoa että seuraava kumppaniehdokas olisi sitten sopivampi.
Luulin että olen ainoa samassa tilanteessa. Mies voi pelata tuntikausia eikä näe eikä kuule mitään. Yhteinen aika vähissä eri työaikojen takia ja kun yhteistä aikaa olisi, se valuu hukkaan pelaamisen ollessa etusijalla. Pelaaminen käy harrastuksesta, ahdistuksen hoidosta, vitutuksen lievityksestä, muuten vaan-ajan tappamisesta ja ihan mistä vain. Alkaa pikkuhiljaa nyppiä se että tietokone ja telkkari on aina etusijalla.
Itse olen eloisampi ja kaipaisin yhteiseltä ajalta jotain muuta kuin selän jonka asennosta pitäis vissiin osata lukea meediona että millä mielellä mahtaa mies milloinkin olla. Jokainen saa olla kotonaan niinkuin tykkää, mutta alkaa olla aika turha olo itsellä. Masentaa nykyinen ykstoikkoinen elämä eikä ole kovin haluttu olo.
Peliriippuvuus tuntuu turhan voimakkaalta sanalta ja mies lähtee kyllä mukaan pyydettäessä, mutta oma aloitekyky ja huomioiminen joskus olis aika extremekivaa...
"Itse haaveilen perheen perustamisesta, asunnon ostosta, naimisiin menemisestä ym."
Onko käynyt mielessä, että hänellä on ehkä eri haaveet? Harvat kakskymppiset pojat haaveilevat asuntolainoista, lastenhoidosta yms.
haaveistani olen kertonut miehelle, ja sen että ne ovat tulevaisuutta, ei nykyisyyttä, useampien vuosien päästä toteutuvia. hän sanoo haaveilevansa samoista asioista, että ei erota, kun kysyn että haluaakohan hän tulevaisuudelta samoja asioita. en halua elää suhteessa jossa tiedän tulevaisuuden olevan mahdoton. En jaksa olla pelin taki aina yksin.
Kiva tietää, että en minäkään ole ainoa tämän asian kanssa.
Kuten toissa päivänä mies poisti koko pelin, kun ilmoitin että lähden. noh eilen latasi sen takaisin. ja taas töistä tultuani huomasin, ettei ole viitsinyt edes sänkyä pedata... pienet asiat, mutta itse toivon niiden hoituvan.
monia muitakin jotka painivat saman ongelman kanssa-miehen peliriippuvuuden. miedän pitäisi perustaa joku vertaistukiryhmä jossa voisimme jakaa ajatuksia ja vinkkejä!
sä voit joko jäädä uhkailemaan tai toteuttaa uhkauksesi. Kumman sä valitset? Kumpi todennäköisesti toteutuu, mies hakeutuu hoitoon ja alkaa elää aikuisen elämää, vai että sä kilahdat ihan kokonaan?
Voi olla että lähteminen on vaikeaa, mutta eipä elo peliriippuvaisen kanssa ainakaan helpompaa ole. Ei parane, vaikka alkaisit lapsia pukkaamaan. Käsittämätön on nuorten naisten into pelastaa näitä raukkaparkamiehiä. Jossain näissä palstoilla oli kysymys, että muuttuuko mies, jos oikein paljon häntä rakastan, pystynko pelastamaan hänet. Ainut oikea vastaus on, että ei muutu, ketään toista ei voi pelastaa, vaikka kuinka kuolettavasti rakastaisi. Rakastaminen siitä tekee mahdottoman. Ei näe metsää puilta.
Ihan turha yrittää ymmärtää miestä, joka ei kasva aikuiseksi, ei edes halua. Nainen siinä vain tuhlaa omaa elämäänsä, rikkoo itsensä. Jos lapsen asteelle jäänyt mies itse herää ja haluaa tehdä jotain omalle riippuvuudelleen, saattaa onnistumisen mahdollisuuksia ollakin. Mutta.. jääkö nainen sitä katselemaan, ja odottelemaan, että tällainen herääminen tapahtuu, se on naisen oma valinta. Eiköhän ole viisaampaa pakata omat kamppeensa ja ilmoittaa miehelle, että ottaa yhteyttä sitten kun on oman ongelmansa hoitanut. Eikä se todellakaan tarkoita jonkun pelin hävittämistä, tai koneen myymistä.
Entisen alkoholistin ja sittemmin peliriippuvaisen exvaimona sanon, että ei- todellakaan-kannata- jäädä-odottelemaan- ihmettä- ja- rikkomaan- itseään. Arvannette tuliko exäni ilmoittamaan, että kykenee menemään pelikoneitten ohi pelaamatta? Ei.. siellä se taitaa edelleenkin olla ostarin hedelmäpelin ääressä hakemassa jännitystä elämäänsä.
Tapeltiin alkuaikoina aika paljonkin ton kyseisen pelin pelaamisesta. Varsinkaan kun en itse ymmärrä moista pelaamista vaan olen enemmänkin kiinnostunut lukemisesta sun muusta mielestäni "järjellisemmästä" toiminnasta. Se pelaaminen kun vie toiselta kaiken huomion. Itse revin välillä miehen koneesta virtapiuhat irti kesken pelailun kun rupesi todellakin vituttamaan ettei toinen kuule eikä nää. Hirveä tappeluhan siitä vaan tuli. Sitten se yhtäkkiä kyllästyi/nalkutukseni takia lopetti pelin pelaamisen.
Nyt kyllä kyselee arasti saisiko alkaa taas pelaamaan jotain utta peliä. Mun puolestani saa kunhan siinä tohussa on jokin roti (eli pelaa esim. vaan kolme tuntia putkeen eikä sitä 12 tuntia joka verottaa parisuhteesta pois yhteisen ajan, keskustelun, seksin jne.)
Toi peliongelma on vähän niinkuin alkoholiongelmakin. Erkaannuttaa ihmisen pois tästä maailmasta ja parisuhteesta.
just toi jatkuva pelaaminen alkaa kans pikkuhiljaa ärsyttää ja sit kans se et löydän joskus koneelta jotain ladattuu pornoa, eli poikaystävä kattelee sitäkin..jotenki tulee sellanen olo et ihan ku ei ite riittäis..kaikki loppuis kun laittais koneen pois...
Tästä tulee itelleni mieleeni jotta mies/poika on vielä sen verran epäkypsä ettei näe miten pahaa oloa aiheuttaa kumppanilleen. Ja kyllä tiedän senkin et tuo ko.peli aiheuttaa aikamoista addiktoitumista, ainakin alkuun.
Pelaan siis itsekkin kyseistä peliä mut ainoastaan silloin jos olen todellakin yksin kotona ja ei ole muuta tekemistä.
Toivottavasti saisit poikaystäväsi näkemään asian sinun kannalta.
.. kyllä se oma kulta menee minulla niin selvästi wowin ja muiden edelle ettei selvempää asiaa ole.
Vaikea kyllä nähdä millasen ratkaisun tuossa voi tehdä. Ehkä pitäis keskustella peliajoista ja kertoa siitä mikä on sinulle tärkeää. Pistä poika miettimään asiaa. Sanot suoraan sen miltä sinusta tuntuu olla aina kakkosena.
Human mage vm.-76
entä jos on sanottu pojalle jo monta kertaa mutta ei auta?
jos sanon tuosta pelaamisesta, se loppuu ehkä pariksi tunniksi, ehkä päiväksi.
tai sitten menee siihen että lopettaa pelaamisen kun siitä huomautan, ja tulee kyselemään että mitä nyt sitten tehdään.. ei mulla mitään ideoita ole, olis vaan kiva että se istuu siinä vierellä ja katotaan vaikka telkkaria.
jos ei asuttais yhdessä niin olisin lähtenyt jo niin monta kertaa lopullisesti. lähtisin nytkin, mutta ei ole paikkaa minne mennä..
itse olen siis 19v ja tuo avokki wow-riippuvainen myös 19v.
ollaan asuttu 11kk yhdessä, ja seurusteltu noin. puoltoista vuotta.
en voi sietää myöskään miehen pornon katselua, varsinkaan jos olen itse myös kotona.
tänään sitten löysin avokin koneelta fileporn.org rekisteröitymisjutun, eli oli sinne rekisteröitynyt ja katsonut pornoa. tämän oli tehnyt eilen. ja eilen olin itse koko päivän kotona.
miten se paska kehtaa.
en suosittele että haaveilisit perhettä miehen kanssa joka pelaa koko ajan wowia! meillä ukkko pelaa peliä myös päivittäisn ja jos ei kävisi töissä ,tiedän että pelaisi 24/7.kun tulee töistä ,avaa koneen välittömästi ja sillä verukkeella että minä olen "kokoajan "päivisin koneella,vaikka olenkin koneella päivisin,niin en KOKO AIKAA! ei tietenkään usko sitä..meillä on 2 lasta,5v ja 2 v,pienimmän kanssa olen kotona..ja tuntuu niin turhauttavalta olla ihmisen kanssa joka ei muuta tee kun pelaa jotain hiton turhaa seikkailupeliä,tuntuisi että olisi kolmaskin lapsi jota passata..kulta,tee kahvia jne... suunnitteilla on ollut kolmas lapsi,mutta laittanut jäihin koko projektin!ymmärrätte varmaan.kun joutuu hoitaan yksin jo ennentään lapsia niin ei kiitos yhtään enään yksin hoidettavaa.itselläni on myös henkisesti menny niin pitkälle tuo koko wow ,puhunu,huutanu ja varotellu mut ei oo auttanu.olen hakemassa jo omaa asuntoa,mutta en tiedä tajuaako mies edes sitäkään että olen lähdössä pois,kun ei ymmärrä että hänellä on perhettäkin.mun päivät on todella yksinäisiä lasten kanssa.varsinkin kun ei ole aikuista seuraa,rupee tympiin katsella vielä siihen päälle wowia pelaavaa ukkoo :(
haloo mikä näitä nykypäivän miehiä oikeen vaivaa?!?!?!?!?
Meillä peli ei ole wow vaan tuo pirun everquest joka rytmittää ensinnäkin miehen päivän aivan nurinpäin, valvoo yöt ja nukkuu päivät. Ei käy töissä, eikä ole myöskään intressejä edes hakea työtä koska peli on tärkein kaikessa! Itse käyn töissä ja koitan maksaa vuokrat ja laskut kun toisella ei ole mitään tuloja. Suoraan sanottuna vituttaa se, että toinen vaan istuu päivät ja yöt koneella ja mie raadan töissä.. Itelle tulee tunne ettei tässä ole miehelle muuta kuin "kävelevä rahapussi" joka ostaa ja huolehtii kaiken valmiiksi.. Usein olen huomauttanut siitä ettei se peli ole koko elämä, ja vastaus kuuluu "ei olekaan mutta sinä et vaan ymmärrä"...
Yleensä kaikki menotkin rytmittyy sen mukaan, milloin on "pakolliset pelit" ja millon jokku vapaat pelaamiset jolloin läsnäolo siellä ei ole välttämätöntä (mutta siitä huolimatta koneella istutaan koko ajan)... Huoh, tuntuu et meidän sosiaaliset suhteet kuihtuu samalla kokonaan. Ja vaikka hän muuta väittääkin niin juurikin pornon vahtaaminen ja siinä ohessa pelaaminen on ne elämän tärkeimmät asiat ja tuntuu että itse jään reilusti kakkoseksi näissä asioissa. Vähällä on taas uus tiltti siitä että porno alkaa vaihtua aina vaan sairaampaan materiaaliin, joka saa minut voimaan pahoin :/ Ja näitä vahdataan aina aamun tunteinta jolloin minä olen varmasti vielä nukkumassa. Monesti olen miettinyt sitä, että miksi minun täytyy tällaista kestää? Ei kai mun tarvis, mutta toisesta niin paljon välittäminen saa kuitenkin pysymään tässä ja nielemään kiukkunsa.
Mutta lohduttavaa sinänsä lukea että on myös muita samassa tilanteessa olevia, ettei ongelmansa kanssa ole yksin!
meillä myös tuo sama, ainakin tulojen suhteen. mies ei käynyt töissä, itse kävin. ja kun tulinkin kotia, en saanut edes halausta tai suukkoa. örinämusa soi kovalla ja ukko ei edes huomaa että olen tullut kotiin. ainoat jotka huomaavat onnellisina kotiin tuloni olivat koirat :D
joskus saattoi jopa olla kahvit keitetty. harvoin tuli vastaan kun tulin bussilla kotiin.
ja sitten vielä kaupassa käynti. jos pyysin nätisti jotain, niin aika nihkeästi mitään sain.
kerran herra sitten osteli mustat housut ja takin (pakotin koska sen kaapissa ei ollut kun yhet farkut) ja itse kun pyysin 40e maksavaa siistiä ja hienoa mustaa kevät takkia, niin sen sain, aika hiton nihkeästi. "kai se on pakko". omat rahat riittivät laskuihin jotenkuten. sainhan toki hieman ruokaakin ostettua.
sama myös tuo "sie et ymmärrä tätä.. ja onko meillä mtn sen ja sen kellon ajan välillä? ku yks juttu kestäs 2 tuntia" olin vaan, omg, onko ihan pakko? "nyt ois pakko, ne tyypit suuttuu muuten" teki mieli ravistella miestä ihan kunnolla.
seksiä en tuntenut saavani koska mies sanoi aina olevansa liian väsynyt. oma oli vikansa,mitäs valvoi niin myöhään.
usein tuli jopa itkettyäkin sen takia kun mies vaan pelasi.
onneksi ollut "kuivilla" ihan kiitettävän aikaa (:
Nyt en kyllä ole jaksanut lukea tätä viesti vanaa..... Omat kokemukseni parisuhteesta jossa pelaaminen hävittää kaiken muun...
Poikaystäväni pelaa myös wowia.... Ajoittain vähän, joskus ei ollenkaan, joskus taas ollut vaiheita että hermoja on koeteltu...
On aika mielenkiintoista että mies valittaa jos ei saa pillua viikkoon... Mutta kun on "pelikausi" ollut pahimillaan ei ole kyllä yrityksiä siltä suunnalta tullut muutamaan kuukauteen... Kerrankin olin laittanut pikkutuhmaa päälleni, laittanut itseni kauniiksi... Miehen kommentti; mä pelaan nyt, ku oon luvannu kavereillekki... Noh turha oli toivoa pitkään aikaan mitään vastaavaa.....
Yhdessä pelaaminen.... Olen itse aikanani ehdottanut että voisin pelata hänen kanssaa pelejä...jopa Wowia.... itsekkin pidän pelaamisesta....
Mitä tapahtuisi jos molemmat olisi koukussa siihen peliin...kämppä hukkuis paskaan ja jääkaapissa ois muuta ku valo......
On myös mielenkiintoista että miehet joilla on pieniä lapsia, saattavat pelata harvasa ilta...luulisi heillä olevan tärkeämpää tekemistä... En myös ymmärrä vaimoja/naisia jotka sellaista katselevat....
Tämä porukalla pelaaminen on aika hermoja raastavaa, kun tuntuu ettei koton saa olla rauhassa ku jokanen ääni kuuluu 10:lle muulle. Ja kun haluaisi käydä nukkumaan, ei hiljaisuudesta ole tietoakaan...
Meillä onneksi pelaaminen on kausittaista mutta ymmärrän miltä osapuolista tuntuu jotka ovat siinä tilanteessa
Ollaan miehen kanssa seurusteltu n. 4 vuotta ja yhdessä asuttu puolitoista vuotta. Wow:n pelaaminen alkoi jo ennenkuin muutimme yhteen. Huomasin heti aluksi, että siitä tuli ongelma. Hän ei vastannut puheluihini, ei meseviesteihini, eikä halunnut nähdä minua paljonkaan. Unirytmi vaihtui työttömällä öiden valvomiseen ja päivien nukkumiseen.
No, tilanne parani hiukan kun aloimme viettää aikaamme enimmäkseen minun luonani, missä peliä ei ollut. Se aika oli parisuhteemme parasta mielestäni. Päätimme sitten muuttaa yhteen.
Kuitenkin pelaaminen vain paheni, aamulla ennenkuin edes huomioi minua avaa koneen ja loggaa sisään peliin. Siinäpä se päivä sitten kuluu. Hän herää n. klo 14 ja lopettaa pelaamisen 3-5 välillä yöllä. Välillä poistuu vessaan ja tupakalle. Usein jopa syö koneen ääressä. Sitten minulle riitti eräs ilta, ja sanoin että en jaksa enää, joko minä tai peli. Mies suuttui suunnattomasti ja lähti ovet paukkuen, mutta palasi sitten ja poisti pelin kuitenkin. Oli pelaamatta n. 3-4 kk.
Sitten pelaaminen taas jatkui, ja vaikka lupasi peliä uudelleen ladatessaan, että vähentää huomattavasti, peliaika vaan kasvoi päivittäin ja nyt ollaan samassa tilanteessa kuin aluksikin. Koneen ääressä menee n. 12 h, riippuen päivästä.
Vihaan eniten sitä, kun tunnen olevani yksinäisempi kuin varmaan koskaan elämässäni, vaikka olenkin parisuhteessa. Mies on kuitenkin rakastava ja hellä, ihana kun ei ole kiinni pelissä ja koneessaan. Useimmiten olemme kahdestaan vain kun käyn nukkumaan ja hän tulee hetkeksi viereeni ennenkuin jatkaa pelaamista. Kaipaan yhteistä tekemistä. Jopa seksiin aloitetta tehdessäni tulen useimmiten torjutuksi.
Hän tietää, miltä minusta tuntuu tuo yltiöpäinen pelaaminen, mutta ei silti tee asialle mitään. Olen siis suoraan sanottuna kakkonen hänen elämässään. Miksi ihmeessä tyydyn tähän?
Meillä juttu menee juuri samalla tavalla! Yöt pelataan ja päivät nukutaan, ja olemme aina eri aikaan hereillä ja nukkumassa. Ja sitten kun toinen on vielä työttömänä ja peli on ainoa ajankulu, ei ole edes minkäänlaisia intressejä etsiä töitä! Itse olen myös kahden vaiheilla tehdä samaisen ratkaisun, jonka sinä teit, että se on joko peli tai minä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut hiljaa, koska välitän kuitenkin ihmisestä niin paljon enkä haluaisi häntä jättää. Mutta tämä alituinen kakkossijaan tyytyminen hänen elämänsä tärkeimpien asioiden listalla ei kovin kauaa jaksa kiinnostaa..
että niiden kanssa ei voi tehdä muuta kuin pelata niin kauan että ei enää huvita. Jos mies pitää peliä hauskempana kuin sinua, niin ehkä kannattaisi vaihtaa miestä. Sitä paitsi miehesi on niin penska vielä että ei kai tuollaisen kanssa nyt mitään lapsia voi tehdä, hyvä tyttö. Itsekkin tuskailin nuorempana miesten ajattelemattomuuden kanssa. Vanhemmiten tajusin että vika oli siinä että yritti saada nuorten miesten kanssa aikaan kunnon vanhan ajan parisuhdetta. Ei se kuule onnistu. Vasta 30-vuotiaana mies alkaa olla sitä vaille valmis että sen kanssa voi elää ja suunnitella oikeasti jotain yhteistä pitkäjännitteisesti.
Että jätä se nyt vaan pelaamaan, et sille mitään voi kuitenkaan.
Huvittavinta on se, kun pääsin tuttavan kautta tapaamaan ammattiauttajaa, ja kysyin, että mitä tässä tilanteessa olevan avovaimon tulisi tehdä, sain neuvoksi alkaa itsekin pelaamaan, etten tuntisi oloani ulkopuoliseksi suhteessamme.
Sekös se ongelmat ratkaisisikin kun me molemmat istuisimme 15 h nenä kiinni koneessa, kämppä jäisi hoitamatta, laskut maksamatta ja parisuhde kuihtuisi varmasti olemattomiin. Mikä helkkarin neuvo se tuollainen on olevinaan, ammattiauttajalta vielä.
Vähän sama juttu kuin että juoppo ja ei-juoppo ei sovi elämään yhdessä, ei myös pelaaja ja ei-pelaaja. Jätä jätkä wowwaamaan kun ei kerran muu huvita, astele eteenpäin elämässäsi, maailma on täynnä kaikenlaista mielenkiintoista, eikä tervepäisen tarvitse elämäänsä hukata hyysäämällä näitä addikteja.
meillä siis myös yhdessä vaiheessa oli samanlaista. mies pelasi koko ajan,ei kuunnellut kun sanoin jotain. asuttiin molemmat vielä kotona silloin. pelasi ja pelasi. meilläkin. kun halusin huomiota, ei mitään vastausta. kerran sitten sanoin että mene sen koneesi kanssa naimisiin. suuttui siitäkin. ja kun muutettiin sitten yhteen niin jatkoi pelaamista. olin tulla hulluksi. väitti että pelasi sen takia että kun itesekkin olin koneella. väärin, saatoin olla jopa muutaman päivän ilman konetta. ja mies vain jatkoi. yömyöhään vasta kävi nukkumaan. olisin halunnut edes jonkinlaista hellyyttä, mutta ei. olin silloin 16-17v ja mieheni 19-20v.
yhdessä oltu 1v 9kk ja kihloissa 1v 3-4kk.
mutta myös olen huomannut sen että joka ikinen aamu kone auki ja eikun siellä pyörimään. mesessä koko ajan keskustelut päällä. välillä syö. emmekä ikinä puhu parisuhteestamme vaikka haluaisinkin.
rakastan häntä hyvin paljon. ja hänkin minua.
väitti kerran minua muka teiniksi (oli silloin viikonlopun tuskafestareilla ja minä kaverin kanssa kotona) huomaa kyllä että itse olen aikuisempi, olen nyt 18v ja mieheni 21v.
pelaaminen vain kyllä ärsytti suuresti. nyt kun asumme erillään, olen huomannut miten paljon nautin kun saan kutsua kavereitakin kylään. :)
Elämän suolasta ei saa tehdä itse elämää. Miehesi tekee väärin sinua kohtaan. Olet antanu edetä suhteen tuolle tasolle ja se ei muuksi tule muuttumaan. Ota ero, äläkä suunnittele mitään tuollasen ihmisen kanssa ettei käy niin, että viimeistään parin vuoden päästä itket, että miehelläsi on joku muu peli ja vauva on ruokimatta. Painukoon töihin jo.
Nettipeliin menee aktiivivaiheessa koko elämä. Itselläni vaiheet ovat menneet noin 7-8 kk pelaamista ja sitten muutama kuukausi taukoa. 10 vuoden ajan. Olen pystynyt lopettamaan tupakoinnin, elän säännöllisesti, urheilen käyn hyväpalkkaisessa työssä ja elän edustavaa elämää. Silti edelleen näen erittäin syvällisiä nettipeliunia omasta pelistäni. Tällä hetkellä en pelaa. Minulla on kaksi pelitiliä aiktiivisena luottokortilla mutta en nyt käytä niitä.
Kun minulla on ollut pelivaiheita niin hämmästyn aina sitä muutosta mikä ihmisessä tapahtuu uppoutuessa peliin: voin olla vuodenkin putkeen eri maailmassa niin, että "reaaliraha" ei merkitse mitään. Kunhan hoitaa työt ja maksaa asuntolainan lyhennykset niin millään muulla ei ole väliä fyysisessä maailmassa. Palkan korotus ei merkitse tuolloin mitään (sillä ei saa pelin parhaita itemeitä ). Olen töissä menestyjä, mutta vapaa-ajalle ei enää resurssit riitä. Sitten kun taas palaa "reaalimaailman puolelle" esimerkiksi väliaikaisen kyllästymisen takia, niin ihmettelee miten motivoitui tahkoamaan sitä "jalokivin koristeltua kultaista sota-vasaraa" 100 tuntia kun seuraavassa lisä-osassa saa paremman tekemättä mitään.
Se mitä tahtoisin sanoa teille arvon wow-lesket on se, että nettipelikoukku on ainakin tupakkakoukun veroinen (itselläni pahempi). Peli-session aikana puoliso (joka ei pelaa) on häiriötekijä samoin kuin muukin RL. Jos puolisosi pystyy jakamaan aikaa perheen ja pelin välillä tasaisesti niin nostan hattua (näitä löytyy kyllä), mutta ei kannata välttämättä jäädä odottelemaan paljoa yli vuotta sitä mihin tilanne kehittyy. Peli ei anna periksi.
Luin tätä ja jotenkin näin itseni noissa peliriippuvaisissa miehissä. Oikeastaan tää ongelma on alkanut vasta nyt kun muutettiin muijan kanssa 5v seurustelun jälkeen yhteen. Mulla on eri kausia. Välillä en pelaa yhtään ja välillä aivan hirveästi. Muija alkaa turhautua tähän. Aikaa ei riitä sille, myönnän sen. Aamulla herään menen kouluun kun tuun koulusta on pakko alkaa pelaamaan heti. Pelaan siinä helposti pari tuntia. Välillä enemmänkin.
Pelkään että menetän kaiken tällä menolla. Koska ei tolla pelaamisella ole mitään tulevaisuutta. Muistan viellä kun pelaaminen ei ollut ongelma. Käytiin kaikkialla ja tehtiin asioita yhdessä. Välillä kuulen muijalta "sun pitäis naida toi tietokonees" "Et sä mua mihinkään tarvii ku sulla on toi kone". Noista sanoista oon herännyt tähän että ei helvetti tätä menoa kaikki menee päin persettä jos jatkan samaan malliin.
Pitäisi pistää stoppi koko pelaamiselle tai ehkä helpointa aluksi olisi vähentää pikkuhiljaa. No ehkä tää on jo ensimmäinen askel kun itse ymmärtää ongelmansa. En vaan osaa selittää sitä miksi pelaan. Tulee vain sellanen olo että mikään muu ei tuo samaa tyydytystä kun se on vaan pakko päästä pelaamaan.
Sellasen neuvon antaisin naisille jotka on tässä tilanteessa että kannattaa yritellä herätellä sitä miestään.
Ei kuule, kyllä se on ihan sun ja jokaisen addiktin oma asia alkaa herätellä itseään tähän reaalimaailmaan. Ei vastuuta voi eikä saa sysätä kelleen muulle. Esittämälläsi ajatuksella, että kannattaa yrittää herätellä miestä sä voit sitten vedota, että juu, ei se herätellyt, minkä mä tälle mahdan.
Puhut muijasta. Tosi törkeää. Tyttöystäväsi on oikeassa, sinun pitäisi tosiaankin naida se tietokone. Ja sama kaikille peliriippuvaisille. Älkää pitäkö siinä vieressä jotain ihan elävää ja tuntevaa ihmistä varattuna, jos ette osaa sille mitään arvoa antaa. Muija. Voi v.
Täällä samaisista asioista taistellaan. Mies pelaa useita tunteja päivässä. Tulen töistä ja jos hän on kotona, on koneen edessä ja pelaa yöhön saakka. Tunteja kuluu yleensä 3-6. Meillä on ollut riitaa muutenkin yhteisen ajan puutteesta, hän lupaa katsoa kanssani leffaa yms mutta silti pelaa. Teen ruokaa, ja koen loukkauksena että syömisen aikanakin täytyy koneeseen koskea. Olen puhunut asiasta, hän ottaa sen valittamisena eikä välitä. Vapaapäivät hän käyttää pelaamiseen, turha odottaa että olisi kotia laitettu tai muutakaan tehty. Kiltisti minä sitten töiden päälle koitan hoitaa kotia jaksamisen mukaan. Hän ei ymmärrä että kun istuu pelaamassa, ei se ole yhteistä aikaa (toisin kun hän väittää). Hän toteaa vaan että "noh olenpahan kotona enkä baarissa" tai että "kyllä mä kuulen ja voin jutella sulle". Tätä olen nyt katsonut sivusta niin kauan että alkaa oma pääkin sekoamaan. On paha kun toista rakastaa niin paljon... Itse mm eilen itkin tätä asiaa kun piti leffa katsoa yhdessä, mies vain totesi "kylhän mä täs samal katon sitä". Itkin toisessa huoneessa melko kauan, saamatta minkäänlaista lohdutusta tai sympatiaa, vaikka sen takia en itkenyt että sitä saisin. Mies vain totesi että "sen takia itket että saat mut pois koneen äärestä ja lopettamaan pelaamisen". =(
Yohanna81: miehelläsi on ongelma, olen kokenut samaa. samat selitykset ja kaikki... mies luuli että pyydän häntä tekemään kaiken vain sen takia, että saisin hänet pois wowista. kannattaa laittaa kova kovaa vastaan, koska hän ei tule sitä muuten tajuamaan. hänellä on elämä siellä wowissa, mitä sinä et tule koskaan olemaan. suosittelen muuttamaan pois, ei millään pahalla.
t. hali sulle
Aloittaneen teksti on täysin kuin minun elämästä! Jopa ikähommia myöten!
Meilläkin mies pelaa tota peliä. Pääsääntösesti kyllä on pärjätty sen kanssa. On joskus ehkä max muutaman viikon pituinen pätkä kun tuntuu että ei hermot pidä, kun toinen voi olla koneella tosiaan aamusta aamuyöhön ja joka päivä...mutta aina siitä tulee sanomista useampaan otteeseen ja sieltä se sitten irtautuu normaaliin elämään. Koskaan hän ei ole jättänyt minua huomioimatta. Vaikka hän istuisikin koneella tolkuttomia aikoja ja ihan jatkuvasti, niin hän aina huomaa ajatella miltä minusta tuntuu. Ja nämä max muutaman viikon pätkät on harvinaisia. Pääosin ei ole ongelmia. Luettuani näitä muiden kirjoituksia huomaan, että vaikka joskus ärsyttääkin, niin asiat voisi olla todella paljon huonommin.
Meillä tietokone on muodostunut paholaiseksi. Kumpikaan ei sitä käytä kohtuullisesti, vaan jumitamme vuorollamme, tai parhaimmillaan yhtä aikaa. Mies pelaa wowia, minä luen ja kirjoitan blogia, käyn foorumeilla, pelaan pikku pelejä...
Tietokonepelit ovat pakoa todellisuudesta. Kun joku ahdistaa tai pännii, mikä sen kätevämpää kuin laittaa peli päälle, ja unohtaa kaikki IRL ongelmat!
Suhteemme alussa en käyttänyt konetta paljoa. Mies opiskeli päivät ja illat (asui kotonaan) istui koneen äärellä, pelaten wowia. Äiti kokkasi ja siivosi, mies vaan linnoittautui huoneeseensa. Aluksi käytiin elokuvissa, kahvilla ja sen semmoisissa. Kun aloin yöpymään välillä heillä, huomasin vasta miten valtavasti pelaaminen vie aikaa hänen elämästään. Silti hän aina vitsaili "semmoisista no-life-nörteistä, jotka vaan istuu koneellaan 24/7"... ei selvästikkään tajunnut omaa käytöstään.
Eräänä lauantaina meidän oli tarkoitus tehdä jotain yhdessä, käydä ulkona, tehdä ruokaa jne. Mies heräsi,laittoi koneen päälle ja sanoi "pikaisesti tekevänsä yhden jutun".. Minä tein aamupalan. Mies pelasi. Minä kävin suihkussa. Mies pelasi. Minä imuroin aikani kuluksi. Mies pelasi. Minä tiskasin. Mies pelasi. Minä pesin ikkunoita, katsoin telkkaria, petasin sängyn, söin lounasta... JA MIES ****** PELASI edelleen! Tässä vaiheessa minä pakkasin käsilaukkuuni tavarat ja ryntäsin ovet paukkuen asunnosta. Mies soitti perään "mihin sä nyt lähdit?mikä nyt tuli" Kerroin etten minä ala suhteeseen, jossa istun 8 tuntia kuin työvuorossa odotellen että toinen saa pelinsä pelattua. Että jos sieltä ruudusta löytyy paljon enemmän tyydytystä ja lämpöä, kuin minä pystyn antamaan, tämä voi tosiaan naida ruutunsa.
Mies havahtui unestaan, ja lupasi lopettaa, jopa poistaa koko pelin. En kuitenkaan sitä vaatinut, enkä vaadi tänäkään päivänä. Minä vaadin vain, että minä tulen arvojärjestyksessä ensin. Että ensin tehdään yhdessä kivaa, huomoidaan toisemme, käydään ulkona ja hoidetaan suhdetta, ja SITTEN kun olemma tasapainossa, hän voi pelata kohtuullisia aikoja. Minä keksin kyllä tekemistä kohtuullisiksi ajoiksi.
Ja mitä tulee pornon katsomiseen (joku asiasta puhui täällä), se on jokamiehen ja naisen oma valintansa. Tiedän että mieheni katselee pornoa. Katsokoon. Mutta olen sanonut, että minä en halua törmätä siihen, minä en halua että sitä tarvitaan alkulämmitteluksi, ja sitä ei katsota kun minä olen talossa. Kun olen muualla, tehkööt mitä lystää jos tarve vaatii. Katselen itsekin välillä kiihoittavia kuvia netistä. Ja masturboin. SO?
kone ikkunasta pihalle tai lähdet lätkimään, jos ei läheisyyttä tule. tai sitten voit vain tyytyä nykytilanteeseen. ei tuohon muuta lääkettä ole. eräs kaverini pelasi tuota peliä ja silläpä ei sitten muuta elämää ollut. ei näkynyt livenä koskaan ja silloinkin, kun oli servo jumissa tmv ei päässyt pelailee, tuli käymään kahvella. sit se päätti, että vie liikaa aikaa tuo pelaaminen, asensi pelin pois koneelta eikä enää pelannut sen jälkeen.
meillä muuten niin kiva liitto on nyt tyssännyt pelin takia. en jaksa aina jäädä toiseksi tietokonepelille, joten ero on ainoa vaihtoehto. Niin sääli, saa nähdä huomaako mies muutaman vuoden pelattuaan, että on menettänyt sille vaikka mitä..
Avopuolisoni pelaa myös jatkuvasti. Kun hän tulee töistä kotiin, hän syö tekemäni ruuan ja istuu sen jälkeen koneelle. Huutaa, nauraa ja pelaa tiiminsä kanssa 16-23.00. Minä teen sillä välin kaikki kotityöt. Siivoan, tiskaan, laitan ruuat, laitan hänen eväänsä, pesen pyykit, käyn kaupassa yms.
Minusta tuntuu pahalta. Olen täällä vain hoitamassa taloutta. Minä en ole mitään. Minua tarvitaan vaan siivoajaksi tai pantavaksi.
Minä syöksyn takaisin kohti masennusta. En löydä itselleni asuntoa. Olen työtön eikä rahaa ole yksin vuokran maksamiseen. Asun siis wowin suurkuluttajan kanssa. Itken päivät ja katson hänen takaraivoaan illat.
Minä haluaisin olla tärkeämpi kuin tietokonepeli.
Täällä kans yksi. Komppaan edellistä täysin sinä suhteessa että haluaisin olla tärkeämpi kuin tietokonepeli. Lisäksi haluaisin ehkä viel enemmän tarjota lapsellemme isän, joka huomioi lastaan ennemmin kuin pelaa :( Talon ostosta ollu puhetta, mut en tiedä miten sanois etten välttämättä halua, kun tietää mitä se tulee olemaan.
Oon siis mammalomalla nyt, mies menee aamulla töihin, tulee takas, on laitettu ruoat ja tiskit hoidettu, menee pelaamaan, pelaa, pelaa, pelaa, mennään nukkumaan. Parisuhde siis täysin kuollu. Tulevaisuuden miettiminen ahdistaa, ku ajattelee kaikkia tulevia lomia, jolloin olis kiva reissata, no, ilmeisesti lapsen kanssa kaksin, ku mies vietti viime kesälomanki vaan koneella. Eikä tunnu ymmärtävän miten tämä asia mua loukkaa, vaikka oon asiasta monta kertaa sanonu. Hohhoi. Sitä kun luuli löytäneensä hyvän miehen kaikkien paskojen jälkeen. Eikähän se tietysti suhteen alkuaikoina edes istunu siellä koneella koko aikaa ku oli kotona :(
Miksi, oi miksi te te hyvät naiset (miehetkin?) alistutte puolisoidenne kodinhoitajiksi? Jos tilanne on sellainen, että te hoidatte huushollin (pyykit, ruoat, tiskit...) sillä aikaa kun kumppani istuu pelaamassa ja murisee vain kun häntä "häiritään" keskustelulla tai läheisyydellä niin mikä ihme saa teidät jäämään tähän tilanteeseen?
Vähän nyt itsekunnioitusta peliin ja tehkää selväksi, että riippuvuudesta on päästävä tai suhde on ohi. No suhde ja suhde... sanokaa pikemminkin, että tämä kodinhoitaja sanoo työsopimuksensa nyt irti. Ette välttämättä saa koskaan puolisoitanne tajuamaan mikä teitä "vaivaa". He eivät aina näe omaa tilaansa pahana, koska viihtyvät siinä. Olisi helppo lähteä jos toinen suoraan toteaisi, että minä pelaan mieluummin kuin seurustelen. Mutta peliriippuvaiset (kuten muutkin addiktoituneet) syyllistävät helposti toista osapuolta ja saavat tämän uskomaan itsekin, että nipottaa täysin aiheetta ja tekee suorastaan kiusaa. Älkää nielkö tätä syyllistämistä vaan antakaan itsellenne rohkeasti sen verran arvostusta ettette jää masentumaan suhteeseen, jossa kaapin paikan määrää WoW.
Edelliselle: alistuin, koska toivoin ja rukoilin tilanteen muuttuvan. Pari vuotta toimin pyykkärinä/jääkaapintäyttäjänä/siivoojana/laskujen maksajana jne. Sitten riitti. Nyt vuoden verran oon ollut omillani ja kappas vaan: rahaa jää laskujen maksamisenkin jälkeen muuhunkin kun ei tarvitse elättää toista, hermot paremmassa kunnossa kun ei tarvitse kotonaan hiipiä varpaisillaan kun ei koskaan tiennyt siitä selästä että millä tuulella herra oli, voin jopa kuunnella musiikkia, puhua puhelimeen jne arkisia asioita kotonani ilman että toinen huutaa että häiritsen wowin peluuta. Exän wowittelu meni jopa niin pitkälle että hän saattoi ilmoittaa katsomatta muhun että tunnin päästä sitten n***itaan kun kun tulee hetken tauko peliin....
Ei toi tilanne parane, addikti ei näe itsessään vikaa joten ei suostu muuttumaan. Jossain vaiheessa voi rukoilla polvillaan että hän muuttuu (onhan se kauheaa kun pelkää menettävänsä elättäjänsä ja yleiskoneen). Voi jopa teeskennellä että muuttuu, toisin sanoen odottaa että toinen "rauhoittuu" tarpeeksi jotta addiktio voi jatkua.
Moi ollaanko me sit ihan ihme pariskunta? Olen 21v mies ja tyttöystäväni on 19v,ollaan seurusteltu yli vuosi asuttu yhdessä noin puol vuotta. Itse käyn töissä (tyttöystäväni opiskelee) ja usein töistä tullessani pelailen ps3 melko paljon, mutta silti huomioin tyttöystävääni halaamalla, pussailemalla jne. Samaan aikaan kun pelaan pystyn keskustelemaan tyttöystävän kanssa monista erilaisista asioista. Tyttöystäväni pelailee kans silloin tällöin. Harrastamme seksiä useasti viikon aikana. Joskus katsomme pornoa yhdessä, välillä katselen sitä itsekseni, mutta se ei tyttöystävääni haittaa. Ja meillä menee todella hyvin. Ei riidellä kovinkaan usein, mutta jos riitaa tulee niin puhumalla ne selvitetään.
Ennen seurustelin tytön kans joka pelas enemmän kuin mä. Ei ottanut mua huomioon pelaamisen aikana, jotakin yritin kysyä niin ei vastannut mitään. Niin että ei ne miehet ovat ainoita jotka pelailee paljon eli älkää yleistäkö että vaan miehet ovat peliriippuvaisia.
Juu, on todellakin vastaava kokemus.
Seurustelin itse minua vuotta vanhemman pojan (mieheksi häntä ei voi kutsua) kanssa ja hän sitten osti myös tämän kyseisen Wow pelin (oisko ollu '05). Ajattelin vaan "No siinähän kokeilee...", mutta kokeilua kestikin ainakin vuoteen '07 (sinä vuonna erosimme) ja kuulemma hän pelaa kyseistä peliä vielä tänäkin päivänä ahkerasti.
Suhteemme oli alussa hyvä, mutta kun Wow astui kuvioihin niin kaikki muuttui. Esimerkiksi itse kun menin nukkumaan hän jäi pelaamaan (olisin useasti halunnut hänet viereeni nukkumaan) ja kun aamulla heräsin hän tuli nukkumaan. Eli unirytmi muuttui hänellä ihan täysin. Nukkui pitkälle päivää ja sitten kun hän heräsi niin samantien piti mennä koneelle taikapeliä pelaamaan. Missään hän ei enään sen jälkeen käynyt, hänen kaverinsa kävi meillä. Mutta silloinkin hän vain pelasi... Ainiin kävi hän, kaverinsa luona pelaamassa Wow lautapeliä! Kaupassa jos piti käydä niin piti käydä lähikaupassa erittäin nopeasti, ettei pelit mene sivu suun. Olisi ollut ihan kiva käydä muuallakin kun lähikaupassa alle viidessä minuutissa. Itse kävin kavereitteni kanssa ulkona kun poika jäi pelaamaan peliään. Yhdessä emme enään käyneet missään. Kaverini tai sukulaiseni jos kävivät kylässä niin poika istui vain koneella pelaamassa. Missä käytöstavat? Todella epäkohteliasta.
Ja jos sanoin että lopeta nyt se pelaaminen vähäksi aikaa, en jaksa elää tässä suhteessa yksin niin hän oli ehkä päivän tai kaksi pelaamatta. Ja sama toistui aina vaan. Yli kaksi vuotta seurustelimme ja sitten mulle riitti. Ilmoitin vain tylysti että muutan pois!
En tajua miten jollekin voi yks typerä lastenpeli olla koko elämä. En tajua miten hänen nykyinen tyttöystävänsä jaksaa katella sitä touhua.
Onneksi pääsin siitä eroon. Toivottavasti tästä oli apua. :)
Olen entinen peliriippuvainen. Pelasin parjaimmillaan 12 tuntia päivässä. Alkuun peli toi hyvän olon. Vähitellen aloin ahdistua, jos jouduin olemaan pelistä erossa. Jonkin ajan kuluttua millään muulla kuin pelillä ei ollut mitään väliä. Viimein pelasin niin pitkiä peliputkia, että silmäni olivat aina punaiset katkenneista verisuonista ja sorminiveleni olivat tulehtuneet. Elämästäni alkoi hävitä kaikki ilo, eikä elämä tuntunuit elämän arvoiselta.
Yhtäkkiä kuitenkin lopetin pelaamisen ja elämä alkoi taas tuntua elämisen arvoiselta. Pelailen vieläkin satunnaisesti, mutta roolipeleistä olen pysynyt kaukana.
Jos pelaaminen ei keskustelusta huolimatta vähene, eikä mies suostu hakemaan apua, suosittelen pistämään suhteen joksikin aikaa ainakin jäähylle.
Meillä kans mies pelaa tota Wow:ia eikä se oo mua koskaan häirinnyt mitenkään. Yhteen aikaan oli semmoinenkin vaihe et aina ku menin miehen luo hän oli koneella pelaamassa tota wowia mut koskaan se ei varsinaisesti ollu meiltä kahdelta pois. Sainhan itse sinä aikana katsoa mieleisiäni elokuvia, ohjelmia yms. Siis kyllähän tekemistä löytyy vaikka muille jakaa ja eikä aina tarvi olla joka paikassa kahdestaan. :) ja mie ratkaisin tuon asian niin etten todellakaan alkanut nalkuttaa asiasta vaan hyväksyin sen et hän haluaa monesti pelata koko yön..no, senkus pelas, mä nukuin oikein mielellään. :) ja ku olin menossa nukkumaan ni aina se silti vaan tuli vähäks aikaa viereen lepäämään, silittelemään, suukottelemaan, kertomaan kuinka paljon rakastaa mua jne. :) ja joskus tuntu et se koki ennemminkin sen asian niin et mun miestä harmitti se et hän pelaa näin paljon ja et miten mie sen otan..sanoin et senkus pelaat et mieluummin katon pelaavaa miestä ku juoppoa..et jokainen voi tietysti ite miettii et mikä pahempi.
No, tosin mun mies käy kyl töis ihan normaalisti, käy kaupassa, siivoaa jne. :) siis se et se nyt pelaa ei todellakaan sitä ihmisenä huononna ja teenkin monesti niin ku haluan hellyyttä tms ni meen sen syliin istumaan, siinä vaiheessa se aina keskeyttää pelin ja alkaa suukottelee mua jne..eli ei oo koskaan sanonu et mee pois sä häiritseet vaan antaa mun olla ihan rauhassa sylissä. :) ja kyl se aina puhuu mun kans vaikka pelaiski, ei se sitä estä puhumasta mun kans!
Must on vaan ihanaa ku saa olla ihan omassa rauhassa vaik oonkin miehen luona eli saan tehdä mitä haluan ku toinen kerran pelaa. Ja tää sopii meille aivan mainiosti, en oo oikein koskaan ollu semmonen et pitäis koko ajan olla toisen kainalossa nyhjäämässä tms..on kiva ku saa rauhassa lukea ja toinen ei häiriinny siitä. :)
eli älkää nyt hyvänen aika naiset olko noin tiukkoja, kyl ne miehet voi ihan hyvin pelata, keksitte sit ite jotain muuta mukavaa tekemistä itellenne! :)
Tosin nyt oli niin et mun mies piti ihan omasta vapaasta tahdosta useamman viikon taukoa ettei pelannu ollenkaan. Silloin käytiin sit tosi paljon kaikkee tekemässä yhdessä ja vietettiin enemmän aikaa mun luona. :) mut nyt taas alko se kausi et alko pelit vähän taas kiinnostamaan, ja nyt sit on taas mun vuoro mennä hänen luo ku kuitenkin ymmärrän sen hyvin et hänellä on siinä oma harrastus jota hän haluaa harrastaa ja sitä en todellakaan halua häneltä kieltää! Muuten niin ihana ja täydellinen mies ni ei tuo nyt oo pahakaan jos yks pahe on ja se nyt sattuu olemaan peli. Sen kestän oikein hyvin, alkoholistia en todellakaan kattois päivääkään.
Ja ku moni sanoo et jos mies pelaa ni sillo parisuhde kärsii ni ei se kärsi, ei ainakaan meillä. :) molemmat rakastetaan toisiamme yli kaiken ja myös osoitetaan se toisillemme sekä sanoin että teoin päivittäin. Ja siinä ei rinnalla yks mitätön peli haittaa mitään. :)
Tää siis mun kokemus pelaavista miehistä. :)
eli antakaa niiden pelata elkääkä puuttuko asiaan ja pian huomaatte et se mies ite ei enää jaksa pelata niin paljon..kyllästyy ne siihen peliin ennen pitkää ja sit on taas teidän vuoro saada etusija niiden elämässä. :) toki voi se peli taas sit jossain vaihees tulla uudestaan kuvioihin, mut sitte vaan taas odottelette jonkun aikaa ni taas alkaa kyllästyminen tulemaan ja on taas teidän vuoro. :)
Jonkun pelin takia eroaminen kuvastaa vaan ihmisen luonteen heikkoutta. En yhtään ihmettele Suomen korkeita avioerotilastoja,kun aina on kaikenmaailman tekosyitä jotta voisi erota. Sitoutumisen puutetta sanon minä.
mikä on WOW peli?
Kuulostaa niin ahdistavan tutulta jostain kaukaa menneisyydestä.. Entinen avokki pelasi, pelasi, pelasi ja pelasi. Kunnolla huolestuin kun ymmärsin, että pelissä pelaa samaan aikaan myös muita onlinessa olevia. Pelaamisten välissä mies roikkui messengerissä keskustellen noiden pelikavereidensa kanssa. Naisia ilmestyi kaverilistalle paljon ja hän piti aktiivisesti yhteyttä myös näihin. Flirttiä, vihjailuja ja ehdotteluita. Siinä vaiheessa kun ohikulkiessani huomasin keskustelun joka sai minut pois tolaltani, hänestä tuli varovaisempi messengerinsä kanssa. Samalla myös puhelin joutui valvontaan (mitä en osannut heti yhdistää mihinkään). Myöhemmin sain tietää miksi.
Eivät kaikki pelaajat ole varmastikaan samanlaisia tai hae seuraa roolimaailmastaan, mutta minua kammostuttaisi ajatus että vielä joutuisin elämään samassa he*vetissä. Pelaamista jatkui reilu vuoden päivät ja epäilemättä vielä siinä vaiheessa kun itse muutin pois. Parisuhde ei selvästikään ollut parhaimmasta päästä ja epäilen pelin vain tuoneen sen selkeämmin esille.
Nyt olen onnellinen. Ja rakastettu ihan oikeasti. :)
Meillä mies pelaa Wowia päivittäin, joskus useampia tuntejakin putkeen. On pelannut siitä lähtien, kun peli tuli markkinoille. Eipä ole koskaan kyllä hänen harrastuksensa haitannut, paitsi silloin kun ei ole tullut syömään ruoan ollessa valmista.
Yksikään nainen ei ole tunnustanut pelaavansa wowia? Itse 29 v. korkeakoulutettu nainen. Miespuolinen kaveri pelannut wowia vuosikaudet ja ulkopuolisin silmin ei voi ymmärtää, miten peli imaisee mukaansa. Ihan mielenkiinnosta viime vuoden keväällä latasin wowin kokeiluversion koneelle... ja koukkuun jäin. Pienestä pitäen olen tosin pelannut tietokoneella ja muutenkin. Aluksi tuli pelattua todella pitkiä sessioita, mutta on kyllä pidempiäkin taukoja. Koukuttavinta wowissa on ne muut ihmiset, yhteiset tavoitteet etc. Ainakin itselläni wowi täytti jonkinlaisen tyhjiön. On kiva kun on jotain tavoitteellista tekemistä etenkin kun töiden lisäksi ei välillä ehdi muuten kunnolla irrottautumaan arjesta. Ja eihän se wowi ole pelkkä peli vaan virtuaalinen maailma. Parasta tietenkin ollut, että olen ollut enemmän tekemisissä wowia pelaavan kaverini kanssa ja välit lähentyneet (=D). En tiedä rajoittaako mahdollinen mustasukkainen tyttöystävä live-näkemistämme, mutta - ähäkutti - saan ainakin pitää kaverini muuta kautta!
Pelatessa tosiaan aika kuluu kuin siivillä, 3 tuntia saattaa tuntua yhdeltä jne. Wowin luonteen takia peliä on hankala lopettaa kesken, kun sulla on ikäänkuin velvollisuuksia niitä muita pelaajia kohtaan. Ei sitä virtuaalisestikaan halua tehdä muille paskamaisesti. En tiedä auttaisiko ajankäytön hallintaan parisuhteessa sitten se, että sovitaan kuinka paljon toinen "saa" pelata per päivä vai pitäisikö sopia joka kerta erikseen aikataulusta? Esim. jos toisella on tiedossa joku tietty tavoite niin sen saavutettuaan lopettaa pelaamisen? Ja jos on tiedossa eventti, joka voi todellakin kestää tuntikausia niin ei yritä sopia sille päivälle mitään tai jos on jotain sovittu niin toinen ei mene sellaisiin juuri silloin mukaan?
Olen itse nykyään sinkku, mutta aiemmin parisuhteessa (ja kaverisuhteissa) ärsytti pelaamisessa lähinnä se, että jos esim. etäsuhteessa olen kulkenut pitkän matkan tapaamaan toista niin ei silloin aletaa npelaamaan sellaista peliä, johon toinen ei voi osallistua! Siinä vaiheessa omaa aikaani tuhlataan! Eri asia olisi jos itselläni myös olisi jotain muuta tekemistä (esim. kirjan lukemista), tehköön toinenkin silloin, mitä haluaa. Omasta mielestäni on kyllä röyhkeää esim. vaatia omaksi ilokseen toista sohvalle katsomaan elokuvaa, jos toista ei todellakaan kyseinen elokuva voisi vähempää kiinnostaa. Tai mitä tahansa muuta. Jos haluaa yhdessä tehdä jotain kivaa niin pitää tehdä jotain sellaista, mistä molemmat pitävät. Laatuajan viettämistä yhdessä. Pelaan itse myös pokeria ja muutenkin tykkään _tehdä_ asioita, taitoa ja päätä vaativia juttuja. Television tuijottelu viihdykkeenä on pidemmän päälle omaan makuun aivan liian passiivista.
Onkohan toisen pelaamisesta helpompi ärsyyntyä, kun toinen on siinä paikalla? Onko 3-4 tunnin pelaaminen ärsyttävämpää kuin jos kävisi urheilutreeneissä?
Mistä tälläisiä naisia löytyisi lisää ?
Alettiin seurusteleen isännän kaa se oli intis ja se oli jo siihen mennes kovasti pelejä pelannut (useamman vuoden ja kunnolla nörtteilly) ja etenkin tuo wowi oli riesana. Kun vaan viikonloppusin nähtiin ja alkuhuumaa oli niin ei se sillon kamalasti pelannu mut vähäsen. :) No, intti ku loppu niin muutettiin yhteen ja onneksi about puolen vuoden jälkeen tajus lopettaa sen wowin pelaamisen! :D Kun se oikeesti saatto pelata sitä peliä periaattees koko päivän. Mut mä kun perustelin jatkuvasti ja toistuvasti ettei parikymppisen miehen kuulu tuollaista peliä pelata et se on 15-vuotiaiden peli! ;) ja tehos. Nyt saattaa pelata pari kertaa viikos jotain räiskintä peliä ja se on ok. :)
http://www.youtube.com/watch?v=l99nfgols4E
ala itekkin pelaamaan, pelit on koukuttavia, tuli itekkin wowia 3.5 vuotta pelattua
Viestin aloittaja
Kuulostaa erittäin tutulta.
Miun miesystäväni on 34w & pelaa wowia joka päivä(jos olemme sen porukoilla).
Miun luonani,ku olemme,niin ei ole pelannut.
Emme siis viel asu yhdessä.
Olemme seurustelleet vasta reilu 2kk,mutta miulla alkaa menemään hermot,ku hän vain pelaa & pelaa.
Toisinaan mennee 1h,toisinaan 2h & toisinaan mennee jopa 3h.
Mitä pitäisi tehdä?
Minnuu ku ei kiinnosta tollanen wowi eikä muutenkaan noi pelit(kortti pelit on sellaisia,jotka kiinnostaa,mutta miestäni harvion).
AUTTAKAA MITÄ TEEN?
Tekis mieli ottaa ero,kun en ennää jaksa.
En tiiä sitten.
Rakastan tätä miestä erittäin paljon & meillä on ollut aivan ihanaa keskenämme(ilman peliä).
ASIALLISIA YHTEYDEN OTTOJA S-POSTIINI: [email protected]
Kiitos
Ps: NEUVOJA KAIVATAAN & ASIALLISIA SELLAISIA
KIITOS
"Toisinaan mennee 1h,toisinaan 2h & toisinaan mennee jopa 3h"
Herää! Oikeinko tunnin, joskus jopa 2 tai 3(!) tuntia on poissa viereltäsi?!?!?!
Hanki elämä ja anna muillakin olla elämää sinun maailmasi ulkopuolella...ok?
Kirjoitin tuossa 25.09.2011 tuosta minusta ja avomiehestäni, joka pelaa wowia.
Me kerkesimme surustella 7kk, joista 2kk olimme koeajalla (yritin siis saada miestä lopettamaan wowin pelaamisen, mutta en onnistunut. pelasi ja pelasi, kunnes tulin siihen tulokseen, että) eroamme.
Erosimme tämän vuoden alussa.
Ja ei ole ikävä kyseistä miestä.
Säälin niitä naisia, jotka retkahtavat peliriippuvaiseen mieheen.
Kas tässä hyvä video "peliriippuvuudesta", jos sitä nyt virallisesti voidaan kutsua riippuvuudeksi. No mutta hyvä pätkä mikäli englanti taittuu.
http://penny-arcade.com/patv/episode/game-addiction-pt.2
Dude puhuu asiaa videolla. Itse en ole ollu mihinkään tiettyyn peliin 'riippuvainen' mutta olen videon puhunjan kanssa samoilla linjoilla. Kuka paljon pelannut ei pitäisin voiton/saavutuksen/paremmuuden/omien taitojen tärkeyden tunteesta?
Seksielämä kuntoon, niin ei tarvi kompensoida halujaa pelaamalla päivät pitkät.
TOISTA IHMISTÄ EI VOI MUUTTAA. Ette te saa revittyä sitten millään miestänne wowin pauloista. Se on riippuvuus siinä missä mikä tahansa, tiedän sen entisenä kovan luokan wowinarkkina... heh... 3 tuntii päivässä... määpä pelasin työttömyyskaudella aina ku olin hereillä, mitä siitä sanotte? Että ei muka oikee riippuvuus? En syöny pariin päivään tai tehny mitään muutakaan, ja silti mulla on nyt 4 vuoden päästä terve elämä kaikin puolin. Vähän niinku toipunu alkoholisti paitti ruumiin vauriot vähän pienempiä. Älkää aliarvioiko wowiriippuvuutta.... siitä on kyllä helppo päästä irti jos riippuvainen ite päättää niin ja vie homman läpi, mutta turha siitä on painostaa, tiedän entisenä monen asian riippuvaisena että painostus vaan pitkittää molempien tuskaa. Joten:
Otatte kissan pöydälle. Näiden täyttyminen on aika varma merkki:
1. Riippuvuus haittaa muuta elämää, vaikka silleen että siitä pitää valehdella.
2. Riippuvuuden kohde (wowi, huume/päihde, uhkapeli, jeesustelu, porno...) on tärkeempää kuin muut asiat, tehdään ennen muita asioita, kuten syömistä.
3. Ilman ei ole hyvä olla. Riippuvainen voi pitää taukoja mutta palaa sinne lopulta. Huom. useat viettävät loppuelämän ilman ongelmia kun ovat tehneet parannuksen, joillekin se vaatii pari kolme kömmähdystä enemmän.
Tunnen yhden pariskunnan joista molemmat ovat tietokoneriippuvaisia, väittäisin. Eipä siinä mitään mutta elättäisivät itse itsensä... Riippuvuutta ei välttämättä määrittele paljonko kuluttaa/tekee sitä päivässä, vaikka 8 tuntia wowia päivässä tai kossu joka päivä rupeaa olemaan ongelmakäyttöä.
Vain riippuvaisen omalla suostumuksella ja vilpittömällä panostuksella voi saada aikaan aidon parannuksen. Ilman sitä voitte nostaa kädet pystyyn ja joko elää wowiriippuvaisten miestenne kanssa tai jättää ne, ainakin kunnes ymmärtävät ongelman.
jos miehenne on pelannut sen verran pitkään että se on alkanut vaikuttamaan sosiaalisiin kykyihin ja alkanut rappeuttamaan vanhoja kaveri suhteita vosin sanoa että pitää olla valmis pitkään vieroitus jaksoon, ns elämän uudelleen aloittamiseen
itse 10 vuotta netti pelejä pelanneena ja nyt reilu vuosi selvillä voisin sanoa että kyllä siitä irti pääsee mutta se vaatii omaa rauhaa mutta myöskin kaveraita oikeassa tasapainossa, itsellä ehkäpä omaa rauhaa liikaakin, kun puheluita tulee keskimäärin kaksi kipaletta kuukaudessa joten eiköhän tähän jossain vaiheessa kyllästy ja vetäydy taas wowin maailmaan ellei ota itseään niskasta kiinni ja ala soittelemaan vanhoille kavereille.
itse tuli pelattua 2001-2005 socom pelisarjaa jossa koukuttava osa tekiä oli klaani pelaaminen, matsi joka ilta jota varten tuli sitten koko päivä illan matsin mappeja hioessa ja muutenvaan treenatessa
2005-2011 olikin sitten wowin aikaa kun eihän tuosta neljän vuoden pelisession jälkeen enää kehdannut ihmisten ilmoille lähteä kun ei ollut tottunut soittamaan ihmisille tekemisen haku mielessä, ja kun kaverit oli muutenkin lopettanut yrittämisen niinkun voit ymmärtää ainakun tulee puhelu ni vastaus on ei pysty on matsi illalla, ja jos joku tulee käymään ni joutuvat kahtomaan pelaamista, ei sitä kukaan kauaa jaksa
loppu tuloksena, ei ole muuta kun pelit mistä puhua, ja puhe taidotkaan ei ole mitään kovin laadukasta kun tottunut kirjoittamalla kommunikoimaan, mutta nyt reilu vuosi mitään pelaamatta, ei voi muuta sanoa kun että päivät tuntuu niin perkeleen tylsiltä ja pitkiltä, kyllähän nuo pelit edelleenkin vähän houkuttaa mutta ei auta kun sätkiä ja odottaa josko tämä pelitön elämä alkais jossain vaiheessa nappaamaan
Miun mies pelasi wowia 24/7. Hän on nyt ex- avokki. Hahhah. Kun ei edes sänkypuuhatkaa kiinnostanu pelin takia. Olen kumminkin vasta 21... Nyt on uusi mies ja olen siihen hyvin hyvin tyytyväinen.. =)
Teki hyvää huomata että muitakin wow-leskejä on olemassa. Jätin peliriippuvaisen 3 v sitten 12 avioliittovuoden jälkeen, peli pilasi koko elämämme (etenkin miehen elämän) loppujen lopuksi.
Meillä on kolme lasta. Jo alusta asti mies istui koneella illat pitkälle yöhön, ja juuri nämä aikaisemmin kommentoidut "voit naida tuon koneesi" yms on kuin omasta suustani. En kuitenkaan aluksi reagoinut, koska tilanne oli jotakuinkin hanskassa. Ajattelin ettei siinä mitään että miehellä on oma harrastus.
Joskus 2000-luvun alkupuolella mies muistaakseni hankki wown. Loppujen lopuksi koko elämämme rytmittyi wown mukaan: kyläreissulta kamala kiire kun joku hemmetin quest porukan kanssa alkamassa. Joskus juoksi työmatkalta tullessaan suoraan koneelle, perhettään edes tervehtimättä.
Valvoi yöt ja nukkui päivät. Ei ollut lopulta työkykyinen, vaan jäi sairauslomalle. Loppujen lopuksi istui koneella kaiket yöt, ja nukkui päivät.
Kaverisuhteet jäivät. Sukulaisensa kun tulivat naapurimaasta Ruotsista kylään, mies istui koneella wowia tahkoen seurustelematta omien sukulaistensa kanssa.
Jokainen riippuvuus on tyhjän aukon täyttämistä. Riippuvuudella ikään kuin korvataan sisällöllisesti jotain. Mies ei suostunut edes keskustelemaan asiasta, kaikki oli kuulemma ok ja reilassa.
Ok-talo rapistui vuosien saatossa, itselläni kun ei vasara pysy kädessä, eikä yhden palkalla ole varaa ottaa ulkopuolisia töitä tekemään. Mies oli tässä vaiheessa sairauslomilta joutunut kortistoon.
Meillä tilanne meni pahimman kautta, ollaan tätä nykyä nelikymppisiä. Toivottavasti aloittaja saa tilanteen selkiytymään, ennen kuin tosiaan sitä jälkikasvua alkaa ilmaantumaan...