(Varoitus: Luvassa on ylipitkä henkilökohtaista avautumista ja klassista ATM-nillittämistä sisältävä kirjoitus, jonka oikea paikka olisi pikemminkin blogi kuin tämä palsta. En kuitenkaan pidä nettipäiväkirjaa, joten joudun postaamaan tämän tänne. Turha siis valittaa, etteikö teitä olisi varoitettu.)
http://kvantti.tky.fi/in/106.shtml
Jo klassikoksi muodostunut ATM-sarjakuva esittelee tuoreimmassa stripissään erään ydinongelman, mutta ei puhuta siitä ainakaan aluksi. Sen sijaan voitaisiin tarkastella sitä, mihin meidän "miesten" pitäisi ryhtyä päästäksemme eroon noista lainausmerkeistä. Onhan palstalla käynyt jo selväksi, että kliseinen ohje "ole vain oma itsesi" pätee kaikkiin muihin ihmisiin paitsi AT-väkeen - näille ei koskaan sanota noin, vaan tarjotaan monenlaisia ohjeita, mihin suuntaan pitäisi muuttua. Tämä tietenkin on rehellistä ja ystävällistäkin; onhan selvää, että minun ja muiden kaltaisteni "oma itse" ei tähänkään saakka ole kiinnostanut ketään, joten tuskin se tulee niin jatkossakaan tekemään.
Laasasen markkina-arvoteorian eräs keskeinen teesi on se, että statustaan voi muuttaa - ongelmia syntyy vain silloin, jos muutoksesta aiheutuvat kustannukset ovat liian suuret saavutettuun hyötyyn verrattuna. Näin olen asian omalla kohdallani ajatellut, kun kävin läpi kaikki ne asiat, joille pitäisi tehdä jotakin saavuttaakseen edes teoreettisen mahdollisuuden.
Aloitetaan pukeutumisesta. Olen aina ollut mukavuudenhaluinen ennen tyyliseikkoja, mutta uskoisin (jopa ilman äidin apua) pystyväni halutessani ja varallisuuteni niin salliessa kehittämään tyyliäni trendikkäämpään suuntaan, eikä tämä vielä vaatisi suurtakaan ponnistelua. Samaten parturissa käyminen olisi lähinnä periaatteelle suuri uhraus, eikä aiheuttaisi käytännössä kovin suurta vaivaa. (Sitä vastoin kaikenlainen metroseksuaalinen kosmetiikka- ynnä muu jokapäiväinen itsensätrimmailu peilin edessä alkaisi jo ylittää joitakin sietokynnyksiä. Enkä aio myöskään vaihtaa silmälasejani piilolinsseihin!)
Ja jos jatketaan vielä ulkoisista seikoista, myös vartaloa pitäisi saada kuntoon. Tällekin on jo olemassa vankka pohja, sillä peruskuntoni on melko hyvä - ottamalla hieman lihaskuntoilua ohjelmaan mukaan lenkkeilyn lisäksi (mitä olen muuten viime aikoina jo tehnytkin!) tuloksia saattaisi syntyäkin pikkuhiljaa.
Siirtykäämme fyysisestä sosiaaliseen: alkajaisiksi on kai todettava, ettei tällainen reilusti päälle kahdenkymmenen oleva vanhempiensa luona asuva mieshenkilö vaikuta statukseltaan kovin kiintoisalta. Toisin sanoen olisi kai muutettava omilleen mitä pikimmiten, ja sitten olisi saatava jostakin vielä tuloja ainakin itsensä hengissä pitämiseen - mieluiten tietenkin enemmänkin, sillä kuka nainen muka katselisi köyhyysrajalla kitkuttelevaa tylsimystä? Tulevaisuuteni ei liioin lupaa hyvää, opiskelenhan alaa, jolta tuskin työllistyy tai jos jonkin suojatyöpaikan saakin, palkka tuskin alkaa edes kakkosella, mutta tätä on myöhäistä enää tässä vaiheessa vaihtaa. Sitä paitsi pidän alastani, eikö sen pitäisi olla tärkeintä?
Pahinta on kuitenkin, että kaikki nuo edellämainitut seikatkin ovat täysin turhia, mikäli en pystyisi muuttamaan persoonallisuuttani, elekieltäni, olemustani, toisin sanoen kaikkea sitä, joka on ollut itselleni ominta jo varhaislapsuudesta saakka. Pystyn kyllä teeskentelemään melko avointa ja puheliasta jopa ilman alkoholia (jota sivumennen sanoen en aio ryhtyä juomaan), mutta tämä aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä; mieluummin jään seuraavalla kerralla kotiin, jos tiedän mitä on tulossa. En myöskään tähän päivään saakka ole oppinut luontevaa elekieltä ja nonverbaalista viestintää (katsokaapa tänään kolmoselta Dustin Hoffmanin "Sademies", niin näette melkein yhtä ilmeetöntä kommunikointia kuin allekirjoittaneella), joten en usko senkään olevan mahdollista. Toisin sanoen kaikkina öisinä itsetutkiskelun hetkinäni olen tullut siihen tulokseen, että noita asioita en voi enkä edes tahdo muuttaa ilman että kadottaisin persoonallisuuteni. Ja mitä tulee persoonaani, olen jo ehtinyt rakastua siihen liikaa luopuakseni siitä - neljännesvuosisadassa jopa kaltaiseni psykopaatti ehtii oppia tuntemaan kiintymystä. Onko joku onnistunut muuttumaan eri ihmiseksi ja vieläpä tuntenut olonsa kotoisaksi nahoissaan sen jälkeen? Rohkenen epäillä.
Listaa voisi jatkaa ties kuinka kauan, mutta lukijat on jo väsytetty ja oleellinen tullut selväksi: en pysty muuttumaan niillä alueilla, joilla muutos olisi ATM-statusta ajatellen kaikkein välttämättömin. Se on kuitenkin lähinnä helpotus, sillä tuon tiedostaessani minun ei tarvitse nähdä vaivaa myöskään ulkoisten seikkojen tai sosiaalisen statukseni parantamiseksi. Olen sikäli onnellisempi kuin palstan muutamat muut kirjoittajat, joilla nämä pinnalliset puitteet ovat - hirmuisen vaivannäön jälkeen, otaksun - kunnossa, mutta vasta sitten he ovat huomanneet, ettei se vielä riitäkään minnekään. Chris Rea laulaa:
You can waste a whole lifetime
trying to be
what you think is expected of you,
but you'll never be free...
May as well go fishing.
Mikään ei ole niin vapauttavaa kuin tajuta, ettei koskaan pysty täyttämään odotuksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin luovuttanut: miten muka voisi luovuttaa, jos ei koskaan ole yrittänytkään?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitäpä jos nimenomaan haluaa sitä muutosta? Omasta mielestäni kyse ei ole itsensä totaalisesta muuttamisesta, vaan kommunikointitaitojen parantaminen. Barack Obamakin sai teho-opetusta siitä, miten pitää käyttäytyä, elehtiä, puhua, olla vakuuttava jne. mutta ei se häntä ihmisenä kuitenkaan muuttanut. Nyt hän tosin osaa kommunikoida paremmin muiden kanssa ja argumentoida vakuuttavasti.
kunhan tulet jonakin toisena.
Tämä ei ole mikään ATM ongelma vaan ylipäätään sen hyväksyminen että ihmiset todellakin ovat pinnallisia ja ylipäätään omia etujaan ajavia vittumaisia ihmisiä voi olla hankala hyväksyä.
Varsinkin jos etsii sitä rakkautta.
Rakkaus kun nykyään myydään yleensä kylkiäisenä muotoilugeelin ja kondomin kanssa.
Yksi vaihtoehto on se, että yrität feikata olemustasi välinpitämättömäksi paskiaiseksi baarissa ja olet oma kiva itsesi muulloin. Toki tämä johtaa siihen että saat vaan kohtuu paljon yhden illan juttuja ja suhteita jotka katkeavat nopeasti kun et jaksa esittää kovinkaan kauaa idioottia, mutta on tuokin kai parempi kuin jatkuva yksinäisyys... Ellei omatunto sano liian kovaa vastaan.
Valitettavasti joudun horjuttamaan päätelmäketjua, tai ainakin yrittämään sitä. (Mutta jos olet onnellisempi "luovuttaneena", niin ei kannata lukea...)
Jopa tänä ADHD-klovnien valtakauden aikana rohkenen väittää, että ilmeettömyys ja vähäeleisyys /-puheisuuskin voivat olla varsinaisia naismagneetteja, jos ne yhdistetään riittävän komeaan habitukseen -- tyylikkäisiin vaatteisiin ja (jos nyt tosiaan piilolinssit ovat täysin mahdottomat) tyylikässankaisiin älykkölaseihin. Riittävällä ulkonäöllä ja oikealla asenteella toimien ei sulkeutuneen ja vetäytyvän persoonan tarvitse edes nähdä vaivaa iskeäkseen, naiset hoitavat sen hänen puolestaan.
(Joudun vetoamaan jälleen siihen kirottuun "itsetuntoon", sen kummemmin määrittelemättä tällä kertaa.)
Lainaan, kun joku on sanonut tämän minua paremmin: "Suuret rakastajat eivät vonkaa. He riisuutuvat, kaatuvat lakanoihin ja tuijottavat sieltä hehkuvin silmin. Nainen seuraa perässä enkelit rintakehässä lepatellen. Itseluottamus tarttuu ja vapaus vapauttaa."
Näin se on. Ei aina tarvita sanoja, ei suuria puheita, viihdytysnumeroita jne. Joskus yksikin lause on liikaa...
Ja jos hiljaisen & vähäeleisen (=miehekkään?!) ulkokuoren alta vielä löytyy ajatteleva, sivistynyt ja huumorintajuinen persoona, niin mitä muuta kukaan nainen voisi toivoa?
pitää syntyä.
No se helpottikin kaikkia niitä jotka tuskailevat asian kanssa että heidän tulisi muuttua naisia miellyttääkseen.
Ei heidän kannata kun he eivät miellytä naisia kuitenkaan!
Ja tämä otsikon sitaatti on syytä uskoa - onhan se peräisin mieheltä, jonka etunimestä on muodostettu suoraa toimintaa tarkoittava verbi. Myönnettäköön, että tuo luovuttamissaivartelu oli lähinnä tekstin lopun vaatimaa retorista tyylittelyä (siksikö teiniangstia nykyään kutsutaankin?); samalla logiikalla voisin väittää "elämätöntä" itseäni kuolemattomaksi, ja vaikka väite toistaiseksi pitääkin paikkansa, lopulta se osoittautuu virheelliseksi ...ehkä. Mutta siis, asiaan.
Siinäpä se probleema piileekin, kun kasvoissani ei ole "kovuutta" vähääkään. Vaikka naamani on kuin kirveellä veistetty, siinä ei ole minkäänlaista karskiutta, miehekkyyttä tai "komealla tavalla rumaa" (kuten olen joskus kuullut sanottavan). Ilmeettömyytenikin on länkkäreiden jytyleukaisten inkkarinniputtajien sijasta lähinnä Seung-Hui Cho -tyyppistä, aseksuaalista ja ahdistavaa sellaista.
Vartalossakin on se ongelma, että se on liian lyhyt. Tällainen 175-senttinen (tai ehkä jonkin sentin alle, mutta luotan siihen, että jos valehtelen netissä pari senttiä yläkanttiin, kukaan ei mahdollisesti livenä ota mittanauhaa esiin ja tarkista varteni pituutta, tai säkäkorkeuttanikaan liioin) käppänä ei välttämättä treenaamallakaan muutu kovin miehuulliseksi ja charmantiksi, ellei satu olemaan Tom Cruise tai Anthony Hopkins. Timo T. A. Mikkosesta nyt puhumattakaan!
En silti sulje pois mahdollisuutta kokeilla ainakin noita ulkoisia muutoksia - ja ehkä jopa yritän samalla teeskennellä jonkinlaista itsetuntoakin. Projekti on sikäli mielenkiintoinen ja win-win-tilanteeseen johtava, sillä mikäli se ei tuota tulosta, pääsen aina sanomaan "Mitäs minä sanoin!" ja ATM-teoria vain vahvistuu... Toisaalta taas jos se tuottaa tulosta, pääsen lopultakin kaikkien näiden vuosien jälkeen johonkin - nimittäin tuonne avaukseni sarjakuvastripin sängyn alle. (Ehkä sinne voisi kuitenkin harkita menevänsä joidenkin pöksyjen kautta...)
No siinähän se otsikossa tulikin.
Jos johnwaynemaisyys ei riitä, niin sitten kannattaisi varmaan luoda sellainen sofistikoitunut älykkö -look, jossa ne silmälasitkin ovat pelkästään eduksi. Tosin painotan edelleen pokavalinnan tärkeyttä (siis laseissa, no miksei naisissakin :-D). Nykyäänhän on niitä halpisoptikkoliikkeitä, joista saa kohtuusummalla vaikka muutamiakin erilaisia.
Lyhyys voi olla ongelma, mutta tuskin ylitsepääsemätön sellainen. Ehkä sitä voi kompensoida harteikkuudella? Monet naiset kuitenkin arvostavat treenattua kroppaa, niin ehkä silloin joustaa pituusvaatimuksista. (Jotka ovat kyllä mielestäni aina täysin järjettömiä... Lyhyin mies, jonka kanssa olen itse seurustellut oli 158 cm eikä se koskaan minua haitannut. Kuittailijoille totesin vain, ettei pituudesta vaakatasossa mitään hyötyä ole.)
Onnekseni minua on siunattu sellaisella vartalomallilla, etten joudu ulkona liikkuessani maksamaan tekijänoikeuskorvauksia The Coca-Cola Companylle. Hartioita siis on jonkin verran jo valmiiksi, joten treenaamisella on uskoakseni mahdollista saavuttaa tyydyttävä tulos. Ja yksi sellainen seikka, jota ei kai tule unohtaa, on ryhti. Suoraselkäisyydellä on mahdollista luoda sellaista "auraa", joka kompensoi reilusti puuttuvaa pituutta - ainakin näin olen itse joidenkin miesten olemusta havainnoinut (tietenkään en voi sanoa, toimiiko sama hämäys naisiin). Tuotakin pitäisi ryhtyä vain harrastamaan, vaikka se aluksi tuntuukin oudolta.
Oletan, että sofistikoitunut älykkö ei tarkoita kauluspaitanörttiä. Miten siis pitää pukeutua vaikuttaakseen fiksulta mutta silti seksuaaliselta olennolta?
Hyvän ryhdin merkitystä ei tosiaan pidä aliarvioida. En ainakaan äkkiä osaa kuvitella, että köyryselkäinen hartioidensa välissä luimistelija olisi kovin kuumaa kamaa ihmismarkkinoilla. Ja ryhdikkäämpi näyttää myös pidemmältä.
Mitä pukeutumiseen tulee, siitä saa joku minua viisaampi antaa neuvoja. Minä kun olen aina viehättynyt niistä kauluspaitanörteistä...
Kirjoitat elettömistä miehistä, joita lähestytään ja naisista, jotka lähestyvät eleettömiä miehiä. Eivätkö nämä molemmat ole kuitenkin marginaaliryhmiä koko väestössä? Miten monta kummankin ryhmän edustajaa tunnet?
Olen nähnyt naisia, jotka osoittavat pieniä kiinnostuksen merkkejä tällaisiin eleettömiin, mutta tietyllä tavalla charmikkaisiin miehiin. Kuitenkin naiset odottavat miehen tekevän ratkaisevat siirrot. Muutama on ollut silminnähden pettynyt, kun mies ei tulekaan juttelemaan parin vinkin jälkeen. Ja miehen päässä on liikkunut kutakuinkin "onkohan se nyt varmasti kiinnostunut, mitä ihmettä mä sanoisin". Ei tuollainen ole läheskään iskemistä, kun jäätä ei ole murrettu.
"Ja jos hiljaisen & vähäeleisen (=miehekkään?!) ulkokuoren alta vielä löytyy ajatteleva, sivistynyt ja huumorintajuinen persoona, niin mitä muuta kukaan nainen voisi toivoa?"
Kun mennään tuonne ulos katsomaan käytännön toimenpiteitä, naiset toivovat sen ajattelevan, sivistyneen ja huumorintajuisen persoonan tulevan itse tekemään aloitetta. Muuten nuo ominaisuudet jäävät sen eleettömän ulkokuoren taakse, mistä juuri kukaan ei älyä etsiä.
Jos puhun "ADHD-klovnien valtakaudesta" niin voiko silloin olettaa muuta, kuin että eleettömät (YT)miehet ja heitä lähestyvät naiset kuuluvat marginaaliryhmään?
En ole niin baariskeneen perehtynyt, että osaisin tehdä kovin kattavia päätelmiä. Ja kun on itse aloitteellinen, niin ei aina muista, miten harvinaista se naisten kohdalla on... Siitä huolimatta -- kuten itsekin totesit, näitä kiinnostuneita naisia kuitenkin on olemassa! Sekin on jo jotakin; osoitus, ettei tarvitse muuttaa itseään aivan sinne BB-Perttu-ääripäähän asti ollakseen kiinnostava. Sen jälkeen, kun on päässyt niin pitkälle, voi seuraavaksi hioa sitä iskemistaktiikkaa.
Mutta totuuden nimessä, tunnen yhden tuollaisen ilmeettömän & tyylikkään miehen, joka lähes aina yritetään aktiivisesti iskeä, kun olemme liikkeellä baarissa. Jopa silloin, jos olemme viihteellä kahdestaan (eli että meitä voisi luulla pariskunnaksi). Tyypillisesti kun käyn tiskiltä hakemassa juotavat, niin eikös vain joku blondi ole tunkenut sillä välin itseään kiehnäämään miehen kainaloon :-)