Pakko purkautua jonnekin, kun sisin kuohuu näin. Meidän työpaikalla on mies, johon olen tuntenut hurjan voimakasta vetovoimaa ihan ensi hetkestä lähtien. Työskennellään samassa tiimissä, johon hän tuli reilu vuosi sitten. Mun on ollut hirvittävän vaikea olla tekemisissä hänen kanssaan, kun häkellyn aina niin hänen lähellään. Tiedän että hänkin tuntee vetovoimaa mua kohtaan. Ollaan vaihdettu pitkiä katseita ja hymyjä, ja joissakin tilanteissa hän on jopa saattanut hipaista mun kättä kädellään hellästi ohimennen ym.
Koska hän on naimisissa ja ollaan niinkin läheisessä työsuhteessa, en ole missään vaiheessa ajatellut aktiivisesti meidän välille mitään. Olen vaan tuntenut ja elänyt nuo tilanteet mitä on ollut, ja olen todennut sen meidän välillä vallitsevan vetovoiman.
Mutta sitten tuli firman bileet. Ja sen jälkeen ei olekaan mikään enää ollut entisellään. Se pitkään meidän välillä vallinnut jännite laukes silloin bileiltana, eikä enää mitenkään pystytty vastustamaan toisiamme. Tässä sitä nyt sitten vaan ihmetellään, että miten tästä eteenpäin. Muutama sana ollaan asiasta vaihdettu ja seuraava tapaaminen sovittu. Töissä ollaan oltu niin kuin ennenkin. Sisällä tosin kuohuu. Ja paljon.
Olen hurjan hämmentynyt tästä tilanteesta ja niin on hänkin. En osaa ajatella asiaa eteenpäin yhtään. Päivä kerrallaan nyt eletään tän kanssa. Jännite meidän välillä töissä on noussut potenssiin tuhat ja perhoset vilisee vatsanpohjassa. On ihana mennä töihin ja ikävä lähteä sieltä pois. Vaikka toisaalta sielläkin on vaikea olla, kun pitää olla niin kuin ei olis mitään. Jännityksellä odotan miten tässä käy. Vaikka oletettavasti kai ei mitenkään hyvin. Mutta nyt en pysty niin pitkälle ajattelemaan. Odotan vaan meidän seuraavaa tapaamista...
Koska hän on naimisissa ja ollaan niinkin läheisessä työsuhteessa, en ole missään vaiheessa ajatellut aktiivisesti meidän välille mitään. Olen vaan tuntenut ja elänyt nuo tilanteet mitä on ollut, ja olen todennut sen meidän välillä vallitsevan vetovoiman.
Mutta sitten tuli firman bileet. Ja sen jälkeen ei olekaan mikään enää ollut entisellään. Se pitkään meidän välillä vallinnut jännite laukes silloin bileiltana, eikä enää mitenkään pystytty vastustamaan toisiamme. Tässä sitä nyt sitten vaan ihmetellään, että miten tästä eteenpäin. Muutama sana ollaan asiasta vaihdettu ja seuraava tapaaminen sovittu. Töissä ollaan oltu niin kuin ennenkin. Sisällä tosin kuohuu. Ja paljon.
Olen hurjan hämmentynyt tästä tilanteesta ja niin on hänkin. En osaa ajatella asiaa eteenpäin yhtään. Päivä kerrallaan nyt eletään tän kanssa. Jännite meidän välillä töissä on noussut potenssiin tuhat ja perhoset vilisee vatsanpohjassa. On ihana mennä töihin ja ikävä lähteä sieltä pois. Vaikka toisaalta sielläkin on vaikea olla, kun pitää olla niin kuin ei olis mitään. Jännityksellä odotan miten tässä käy. Vaikka oletettavasti kai ei mitenkään hyvin. Mutta nyt en pysty niin pitkälle ajattelemaan. Odotan vaan meidän seuraavaa tapaamista...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sama juttu minulla. Tosin olemme olleet samassa työpaikassa vuosikausia, kunnes tänä kesänä hän alkoi käyttäytyä omituisesti, ihmettelin käytöstä, en osannut yhdistää mitenkään siihen, että hän olisi kiinnostunut minusta - vannoutunut poikamies! Mutta niin vain oli ja lopulta hän kertoi tunteistaan... Nyt olemme tilanteessa, että työpaikalla emme voi näyttää mitään, mutta tekstarit sinkoilevat iltaisin ja viikonloppuisin. Töihin on ihanaa mennä!
Kylläpäs kuohahti, kun luin tekstisi. Miksi pitää alkamaan säätämään varatun miehen kanssa? Varmasti JOKAISELLE meille tulee joskus tilaisuuksia, mutta vahva ja itsetuntoinen ihminen ei lähde tuolle tielle. Ihastuksia tulee ja menee, menemällä mukaan varatun kanssa rikot kuitenkin avioliiton (ehkä perheen lapsilta). Miksi kaikki pitää olla nykyisin kertakäyttökamaa, liitoista lähtien?
Ihmisen erottaa eläimistä empatia ja kyky tuntea ja tehdä tietoisia valintoja. Itse tiedän mihin ryhmään kuulun.
Minä en ole vahva, enkä hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen. Olen kohdannut niin paljon vastoinkäymisiä viime vuosina, varsinkin ihmissuhteissa, että tartun kuin hukkuva oljenkorteen tähän suhteeseen, ja tunteeseen mitä se ihminen minussa herättää. En ole todellakaan miettinyt tätä yhtään pidemmälle, mutta kenenkään perhettä en ole suunnitellut hajottavani. En pysty mihinkään ehjään, kunnolliseen ihmissuhteeseen, joten en halua tämän miehen jättävän perhettään minun takiani. Nautin siitä mitä se minulle nyt ja tässä antaa, enkä mieti pidemmälle. En pysty, osaa enkä halua. Kuitenkaan en ole kuin 50%:sesti vastuussa tästä suhteesta. Toinen puoli on sen miehen vastuulla. Ehkä sitten olen eläin, en tiedä. Ehjä, vahva ihminen en ainakaan.
Kun näen kuitenkin lävitsesi, olet ihana, herkkä ja ajatteleva ihminen. Miksi et arvosta itseäsi? Älä anna ihmisten (ihmisen) käyttää itseäsi enempää hyväkseen,jonain päivänä voit olla se vaimo joka kotona odotaa... Jos pelaat peliä vaikka vain etsien rakkauden ja hellyyden rippeitä tulet aina vain rikkinäisemmäksi. Ja sinä olet vahva, usko vaan, ja pääset tästäkin ylitse vahvana kun puhallat pelin heti alkuunsa poikki. Jos kukaan muu ei sinua arvosta, arvosta edes itse itseäsi. Onnea uuteen elämääsi, toivon sinun löytävän sen mitä etsit. (ja uskon että se löytyy omasta sydämmestäsi ja sielustasi)
Mission impossible...