Posti toi kirjeen,tuomittu avioeroon.
Nyt kaikki on siis selvää.
Miksi kuitenkin jahkailen yhä teinkö oikean ratkaisun.
Hain avioeroa 30 v.jälkeen.Eron syyt olivat aliarviointi,raivokohtaukset, jotka aina vaan lisääntyivät ja muuttuivat agressiivisemmiksi.Ei ollut samanlaista arvomaailmaa, ei huumoria, ei yhteisä harrastuksia.
Silti mietin olisko meistä ollut vielä elämään yhdessä ja jos hän kerran niin paljon rakasti minua kun väittää....niin...Tuleeko enää ketään vastaani joka rakastaisi minua niin paljon??
Hakiessani avioeroa minulla oli tunne, etten selviydy selväjärkisenä kovinkaan pitkään jos siihen jään...Onko tämä normaalia?Miksi en ole iloinen ja helpottunut nyt kun paperi on käsissäni??Mitä nyt pitäisi tehdä?
Nyt kaikki on siis selvää.
Miksi kuitenkin jahkailen yhä teinkö oikean ratkaisun.
Hain avioeroa 30 v.jälkeen.Eron syyt olivat aliarviointi,raivokohtaukset, jotka aina vaan lisääntyivät ja muuttuivat agressiivisemmiksi.Ei ollut samanlaista arvomaailmaa, ei huumoria, ei yhteisä harrastuksia.
Silti mietin olisko meistä ollut vielä elämään yhdessä ja jos hän kerran niin paljon rakasti minua kun väittää....niin...Tuleeko enää ketään vastaani joka rakastaisi minua niin paljon??
Hakiessani avioeroa minulla oli tunne, etten selviydy selväjärkisenä kovinkaan pitkään jos siihen jään...Onko tämä normaalia?Miksi en ole iloinen ja helpottunut nyt kun paperi on käsissäni??Mitä nyt pitäisi tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinun on nyt vain jatkettava elämää. Olet ratkaisun tehnyt ja sen mukaan jatkat elämääsi. Teet uudesta elämästä juuri sellaisen kuin haluat. Ei kannata miettiä tuleeko eteen joku, joka rakastaisi. Tulee jos on tullakseen! Tärkeintä on, että opit elämään elämää itseksesi ja nautit elämästäsi. Ei elämän onni ja ilo tule toisesta ihmisestä vaan se tulee itsestä.
Ei kai sitä auta jäädä murehtimaan oisko kuitenkin pitänyt tehdä toisin, täytyy vain katsoa eteenpäin ja luottaa että kyllä elämä kantaa. Ja tosiaan ei onni tule toisesta ihmisestä vaan itsestä.
tehdä ositusta,siinä rytäkässä varmasti selvii kuka rakastaa ja ketä....
itsekin jahkasin pitkään, että teinkö oikein. Mut jahkailu loppu kun löysin uuden kumppanin, johon nyt tutustun.
Sinä olet sentään tehnyt ratkaisun, itse en ole pystynyt tekemään asian eteen muuta kuin osoittamaan mieltä :) Mietin melkein päivittäin, otanko eron, jaksanko yksin, mitäs lapsen elämä, heitänkö yhteiset 25 vuotta pois.. mutta kun tuntuu että toinen takertuu ja vannoo rakkauttaan ja sen pitäisi riittää. Itse haluaisin muut, mutta kun tuppisuu olen, en osaa puhua asiasta...
Toivottavasti jaksat eteenpäin ja jossain vaiheessa olet varma asiasta ja onnellinen.
Kaikissa pitkissä suhteissa ja liitoissa on omat hyvät puolensa. Niitä huonojakin kertyy ja jotkut parit saavat ongelmiaan ratkaistua - toiset eivät. Olet selvästi miettinyt ja harkinnut pitkään noita huonoja puolia. Uskon että ratkaisusi on oikea. Se että epäilet saattaa johtua suhteen pitkästä kestosta ja sen aikana olleista "tähtihetkistä". Kun mies ei ole kuitenkaan täysi paskiainen, niin toki tuntuu pahalta pistää suhde poikki. Itse pohdin juuri samoja asioita. Pystyn purkamaan ajatuksiani ystävieni kanssa - miehen kanssa ei kannata. Hänen mielestään kaikki on pääsääntöisesti hyvin ja se mikä ei ole, niin voidaan vielä saada kuntoon. Minulle ei ole tällä hetkellä lainkaan tärkeää tuleeko ketään toista elämääni, jos tämä loppuu. Ehkä liitto on saanut minusta luonnevikaisen - en tiedä. Tiedän vain että yksinkin on parempi kuin tässä...