Tilanne tasan tämä: Paino aina 54-58 välillä, pituutta 165cm. Kun paino menee tohon 58 alkaa armoton diettailu ja syömisen kyttäily. Nyt olen saanut pidettyä 55 pitkään, mutta esim. eilen vetäsin lakupussin naamaan ja koko tää päivä meni piloille... Ketuttaa ja tuntuu että olo ihan kamalan turvonnu. En koskaan siis oksentele tai sellaista, mutta silloin kun huomaan painon menneen ylärajalleni en kertakaikkiaan pysty syömään kuin puuroja, leipiä ja kasviksia. Jos muuta syön alkaa armoton itseinho. Hulluinta tässä jatkuvassa kierteessä on kun ikääkin jo yli 30 vuotta. Nyt vaan olen huomannut olevani todella kärttyinen heti jos paino heilataa yhtään ylöspäin, kyllähän mä tiedostan sen ettei mitään ylipainoa ole, mutta kun oma järki ei sitä tottele. Entisessä ystäväpiirissäni oli kylläkin mies, jonka mielestä kaikki yli 50 kiloset on kamalia läskejä. Olen miettinyt, että mahtaako tämä vaikuttaa jostakin alitajunnasta näin lujasti minuun, vaikka en ko.henkilön kanssa ole kuin max 3krt vuodessa tekemisissä? Apua miten saisin itseni balassiin, nimenomaan tuon oman pääkopan tästä ikuisesta laihdutuksesta...
Hermot menee
pumpulainen
4431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
terapeutilta , työpaikan psykologilta, terveyskeskuksesta tms. On hyvä kun myönnät että painon tarkkailu on sinulle ongelma varsinkin kun ylipainoa ei ole. Ole rohkea ja etsi itsellesi apua ennenkuin on liian myöhäistä. Olet arvokas sellaisena kuin olet. Jätä nuo kommentit yli 50 kiloisista huomiotta.
Ai onko siinä jotain epänormaalia että karkkipussillisen jälkeen harmittaa?
Minä ainakin olen monesti ajatellut että onneksi sentään tunnen tehneeni jotain "väärin" jos olen herkutellut liikaa, ja sen jälkeen pystynyt syömään terveellisesti. Niin moni jatkaa herkuttelulinjaa jatkuvasti, eivät ehkä edes harmistu, paitsi sitten muutaman vuoden ja kymmenien liikakilojen jälkeen. Minua tympii se että ihmisillä ei ole minkäänlaista itsekuria syömisen suhteen, kaikki paisuu ja kärsii.
Olen pidempi kuin sinä (ja vanhempi) ja minä pidän yllä tätä 55 kilon painoa enkä tunne että siinä ois mitään outoa. Loukkantuisin jos joku ehdottaisi minulle terapiaa:) Mainitsit itseinhosta ja kärttyisyydestä, eli tietenkin kannattaa apua hakea jos asia noin ahdistaa ja elämä tuntuu pyörivän painoasioissa.
Toisaalta, kelläpä ei nykyään pyörisi, kaikki tuntuvat laihduttavan, ja normaalin painon hallintakin voi edellyttää jatkuvaa tarkkailua, mutta miljoona kertaa mielummin pidän normaalipainoa yllä vaikka päivittäisellä kalorinlaskemisella kuin että lihoisin kymmeniä kiloja ja sitten vasta miettisin asioita. Se on todella typerää.
Ja mitäs vikaa on puurossa, leivässä, kasviksissa? Proteiineja siihen vielä niin eikös se ole ihanteellinen ruokavalio, vai onko joku toista mieltä?
Kerroit tuntevasi armotonta itseinhoa yhden karkkipussin takia. Miksi..? Se on karkkipussi, siinä se. Karkkipussin jälkeen voi pitää kevyemmän loppupäivän ja jättää seuraavaan karkkipussiin/muuhun herkkuun taas vähän väliä.
Elämää ei kannata tuhlata tuollaiseen stressaamiseen! Juttele jollekin ammattilaiselle, jolla on hyviä vinkkejä asian korjaamiseksi. Eikä se tosiaan tarkoita sitä, että pitäisi lihottaa itseään tai että avunhankkiminen olisi jotain mielisairaanhoitoa!
Itseinho ja liiallinen kontrollointi ei kerro ihan terveestä asenteesta omaan kehoon, joten kannattaa hankkia apua ajoissa. Samoin kaikenlaiset läskipoliisit ja pinnalliset tyypit on syytä unohtaa.
...parasta luopua vaa'asta?
Minulla ei ole vaakaa ikinä ollutkaan, ja yläasteen terveystarkastusten punnitusten jälkeen (niistä alkaa olla yli 10 vuotta) jo en ole itseäni punninnut. Arvioisin painavani jotakuinkin 55kg, mutta minua ei paino sinällään kiinnosta, eivätkä myöskään yksittäiset herkutteluhetket, kunhan ne eivät ala näkyä vartalossani. Eli minä arvioin hyvinvointini peilikuvaani ja omaan olooni perustuen, ja on toiminut ainakin tähän asti.
Mielestäni on kuitenkin ihan tervettä pitää jonkinlaista "ylärajaa" painolleen. (Itse olen korvannut tämän "kun housut alkavat kiristää" -rajalla, joka on mielestäni terveempi vaihtoehto.) Niin kauan kuin pysyn näiden rajojen sisällä, niin syön sitä mitä huvittaa (tietenkin suurimmaksi osaksi terveellisyyteen pyrkien), ja jos housut alkavat kiristää, niin alan hieman karsia herkutteluja. En nyt kuitenkaan millekään puurolinjalle lähde, koska se olisi mielestäni tarpeetonta itseni rankaisemista. Jos läskiä joskus kertyykin pari senttiä vaikka loman aikana, tai pimeiden syysiltojen naposteluista, niin kyllähän ne siitä taas tavallisiin terveellisiin elämäntapoihin palatessa lähtevät!
Syöminen on mielestäni nautinto, ja niin kauan kuin se pysyy kohtuullisissa rajoissa, ei siinä ole mitään pahaa. Ihminen on elämässään oikeutettu nautintoihin, rankaisematta siitä myöhemmin itseään. Koita päästä eroon vihamielisestä suhtautumisestasi herkkuihin: Ne eivät ole absoluuttinen paha, eivätkä aiheuta kehollesi mitään yhtäkkistä ja lopullista haittaa.
Kaikki yli 50-kiloiset tuomitsevalle tutullesi voit antaa piutpaut! Eihän hän edes luultavasti tiedä miten paljon painat, jos et sitä itse hänelle kerro. Ja mitä väliä sillä muutenkaan on?
Elä itsellesi. Älä painollesi, tuttaviesi mielipiteille, terveelliselle ruokavaliolle tai muillekaan ulkoisille mitättömille seikoille. Unohda moralisoinnit ja luomasi "ruokailusäännöt". Kohtuus kaikessa on ainut järkevä ohjesääntö. Ja muista, että yleensä se mikä saa sinut tuntemaan olosi hyväksi on sinulle hyväksi.