Erosin, noin pari kuukautta sitten miehestäni, jolla oli taipumusta väkivaltaan. Ero tuntui raskaalta ja hankalalta, koska rakkautta oli ainkin itseltäni miehelleni. Onhan sitä vieläkin, mutta yritän tukahduttaa asiaa kaikin keinoin.
Vaikein osa erossa lieneen se että menetti itselleen tärkeän ihmisen, koska hänen rakkautensa minua kohtaa ei ollut hakemaani lämpä ja suojaa tarjoava rakkaus.On vaikea hyväksyä se julma tosiasia, että oman turvallisuutensa vuoksi on parempi vaan erota. Mieluummin vaikka pettäjä tai vaan palon sammuminen, kuin se et asian voisi hoitaa ja asiat laittaa järjestykseen. Mieheni ei koskaan myöntänyt totuutta, hoidoissa hän kyllä kuulemma käy ja vaikka toivonkin hänellä paljon hyvää ja elämälle uuden alun, niin se ajatus jo valmiiksi sattuu siitä että jossain tuolla voi olla se nainen jonka takia hän on valmis muuttumaan paremmaksi.
Mutta milloin se kaikki loppuu -rakkaus, kipu, tuska ja viha?
Vaikein osa erossa lieneen se että menetti itselleen tärkeän ihmisen, koska hänen rakkautensa minua kohtaa ei ollut hakemaani lämpä ja suojaa tarjoava rakkaus.On vaikea hyväksyä se julma tosiasia, että oman turvallisuutensa vuoksi on parempi vaan erota. Mieluummin vaikka pettäjä tai vaan palon sammuminen, kuin se et asian voisi hoitaa ja asiat laittaa järjestykseen. Mieheni ei koskaan myöntänyt totuutta, hoidoissa hän kyllä kuulemma käy ja vaikka toivonkin hänellä paljon hyvää ja elämälle uuden alun, niin se ajatus jo valmiiksi sattuu siitä että jossain tuolla voi olla se nainen jonka takia hän on valmis muuttumaan paremmaksi.
Mutta milloin se kaikki loppuu -rakkaus, kipu, tuska ja viha?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Löikö miehesi sinua?
kyllähän siinä niin lopulta kävi, että nyrkistä sain.
Ei muutamassa kuukaudessa vielä mikään lopu. Itse olen eronnut jo yli vuosi siten henkisenväkivallan ikeestä. Minusta tuntuu, että rakastan edelleenkin sitä miestä. Liekkö piirteitä sadismista...Ilmeisesti kuitenkin nautin siitä väkivallasta, koska en voi miestä jättää mielestäni. Öisin näen unta ja päivisin haveilen. Vuoteen ei ole kuulunut päivääkään, etteikö hän olisi mielessäni.
Odotan vain, että se 2 vuotta tulisi jo täyteen. Jaksamista sinulle;)
tai jos on tykännyt toisesta esim. 3 vuotta, kipu yms. helpottavat suurinpiirtein samassa ajassa. näin ne kuulemma sanovat.
itseni kiusaamisen, ex-sulhaseni oli moniongelmainen (kuten minulle pikkuhiljaa selvisi), joka ei itse myöntänyt mitään ongelmia olevankaan. Kunnes sitten täydellinen romahdus suhteemme lopullisesti katkettua. Hän oli heitellyt sormusta jo aiemmin ja 'lopettanut' suhteemme monta kertaa. Sanoin aina, että MINÄ muutan mieltäni vain kerran. Ja sitten aika ja minä olimme kypsiä. Aluksi oli vain helpottavaa päästä irti ja eroon manipuloivasta ja epärehellisestä tyypistä. Jälkijunassa tuli tyhjyys menetetystä tulevaisuudesta ja menetetystä ihmissuhteesta. Nytkin mies pommittaa puheluilla ja tekstareilla, mutta pidän linjani: en vastaa.
> Mutta milloin se kaikki loppuu -rakkaus, kipu,
> tuska ja viha?
Joo, itselläni loppui rakkaus x-vaimoon jo ennen eroa ja viha tuli tilalle useamman vuoden kestäneen avioeroprosessin jälkeen. Häntä en kaipaa. Mutta lapsia kyllä... jokainen päivä on hankala kun ei ole enää päivittäin omien lasten kanssa tekemisissä. Se jäynää loppuelämän. Toivottavasti saan selittää heille jonain päivänä asian.
toi teksti oli ku suoraan mun läppäristä! mies ei ollu suoranaisesti väkivaltanen fyysisesti mut kun hän oli kännissä sainki sit henkiseltä puolelta ihan täydeltä laidalta. Alkoholi oliki sit meän suhteessa kuningas ja miehelle tärkeempi kuin mä. kuus vuotta kattelin ukkoa ennenku suostuin itselleni sydän verellä myöntämään etten pärjää viinapirulle. Mikään ei oo ikinä sattunu niin paljon..
erosta on parisen kuukautta vaik meän suhde oliki käytännössä ohi jo aikaa sitten. rakastan miestä edelleen enemmän ku mitään muuta! miksi vitussa sitä pitää olla niin tyhmä ettei tajua lopetta?! miksei tunteitaan vois tappaa niinku napista painamalla? miten mä tapan tän rakkauden joka satuttaa mua joka päivä?
ollaan edelleen miehen kans tekemisis viikottain ja hyviä kavereita. olis kai mun kannalta parempi jos ei edes nähtäis niin olis ees jotain toivoa päästä irti. meil on paljon yhteisiä kavereita ja senki takia nähään usein.
mä haluisin vaan päästä irti ja jatkaa elämää ja löytää uuden rakkauden. pysyä miehen kans kavereina mut tappaa tuskan, ikävän, rakkauden.
mä oon myös miettiny sitä et mikä mussa oli vikana kun en ollu tarpeeksi hyvä nainen muuttamaan miestäni. nyt alan pikku hiljaa uskoa ettei toista voi muuttaa jos toinen ei yhtään tuu vastaan.
päivä kerrallaan ehkä joskus saan voimaa sanoa miehelle et ei nähä enää koskaan ja pikku hiljaa pääsen yli, nyt mun voimat ei siihen riitä ja mä otan mitä saan ja jatkan hidasta henkistä itsemurhaani..
kipu ja suru täysin koskaan.
Ero tuli 23v suhteen jälkeen. Aika pian aloitin uuden, laastarin.
Nyt on loppu laastari, viimeisiä viedään.
Samalta tuntuu kuin exä lopetti meidän suhteen.
On vaan jaksettava. Välillä on aivan helvetin paha olo, tekis mieli vetää jojoks. aina voittaa järki. Täällä olen.
Kurkussa pyörii oksennus, muttei paha olo tuu eikä hellitä. Kai se on ihminen sitten niin rakennettu.
Ekasta erosta on nyt virallisesti vähän yli kaksi vuotta, sitä ennen teimme eroa kaksi vuotta, siis yhteensä 4 ( jee, olen nero )Ei kaikki tunteet exää kohtaan ole vieläkään kuolleet. Jonkinlainen ikävä iskee välillä, en tiedä onko se enää kyseiseen ihmiseen kohdistuvaa, vaiko asioihin joita yhdessä teimme, mutta välillä se vaan nostaa päätään.
Lasten asioissa joutuu olemaan tekemisissä, muuten emme juuri ole. Alkuun otti päähän, jouduin kyselemään kaikki mahdolliset liittyen asuntoomme ja autoon. Sitten vain päätin, että nyt lopetan yhteydenpidon muuten.
Kävin terapiassa, terapeutti kehotti myös lopettamaan yhteydenpidon, olin kuulemma liian kiltti.
Noudatin sitä ja se auttoi.
Voimia kaikille! Kyllä se siitä, vaikka nyt niin tyhmältä kuulostaakin.
Kai munkin on tällä kertaa kohdattava se yksinäisyys, vihaan sitä!!
Erostani on jo yli kaksikymmentä vuotta ja joka päivä joku asia tuo mieleen hetkeksi kokemani iskut.
Nyt olen löytänyt uuden rakkaan ja yritän luottaa siihen,että hän ei lyö.
Tuskin väkivaltaa koskaan unohtaa,tietysti se painuu taka-alalle ,mutta sitten joku pieni juttu voi sen taas tuoda sen hetkeksi mieleen.
isäni jälkeen. Ottajia olisi ollut, mutta äitini oli niin katkera ja vihainen menetetyille vuosille, että halusi elää yksin lopun elämäänsä. Se oli aika vaikeaa lasten kannalta. Nyt vihdoinkin, kun äiti alkaa olemaan vanha ja erosta on jo 17 vuotta, niin seesteisyyden piirteitä alkaa löytymään ja se rauha - on jopa päiviä, kun hän ei moiti isää ja jopa on valmis antamaan anteeksi. Ja mikä on parasta - hän on se sama mahtava persoona, joka oli joskus olemassa, mutta joka oli pitkään kadoksissa. Täytyy sanoa, että vaikea ihmissuhde saattaa pahimmassa tapauksessa viedä mielenterveyden ja fyysisen terveyden. Mutta tässä tapauksessa hän teki surutyön, me lapset autoimme ja minäkin olen useat viikonloput kuunnellut raivoamista ja itkemistä ja käsitellyt kaiken maailman asiat oman äitini kanssa. Nykyään hän levollisena antaa elämänohjeita meille lapsille.:)
Karmeaa lukea kuinka ihmisen sisällä koskee noin kovasti. Ajatelkaa että elämää on sen yhden surkimuksen jälkeenkin, yksin on monesti helpompaa vaikkakin kipeämpää. Munattomia miehiä sellaiset jotka lyövät naisiaan.
Olen itse mies ja olen juuri lopettamassa kuuden vuoden pituista moniongelmaista ja lopussa hyvin vaikeaksi muodostuvaa suhdetta. Nyt sen on pakko loppua.
Hauska asetelma, täällä olette lähes kaikki päivitelleet väkivaltaista miestänne. Minulla se on toisinpäin, en ole lyönyt naista kertaakaan, mutta olen vastaanottanut häneltä iskuja. Kyse ei ole siitä luonnollisesti ettenkö uskaltaisi tai pystyisi, mutta olen saanut terveen kasvatuksen enkä siten lyö naista. Vaikkakin hän on muutaman kerran lyönyt minua. Joku voi väittää munattomaksi kun en laita akkaani nippuun, näen itse kyseisen ihmisen ongelman ja tiedän että siihen ei auta vastata väkivallalla.
Nyt tulevan eron jälkeen tiedän, että tuntevana ihmisenä mahdollisesta "laastarista" huolimatta, tulen suremaan syvästi. Ehkä enemmän hänen puolesta kuin omastani, mutta kuitenkin. Kaikesta huolimatta tulen toivomaan hänelle parasta.
Olisin kovin otettu jos saisin "kokeneilta eroajilta" neuvoja miten saan pidettyä itseni kasassa. Sekä sitä miten käyn päässäni sisällä asioita läpi, mitä asioita voin tehdä että selviäisin asiasta ehjimmin. Toki ero pitää aina kärsiä, mutta eihän siihen kannata jäädä kierimään jos siitä pääsee poiskin.
Kiitos asiallisille vastaajille!!