Veljeni nukkui pois ja nyt olisin tosi kiitollinen jos jollain olisi hyviä,kauniita värssyjä ehdottaa kukkavihkoon?
muistolause veljelle?
10
45188
Vastaukset
- kukkakaupoissa
Kukkakaupoissakin on kirjoja joissa on muistolauseita.
Mutta voihan ne muistosanat laittaa ihan omin sanoinkin. Ei siinä tarvitse välttämättä olla valmiita värssyjä. - sanat
Veljeni kuoli myös äskettäin.
Muistovärssyni on laulusta Paikka auringossa.
Joka kuvastaa hyvin hänen elämäänsä.
Laulujen sanoista voi löytyä kauniita säkeitä.
Ja myös lohdutusta itselle. - hakupalvelu, kirjat
Monesta hautaustoimistosta tai kukkakaupasta saa vihkoja, samoin kirjastosta.
Googleltakin löytää haulla. Tässä yksi sivusto: http://www.kataisenkukka.fi/varssyt.php
Mutta mikään ei todellakaan estä kirjoittamasta itse muutamia sanoja läheisestä, kuten hänet tunsit ja mitä hän merkitsi.
Osanottoni, olen myös menettänyt läheisen hiljattain ja luin juuri viime lauantain lehdestä yhden entisen poikaystäväni veljen kuolinilmoituksen. Ihan sattumalta osui silmään, mutta teki todella surulliseksi.
Vuosien jälkeenkin halualisin muistaa ihmisiä, jotka ovat olleet osa elämää, vaikka vain pienen hetken, mutta en tohdi hänelle soittaa koska se voisi olla hänestä ja hänen perheelleen ehkä outoa.
Tämä kommentiksi, että teillä voi olla tukena paljon ihmisiä, joita ette ehkä tiedä edes ajatella, ihmisiä elämän varrelta.
Elämä on lyhyt ja arvaamaton, yritetään elää se hyvin pvä kerrallaan.Hyvän ystävän hautajaiset on ens lauantaina.Löysin värssyyn loppu-osan tuolta kataisenkukan sivuilta,tosin muutettuna ja lyhennetynä.44 vee oli kaveri niinkuin minäkin.Tv.Vesku.
- värssy
on Kaj Chydeniuksen Niin korkea taivas.
Googleta sanat.
Osanottoni ja jaksamista Sinulle :) - monesti miettinyt
Iltarukousta jonka tyttäreni juuri oli oppinut ja jonka minä äidiltäni opin..Levolle laske luojani,armias ole suojani jos vuoteeltain en nousisi,taivaaseen ota tykösi.Tämä nyt ei suoranaisesti liittynyt aloittajan asiaan mutta tuli mieleen taas kerran.
- Turvamies
Hei veljesi menettänyt. Poikani kuoli kesäkuussa. Tässä yksi koskettavasta muistolauseesta:
Voimme vain surra hänen lähtöään tai iloita hänen elämästään.
Sydämiimme voi jäädä tyhjyys, koska emme näe häntä enää tai voimme antaa niiden täyttyä toivosta ja yhteisten päivien muistoista.
Voimme vain antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa tai tehdä niin kuin hän haluaisi.
Hymyillä, rakastaa ja jatkaa elämää.- surussa
Kiitos kaikille!!!Löysinkin jo sopivan.
- jukka
Hei, myös täältä löytyy paljon muistolauseita
www.memoria.fi
- hautaustoimistosta sen vihk...
mulla kolahti hetin se muistovårssy veljestäni,se oli justiin kuin ois tehty pikkuveluani varten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse4928573Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1205852Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos2764836Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli584635Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s714166Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1603940SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1723778- 901718
- 991272
- 47889