Moi,

En ole aikoihin näillä palstoilla ollut.

On niin monta syytä siihen, esim. se, että sama paskan jauhaminen täällä jatkuu päivästä päivään.

Toinen syy on henkilökohtaiset ongelmani, esim. se, että nainen tulee Eestistä, tuo minun kotiin häävaattet ja vastaa kosimiseen että kyllä. Hän olli luonani 1 viikon, seurustelimme kylläkin yli vuoden. Sitten hän lähti 2 viikoksi kotikaupunkiinsa Paideen, ja sain sattumalta tietää, että hän oli heti alkanut etsimään itselleen rakastaja, jonka luona hänen oli tarkoitus pettää minua aina, kun ollisi käynyt kotimaassaan. Eli tarkoituksenaan oli siis viettää kaksoiselämää. Olen kirjoittanut asiasta kansainvälisellä palstalla, ja pannut sinne meidän skype-keskustelun. En tiedä oletteko kielitaitoisisia, jos osaatte ko. kieltä lukekaa Eesti (international forums) foorumilta, miten eestiläinen naine minua huijasi. Kirjoitti samaan aikaan minulle ja eräälle toiselle miehelle, että kultaseni, jne, jne. Mui
staakseni se on toisella sivullla, sivut siirtyvät nopeasti, ja alkaa sanoilla "kas koik teie litsid on samasugused"   
0401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Empä ole.. kirjoitti:

En ole aikoihin näillä palstoilla ollut.

On niin monta syytä siihen, esim. se, että sama paskan jauhaminen täällä jatkuu päivästä päivään.

Toinen syy on henkilökohtaiset ongelmani, esim. se, että nainen tulee Eestistä, tuo minun kotiin häävaattet ja vastaa kosimiseen että kyllä. Hän olli luonani 1 viikon, seurustelimme kylläkin yli vuoden. Sitten hän lähti 2 viikoksi kotikaupunkiinsa Paideen, ja sain sattumalta tietää, että hän oli heti alkanut etsimään itselleen rakastaja, jonka luona hänen oli tarkoitus pettää minua aina, kun ollisi käynyt kotimaassaan. Eli tarkoituksenaan oli siis viettää kaksoiselämää. Olen kirjoittanut asiasta kansainvälisellä palstalla, ja pannut sinne meidän skype-keskustelun. En tiedä oletteko kielitaitoisisia, jos osaatte ko. kieltä lukekaa Eesti (international forums) foorumilta, miten eestiläinen naine minua huijasi. Kirjoitti samaan aikaan minulle ja eräälle toiselle miehelle, että kultaseni, jne, jne. Mui
staakseni se on toisella sivullla, sivut siirtyvät nopeasti, ja alkaa sanoilla "kas koik teie litsid on samasugused"   

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu