sydänsuruista voi selvitä, mä selvisin!! kävin aivan totaalisen pohjalla, luulin kuolevani, elämä pysähtyi, kaikki oli väritöntä, itketti ja sattui aivan mielettömästi. Nyt kuitenkin seison omilla jaloillani enkä enää itke. olen vahvempi kuin koskaan ennen. Uskokaa, maailma ei kaadu, vaikka se hetken aikaa siltä tuntuu!
Valehtelen jos väitän, ettenkö exää toisinaan ajattelisi.. mutta se ei satuta eikä kosketa mua enää millään tasolla. Toisinsanoen, lähestulkoon aivan sama minulle!
uskokaa itseenne ja omiin vahvuuksiin, siitä voi selvitä!
Valehtelen jos väitän, ettenkö exää toisinaan ajattelisi.. mutta se ei satuta eikä kosketa mua enää millään tasolla. Toisinsanoen, lähestulkoon aivan sama minulle!
uskokaa itseenne ja omiin vahvuuksiin, siitä voi selvitä!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kanssa... itekkin olen selvinnyt...
Mutta sydän on edelleen särkynyt näemmä.
kuollut jo sukupuuttoon jos ei selviäsi. Mutta arven se jättää aina
Se oli mun ensimmäinen seurustelusuhde. Se oli niin ihanaa ja täydellistä. Se kesti vuosia. Sitten mut jätettiin. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Siitä on jo vuosi. Mulla on jo yks suhde sen jälkeen takana ja toinen taas alkanut. Mä oon ollut välillä ihastunut ja oon taas. Silti mä vieläkin ajattelen exää. En enää joka päivä, mutta taas tänään itken kun oon yksin ja mulla on ikävä sitä. En mä enää edes muista millaista meillä oli. Se kaikki tuntuu jo unelta, joltain kaukaiselta, mutta vieläkin tuntuu pahalta.
ainakin niin väittävät. Itse olin onnellisesti naimisissa 25v. kunnes paljastui, että vaimolla oli toinen mies. Heidän seurustelua oli jatkunut pari vuotta ennen kuin se tuli ilmi. Vaimo lupasi montakertaa lopettaa suhde,mutta tilanne vain paheni. Minulle ei ole vieläkään selvinnyt miksi vaimo teki tämän. Tulimme keskenämme hyvin toimeen ei ollut raha huolia eikä alkoholi ongelmaa kummallakaan, eli kaiken piti olla kunnossa. Mutta kun hän ihastui kaksikymmentä vuotta itseään nuorempaan mieheen ei siinä lapset eikä minun terveys meinanneet mitään. Meidä lapsista kaksi on vanhempia kuin hänen nykyinen mies. Minulle tämä on ottanut niin koville että jos minulla ei olisi suojellusenkeliä ei minua enää olisi. Erosta on nyt puolitoista vuotta kuukauden olen ollut ilman lääkkeitä, mutta kyllä se vieläkin rintaa puristaa. Töissä olen käynnyt koko ajan, mutta uuteen suhteeseen ei ole ollut minkäänlaista mielenkiintoa. Tuntuu että entiselleen tästä ei toivu, mutta tämän asian kanssa on opittava elämään.
tosi pahalta tuo kertomuksesi.
Oman asiani kanssa olen tässä painiskellut heinäkuun alusta saakka. Minulla oli miesystävä lähes kaksi vuotta. Sitten paljastui että olikin varattu, asui toisen naisen kanssa. Tämä johtaja halusi jatkaa tämän avonaisen kanssa. Minut heitittiin sivuun kuin märkä rätti. Kahta naista hän ei voinut pitää suhteemme paljastuttua myöskin tälle avokillensa. Asuinkumppani voitti siis.
Jokaisen sydänsuru on tietysti tärkeä , mutta tuntuu ettei minun ole mitään sinuun verrattuna.
Koetetaan jaksaa kumpikin tahollamme.
Olen huomannut että aika kyllä hoitaa haavoja umpeen , mutta hitaasti.
Voimia sinulle omalle taipaleellesi!
Eihän se elämä tähän lopu kaikesta huolimatta.
Itse olen ollut 35 vuotta naimisissa. Keväällä mieheni ilmoitti, että on rakastunut netin kautta filippiiniläiseen naiseen (melkein 30 vuotta häntä nuorempaan). Pitäneet tiivistä yhteyttä miltei joka päivä. Suunnittelivat naisen suomeen muuttoa.
Siihen tarvitsi avioeron. Kevät ja alku kesä yritettiin selvitellä meidän välejä. Yhdessä oloa on kuitenkin niin monia vuosia ettei sitä mielestänä voinut noin vain lopettaa. Miehenikin sanoi olevan vielä tunteita minua kohtaan. Mutta sitä toista naista hän ei pystynyt jättämään. Sitten elokuun alussa mieheni haki avioeroa. Minä panin nimeni papereihin koska olin tullut siihen tulokseen ettei meillä ole enään yhteistä tulevaisuutta. Mutta tunteita minulla on miestäni kohtaan kaikesta huolimatta syvästi.
Mieheni halusi, että asutaan kuitenkin yhdessä asumuserosta huolimatta. Siinä samalla voisi katsoa josko me vielä voisimme vaikka jatkaakin yhteiseloa.
Tunteet olivat pinnassa molemmilla. Paljon itkettiin ja puhuttiin. Sitten hän ilmoitti, että jättää tämän toisen naisen ja jatketaan me avioliittoa. Minä annoin hänelle aikaa työskennellä ja jättää ajan kanssa tämä nainen. Kuulemma tämä nainen rakasti niin syvästi miestäni, ettei voinut kerralla panna välejä poikki. Vaan ajan kanssa pikkuhiljaa valmistaen.
Mieheni piti yhteyttä tähän naiseen, joskin minun luvalla, kunhan koko ajan työskentelee siihen suuntaan, että jättää hänet.
Nyt minulle sitten selvisi, että mieheni on lähettänyt tälle naiselle rahaa joka kuukausi, jopa sen jälkeen kun lupasi jättää hänet. Rahaa meillä tosiaankaan ei ole ylimääräistä. Päin vastoin laskea saa tarkkaan mihin rahat saa riittämään. Ja se summa ei ole mikään pieni minkä hän lähettää.
Nyt minusta tuntuu etten jaksa enään uskoa meidän tulevaisuuteen. Suunnittelen omaan asuntoon muuttoa. Tilannetta vaikeuttaa se, että meillä on 15 vuotias tytär joka asuu vielä kotona. Mutta kai minun on laitettava oma tulevaisuus etusijalle.
Olen käynyt tässä reilun puolen vuoden aikana monenlaiset tunteet läpi.On ollut jopa itsetuhoisia ajtuksiakin, mutta niistä olen onneksi päässyt yli.
Tässä vaiheessa minulla on sellaine tunne, että elämäni ei tule olemaan onnellinen enään koskaan. Kuten kirjoitit, tämän kanssa on vain opittava elämään.
Paljon on vielä työstettävää ja tavallaan kaikki alkaa jälleen alusta, kun elättelin jo toiveita, että avioliitto jatkuu.
Kiitos kun viitsit kirjoittaa tekstisi tänne nettiin, ihminen joka on sydänsuruissa saa varmasti voimaa kirjoituksestasi, minun ainakin tuli parempi olla. Kiitos sinulle!