Koska varmaan 70% palstan lukijoista ei tiedä mistä sodasta on kyse valaisen asiaa hieman.
Kyseessä oli Ruotsin ja Venäjän sota, jonka Venäjä voitti ja sen seurauksena Suomen maakunta liitettiin osaksi Venäjää.
Oleellisena pointtina tässä on se minkä takia Ruotsi hävisi sodan. Käytännössähän "suomalaiset" hoitivat sodan käytännön toteuttamisen. Suomi pärjäsi aluksi erittäin hyvin, Viaporin linnoitusta pidettiin murtumattomana. Venäläiset tykittivät ja pommittivat sitä turhaan, mutta mikään ei auttanut...Voitto näytti varmalta, mutta jossain vaiheessa tapahtui kuitenkin yllättävä käänne kuin tyhjästä - suomalaiset antautuivat. Näin jälkikäteen katsottuna antautuminen näyttää todella hölmöltä, venäläiset olivat heikkoja, eikä heidän arsenaalinsa ollut sillä tasolla, jolloin antautumisesta voitaisiin järkevästi ajatella. Kuitenkin suomalaiset antautuivat.
Nyt kerron teille suuren salaisuuden minkä takia antautuminen tapahtui. Tätä ei mistään historian kirjasta löydä. Suomi anatutui, koska venäläiset olivat leperrelleet valheellisia lupauksia naisten keskuuteen.
Tämä antautumienn oli kohtalokas koko Suomen historialle, jonka seurauksia vielä tänä päivänkin kärsimme.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja kansallisuusaate olisi Ruotsissa näkynyt vähemmistökielen tukehduttamisena. Olisimme ruotsalaistuneet ja puhuisimme nyt Ruotsia.
Ilman häviötä 1808 ei olisi nyt Suomea lainkaan.