Olipa kerran...

Olipa kerran lutka,
joka vietti modernia seksuaalielämää,
hän AT-miehen vihan päällensä langetti,
muttei koskaan saanut tietää sitä,
koska AT-mies vihasi yksin,
pimeässä komerossaan
4396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

AT-mies kääntää itseinhonsa vihaksi muita kohtaan sen sijaan että ottaisi vihdoinkin itseään niskasta kiinni ja laittaisi elämänsä kuntoon. Vihaava AT-mies on kurahousu joka ei osaa huolehtia edes itsestään saatikka sitten muista.

Äänestä

Olipa kerran surkimus,
jolla ei ollut lainkaan seksuaalielämää
Miten voisikaan olla,
olihan hän surkimus
joka ei herättänyt kenenkään haluja
Hän kutsui intohimonsa kohteita lutkiksi
koska naiset eivät hänelle antaneet
vaan rakastamilleen miehille
mikä olikin aivan oikein
Sen pituinen se.

Äänestä
  • Mutta tuo yksinäinen surkimus
    oli edelleen sitä mieltä
    että naisten, joita hän halusi halventaa vain siksi
    että he olivat hänen mielestään halventaneet hänet
    kollektiivisesti, eihän kukaan antanut hänelle
    naisten olisi tullut haluta edes olla hänen ystävänsä
    olihan hän pohjimmiltaan hieno ihminen
    tai siis vittu olis jos sais kaiken haluamansa ilmaseks saatana
    pohjimmiltaan hieno ihminen
    vaikka kaikki hänen luonteenpiirteensä toki puhuivat tätä vastaan

    Äänestä

Me "lutkat" (huom. lainausmerkit!) elämme täysillä, nautimme ja nauramme, välillä jossain masokismin puuskassa kiusaamme itseämme käymällä tällä palstalla mutta kai siihenkin ajaa vain jokin uteliaisuus. Sillä aikaa lutkitteleva ATM erittää vihreää sappinestettä, kärsii korkeasta verenpaineesta ja ennen kaikkea suunnattoman pahasta henkisestä olosta siksi, ettei hän voi muuttaa ihmisiä mieleisikseen ja hän vihaa, vihaa, vihaa kaikkea ja kaikkia.

Kuka siis kärsii? En minä ainakaan. Kun haluan päästä pois tästä sairaasta virtuaalimaailmasta niin painan punaista ruksia näytön yläkulmassa ja palaan elävään elämään ja oikeiden ihmisten pariin ja unohdan koko ATMien olemassaolon. He saavat kieriskellä vihassaan ja katkeruudessaan niin paljon kuin haluavat, siitä ei kärsi kukaan muu kuin he itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


musta sade kirjoitti:

Olipa kerran lutka,
joka vietti modernia seksuaalielämää,
hän AT-miehen vihan päällensä langetti,
muttei koskaan saanut tietää sitä,
koska AT-mies vihasi yksin,
pimeässä komerossaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu