Olen aikuinen, pian viisikymppinen nainen, pitkään sinkkuna tai vähemmän vakavissa seurustelusuhteissa ollut.
Tapasin kesällä vanhan tutun. Mies on kaveripiirini reunamilta, yhteinen ystäväpiiri ja yhteiset ympyrät. Kesällä tapasimme usein terassilla, sattumalta, juttelimme. Loppukesästä jo katselimme toisiamme silmiin, hakeuduimme toistemme seuraan.
Kesä loppui, työkiireet alkoivat, tapaamiset harvenivat. Ikävöin hänen rauhallista, humoristista, symppista seuraansa ja hänen katseitaan ihan järkyttävästi.
Emme ole vaihtaneet numeroita, koska kesällä tapasimme luontevasti siellä ja täällä. Kävimme kaverijoukolla ulkona ja konserteissa.
Tiedän, että numerotiedustelu toimii, tiedän että hän on sinkku, tiedän että olemme flirtanneet riittävästi. (Mutta hän tietää nuo samat asiat! Yhteisillä kavereillamme on numeroni, soittelemme useinkin.)
Kun muistelin erästä keskusteluamme, tajusin etten ole koko tällä vuosituhannella tuntenut tällaista rakastumista. Olen pidätellyt kiinnostuksen osoituksia, etten vaikuttaisi epäkorrektin tyrkyltä - mutta tuon keskustelun aikana luin tunteita hänen kasvoiltaan ja pienestä kosketuksestaan.
Kuinka noloa on soittaa tällaisessa tilanteessa ja pyytää häntä keikalle/konserttiin/kaljalle? Siis jos hän ei olekaan kiinnostunut, pitääkö mun vaihtaa ystäväpiiriä, harrastusta, kuppilaa?
Ilman häntä olen yksinäinen. Ilman kaikkea tuota muuta olen todella yksinäinen.
Tapasin kesällä vanhan tutun. Mies on kaveripiirini reunamilta, yhteinen ystäväpiiri ja yhteiset ympyrät. Kesällä tapasimme usein terassilla, sattumalta, juttelimme. Loppukesästä jo katselimme toisiamme silmiin, hakeuduimme toistemme seuraan.
Kesä loppui, työkiireet alkoivat, tapaamiset harvenivat. Ikävöin hänen rauhallista, humoristista, symppista seuraansa ja hänen katseitaan ihan järkyttävästi.
Emme ole vaihtaneet numeroita, koska kesällä tapasimme luontevasti siellä ja täällä. Kävimme kaverijoukolla ulkona ja konserteissa.
Tiedän, että numerotiedustelu toimii, tiedän että hän on sinkku, tiedän että olemme flirtanneet riittävästi. (Mutta hän tietää nuo samat asiat! Yhteisillä kavereillamme on numeroni, soittelemme useinkin.)
Kun muistelin erästä keskusteluamme, tajusin etten ole koko tällä vuosituhannella tuntenut tällaista rakastumista. Olen pidätellyt kiinnostuksen osoituksia, etten vaikuttaisi epäkorrektin tyrkyltä - mutta tuon keskustelun aikana luin tunteita hänen kasvoiltaan ja pienestä kosketuksestaan.
Kuinka noloa on soittaa tällaisessa tilanteessa ja pyytää häntä keikalle/konserttiin/kaljalle? Siis jos hän ei olekaan kiinnostunut, pitääkö mun vaihtaa ystäväpiiriä, harrastusta, kuppilaa?
Ilman häntä olen yksinäinen. Ilman kaikkea tuota muuta olen todella yksinäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ole rohkea. Mun mielestä vastaus kysymykseesi löytyy sun omasta tekstistä:
"Kun muistelin erästä keskusteluamme, tajusin etten ole koko tällä vuosituhannella tuntenut tällaista rakastumista."
Eli nyt toimit nainen! Sinähän saatat pienellä rohkeudella saada juuri kaiken sen minkä haluat.
Pahin, mitä voi tapahtua on, että sinä suurentelet epäonnistumisen mahdollisuutta mielessäsi ja häpeilet lähestymisyritystäsi. Toisen ulospyytämisessä ei ole rahtuakaan mitään noloa. Vaikka hän kieltäytyisikin, niin mitäs sitten? Sinä olet pyytänyt tuntemaasi kivaa miestä ulos. Aika arkipäiväistä ja normaalia, eikä tuollaisesta syystä nyt mitään kaveripiirejä tai elämäntapaa vaihdeta. Ja jos hän kieltäytyy (mitä epäilen kertomasi perusteella vahvasti) niin seuraavan kerran kun kohtaatte, sinä katsot häntä reippaasti silmiin, hymyilet ja tervehdit. Sinähän olet ehdottanut yhteistä tekemistä, koska pidät hänestä ja sehän on vain kohteliaisuus miehelle, ei mikään häpeällinen rikos.
...eli lähetin tekstiviestin. Joo, ja odotin. Vastausta ei kuulu. Mies voi tietenkin olla rankassa työputkessa tai jopa työmatkalla ties missäpäin maailmaa.
En osaa arvailla hänen syitään, mutta olisipa ollut kiva saada vastaus, millainen vain.
Hanna, kiitos fiksusta vastauksestasi!
tilanteessa olen ja mietin juuri että taidan laittaa viestiä hänelle.
Siitähän sen sitten tietää mitä toinen ajattelee.
Kokeile ja laita sinäkin viesti, ehdota tapaamista ja keskustelkaa asioista.
Tsemppiä sulle!
Mulle kävi näin..
Mies flirttasi pitkin alkukesää, pyöritään myös samoissa porukoissa. Hakeutui mun seuraan, katseli syvälle silmiin, kosketti ohimennen ja teki kivoja pikku palveluksia.
..mutta, kun pyysin tapaamaan, niin kieltäytyi vetoamalla kiireisiin!
Eikä ole sen jälkeen tehnyt elettäkään ehdottaakseen itse tapaamista kanssani.
Ja kuitenkin jatkaa flirttailua jollain tasolla, vaikka välillä on kuin "suuttunut".
Että kyllä miehetkin osaa olla hankalia ja naismaisia.
Kiitos tsemppauksesta.
Toivottavasti uskalsit, ja toivottavasti onnasi!
Hallelujaa, olen vihdoinkin menossa treffeille tuon ihanan miehen kanssa. Kädet hikoavat kirjoittaessa, jännittää, mutta nyt tiedän että välillämme on oikeasti tunne!