Olen siis muuan tyttö täältä jostakin, joka kärsii kiusallisesta ongelmasta nimeltään karvaisuus. Yksi monista ongelma-alueistani ovat sormet, joissa kasvaa suht. tummaa karvaa (ei tietenkään mitään puskia, mutta häiritsevää silti). Ahdistaa, kun ei voi missään pitää lyhythihaisempaa paitaa eikä mitään, kun aina valaistus paljastaa. Käytän aina jotain pitkähihaista paitaa ja vedän hihat sormia peittämään. Nyt tulin miettineeksi, että voiko näitäkin hommata pois vaikka epilaattorilla? Onko se oikeasti pelkkä luulo että ne karvat kasvaa takaisin myöhemmin pidempinä ja/tai paksumpina? Kiitoksia jo etukäteen vastaajalle.
Samaan hengenvetoon lisäisin vielä että miten on muiden häiritsevien alueiden, esim. käsivarsien, reisien, mahan ja rintojen alueiden laita? Itse en ole lainkaan ruskettuvaa tyyppiä ja karvani ovat _oikeasti_ todella tummat. Ylähuulessakin kasvaa hieman, mutta se ei sentään erotu samalla tavalla.
Tämä ongelma syö itseluottamustani ja joudun peittelemään itseäni jatkuvasti. Kuvottaa olla tällainen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä ainakin ajelen epilaattorilla myös kädenselät ja sormetkin käsivarsia ajaessa. Eikä karvat ole ainakaan vahvistuneet, vaan vähentyneet ja ohentuneet.
Jos vartalossasikin kasvaa mustaa karvaa, kannattaisi käydä lääkärissä. Ehkäpä hormonisi on sekaisin ja karvankasvu johtuisi siitä.
Ei ole aivan mustaa, mutta tummahkoa kuitenkin. Paikoittain hieman tummempaa kuin muualla. Lisäksi ihoni on melkoisen vaalea, sillä en ole kovin hyvä ruskettumaan. Olen tällä hetkellä lukiossa ja meillä on tulossa jonkinmoinen terveystarkastus, joten voisin ottaa asian puheeksi siellä. Itsekin olen hormonitoimintaa epäillyt, sillä karvoituksen lisäksi reistailee moni muukin niihin liittyvä asia. :/ No mutta, voisin katsoa josko löydän epilaattorini. Kiitoksia vastauksestasi!