järkevämpää olisi ollut vain lähteä. Säästyä ahdistukselta, masennukselta jne. Se tavallinen tarina. On jo kolmekymmentä lähestymässä, vauvakuume, halu löytää jotain pysyvää. Tulee kunnon poika vastaan. Aletaan seurustelemaan. Suunnitellaan tulevaisuutta, häitä, lapsia. Kunnes yhtenä päivänä tajuaa, ettei ymmärrä sitä vierellään olevaa ihmistä vaikka kaksi vuotta ollaan yhdessä oltu. Ei koskaan ole ollut rakastunut tähän, ei perhosia vatsanpohjassa, vain tyhjä olotila. On suhteen sääntöjä, mutta ei iloja.
Itsestä on tullut tyhjä kuori. Ei enää tunne itseään, on jumittunut suhteeseen, joka ei anna mitään. On niin tottunut toiseen, ettei osaa lähetä. Kauan menee ennen kuin saa itsensä lähtemään. Joka ikinen päivä miettii, että nyt sanon toiselle, että tämä loppuu. Mutta vaikeaa se on, vaikka tietää että se on kummankin parhaaksi.
Nyt sinkkuna irtoaa jo hymykin ja jaksan nauraa ja iloita. Paniikissa on turha ruveta suhteeseen, ei vaikka joka ikisellä ystävällä olisi mies ja lapsia tms.
Itsestä on tullut tyhjä kuori. Ei enää tunne itseään, on jumittunut suhteeseen, joka ei anna mitään. On niin tottunut toiseen, ettei osaa lähetä. Kauan menee ennen kuin saa itsensä lähtemään. Joka ikinen päivä miettii, että nyt sanon toiselle, että tämä loppuu. Mutta vaikeaa se on, vaikka tietää että se on kummankin parhaaksi.
Nyt sinkkuna irtoaa jo hymykin ja jaksan nauraa ja iloita. Paniikissa on turha ruveta suhteeseen, ei vaikka joka ikisellä ystävällä olisi mies ja lapsia tms.
Vastaukset 6
Vanhimmat
suomi24 kyllä auttaa:-)
Hän ei ole sinulle "se oikea", vaikka ulkoisesti siltä näyttääkin. Sisäinen hälytyskellosi viestittää jatkamaan etsintää.
Vähän sama tilanne. Kuitenkin mietin, että haluaako sitä muualta jotain sellaista, mikä on lopulta aika yhdentekevää pitkän ja hyvän suhteen kannalta. Että eikö vain anna mennä sen nykyisen kanssa, koska se varmasti tulisi olemaan niin hyvä ja varma valinta (vaikka ei perhosia ole koskaan vatsassa juuri sen kanssa ollutkaan.) Olen varma, että nykyiseni kanssa minun ei koskaan tarvitsisi kokea mitään kohtuuttomuuksia tai suuria väärintekoja.
Vai onko niin, että niitä perhosia pitää todellakin olla, jotta suhteella olisi tarpeeksi voimaa kantaa. En tiedä, kun en ole kokenut.
Eli onko niin, että järjen kanssa kannattaa suunnistaa ja ajatella, että se tunnekin tulee myöhemmin mukana. Vai mennäkö tunteen mukaan ja toivoa, että siitä seuraa jotain järjellistä.
Ensin tarvitaan se kipinä, ne perhoset ja ne tunteet. Sitten kun vielä huomaa järjellä, että tuohon olisi loistava kumppani, niin silloin on rahkeet pysyvään, elämänikäiseen suhteeseen.
Tunteita ei voi järjellä pakottaa syttymään. Pelkästään tunteisiin perustuva suhde ilman järkeä puolestaan palaa nopeasti loppuun. Tarvitaan tasapaino molempien välillä.
Itse tein asialle jotain vaikka tuntui pahalta laitoin suhteen poikki koska suhde ei antanut sitä mitä odotin siltä. Toinen osapuoli ei näyttänyt enään kiinnostusta minuun ja kaikki se huomionosottaminen jäi pois suhteesta. Silti sillä mentiin eteenpäin vähän aikaa kunnes tajusin sen että mulla on elämässä toinen ihminen joka ilmaisi mulle tunteet paremmin kuin oma mies...