kieliläväri

elikkä, miten onnistuu puhuminen kassatyössä ku on juur ottanu lävärin kieleen? haluisin niiiiin kovasti sellaisen, mutta pelkään, ettei puheestani saa selvää ekojen päivien aikana :D oon vaan jo kyllästyny odottelemaan sopivia vapaita :P
6420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mulla ainakin onnistu ihan normaalisti puhuminen :)

Äänestä

Mulla meni noin 5-7pv ennenku voin syödä suht normaalisti. Sitä ennen en kyllä sössöttänyt, mutta puhuminen oli hankalaa ja ärsyttävää koska kieli oli hiukan turvoksissa ja kipeä. Suosittelisin että otat lävistyksen kun sinulla on edes vähän pidennetty viikonloppuvapaa tulossa 4-5pv, jonka aikana ehdit tottua uuteen lävistykseen ja lävistys ehtii parantua edes hiukan, koska kassatyössähän joudut puhumaan paljon, jolloin tuorelävistys voi ärtyä.

Äänestä

minä otin kielilävistyksen viimevuoden lopussa, katsoin ajan niin, että minulla oli normaalia pidempi vapaa. Alkuunsa kieli turposi ja minulla vaikutti etenkin s-kirjaimen sanomiseen pidemmän aikaa. Ja etenkin talvellä kylmällä ilman sössötys lisääntyi huomattavasti. Alkuunsa myös kuola valui suusta, joten en tiiä onko kuolaava kassaneiti asiakkaiden makuun :)
Reilun puolen viikon päästä tulin sitten töihin ja työkaverini kysyi heti olenko ottanut lävistyksen, koska puhun niin omituisesti.

Äänestä

Moi!
Riippuu täysin ihmisestä.. jos sul on pitkä kieli ja koru laitetaan vähä taaemmas nii ei mitään onkelmaa (itellä noin) mut sit taas jos on kovin lyhyt kieli ja koru edessä nii voi vähä suhista.. kannattaa kysyä lävistäjältä :)

Äänestä

otin tossa pari kk sitte korun ja ihan hyvin onnistu puhuminen jo seuraavana päivänä. mulla kun on lyhyt kieli ni jänne tuntu hiukan kireeltä mut se on ennenki hiukan häirinny, eilkkä ei se koru oikeestaan puhumiseen vaikuttanu. ja oon sellanen hölösuu ettei tosikaan, koko ajan pitää puhua. eipä kieli ärtyny ollenkaa :)
mun mielestä se ei haittaa lainkaan puhumista, toki se on yksilöllistä.. mut mulla on yleensä ollu kovasti ongelmia noiden lävistysten kanssa, kieli ei tuottanut niitä oikeestaan yhtään...

Äänestä
  • että minkä kokoinen pitää olla aloituskoru kielessä
    ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kassatädille kirjoitti:

elikkä, miten onnistuu puhuminen kassatyössä ku on juur ottanu lävärin kieleen? haluisin niiiiin kovasti sellaisen, mutta pelkään, ettei puheestani saa selvää ekojen päivien aikana :D oon vaan jo kyllästyny odottelemaan sopivia vapaita :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu