Minulla on kollegana nainen, jonka kanssa alkaa pikku hiljaa menemään hermot totaalisesti.
Hän on ollut työkaverinani nyt 2 vuotta, mutta edelleen perusasiat tökkivät, mitään opetettua ei tunnuta muistavan tai niitä ei osata soveltaa ja ohjeita hän ei osaa lukea vaikka ne olisi rautalangasta väännetty.
Tämä kaikki turhauttaa suuresti kun on niin monet kerrat yrittänyt sanoa miten mikäkin tehdään, mutta jo seuraavana päivänä saakin huomata, että neuvot ovat unohtuneet.On vähän tunne, että sitä mukaan kuin uusi asia menee hänellä päähän vanha asia tulee ulos.
Hän ei koskaan kysy neuvoa vaan tekee mieluummin väärin.Lisäksi hän ei koskaan tunnusta tehneensä näin eli jos selviää että jonkin asia on virheellisesti tehty vetoaa hän aina huonoon muistiinsa.
Olen yrittänyt useasti kertoa "rakentavasti" jos jokin asia on mennyt hieman eri lailla kuin pitäisi, tämäkään ei onnistu koska hän ottaa aina itseensä vaikka tarkoitus ei ole todellakaan häntä nolata. Mukavahan vain olisi että kun samaa työtä tehdään niin hänkin osaisi samat asiat koska kaikki hänen tekemisensä heijastuu aina myös minuun, usein negatiivisesti.
Jos viitsisin niin kysyisin kollegaltani onko hänellä joku vamma tai oppimishäiriö sillä sitten voisin oikeasti ymmärtää edes vähän tätä käytöstä.
Onko kellään muulla samoja kokemuksia?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko kirjoittanut tästä ongelmastasi toisellekin palstalle? =) Kuulostaa nimittäin samanlaiselta tapaukselta kuin eräällä toisella, nimeltämainitsemattomalla keskustelupalstalla...
Minkä ikäinen tuo nainen on? Valitettavasti tietyt sairaudet saattavat aiheuttaa muistin huononemista, mutta ne sairaudet tapaavat eläkeikää lähestyvillä ihmisillä näkyä kyllä sitten muutenkin...
Vastaus kysymykseesi: välitä tieto ongelmasta esimiehellenne. Kollegasi ongelma ei ole sinun ongelmasi, eikä sinun tarvitse siitä sellaista itsellesi tehdä. Keräät kaikessa hiljaisuudessa jonkunlaisen määrän esimerkkitapauksia eri tilanteista (siitä sinun ei siis tarvitse tehdä haloota kollegallesi tyyliin "hähhähhää, minäpä tässä kirjailen näitä toilailujasi ylös!") ja laitat sitten asiasta viestin kirjallisena näillä tapauksilla varustettuna. Sen jälkeen asia siirtyy johdon ratkaistavaksi.
Valitettavasti oma näkemykseni on, että ihmiset miettivät työelämässä aivan liikaa nykyään muiden ongelmia, joiden miettimisestä heille ei makseta, kuin asioita, joista heille työssä oikeasti maksetaan.
Meillä on vähän samanlainen ongelma. Kyseessä on mies, jolla selvästi jokin keskittymis- tai oppimishäiriö. Hän ei kertakaikkiaan pysty muistamaan monta asiaa kerralla ja välillä unohtaa jo ihan tuttujakin asioita. Hankalaa, enkä oikein tiedä ,miten pitää toimia. Itse en onneksi joudu ihan suoraan työskentelemään ko. miehen kanssa, mutta välillä joutuu kuitenkin hänen hölmöilyjään katselemaan. Kaikinpuolin mukava tyyppi, mutta selvästi kyseessä on jokin häiriö.
Minulla on esimiehenä ja hänen esimiehenään heikkolahjainen. Molemmat ovat olleet kunnan palveluksessa jo 25 vuotta.
että hänellä on noin valtavan hieno kyky nollata kaikki asiat?
On normaalia, että montaa asiaa ei voi muistaa samanaikaisesti, asioita unohdetaan, ja jos pitkään aikaan ei ole tehnyt jotain niin on "käynnistymisvaikeuksia". Minusta tässä on tehty kärpäsestä härkänen. Itse olen aina uudessa ja vanhassakin työpaikassa pitänyt työtehtävistäni muistiinpanoja tai olen saanut ne perehdyttäjäni toimesta. Sieltä vain muistiinpanoista vilkaisen nykyisinkin, jos joku tietty homma ei heti palaudu mieleen. Inhoan todella sitä, että neuvotaan pelkästään suusanallisesti. Haluan aina ohjeet myös paperille, ja minulla on onneksi ollut niin ihania perehdyttäjiäni, että tuo "ohjeet paperimuodossa" -puoli on hoitunut kuntoon. Sen jälkeen voi keskittyä itse työntekoon ja saada vaikka oivalluksia sen sijaan että joutuisi koko ajan rasittamaan pollaa näillä "pitsinnypläys" muistamisilla.
teollisuudessa työhön uudella koneella perehdytetään siten että vakituinen työntekijä ajaa konetta normaalilla työvauhdillaan, esim. valikot selataan salamannopeasti läpi työkiireessä joten niitä ei ehdi mitenkään näkemään eikä varmasti kerkeä minkäänlaisia muistiinpanojakaan tekemään.
Työtehtävät näytetään pinnallisesti yhden kerran tällä tavalla ja mistään syvällisemmistä asioista, esim. koneen huollosta ei kerrota mitään. Näin "täysinoppineena" olet heti seuraavana päivänä yksin oman onnesi nojassa koneella. Sitten kun kone särkyy niin kunnossapito vittuilee aika reippaasti minkälainen idiootti koneella onkaan töissä, tämä ja tämä olisi pitänyt tarkastaa ja tietää, se olisi kuulunut koneen käyttäjän tarkastettavaksi, jne. pomot hiillostaa että pitäisi saada valmista aikaan ja kiireesti, mikä maksaa, ei voi kestää näin kauan ja jos jotain et tiedä niin ei varmasti koko tehtaalla kukaan muukaan tiedä miten asia kuuluisi olla mutta aina tiedetään että teet väärin... perkele!
No mitä se sua haittaa?