olen ollut kauan suhteessa nykyisen mieheni kanssa. työn takia olemme asuneet 2 vuotta erillään ja nyt palaamme yhteen.olen kivasti tottunut yksinäisyyteen ja yhteen muutto hieman jännittää.nyt kun mieheni tulee käymään viimeisen kerran luonani enne kuin muuttaa luokseni haluaisin jotenkin toivottaa hänet terve tulleeksi tänne (helsinkiin). onko hyviä ideoita?lisäksi mietin että miten hoidatte parisuhdetta? kaikkialla hoetaan etta parisuhdeta täytyy hoitaa ja vaalia, mitä tämä teidän suhteessa tarkoitaa?
parisuhteen hoitaminen
arjessa...
5793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mikäli aikoo itse sietää omaa suhdettaan. Olen ollut 20 vuotta omani kanssa ja voin sen verran sanoa, että pitkässä juoksussa niin makaat kuin petaat.
Helsinki syksyllä. Itse veisin varmaan luontoon. Rastilan tai Vuosaaren rannoille. Sieltä löytyy myös grillikatoksia. Ja sitten illalla keskustaan nauttimaan. Ja yöllä kahden kesken laadukkaasti.
Tuosta suhteen vaalimisesta. Meidän suhteessa se tarkoittaa kodin rakentamista niin, että jokaiselle siellä elävälle on myös tilaa omalle elämälle. Ettei vain toisen ehdoilla eletä. Ja sen sallimista, että elämään kuuluu myös perheen ulkopuolistakin elämää. Ei tietenkään joka päivä mutta pitkässä juoksussa on tärkeää ottaa lomaa siitä perheestä. Esim vapaailta silloin tällöin tai oma harrastus tms. Ja tietenkin hellyys, seksi, ja toisen muistaminen. Sitä kutsutaan varmaankin rakkaudeksi....... :)
parisuhteeseen pitää tosiaankin satsata, että se kukoistaisi. Tässäpä omia huomioitani, mikä tekee suhteelle hyvää:
Toistensa huomioiminen ja arvostaminen, joustavuus, ihailun osoittaminen, se että hyväksyy toisensa sellaisenaan, vaatimatta täydellisyyttä. Antaa aikaa ja vaivaa toisilleen, järjestää riittävästi yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä. Ja sitten vaihtelua, piristystä, poikkeamia arjesta, juhlahetkiä, jännitystä, ja paljon huumoria. Yleinen hyväntuulisuus ja suurpiirteisyys on minusta tärkeää.
Kuuluu asiaan että arki ja kohokohdat vaihtelevat, ja silloin toisiinsa rakastuu aina uudestaan. kukapa sitä jaksaisi tasaista huumaa koko ajan....
Mutta entäs jos tuon kaiken parisuhteen hoivaamisen tajuaa itse, muttei toinen osapuoli. Ite oon aina ollut sitä mieltä, että niitä pikkujuttuja "täytyy" tehdä. On mukava keksiä jotain pikkukivaa tai spesiaalia esim. juhlapyhinä. Ettei se juhlapyhä olisi vain tavallinen päivä muiden joukossa. Jokin pikkujuttu voi olla vaikka aamupala toiselle. Ihan mitä vain.
Mutta innostus järjestää pikkukivaa loppuu, kun ei itse saa mitään. Turtuu vain ajatukseen, ettei odota mitään niin ei myöskään pety. Oppiiko toinen osapuoli (tässä tapauksessa mies) mitä pitkä parisuhde vaatii? Vai onko meillä vain erilaiset käsitykset siitä, luultavasti.. Ja sen takia en uskokaan, että mikään muuttuisi. Ihminen tekee pidemmän päälle vain niitä asioita, joita pitää tärkeänä.
Tarkemmin ajateltuna minunkaan mies ei varmaan alkuun ymmärtänyt näitä suhteenhoitojuttuja. Aina kun ehdotin jotain vaihtelua, perustelin miksi sellaista tarvitaan ja kuinka elämässä täytyy olla kohokohtia, tai jos riita meinasi mennä syyttelyksi sanoin että sovitaanko ettei etsitä syyllisiä. "Opettamiseen" auttoi varmaan se että hän tahtoi tehdä parhaansa kuitenkin, ja sekin oltiin päätetty heti alkuun että mehän tehdään tästä mahtava elinikäinen juttu, keinolla millä hyvänsä. On se jotain oppinut, ja minäkin. Ei mitään isoja juhlallisia keskustelutilaisuuksia, vaan aina sopivina hetkinä juteltu näitä vähän kerrallaan, tai ehkä parilla lauseella tarkistettu missä mennään. Onhan meilläkin nousuja ja laskuja niin kuin kaikilla, mutta ei ainakaan tylsää.
Voi olla että itse puolestani olen oppinut noita omilta vanhemmiltani, joilla oli hyvin onnellinen pitkä liitto
Puhumallahan ne asiat selviää, mutta joskus tuntuu kun puhuis seinille. Ainakin siinä tapauksessa, jos vain ohimennen esitän toivomuksen, että sellainen ja sellainen oisi kiva yllätys. Niin mitään ei tapahdu, ei siis koskaan kuukausienkaan päästä.
Minusta sitten yllärin vaatiminen on pakottamista. Ei ketään ole kiva pakottaa mihinkään. Toisin sanoen, jos alan asiasta puhumaan paljonkin, niin menee jo pakottamisen puolelle. Ja sitä en harrasta. Oon huomannut, jos "pidän juhlallisen keskustelutilaisuuden" niin se kyllä kuunnellaan ja mies vastaakin ajatuksella takas.
Silloin kun mies huomaa, että tosissaan loukkaannun jostain niin silloin se vasta tajuaa. Olen itse yleensä silloin jo niin loukkaantunut kun asia on tarpeeksi kalvanut minua, etten sitten pysty esittämään asiaani objektiivisesti. No ne asiat on kyllä ollut suurempia ja oikeita ongelmia kuin mikään "mulle ylläri nyt". Eli ihan asiasta olisin sanonut.
Mun mielestä vaan tuollainen suhteenhoitojuttu pitäisi olla itsestään selvyys. Eikö ihmisellä muka ole älyä itellään tajuta, että suhde vaatii hellimistä ja huolenpitoa ja sitä pikkukivaa arjen keskelle. Sen takia en yritäkään aikuiselle ihmiselle opettaa itsestäänselvyyksiä.
Ylipäätään harvoin puhun mistään toivomuksistani pikkukivasta tai mistään suuremmistakaan ongelmista. Joten kyse ei mielestäni ole siitä, että mies turtuisi minun juttuihin. Se ei nyt vaan yksinkertaisesti tajua jujua samalla lailla kuin minä.
Mutta noin niinkuin muuten, sulla oli kyllä hyviä vinkkejä "keskustelurungoksi". Sehän se, että täytyis perustella, miksi vaihtelua tarvitaan ja jättää syyttelyt pois. Se vaan joskus lipsahtaa sinne syyllisten ettimisen puolelle;)
Ei voi kuin ihailla ihmisiä, jotka ovat 30 vuotta tai pidempään naimisissa=)