Olen asunut mieheni kanssa nyt 12 vuotta ja pyysin häntä lähtemään ja nyt hän on mennyt. On hirveän paha olo, olen tehnyt virheen, olen varma siitä. Mutta kun ajattelen mitä meillä oli, niin emme todellakaan olleet onnellisii. Nukuimme viimeiset vuodet eri huoneissa, koko ajan riidoissa. Minä aina luulin että hän muuttuisi joku päivä täydelliseksi, juuri siksi miksi haluan, ja vielä kun sanoin että muuta pois niin halusin hänen sanovan että haluaa minut, mutta ei. Miksi musta tuntuu nyt näin pahalta ja todella yksinäiseltä vaikka olin yksin ja onneton kun hän asui kanssani? Minulla on lapsia enkä varmana ikinä pääse muuta tekemäänkään kuin hoitamaan lapsia, hänellä on nyt se vapaus minä edelleen samassa jamassa. Karmee olo en saa nukuttua. Miten minun olisi pitänyt hänet saamaan kiinostumaan minusta taas, odotin vaan enkä tehnyt mitään. Oletin että hän osaa lukea ajatuksiani, tyhmää. Miehet, kertokaa mitä haluatte naisista, varsinkin jos olette herkempiä ettekä uskalla itse tehdä alotusta mihinkään suuntaan, mitä nainen voi tehdä tai sanoa? Mikä saa miehen sanomaan sen 'mene mun kans naimisiin'?
Kysymys miehille
avuton kai?
151966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kirjoitit "Minä aina luulin että hän muuttuisi joku päivä täydelliseksi"
Ei ole olemassa täydellisiä ihmisiä, eikä kumppaneita. Tuollaisen odottaminenkin on haitallista harhaa. Parisuhteeseen ei voi mennä tuolla asenteella. Kaksi ihmistä on aina erilaisia ja parisuhde vaatii toisen puutteiden hyväksymistä (tiettyyn rajaan asti).
Ei ihmistä saa millään kiinnostumaan itsestään, jos ei ole kiinnostunut, ja niin kuin itsekin totesit me miehet EMME OSAA LUKEA AJATUKSIA (vinkkinä muillekkin naisille) ja vihjeidenkin ymmärtämisenkin kanssa on vähän niin ja näin.
-Tulla kohdelluksi aikuisena, tasavertaisena ihmisenä.
-rehellisen kumppanin.
-kuulla asiat suoraan niin kuin ne ovat.
-naisen jolle kelpaa sellaisenaan.
Pari vinkkiä;
Mies ei ymmärrä vihjeitä vaan loukkaantuu, kun hänelle ei osata tai uskalleta sanoa asioita suoraan.
Älä yritä saada miestä sanomaan asioita joita sinä haluat kuulla vaan kuuntele mitä mies haluaa sanoa.
Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen näkökulma. Koska painin omassa parisuhteessani vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja ennen eroaan (onneton ja erillinen olo), niin kysyisin vielä seuraavaa:
Mikäli mies tulee kohdelluksi aikuisena, on rakastettu omana itsenään ja kuulee asiat suoraan. Sen mitä kaipaan mieheltä (pieniä asioita esim. hymy silloin tällöin), niin mitä voi tehdä, jos siltikään toinen ei tule yhtään vastaan?
on vain vitsit vähissä, ei irtoa hymyä nyt ei...
Sinulle pienet asiat eivät välttämättä ole miehelle pieniä tai helppoja.
Mies oppii nopeasti välttämään asioita joissa tietää olevansa huono.
Mies oppii nopeasti välttämään asioita joissa tietää olevansa huono...
Se se siinä just on, eli jos nainen sanoo miehelle et on huono sängyssä niin mies ei enää ikinä yritäkkään seksiä sen naisen kanssa vaikka asuvat saman katon alla??? Onko miehet noin heikkoja? Kun nainen sanoo et oot huono sängyssä niin se haluu et mies tajuu muuttua paremmaks. Eli ilmeisesti miestä ei saa moittia ei morkata milläänlailla pitää käsitellä pumpulilla ettei rikkoonnu.
Mutta kiitos tästä kommentista koska tajusin pari asiaa, onhan se tietenkin niin että jos toista morkkaa tarpeeks niin se ei enää tunne et on hyväksi mihinkään.
Miten pitäisi miehelle sitten sanoa että hänen seksi hommansa ovat huonoja, haluan kyllä parantaa suhdetta, mutta tämä asia todella vetää erilleen. Tai en ehkä yleensäkkään ole tyytyväinen mihinkään mitä hän tekee, haluaisin hänen olevan enemmän macho, alfa mies, miten rohkeutan siihen? Onko jokaisessa miehessa sitä vai ei? Minusta tuntuu että hän myös haluaa olla sitä mutta kun minä olen niin vahva hän ei voi. Help!!
Olen siis mies ja vastaan omasta puolestani. Kun olen ollut paljon lasten kansssa en halua puolison kosketustakaan. Lasten kanssa oleminen antaa niin paljon ettei siihen sitten sovi pulison hellittely.
Toinen juttu minulla torjuminen tulee kun olen joutunut olemaan liian paljon kotona. 9 vuoden aikana olen ollut 2 yötä pois kotoa. Ehdotin kerran että olisin mökillämme joskus yön kun käyn työkeikalla lähellä ja mökki on lähellä vaki työpaikkaani, aamulla pääsisin siitä töihin suoraan, eikä tarvitsisi ajaa 120 km. Ei passannu. olisin tarvinnut aikaa omille ajatuksille. nyt ajatukseni on "tukossa" enkä ole pystynyt ottaan tai antaan hellyyttä. Paitsi lapsille.
Seksiä meillä ei ole ollut pariin kuukauteen enää.
Omasta puolestani nyt alan saada päätäni selväksi kun olen käynyt parina viikonloppuna hirvimetsällä. Paria lähestymis yritystä puoliso ei puolestaan ole ottanut vastaan.
On myös miehellä aika kuukaudessa jolloin ei siedä ketään lähellään.
Mutta toimii se seksinkin suhteen samalla tavalla; asioita voi ohjailla parempaan suuntaan vain esittämällä toiveita ja ehdotuksia j akehuja silloin kun toinen toimii edes vähän oikeaan suuntaan.
Ei haukkumalla saa ketään yrittämään mitään.
Todella hyvin muuten kuvattu miltä minustakin tuntuu, olen koti äiti ja minulla aivan samanlaiset tunteet. Totta tietenkin että miehet eivät ole mitään seksi robootteja niinkuin me naiset aina ajatellaan. Minunkin ongelmani on se että olen kotona liikaa, pitäisi löytää se kultainen keskitie jossa olisi vapaa-aikaakin. Ehdoittaisin kyllä sinulle että kerrot nämä tunteesi puolisollesi koska me naiset usko tai älä kunnioitamme rehellisyyttä miehissä. Mielestäni kylläkin jos sinä haluat viettää mökissäsi yön vietä mökissä yö, Älä ole liian heikko sanomaan mitä haluat. Tilanteesi on aivan ymmärrettävä.
että olen liian heikko sanomaan. Mutta olen antanut periksi sen takia kun se johtaisi kuitenkin riitelyyn. Olen siis kyllästynyt riitelemään joten en jaksa enää väittää vastaan tai rueta perustelemaan asioita syvällisemmin.
...mutta pakko kertoa sinulle yksi totuus.
Jokaisen on itse elettävä niin , että on hyvä olla ja on onnellinen. Kukaan, siis todellakaan kukaan, ei voi tehdä sinusta onnellista.
Olit parisuhteessa onneton ja sama tilanne jatkuu. Mieti millaisista asioista juuri sinä nautit, mikä tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Elä oman näköistäsi hyvää elämää. Silloin on mahdollista tasavertaiseen parisuhteeseen. Jaettu onni on kaksinkertainen (vähintään) onni.
Voi olla, että eroamisesi on ollut sinulle lopulta onnenpotku. Nyt nimittäin vihdoin ja viimein joudut ottamaan vastuun omasta elämästäsi ja onnellisuudestasi. Tähän asti olet hakenut onnea miehesi kautta. Et voi vaatia, että joku toinen tekee sinut onnelliseksi, niinkuin joku muukin tässä ketjussa jo totesikin.
Sinun on löydettävä onnen avaimet yksin ennen kuin voit ajatellakaan olevasi onnellinen jonkun toisen kanssa. Keskityt itseen ja tulevaisuuteesi ja mietit, mitä kaikkea on jäänyt tekemättä noitten onnettomien vuosien aikana, kun miehesi kanssa suhde ei toiminut. Nyt on aika toteuttaa ne asiat.
Ala elää tietoisesti ihan omaa, itsenäisempää elämää. Tähän elämään voi kuulua jossain vaiheessa myös mies, mutta ei niin, että mies sanelee, oletko onnellinen vai ei. Kun siis joskus tapaat miehen, olet jo valmiiksi onnellinen, koska olet löytänyt tasapainon ja itsenäisyyden.
Et voi mennä elämässäsi eteenpäin, jos takerrut mieheen ja parisuhteeseen ja kuvittelet, että se ainoa onnelliseksi tekevät asia. Tällä ajattelulla vain vahingoitat itseäsi lisää. Ota tämä ero siis mahdollisuutena tulla itsenäisemmäksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi.
Kiitos vaan neuvoista olet muuten oikeassa, Olen Olettanut että toinen tekisi minut onnelliseksi, eihän se niin käy. Tiedän että se on totta että että ite se pitää jotenkin tehdä en vaan tiedä miten. En ole enää minä koska minulla on lapsia ja yksi niistä vammainen joka on 24/7 työtä, valitettavasti siinä ei jää minulle aikaa tehdä mitään. Täytyy ajatella tätä enemmän koska en ole onnellinen sisälläni ja miten kukaan minun kanssani voisikaan olla jos näin on?
Tyytyväinen, iloinen, mutta jos parisuhde katkeaa, sellainen suhde, mikä jää ikuisiksi ajoiksi tunnekeskukseen, niin ei voi enää saavuttaa samaa, minä voin aikuisena miehenä sanoa, että tämä viimeisin oli viimeinen, ja se pistää mielen matalaksi kun tietää, että joutuu loppuelämän olla yksin, ei siihen tuo lohtua ystävät, ei työt tai harrastukset, mutta jokainen suhtautuu erilailla, tuntee ja kokee jonkun suhteen. 2 kuukautta nyt ilman seksiä ja ei toivoakaan, että voisin edes yhden yön suhdetta harkita, flirttailla tai muuta, en nyt enkä koskaan myöhemminkään.
2 kuukautta ei ole vielä mitään, palataan asiaan vaikka kahden vuoden päästä...
Hämmästyin kuulkaas todella tämän ketjun lukemisesta. Minun mielestäni nykynuorten,joita on koulutettu viimeisen päälle korkeasti,pitäisi myöskin tietää jokaisen itsellisyydestä,omista vahvoista puolistaan. Näin mummopuolen edustajana ihmettelen,missä piilee vika,että ollaan menossa alaspäin.Voisiko joku mahdollisesti vastata?