Minulla on 7 vuotta ollut naisystävä, kutsun häntä nyt tässä Marjaksi. Ystävystyin häneen silloin kun minulla meni senaikaisen tyttöystävän kanssa huonosti. Ero tuli tyttöystävästä ja vietin paljon aikaa Marjan kanssa, oli joskus seksiäkin ja Marja on vielä tänäkin päivänä siinä käsityksessä että seurustelemme yhä, vaikka olen sanonut ettei tämä ole seurustelua. Sitten minulla oli pari seurustelusuhdetta ja ystävyyteni Marjaan jatkui mutta harvemmin.Suheteiden katkettua olin taas paljon Marjan kanssa.
Sitten tapasin tämä nykyiseni Riinan(nimi muutettu) ja Marja jäikin kuviosta pois puoleksi vuodeksi. Ensimmäisen kunnon riidan jälkeen menin Marjan luo rauhoittumaan ja muuta ei tehty kuin juotiin viiniä ja juteltiin. Parin päivän päästä palasin Riinan luo ja siellä odotti sotatila. Hän ei hyväksynyt tätä rauhoittumisaikaa. Lopulta sopuun päästiin ja lupasin etten enää menisi sinne Marjalle, mutta niinhän siinä kävi että aina kun tuli riitaa, löysin itseni sieltä. Se johtui mielestäni enimmäkseen siitä että siellä oli aina tarjolla viiniä ja sen litkiminen ja juttelu auttoi. Näin kului kaksi vuotta ja sitten tuli juhannus, jonka taas riitelyn takia vietin Marjan kanssa. Riina sai asiata tietää ja samalla hän sai kuulla myös kaikki muutkin käynnit ja nyt hän ei enää anna anteeksi. Olen selittänyt sata kertaa että olemme vaan kavereita Marjan kanssa ja etten voi sille mitään että Marja puhuu seurustelusta. Mielestäni Riina jätti minut aiheetta koska ihmisellä on oikeus kavereihin. Sen tunnustan että salasin nämä käynnit mutta muuta pahaa en juuri tehnyt. Seksiä oli todella harvoin. ja sitä paitsi olemme jo kaikki osapuolet lähemmäs keski-ikäisiä joten en ymmärrä.
Mikä neuvoksi nyt kun haluaisin naiseni takaisin, siis tämän Riinan. Miten saan hänen päänsä käännettyä. Neuvokaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
olemassa tiettyä konstia, miten saada hänet takaisin kuin voittamalla luottamus takaisin ja uskomalla teidän väliseen rakkauteen.
asia toistepäin. Hyväksyisitkö itse että nykyiselläsi olisi miesystävä, jonka luona kävisi rauhoittumassa, juomassa viiniä ja "juttelemassa" teidän riitojenne jälkeen ja lupaisi ettei enää mene ja silti menisi. Tuntuisiko se mukavalta ja pystyisitkö luottamaan saatika olemaan epäilevä tai mustasukkainen. Oleppas ihan rehellinen ja pudota ne hämähäkinverkot silmistäsi.
Ilman muuta olet pettäjä ja pahinta laatua, eli petät molempia sekä Mariaa että Riinaa. Jos Maria sinnikkäästi kuvittelee teidän seurustelevan ja tunnustatkin, että seksiäkin on harvoin ollut, niin petät todellakin molempia.
Nainen ja mies voivat olla hyviäkin ystäviä, mutta silloin todellakin molmemmat osapuolet tietävät että kyse on ystävyydestä.
Niin makaa kuin petaa!
ihme akka tää Marja, kun on aina paikalla kun sulle tulee vaikeuksia. Juhannuksenakaan sillä ei sattunut olemaan muuta tekemistä? Ja aina ottaa sut vastaan, kun sinne menet itkemään?
En minäkään pitäisi sellaisesta, että mun mies painuisi heti jonkun riidan jälkeen jonkun muun naisen kotiin lappamaan viiniä ja puhumaan meidän asioistamme. Siinä ja siinä, että hyväksyn sen, että puhuu toiselle miehellekään, mutta naiselle varsinkaan ei. Nämä naiset ei niin lojaaleja toisen vaimoa kohtaan ole ikinä. Ovat vaan mielissään ja innoissaan, kun pääsevät ruotimaan toisen parisuhteita ja antamaan mukamas hyviä neuvojaan. Pyh. Omahyväisyyttään siinä korostavat ja ovat jotain olevinaan, kun saavat työntää nokkansa asioihin, jotka ei heille kulu tippaakaan.
En ihmettelekään jos menee huonosti, kun tuollainen marja siellä taustalla koko ajan kummittelee.
miten oikein pystyit kääntämään päässäsi ton avausprovon petturin tekemiset sen Marjan syyksi?
Sä oot kyllä TOSI mies, minäkin tunsin kerran tuollaisen.Ei ole arvostus toista kohtaan kovin korkealla