Olen solmussa ajatuksieni kanssa.
Miesystävälläni on ollut reilusti seksisuhteita ja seurustelukumppaneita ennen minua.
Mietin kuinka suhtautua tähän. Olen itse saanut kristillisen kasvatuksen jossa seksi ennen avioliittoa leimattiin synniksi. Uskosta olen kasvanut ohi. Nykyään uskon rakkauteen ja henkiseen kehitykseen. Olenkin ajatellut että seksi on oikein ja kaunista kun molemmat välittävät oikeasti toisistaan, kun se on osa rakkautta, eli seurustelusuhteessa. Mieheni väittää ajattelevansa samoin, mutta hänen käytöksensä osoittaa toista. Hänellä oli viimeisin, pelkkä seksisuhde vain kuukautta ennen kun hän tapasi minut.
Minulla on joitakin kokemuksia pelkistä seksisuhteista. Tosin nämä suhteet ovat loppuneet seksin jälkeen miehen saatua mitä on halunnut, itse olisin halunnut jatkaa tutustumista. Tunnen itseni uhriksi. Nyt samaistan nykyisen mieheni niihin hyväksikäyttäjiin. En oikein osaa arvostaa miestäni enkä luottaa häneen. Mietin lopettaako suhde, vai jatkaako.
Onko muita jotka seurustelevat entisen häntäheikin kanssa? Kuinka voitte hyväksyä asian?

Vastaukset 12
Vanhimmat
asian tuolla tavoin vaikkeivät mitään moralisteja olisikaan naisen entisistä seksisuhteista jos niitä on "liikaa".
Kyllä se luonteesta ja käyttäytymismallista hyvin paljon kertoo sekä ihmisen suhtautumisesta seksiin ja rakkauteen.
Ei teillä kovin samanlaiset arvot ole ja sitten vielä aina voi kysyä että onko sen miehen juoksut juostu vielä sinunkaan kohdattuasi.
Miksi meidän naisten tulisi hyväksyä miehen rietastelut kun hekään eivät hyväksy meidän?
itsenne päätettävissä mitä hyväksytte kuten miehetkin saavat päättää mitä hyväksyvät naiselta.
Eikä kysymys ole pelkästään "hyväksymisestä" vaan esimerkiksi siitä kuinka toisen mahdollinen aikaisempi käyttäytyminen viestittää käyttäytymisestä jatkossa.
Voihan olla että jos naisen mielestä seksiin kuuluun yleensä rakkaus (tai miehen mielestä samoin) ja toisella on ollut kumppaneita pilvin pimein niin miten pari välttämättä sopii yhteen?
Jokainen saa miettiä itse miten toisen häntäheikkimäisyyttä/kevytkenkäisyyttä tulisi arvioida.
Tämä on yksi asia mitä mietin.
Mieheni on melko viriili, mikä tietysti myös ilahduttaa mua, mutta pelkään ettei hänen viriiliytensä rajoitu vain minuun. Ainakin hän näyttää usein kadulla ja internetissä ihailevan naiskauneutta.
Mutta kuten sanoin, mies väittää ajattelevansa niin että seksi ja rakkaus kuuluvat yhteen. Luulen kuitenkin että se on vain yritystä miellyttää minua.
Totta kai se on yritystä miellyttää sinua! Siis haloo, miten hölmö sitä voi olla! Miehelle seksi on seksiä ja ei tuollainen mies mihinkään muutu! Ei varmasti ole uskollinen, eikä tule olemaan suhde sinuunkaan pitkäikäinen!
valitettavasti samaa.
Ei ne yleensä paremmaksi muutu. Minä petin vuosia itseäni.
Viisaus tulee kaikille jossakin elämänvaiheesa,
Kauhee ääliö. Kai oot jo eronnu siitä!?
Miehet on miehiä ja pojat poikia. Se ketä mies nai on sen oma asia. Ellei ole luvannut olla sulle uskollinen ja vain Sun käytössä. Muutoin miehet itse kantavat sen vastuun ketä naivat ja milloin. Myös naiset ovat samassa tilanteessa naivat ketä itse päättää. Eli sopikaa reilusti ketä saa naida niin ei tarvitse epäillä tai pettää toista. Se on helpompaa.
Häntäheikki on häntäheikki.
Itseäni ällöttää jos miehellä on yhden yön juttuja. Tai paljon entisiä. Pesköön vehkeensä hapolla ennen kuin edes vilkuilee minun suuntaani. :D
Eniten käytetty mies on alinta kastia. Sen tietävät kaikki tasokkaat naiset.