mitä tehdä?!?

Mitä ihmettä tekisin? Olen nuori nainen ja toivottoman rakastunut erääseen minua noin 10 vuotta vanhempaan mieheen, mutta vastakaikua ei tule millään. Tunnen hänet muutaman vuoden takaa, ja hiukan tiiviimmin on pidetty yhteyttä noin vuosi, tavallaan ystäväpohjalta (tai oikeammin sanottuna meillä on melko "viralliset" välit - tekstiviestitkin kirjakielellä kirjoitettuja!). Yksinäni suunnittelen milloin mitäkin mitä voisin sanoa tai tehdä osoittaakseni tälle miehelle että olen kiinnostunut, mutta kun tapaan hänet menen niin lukkoon että unohdan kaikki hienot suunnitelmat. Kerran lähetin miehelle tekstiviestin jossa hiukan vihjasin tunteistani. Vastausta ei kuulunut pitkään aikaan. Lopulta sain selville hänen suorastaan huolestuneen viestistä. Koska pelkäsin menettäväni yhteyden häneen kokonaan, selitin viestin sisällön "pois". Mies on sinkku, samoin minä. Ja taitaa olla yhtä ujokin. Kerran kyllä kun olimme (tai luulimme että oltiin) kaksin, syntyi tilanne, jonka seurauksena jotain olis voinut tapahtuakin, ellei paikalle olisi tullut lisää väkeä. Hämmennyin itsekin alkavasta "tilanteesta" ja yritin purkaa sen nopeasti alkamalla puhumaan paikalle tulleille. Mutta siis ongelma on se, etten tiedä miten kertoisin miehelle mitä mielessäni liikkuu. Jos sanon suoraan, hän varmasti säikähtää ja yhteydenpito loppuu siihen (muutenkin tavataan liian harvoin!) ja jos en kerro, mitään ei taatusti tapahdu. En millään halua ottaa riskiä että menetän puhevälini tämän miehen kanssa, koska hän on minulle tärkeä "uskottu" ja ainoa jolle pystyn puhumaan melkeinpä mistä vain. =) Tuosta edellä mainitsemastani "tilanteesta" on jo aikaa jonkin verran, ja sen jälkeen olemme puhelleet kaikenlaista. Jotenkin minusta tuntuu välillä, että miehen mielenkiintoa minua kohtaan (naisena) vähentää se kun hän "joutuu" kuuntelemaan murheitani. =/
101213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei tohon sun tilanteeseen auta muu ku jatkaa peli tappiin asti. Älä mieti kuin mahtava sälli se skaiffari on, silloin rimakauhu iskee varmasti. Mikäli oot selvänä. Kyl kaveri sit ilmoittelee, mihin tulokseen se päätyy. Lopputulosta ei kannata miettiä, sillä tekeminen on tärkeintä. Mikäli fudut tulee, ni silti oot voittaja. Voitit nimittäin pelkosi ja seuraavaksi kun samanlainen tilanne tulee ni se on helpompi. Älä myöskään pelkää sitä että, mitäs jos setä pitää sua "helppona tai halpana". Kokemus puhuu tässä asiassa, sillä määrätyt upeat naiset on pommittanu mua vuosia. Nyt ite oon siinä tilanteessa, jossa mietin että pakkohan noissa pommituksissa jotain todellista on oltava. Jäätä oon antanu koko ton ajan. Eli härkää sarvista...

Äänestä
  • Taidat olla oikeassa - ei auttaisi kuin jatkaa hamaan loppuun asti... Kun vain kantti kestäis!

    Äänestä

miksi nainen rakastuu 10v vanhempaan mieheen?

Tässä pikkuhiljaa alkanut sellanen pesänrakennusfiilis ja ne on just tommoset kakskymppiset kun kiinnostuu.

Toista kertaa kun ei viitti tehdä sitä virhettä, että nainen tajuaa 3v seurustelun jälkeen, että mitä oikeasti haluaa elämältä.

Äänestä
  • Tuotapa en tiedä. Itse nimittäin yleensä ihastuin melko tarkalleen kanssani samanikäisiin, tai nuorempiinkin. Mutta tällaisia "pieniä teini-ihastuksia" tuli ja meni... Tällaista kuin tätä miestä kohtaan en ole tuntenut koskaan ennen.

    Enkä kyllä ainakaan ihan vielä ole liikkeellä "pesänrakennusfiiliksellä".

    Äänestä

Kuule, ei vaikuta hyvältä. Jos se olisi susta kiinnostunut, se olisi jo ollut aktivisempi.

Ehkä se haluaisi jonkun satunnaispanon, mutta mieti nyt itse sitä, haluatko sinä. Miehet vaan ovat sellaisia, että niille käy kertaluontoinenkin kanssakäyminen ilman papinaamenta. Ja sinun osaltasi se olisi aivan hukkaan heitettyä energiaa.

Jos sulla on huolia ja murheita, juttele ne jollekin kaverille tai terapeutille. Lemmiskelyvaiheessa murheidensa kertominen ei ole kovin lemmekästä. Vai haluatko hänestä terapeuttisi?! Hän ehkä ajattelee motiivisi olevan sellaiset ja kavahtaa sinua siksi.

Piristy ja keksi jotain kivaa harrastettavaa, niin sulle kehittyy sellainen ihan erilainen aura ympärille. Miehetkin vaistoavat sen, eivätkä karta sinua enää.


Lycka till!

Äänestä
  • Tuo "piristy ja keksi jotain kivaa..." kuuluu samaan sarjaan sen kanssa, kun sanotaan vakavasti masentuneelle ihmiselle, että "ota itseäsi niskasta kiinni" :-/ Jos olisi luonnostaan kovin positiivinen niin eikai sitä silloin kirjoittelisi epätoivoisena tämmöisille v***n palstoille vaan menisi ja tekisi ja saisi ystäviä ihan tuosta vaan, eikö?!

    Äänestä

  • Suuremmin selittelemättä, tunnen tämän miehen sen verran hyvin että tiedän ettei halua "satunnaispanoa" vaan nimenomaan sitten aikanaan sen "papinaamenen". Enkä minäkään.

    Ehkä olet oikeassa tässä: "haluatko hänestä terapeuttisi?! Hän ehkä ajattelee motiivisi olevan sellaiset ja kavahtaa sinua siksi."

    Tarkoitus ei ole hankkia terapeuttia, vaikka siltä saattaa vaikuttaa. =) Täytyy hiukan pohtia tilannetta tuolta kantilta...

    Jotain kivaa harrastettavaa? Opiskelen ja harrastan todella paljon. Jos vielä lisää tästä piristyn, en ehtisi tehdä mitään.

    Tack!

    Äänestä

  • Voihan taas... kirjoitti:

    Tuo "piristy ja keksi jotain kivaa..." kuuluu samaan sarjaan sen kanssa, kun sanotaan vakavasti masentuneelle ihmiselle, että "ota itseäsi niskasta kiinni" :-/ Jos olisi luonnostaan kovin positiivinen niin eikai sitä silloin kirjoittelisi epätoivoisena tämmöisille v***n palstoille vaan menisi ja tekisi ja saisi ystäviä ihan tuosta vaan, eikö?!

    "Jos olisi luonnostaan kovin positiivinen niin eikai sitä silloin kirjoittelisi epätoivoisena tämmöisille v***n palstoille".

    Tarkoititko tuolla minua?

    Olen kyllä monta monta kertaa saanut kuulla olevani nimenomaan "luonnostaan positiivinen". Ja ystäviä kyllä on. =) Mutta kun mennään "ystävyyden tuolle puolen" niin menee sormi suuhun.

    Äänestä

Vaikutat tutulta. Ovatko nimikirjaimesi A.N.? Jos ovat, olet melko varmasti se keneksi sinua luulen. Lähetän sinulle sähköpostia. Tiedänhän osoitteesi... Jatkakaamme keskustelua siellä.

Äänestä
  • A.N.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoton kirjoitti:

Mitä ihmettä tekisin? Olen nuori nainen ja toivottoman rakastunut erääseen minua noin 10 vuotta vanhempaan mieheen, mutta vastakaikua ei tule millään. Tunnen hänet muutaman vuoden takaa, ja hiukan tiiviimmin on pidetty yhteyttä noin vuosi, tavallaan ystäväpohjalta (tai oikeammin sanottuna meillä on melko "viralliset" välit - tekstiviestitkin kirjakielellä kirjoitettuja!). Yksinäni suunnittelen milloin mitäkin mitä voisin sanoa tai tehdä osoittaakseni tälle miehelle että olen kiinnostunut, mutta kun tapaan hänet menen niin lukkoon että unohdan kaikki hienot suunnitelmat. Kerran lähetin miehelle tekstiviestin jossa hiukan vihjasin tunteistani. Vastausta ei kuulunut pitkään aikaan. Lopulta sain selville hänen suorastaan huolestuneen viestistä. Koska pelkäsin menettäväni yhteyden häneen kokonaan, selitin viestin sisällön "pois". Mies on sinkku, samoin minä. Ja taitaa olla yhtä ujokin. Kerran kyllä kun olimme (tai luulimme että oltiin) kaksin, syntyi tilanne, jonka seurauksena jotain olis voinut tapahtuakin, ellei paikalle olisi tullut lisää väkeä. Hämmennyin itsekin alkavasta "tilanteesta" ja yritin purkaa sen nopeasti alkamalla puhumaan paikalle tulleille. Mutta siis ongelma on se, etten tiedä miten kertoisin miehelle mitä mielessäni liikkuu. Jos sanon suoraan, hän varmasti säikähtää ja yhteydenpito loppuu siihen (muutenkin tavataan liian harvoin!) ja jos en kerro, mitään ei taatusti tapahdu. En millään halua ottaa riskiä että menetän puhevälini tämän miehen kanssa, koska hän on minulle tärkeä "uskottu" ja ainoa jolle pystyn puhumaan melkeinpä mistä vain. =) Tuosta edellä mainitsemastani "tilanteesta" on jo aikaa jonkin verran, ja sen jälkeen olemme puhelleet kaikenlaista. Jotenkin minusta tuntuu välillä, että miehen mielenkiintoa minua kohtaan (naisena) vähentää se kun hän "joutuu" kuuntelemaan murheitani. =/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu