Olin hämmästynyt kuinka suuren suosion viestini/pohdiskeluni sai. Kiitos, että sinä ole siellä, taidat olla ainoa joka ymmärtää minua. Se miksi tämä kaikki muuttuu, aika näyttää. Se, missä vaiheessa tulee eteen tilanne, jossa kaikki on tunnustettava aviopuolisolleni, odottaa jossain tässä arjessa. Se tulee ihan varmasti. Arki sujuu, kun sen laittaa sujumaan. Voimani, tuen ja suuren tunteen kuitenkin saa avioliiton ulkopuolelta. Olo on kuin päivänsäteella ja mennikäisellä. Minä vain olen se mennikäinen, joka ei uskalla tulla päivänvaloon. Päivänsäteeni on hienotunteinen, eikä minua siihen pakota. Sen aika tulee vielä. Että voisimme tulla päivänvaloon ja näyttää kuinka hyvä on olla yhdessä.
Haloo harmaan sävyjä...
jaanukka46
17913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
emakko, jumalauta mä nauran kun tiedän, että sulle käy köpösti vielä. Tiesitkö muuten, että siat ihmiset vanhenee yksin joskus vielä?
Kirjoituksesi luettuani jäin miettimään seuraavaa asiaa: tunnut nyt olevan aviopuolisosi yläpuolella henkisesti, sinulla on tieto, jota panttaat häneltä, puolisosi maailma tulee romahtamaan kun asia selviää, mutta se on vain ikävä tosiasia sinulle, ei juuri sen enempää. Koska se merkitsee samalla sinulle uuden upean elämän alkua päivänvalossa.
Mietin tilannettasi kun tuo hetki on käsillä. Sinua tulee todennäköisesti sattumaan paljon, sillä putoat haaveinesi aika korkealta. Saat voimasi nyt tuosta salasuhteesta, mutta miten käy kun suhde ei enää olekaan salainen? Olet nyt varma omista tunteistasi mutta ne voivat muuttua, ihan niinkuin salarakkaasikin tunteet, vaikka et sitä tietenkään haluaisi. Kysymys on ilmitulon jälkeen aivan toisesta pallopelistä, kuin se mitä nyt olet pelannut. Myös salasuhteen toisen osapuolen kannalta. Aivan sama, mitä NYT toisillenne lupailette, ei se ole tae tulevaisuudesta.Tyytymätön ei tarvitse olla kuin toisen osapuolen.
Ympäristön suhtautuminen muuttuu, onko teillä lapsia, heidän suhtautuminen muuttuu, puolisosi suhtautuminen muuttuu, hyvin todennäköisesti salarakkaasi suhtautuminen muuttuu...Jos olette jo pitkään tapailleet salassa, tulette varmasti pettymään päivänvalosuhteeseenne, tulet sen aikanaan huomaamaan. Jäljelle jää ympäristön paheksunta, pieleen mennyt avioliitto ja happamaksi mennyt uusi julkisuhde, puolisosi kenties löytää itselleen uuden, lapset siinä välissä.
Tärkein kysymys itsellesi olisi ehkä selvittää, kuinka onnelliseksi kokisit tulevaisuudessa tilanteen, jossa salasuhteesi paljastuu, eroat puolisostasi, mutta tämän jälkeen salasuhde nyt julkisena ei otakaan tuulta siipien alle ja jäät ilman kumpaakin kumppania? Se nimittäin on todennäköinen vaihtoehto.
sinulta nimimerkillä mietityttää. Tuon jaanukan käy juuri niin, että sen jättää sekä salarakas, ja myös oma mies.
Uskomatonta juttua miten jaanukka puolustaa pettämistä, tai sitten tämä juttu on provoa.
kun lutka ymmärtää toista lutkaa. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että kyllä koira koiran tuntee.
Ainoa virallinen tapa suhtautua sivusuhteisiin on tuomita ne jyrkästi. Elämä on kuitenkin epävirallista, ja variaatioita on niin paljon kuin parisuhteitakin. Varsikin sitten, kun sekä itselle että suhteelle tulee ikää, voi päätyä huomaamaan, että on muutakin kuin virallinen totuus.
No, sulla on varmasti melkoista tunnekuohua nyt. Se tulee hiukan rauhoittumaan jossain vaiheessa, ja suuret päätökset kannattaa tehdä vasta sitten. Päivä kerrallaan.
Ei sivusuhteita tuomita. Lutkat sen sijaan tuomitaan, ja jyrkästi. Vähempäähän he eivät ansaitsekaan.
Miksi aina tyrmätä heti ... jos joku tässä maailmassa on onnellinen.. vaikkakin niin että se ei kaikkien mielestä ole hyväksyttävää.. sillä aikuisia ihmisiähän tässä ollaan.. sillä sanotte te muut mitä sanotte..semmmoistakin voi tapahtua että todella Rakastuu.. ei vaan olla pelkän seksin perässä... niin on käynyt minulle itse vapaa.. mutta mies varattu.. ei ole luvannut mitään ruusutarhoja.. mennään päiväkerrallaan.. ja katsotaan mitä tuleman pitää.. Joten siis Jaanukka46, toivon että se menninkäinen löytäisi päivänvalon yhdessä päivänsäteensä kanssa.. vaikka se sitten sattuttaa muita.. sillä ehkä niin on vain tarkoitettu...
On se kivaa lukea täältä näitä kusipäisten bimbojen puollustuksia!
Ensinnäkin siitä tuomitsemisesta olla onnellinen. Sitten kun joku näistä lumpuista vastaa ensin siihen kysymykseen haluisko kukaan noista itse, että puoliso toimis samalla tavalla teidän selkänne takana???? Voii edes puhua muuta.
Siihen asti toi on lumppumaista. Jos kerran oikeesta rakkaudesta on kyse, niin sillon voi erota ja suoda kolmannelle osapuolelle saman.
Säkin voisit olla esim just mun (nyt jätetyn) miehen salaseuralainen. Se varmaan olis sulle kertoillut puolitotuuksia ja sä vitun tyhmä lehmä olisit punasten lasien kanssa uskonut kaiken... Tarina lyhykäisyydessään näin. Mulle jauhettiin törkeetä paskaa helvetin kauan. Sitten sain kuitenkin selville ja mitä vielä, jätin ukon, niin nyt mä en saa siltä itse hetken rauhaa. Se laittaa viestiä, soittelee, jopa uhkailee ja huorittelee mua. Mitä helvettiä. Nyt se sais mennä sen lumppunsa kanssa, niin se ei enää olekkaan kiinnostava. Tää on ihan totta, nyt se vahtii ja tenttaa mun elämästä niin, että ei ehdi lutkaansa hoitaa enää..
Ja mikä parasta, niin mä en usko, että teillä lutkilla on tälläsestä hajuakaan, petollisen miehen touhuista. Onhan ne oppineet teidän kanssa valehtelemaan hyvin naisille.. Mutta mikä teissä on vikana, kun ette sitten kelpaakkaan?
Teidän viehätys on juuri siinä ja niin kauan kun vaimo on kuvioissa, sen jälkeen olette pelkkää paskaa ja mies rupee tajuamaan, että on tainnut tehdä suuren virheen!
Tämän tarinan päivänsäde ja menninkäinen tapasivat vuosia sitten. Se oli molemmin puolin ihastusta ensisilmäyksellä ; menninkäisellä vain oli sitoumuksensa toisaalle, eikä päivänsäde halunnut tunkea puun ja kuoren väliin. Päätyivät sitten olemaan ystäviä, muu kun ei tullut kysymykseen. Vuodet kuluivat, ja päivänsäteen elämään tuli toinen rakkaus. Tai niin hän luuli. Rakennettiin omakotitaloja, saatiin lapsia... Päivänsäteen ja menninkäisen sielujen sympatia jatkui kaiken taustalla ; se oli olemassa, vaikkei sillä konkreettista muotoa ollutkaan.Päivänsäteen siippa alkoi kaivata sitten omaa tilaa ja elämää... Ja päivänsäde alkoi myös uudelleen miettiä elämänsä valintoja. Kertoi siitä sitten vihdoin menninkäisellekin, ja kumpikin tahollaan miettii, olisiko nyt oikea aika ponnistaa yhdessä kohti päivänvaloa..?
Siihen, ettei nk viattomia sivullisia saa satuttaa, vedotaan usein tällaisissa tilanteissa. Mutta miten lienee... Itseäni ainakin satutti suuresti se, että siippa teeskenteli minulle kaiken olevan ok, vaikka olikin jo ajatuksissaan siirtynyt muualle. Ilman pientä sattumaa olisimme ehkä jatkaneet elämää vanhassa, totutussa uomassa, pysyneet kulissiliitossamme hamaan vanhuuteen saakka - kaksi toistaa vieraantunutta, tyytymätöntä ihmistä. Onko sitten niin paljon "kunniakkaampaa" pitää kiinni vanhasta sitoutumisestaan sen sijaan, että nostaa kissan pöydälle ja antaa toisellekin tilaisuuden rakentaa uutta, onnellisempaa elämää..? No nyt jo moni ärähtää, että kysehän on silkasta itsekkyydestä eikä toiselle tilaisuuden antamisesta! Riippuu siitä, mistä sitä katsoo... Tällä hetkellä olen kuitenkin "tulevan entiseni" kanssa samaa mieltä siitä, että vaikka liitossamme on ollut paljon hyvääkin, joskus pitää osata päästää irti.
ei, kannattaisko itse kunkin välillä ottaa lusikka kauniisti omaan käteen ja kattoa peiliinkin..?!
Turhaa haukkua siippoja ja salarakkaita, sillä hyvään suhteeseen A. tarvitaan kaksi B. ei pääse sivulliset väliin. Siis jos suhden on hyvä.
Niin.. jos minulta kysyt (ns. lumpulta) niin kyllä
haluisin tietää..ja varmaankin sitten päästäisin hänet lähtemään jos toinen niin haluaa.. siihen asti kun en tiedä niin en voi myöskään siitä kärsiä.. ja aina asiat eivät ole niin mustavalkoisia.. usein on myös lapset kuvioissa mukana.. velat.. omaisuus yms. en tosin väitä että loppuelämän ajan voi/pitää toista osapuolta pettää.. mutta ennenkuin molemmat ovat varmoja tunteistaan ja ratkaisustaan.. niin uskon että se OIKEA päätös sitten syntyy.. ja myös kolmasosapuoli sen saa tietää.. joten siihen asti Me Lumput varmaan jatkamme tätä AH niin ihanaa elämää.. päivänsäteemme kanssa...
Nimittäin olla rehellinen itselleen ja toisille. Se on vähintä mitä kukin voi tehdä! Tunteilleen ei voi mitään mutta seläntakana toimiminen ja kaikenlainen salailu ja valehtelu on raukkamaista ja itsekästä!
Eli ei voi mitään jos satut rakastumaan parisuhteen ulkopuoliseen ihmiseen. Elämä on. Mutta kasvata sen verran selkärankaa, että kerrot asiasta kumppanillesi suoraan!
se kolmas,elikkä sanotaan nyt häntä sitten b:ksi tässä. Niin ei pääse hyvään ja normaaliin parisuhteeseen, eikä se ole sitä, ennenkun siinä on ainoastaan kaksi ihmistä.. kerro mikä sitä miestä viivyttelee, jos kerran peli pelattu vaimon kanssa? Olis kiva tietää. Tehän uskotte sellasta miestä, joka huijaa kokoajan vaimoaan, niin se on tyhmyyttä, että täällä hehkutatte sellasta suhdetta sellasen miehen kanssa. Nyky-yhteiskunnassakaan ei ole norin mukaista elää komois-suhteissa ja nyky-yhteiskunnassa saa eronkin aika näpäkästi.... Näin toimii ihminen, joka ei ole paskahousu.
ja jos sillä miehellä on aidot tunteet, niin se lähtee vanhasta suhteesta viivyttelemättä...
ajattelette siis edelleenkin vain omaa parastanne ja itseänne?? Oletko tyhmä? Mitäs luulet sen puolison reagoivan, kun saa tietää, että häntä kusetettiin, kun ei ollut vielä varmuutta, kuin taas jos olisitte heti kertoneet tai pyytäneet esim harkinta-aikaa, taukoa jne...
Veikkaan myös niin, että jos tää uus suhde ei toimiskaan niin täähän siinä on tarkoituksen, että luikitte häntä koipien välissä takas vanhan puolison kainaloon ihan niinkun mitään ei olis koskaan tapahtunutkaan, sitähän toi on! Ja muista sitten se, että vaikka näin kävis ja luulisit kaiken olevan hyvin, niin se voi vuosienkin päästä tulla ilmi... Elämäsi perustuu valheelle ja olet paskahousu... Ja kaiken lisäksi puollustat tekoasi. Phyi helvetti
miettien lapsia, yhteistä omaisuutta, asumisjärjestelyjä. Siinä sinulle vastausta. Ei ole kysymys siitä, rakastaako mies uutta naista "kybällä" vai vanhaansa, vaan käytännön asioiden järjestämisestä, ja saamattomuudesta siinä suhteessa. Capiche?
pahimmanlaatuinen lutka ilman omaatuntoa.
palstan huora.