onko muilla

ensinnäkin, nyt on syytä unohtaa ne häät ainakin niin kauaksi aikaa kunnes asiat miehesi kanssa on selvitetty. jos et ole onnellinen, älä missään nimessä mene naimisiin! naimisiinmeno ei muuta/ratkaise mitään, ja sen jälkeen on vain vaikeampaa lähteä.
itselläni on avomieheni kanssa vähän samnlainen tilanne. mies on kiinnostuneempi tietokoneella istumisesta kuin yhteisestä ajasta kanssani. molemmat teemme vuorotyötä, joten näemme muutenkin melko harvoin kun vuoromme menevät ristiin. senkin vähäisen ajan mies kuitenkin istuu koneella pelaamassa sen sijaan että käyttäisi sen meidän suhteeseen. olemme olleet 4 vuotta yhdessä, joista 3 asuneet saman katon alla(vuokralla, onneksi). tunnen oloni todella yksinäiseksi kun huomiota saa lähes kerjätä. viikonloputkin pahimmillaan menevät siihen että mies istuu koneella 24/7 tai ainakin 12/7. siihen olen jo tottunut ettei nukuta öitämme samassa sängyssä kuin hyvin harvoin, tietokoneella menee hänellä aikaa pitkälle aamuyöhön aina kun vain mahdollista. asiasta on puhuttu niin monta kertaa mutta tuntuu ettei hän ymmärrä yhtään. viimeaikoina olen tullut siihen tulokseen että aion lähteä, heti kun saan taloudellisen tilanteeni sopivaan kuntoon. en aio tuhlata elämääni ja kituuttaa suhteessa josta en enää saa mitään, ja jossa tunnen oloni onnettomaksi jatkuvasti, en saa yhtään ymmärrystä osakseni ja asiasta ei voi edes puhua. hyviä hetkiäkin on, mutta ne ovat nykyään niin harvassa. kuitenkin se aika, jonka hän koneellaan istuu, niin tulee olo että koko mies ällöttää, tekee vain mieli oksentaa.
ehdotan sinullekin että ainakin vaihdat maisemaa, muutat/miehesi muuttaa pois jolloin saatte molemmat rauhassa miettiä mitä haluatte ja aiotte kestää suhteeltanne.

Olen varmaan sinua vanhempi, mutta minulla juuri tuollainen sohva-nukkuja-ukko. Nytkin on nukkunut jo kuudesta lähtien sohvalla. Kahdeksas vuosi suhdetta menossa ja oltiin jo erillään ja muutettiin takaisin yhteen, mutta sama homma jatkuu. Ei puhuta mistään, ei suudella ei harrasteta seksiä. Ihan kämppiksiä ollaan.
Pakko tämä on vaan lopettaa, vaikka sukulaiset tykkää hänestä kovin, mutta eihän niiden tarvitse arkea hänen kanssaan elää.
Yksin oleminekin kyllä kurjaa.

Olen ollu avomieheni kanssa 14 vuotta ja aivan sama juttu kun teillä. Mutta pari päivää sitten sanoin miehelle hyvästit että en jaksa enää, Olen joka päivä yrittäny puhua ja puhua mutta kun hän vaan piiloskelee työnsä takana eikä mun asiat kiinnostanu enää. Niin heitin sen ulos. Nyt se alkoi tajuta ja panikoida että haluu takas ja haluaa muuttua, ja puhua ja on aikaakin, näkojään shokki terapia auttaa. En haluasi häntä takaisin ja minullekkin tuli paniikki kohtaus siinä ekana päivänä ja melkein tulin hulluks mut nyt mulla on hyvä olla, ei huutamista, tappelemista ja en oo varma miten tässä käy on tuore juttu. Mutta näyttää että jonku täytyy tehdä jonkunlainen aloitus johonkin suuntaan että toinen herää. Olen alkanu ymmärtää että minä olen se joka täytyy tehdä minusta onnellista eikä odottaa sitä toista sitä tekemään, tunnen olevani kun uudestaan avautuva kukka. Minäkin kyhnyttelin tässä suhteessa kun en halunnut kertoa perheelle ja kavereille mutta ei sekään nyt niin ihmeellistä ollukkaan, en kyllä sinuna menisi naimisiin koska sillo se tylsyys jos sitä ennestään on vaan pahenee, olen ollut sillä reitillä kanssa. Suhde poikki tai kuntoon ennen häitä, älä mene naimisiin kenenkään muun takia kun sen että todella haluat sitä. Minäkin panikoin todella että en osaa olla yksin, väärin..osaan ja eihän teidän välit täydy mennä poikki senkään jälkeen. No toivottavasti tästä on jotain apua.

..- joka oli kirjoitettu yhteen pötköön.

Vähän ilmaa ja väljyyttä, kiitos!