Talven aikana matkailuyrityksemme järjestää turisteille ekskursioita Lappiin. Pääkohderyhmänämme ovat talvisesongin aikana japanilaiset turistit. Lennot Japanista Helsinkiin, kaupunkiloma Helsingissä, lennot Helsingistä Rovaniemelle ja 3 vrk - viikko Lapissa. Olemme keskittyneet elämysmatkailutuotteisiin. Tulevana talvena aiomme järjestää Lada-safareita Lapissa. Varmasti hieno elämys, mutta sen lisäksi varmasti japanilaiset yllättyvät siitä, miten hienosti voi auto toimia kunnon pakkasessa. Ihmettelevät varmasti, kuinka heidän teknologiamaassaan ei olla onnistuttu yhtä hyvin autojen kanssa.
Ensi kesänä aiomme viedä amerikkalaisia risteilijäturisteja Lada-ajelulle Helsingissä ja Etelä-Suomessa. Odotamme heidänkin olevan innoissaan.
Ajoneuvokalustoomme kuuluu Ladojen osalta pari takaveto-Ladaa (aidoimmat!), Niva (extra-maavaralla ja isommilla pyörillä, käytetään offroad-ajoissa) sekä 110 STW 16V ("edustusautona"). Olemme ajatelleet hankkia jonkun UAZin myös. Lisäksi meillä on yksi Mersun G-sarjalainen maasturi ja pikkubussina 16-paikkainen Sprinter.
Koska tällä palstalla on aktiivisia kirjottajia, voitte toki kertoa jotain hyviä vinkkejä, koska pyrimme kehittämään toimintaamme koko ajan!
Ladalla Lapissa - toimii!
7
1489
Vastaukset
- Robert Anka
- TOVERIT KANSAN URHOKKAAN
OLISI UPEAA KOKEA ELÄMYKSIÄ VOLGALLA M24
LADALLA 1200
1300
1500
1600
JA 2101.2102.2103.2104.2105.2106.2107
- ihmettelen...
A. Mistä löydät jonkun hullun joka maksaa siitä että joutuu liikkumaan Ladalla.
B. Minkä merkkisellä autolla viette perille ne asiakkaat jotka ovat tielle levinneissä Ladoissanne.
Laitatko vielä yrityksenne nimen ja yhteystiedot näkyviin siltä varalta että joku muukin kuin minä epäilee koko juttua kusetukseksi, kiitos.- eräs toimistopäällikkö
Ladat ovat se oma elämystuote. Löytyy muitakin autoja. Maastosafareita ajamme mm. Mersun G-sarjan maasturilla. Minibussina on uusi korkeatasoinen 16-paikkainen Mersu Sprinter.
Siis nimenomaan monet innolla lähtevät Lada-ajelulle! Se on kuule japanilaisille ja amerikkalaisille turisteille mahtava kokemus ja jotakin tavallisesta poikkeavaa! - käy!
eräs toimistopäällikkö kirjoitti:
Ladat ovat se oma elämystuote. Löytyy muitakin autoja. Maastosafareita ajamme mm. Mersun G-sarjan maasturilla. Minibussina on uusi korkeatasoinen 16-paikkainen Mersu Sprinter.
Siis nimenomaan monet innolla lähtevät Lada-ajelulle! Se on kuule japanilaisille ja amerikkalaisille turisteille mahtava kokemus ja jotakin tavallisesta poikkeavaa!Meillä on kaukaisella kimppamökillä pienimuotoinen itäajoneuvovarikko. ZiL 157K (6×6) on karkeampaan meininkiin (polttopuun ja maa-ainesten ajoon) ja kevyemmin maastoon mennään GAZ 69:llä (4×4). Mökkivieraille tarjotaan elämyksiä korvauksetta.
Toissa jouluna sain pojaltani joululahjaksi Lada 1200L:n vm. 1985. Ajelimme sillä vaimoni kanssa komeasti sunnuntaiajeluja kevättalven ja kevään ajan. Kesällä sitten polkaisin urhoollisesti sinne mökille, monta sataa kilometriä! Eräänlainen aikamatka 1960-luvulle, vaikka peli olisi 1980-luvulla tehty! Sinne mökille Lada sai sitten jäädäkin talvehtimaan pressuteltan alle.
Nyt viime kesänä ladailuni jäivät vähäisiksi. Muutama kilometri sentään.
Syksyllä lahjanantajan intressit ja minun intressini kohtasivat siten, että kirjoitin luovarin lahjoittajan nimelle ja hankkiuduin täten kapistuksesta ja siihen liittyvistä kuluista eroon. Nuorimies sai puolestaan kaipaamansa kolmoskärryn kahden hengen taloutensa kahden Mersun kumppaniksi. 23-vuotias Lada on jälleen liikenteessä!
- vinkin:
Lopeta, tai ainakin keskeytä hetkeksi se ryyppääminen, alat nähdä pieniä vihreitä miehiä jo... ja niillä Ladoja, voi tsissus!
- jsajkduid
Alan olla jo papparainen ja monenlaisia autoja olen omistanut ja ajanut,nykyinen on mersu vielä melko uuden muotoinen. Minulla oli aikoinaan sellainen kaksilla pyöreillä lampuilla oleva punainen lada 1500 S,naurakaa pois jos haluttaa mutta jostain syystä vieläkin usein muistelen kaiholla tuota ässä ladaa. Nykyiseen autoon olen joutunut korjaus ja huoltokustannuksiin ainakin käyttämään rahaa moninverroin siihen kymmenien vuosien takaiseen lada tuttavuuteen, se oli mukava auto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041720Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2121333- 731323
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521039- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18863- 42847