Ajauduin limboon

Työkkärin kanssa sovittiin tapaaminen ensi kuulle, jossa käsitellään laajemmin tilannettani. On mahdollista että alan saamaan Kelan sairaseläkettä, ehkä en.

Ennen sitä lupasin hakea vuokratyöpaikkaa toisesta kunnasta. Matkaa noin 30-50 kilometriä. Ei ole omaa autoa. Joudun käyttämään bussia. Halvin vaihtoehtona on kuukausilippu, joka maksaa noin 70€

Jouduin tavallaan eräänlaiseen limboon, koska työkkärin täti aloitti viimetapaamiseni kysyen tulevaisuuden suunnitelmiani. Vielä tässä vaiheessa en tienyt että sairaseläke edes olisi mahdollista. Heitin vain ohimennen maininnan vuokrafirmaan menemisestä. Hän sanoi että minun kannattaisi yrittää, mutta pian olisi tapaaminen yhdessä sossun kanssa, jossa käsiteltäisiin tilannettani laajemmin, ja hyvin suurella todennäköisyydellä minut lähtettäisiin tutkimuksiin joissa pyrittäisiin selvittämään, olisiko minulla laillista oikeutta Kelan sairaseläkkeeseen? Ironista mutta kyllä sossu jostakin kumman syystä vastustaa hanketta, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu se!

Ajauduin tämmöiseen hassuun limboon eli välitilaan "luvattuani" käydä kyseisessä firmassa. Tapaamiseemme on kumminkin yhä noin kuukausi aikaa. Jos saankin työpaikan en voi hakea tämän kuun työkkärikorvausta. Veikkaan että työ on noin 8-tuntia päivässä, ja europalkka noin 3€ tunnilta, jos sitäkään. Tähän päälle heitetään vielä se 70€ mikä menee bussimatkoihin, koska kyseinen firma on naapurikunnassa.

Koen tulleeni petetyksi, koska vaikka työkkäri aiemmin puhui mahdollisuudesta sairaseläkkeeseen, en ottanut häntä vakavasti. Jos ajatus täysin tyrmätään palaverissä ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin mennä uuvuttavaan tehdästyöhön vuokrafirmaan, mutta en koe ennen palaveriä siihen mitään mieltä. Mitä käy jos valehtelen ja väitän, ettei kyseinen työpaikka enää ole vapaana? Pelkään että jos saan työpaikan, ei minulla käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa se vastaan. Tuolloin joudun hakemaan elämiseen tuplasti toimeentulotukea, jolloin se jää jokatapauksessa(kunnan)veronmaksajien maksettavaksi. Pidän tilannetta täysin älyttömänä!
On myös mahdollista etten saa eläkettä ollenkaan, jolloin on pakko alkaa hakea duunia kaukaa ja kalliisti! Samalla menetän työkkärin rahat, eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa hakea toimeentulotukea. Jos niin käy niin olkoot sitten, mutten käsitä miksi minun nyt pitäisi hakea työtä ennnen palaveria? Tuntuu kuin minua oltaisiin huijattu ja saatettu noin kuukauden kestävään "tuloloukkuun" Kyseessä on eräs nimeltä mainitsematon vuokrafirma. Olen pyrkinyt hakemaan työtä useaan "oikeaan firmaan" edes puhelinmyyjäksi, muttan en päässyt. Ja tuolloin minä sentään YRITIN! Tuntuu todella pahalta ajatus että menisin firmaan ja tietoisesti pyrkisin "mokaamaan" haastettelun johtuen siitä, etä minun ja työkkärin välillä sattui "väärinkäsitys" Tilanteen tekee vielä koomisemmaksi se, että en tiedä työvuoroista käytännössä yhtään mitään paitsi että kyseessä on vuorotyö, ja voi olla että joudun menemään firmaan niin aikaisin ettei sinne edes kulje tuolloin bussia. En koe "luvanneeni" mitään vaan kun minulta kysyttiin tulevaisuuden suunnitelmia mumisin jotain vuokrafirmassa käymisestä. Työkkäri sekä kehotti minua käymään siellä että totesi, ettei sillä käytännössä ole mitään merkitystä, koska minut lähetetään sairastutkimuksiin. Tuntuu kuin minua oltaisiin vaan vedätetty pahemman kerran, enkä oikein tiedä mitä teen? Tuntuu pahalta sotkea tähän sotkuun hyvä vuokrafirma jonne on monia halukkaita duunin ottajia juuri kyseisesä kunnasta. Mutta jos "pelastaakseni kasvoni" siellä käyn, niin mitkä ovat teoreettiset mahdollisuudet "mokata" haastettelu vuokrafirmassa, vai onko niitä todella ollenkaan? Kun kävelen ovesta sisään, niin tarkoittaako se käytännössä että saan paikan välittömästi?
2264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

''Ennen sitä lupasin hakea vuokratyöpaikkaa toisesta kunnasta. Matkaa noin 30-50 kilometriä.''

Tarkistapa kaiken varalta, kuuluuko kunta työssäkäyntialueeseesi. Työssäkäyntialueet löytyvät tuolta: http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/07_tyottomyys/01_tyottomyysturva/02_tyossakayntialueet/index.jsp

''Heitin vain ohimennen maininnan vuokrafirmaan menemisestä. Hän sanoi että minun kannattaisi yrittää''

Työkkärissä ei koskaan kannata sanoa mitään ylimääräistä, vain sellaista, mikä on ehdottoman välttämätöntä ja sekin mahdollisimman suppeasti. Olet tuolla saattanut itsesi loukkuun.

''Jos saankin työpaikan en voi hakea tämän kuun työkkärikorvausta.''

Miksi ihmeessä?

'' Veikkaan että työ on noin 8-tuntia päivässä, ja europalkka noin 3€ tunnilta, jos sitäkään.''

Palkan on oltava joko TES-palkka tai sitten alalla yleisesti samasta työstä maksettava palkka.

''Mitä käy jos valehtelen ja väitän, ettei kyseinen työpaikka enää ole vapaana?''

Työkkäri luultavasti tarkistaa asian.

''Pelkään että jos saan työpaikan, ei minulla käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa se vastaan.''

Eipä niin, ellet halua karenssia tai rangaistustyössäoloehtoa tilanteestasi riippuen.

''Olen pyrkinyt hakemaan työtä useaan "oikeaan firmaan" edes puhelinmyyjäksi, muttan en päässyt''

Tuo oli luultavasti sinun onnesi.

''Tuntuu todella pahalta ajatus että menisin firmaan ja tietoisesti pyrkisin "mokaamaan" haastettelun''

Jos työkkäri saa tietää, olet jotenkin itse vaikuttanut siihen, ettet tullut valituksi työhön, se tietää karenssia tai rangaistustyössäoloehto, sillä työkkärillä on sellainen sanktioperuste kuin 'menettelyllään aiheuttanut sen, ettei tullut valituksi'.

''Tilanteen tekee vielä koomisemmaksi se, että en tiedä työvuoroista käytännössä yhtään mitään paitsi että kyseessä on vuorotyö, ja voi olla että joudun menemään firmaan niin aikaisin ettei sinne edes kulje tuolloin bussia.''

Työkkäreissä ei siitä piitata, meneekö bussia vai ei. Työkkäreissä näet katsotaan, että 'työttömän on järjestettävä kulkunsa työssäkäyntialueellaan'. Ellei siihen pysty, se on sanktio.

''Tuntuu kuin minua oltaisiin vaan vedätetty pahemman kerran''

Sehän on työkkäreiden leipätyötä.

Koska ilmeisesti et ole terve, niin ainut pelastus tilanteessa on, että marssit terveyskeskukseen tutkituttamaan itsesi ja pyytämään sairauslomaa.

Äänestä

Mikäli hakee työssäkäyntialueen ulkopuolelta työpaikkaa, on oikeutettu täysimääräiseen matkakulujen korvaukseen ns. liikkuvuusavutukseen. Huom! tätä varten on noudettava TE-toimistosta kaavake ETUKÄTEEN, johon merkitään mihin on työnhakuun lähdössä, jälkikäteen liikkuvuusavustusta ei voi hakea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalevi.K kirjoitti:

Työkkärin kanssa sovittiin tapaaminen ensi kuulle, jossa käsitellään laajemmin tilannettani. On mahdollista että alan saamaan Kelan sairaseläkettä, ehkä en.

Ennen sitä lupasin hakea vuokratyöpaikkaa toisesta kunnasta. Matkaa noin 30-50 kilometriä. Ei ole omaa autoa. Joudun käyttämään bussia. Halvin vaihtoehtona on kuukausilippu, joka maksaa noin 70€

Jouduin tavallaan eräänlaiseen limboon, koska työkkärin täti aloitti viimetapaamiseni kysyen tulevaisuuden suunnitelmiani. Vielä tässä vaiheessa en tienyt että sairaseläke edes olisi mahdollista. Heitin vain ohimennen maininnan vuokrafirmaan menemisestä. Hän sanoi että minun kannattaisi yrittää, mutta pian olisi tapaaminen yhdessä sossun kanssa, jossa käsiteltäisiin tilannettani laajemmin, ja hyvin suurella todennäköisyydellä minut lähtettäisiin tutkimuksiin joissa pyrittäisiin selvittämään, olisiko minulla laillista oikeutta Kelan sairaseläkkeeseen? Ironista mutta kyllä sossu jostakin kumman syystä vastustaa hanketta, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu se!

Ajauduin tämmöiseen hassuun limboon eli välitilaan "luvattuani" käydä kyseisessä firmassa. Tapaamiseemme on kumminkin yhä noin kuukausi aikaa. Jos saankin työpaikan en voi hakea tämän kuun työkkärikorvausta. Veikkaan että työ on noin 8-tuntia päivässä, ja europalkka noin 3€ tunnilta, jos sitäkään. Tähän päälle heitetään vielä se 70€ mikä menee bussimatkoihin, koska kyseinen firma on naapurikunnassa.

Koen tulleeni petetyksi, koska vaikka työkkäri aiemmin puhui mahdollisuudesta sairaseläkkeeseen, en ottanut häntä vakavasti. Jos ajatus täysin tyrmätään palaverissä ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin mennä uuvuttavaan tehdästyöhön vuokrafirmaan, mutta en koe ennen palaveriä siihen mitään mieltä. Mitä käy jos valehtelen ja väitän, ettei kyseinen työpaikka enää ole vapaana? Pelkään että jos saan työpaikan, ei minulla käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa se vastaan. Tuolloin joudun hakemaan elämiseen tuplasti toimeentulotukea, jolloin se jää jokatapauksessa(kunnan)veronmaksajien maksettavaksi. Pidän tilannetta täysin älyttömänä!
On myös mahdollista etten saa eläkettä ollenkaan, jolloin on pakko alkaa hakea duunia kaukaa ja kalliisti! Samalla menetän työkkärin rahat, eikä minulla ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa hakea toimeentulotukea. Jos niin käy niin olkoot sitten, mutten käsitä miksi minun nyt pitäisi hakea työtä ennnen palaveria? Tuntuu kuin minua oltaisiin huijattu ja saatettu noin kuukauden kestävään "tuloloukkuun" Kyseessä on eräs nimeltä mainitsematon vuokrafirma. Olen pyrkinyt hakemaan työtä useaan "oikeaan firmaan" edes puhelinmyyjäksi, muttan en päässyt. Ja tuolloin minä sentään YRITIN! Tuntuu todella pahalta ajatus että menisin firmaan ja tietoisesti pyrkisin "mokaamaan" haastettelun johtuen siitä, etä minun ja työkkärin välillä sattui "väärinkäsitys" Tilanteen tekee vielä koomisemmaksi se, että en tiedä työvuoroista käytännössä yhtään mitään paitsi että kyseessä on vuorotyö, ja voi olla että joudun menemään firmaan niin aikaisin ettei sinne edes kulje tuolloin bussia. En koe "luvanneeni" mitään vaan kun minulta kysyttiin tulevaisuuden suunnitelmia mumisin jotain vuokrafirmassa käymisestä. Työkkäri sekä kehotti minua käymään siellä että totesi, ettei sillä käytännössä ole mitään merkitystä, koska minut lähetetään sairastutkimuksiin. Tuntuu kuin minua oltaisiin vaan vedätetty pahemman kerran, enkä oikein tiedä mitä teen? Tuntuu pahalta sotkea tähän sotkuun hyvä vuokrafirma jonne on monia halukkaita duunin ottajia juuri kyseisesä kunnasta. Mutta jos "pelastaakseni kasvoni" siellä käyn, niin mitkä ovat teoreettiset mahdollisuudet "mokata" haastettelu vuokrafirmassa, vai onko niitä todella ollenkaan? Kun kävelen ovesta sisään, niin tarkoittaako se käytännössä että saan paikan välittömästi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu