Olin työttömänä ja halusin välillä vain kuolla, kun kaikki oli päin peetä ja tunsin olevani turha. Mutta sitten elämä alkoi hymyillä, sain työpätkän ja pääsin heti sen jälkeen uudelleen koulutukseen, piti saada uusi työllistävä ammatti ja harjoittelupaikkakin jo alustavasti luvattu hyvästä kasvavasta firmasta. Sitten tuli pommi: Vakava sairaus, erittäin vakava, eikä ennuste ole kovin hyvä. Olen vielä ollut koulussa mutta erittäin huonovointisena, on ollut vaikeaa salata. Elämä ei vain kohtele toisia reilusti ja toiset seilaavat tuurilla. Kiitos kun sain purkautua, en halua omalla nimellä kertoa tätä missään.
Elämä on
epäreilua..
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen pahoillani puolestasi.
Elämä on epäreilua. Itselläni ei vielä ole vakavaa sairautta, mutta sukellan vaikeudesta toiseen. Jotenkin tuntuu, että vaikeudet kasaantuvat samoille henkilölle, vaikka kuinka yrittää. Minäkin kun olen hiukan saanut ilmaa siipien alle, niin kohta tulee jokin juttu, mikä romuttaa kaiken.
Toivon, että ennusteesi on virheellinen ja toivut sairaudestasi. Paljon merkitsee psyykkinen kunto ja mieliala. Optimistinen mieli vaikuttaa fyysiseenkin jaksamiseen.
Jaksamista sinulle.